Kovasti odotettu Suwenan purjehdusmatka Pohjanmerellä alkoi vihdoinkin maanantaina 20. päivä, kun irrotimme köydet Kappelnissa. Pysähdyimme heti Kappelnin edustalla tankkaamaan Suwenaan dieseliä. Satamakaveri kehui, että ”he olivat juuri puhdistaneet tankin”. Meitä meinasi hävettää, kun tankkasimme pari sataa litraa Mr Funnel suodattimen läpi, sillä se suodattaa dieseliä noin 10 litraa minuutissa. Onneksi perässämme ei ollut muita veneitä jonossa, niinpä päättäväisesti käytimme polttoaineensuodatinta. Yllätykseksemme suodattimeen jäi 0.5 litraa vettä, joka tuntui aika suurelta määrältä 200 litran polttoainemäärässä - eipä nolottanut enää.

Päivä oli lähes tuuleton ja todella sumuinen. Vasta loppumatkasta tuuli nousi edes hetkeksi 6 solmuun, joten nostimme heti purjeet. Ehdimme purjehtia vasta yhden ainokaisen mailin, kun se vähäinenkin tuuli loppui. Se oli sitten peltigenoa, joka kyyditsi meidät Kieliin.

Alkuperäinen suunnitelmamme oli pysähtyä yöksi Kielin kaupungin keskustan lähellä sijaitsevaan Düsternbrookin satamaan. Lauantaina Anckerin satamaan saapui 16 veneen regatta Kielin Schilkseen satamasta. Siinä illalla yhdessä grillatessa saimme useita neuvoja, että meidän kannattaisi pysähtyä Schilkseen Olympiahafeniin, niinpä vaihdoimme satamaa. Schilksee osoittautui todella suureksi satamaksi. Siellä on jopa 900 venepaikkaa. Satamakapteenikin valvoo aluetta melkein kuin omasta lennonjohtotornistaan. Satamamaksua suorittaessamme huomasimme, että rannassa oli jälleen pienet markkinat, joten omaa uuniruokaa odotellessa oli hyvä maistella jälleen saksalaista makkaraa.

Tiistaiaamu valkeni tihkusateisena ja sumuisena. Schilkseen satamasta oli neljä mailia Kielin kanavan suulle. Odotimme noin tunnin, kunnes valot kutsuivat meidät Holtenaun sulkuun. Kauempaa valkoinen valo näytti yhdeltä valolta. Lähempänä vasta voi huomata, että valoja onkin kaksi vierekkäin, sillä niillä näytetään kumpaan laitaan sulussa saa kiinnittyä. Kiitos tästä vinkistä Manfredille, meidän purjehdusystävälle Hampurista.

Kanavamaksu maksetaan aina täällä kanavan itäpäässä. Kaksien sulkujen väliin jäävällä saarekkeella on maksuautomaatti, jonka luo pääsee kiipeämään sulkujen reunalla olevia tikkaita myöten. Automaatti veloitti meiltä 35 € ja Andrus palasi liukkaita tikkaita myöten takaisin veneeseen kuitti mukanaan.


Vene kiinnitetään uiviin pollareihin ja ainakin meidän sulutuksessa vettä virtasi niin vähän, ettei vedenpinnan muutosta edes juuri huomannut. Sitten alkoikin kanavamatka Rendsburgiin.

Kielin kanavan virallinen nimi on NOK eli Nord-Ostsee Kanal. Meitä vastaan ja meidän ohitsemme lipui toinen toistaan suurempia valtamerilaivoja, joista AIS näytti monenlaisia satamakaupunkeja. Tulipahan AIS-tekstille "Oulu via NOK" ihan eri merkitys, kun itse laivojen vierellä täällä kanavassa matkaamme. Saa nähdä kohtaammeko kulussa Hampurista Ouluun 28.5. saapuvan konttilaivan, jossa meille töihin saapuva kontti parhaillaan matkaa. Se olisi kyllä jännä juttu.

Pari kertaa Holtenau - Rendsburg välillä syttyivät kolme päällekkäistä punaista valoa, joilla muu liikenne ohjattiin sivuun pois suurten alusten tieltä. Tunsimme itsemme pieniksi odotellessamme kanavan laidalla, kun 30 metrin päästä porhalsi ohitsemme matkustaja-alus Albatros. Se on 673 jalkaa pitkä, 82 jalkaa leveä ja sen syväys on 7,5 metriä.


Kaiken kaikkiaan sulutus ja kanavavalot toimivat juuri kuten kanavaohjeessa kerrotaankin. Ohjeessa kerrotut valoyhdistelmät ovat kaikki huviveneliikenteelle tarkoitettuja valoja. Näiden lisäksi valoyhdistelmiä näytti olevan laivaliikenteelle lisää. Esimerkiksi vihreän valon palaessa laiva saa ajaa sulkuun, mutta huvivene ei.

Rendsburgin läheisyydessä on useita satamia. Me ajoimme RVR purjehdusseuran satamaan, joka sijaitsee ihan Rendsburgin keskustan kupeessa. Aamuinen tihkusade oli muuttunut jo sulutuksessa kunnon jatkuvaksi sateeksi. Iltapäivästä sateen kaveriksi nousi myös tuuli. Kun keli vain jatkui kylmänä, sateisena ja todella tuulisena, päätimme pitää välipäivän Rendsburgissa.

Kun keskiviikkoiltapäivänä sade vihdoin loppui ja vain tuuli jaksoi puhaltaa, me lähdimme kaupunkikävelylle. Rendsburgin vanhan kaupungin kaduilla oli kiva kuljeskella. Ajatella, että tämäkin kaupunki on ollut täällä jo vuodesta 1150 lähtien.

Mielenkiintoisin tuttavuus oli Rendsburgin rautatiesillan alla neljällä vaijerilla roikkuva lossi eli Schwebefähre. Tänä vuonna riippuva lossi on sukkuloinut Kielin kanavan yli jo sata vuotta. Neljällä sähkömoottorilla hurruutteleva vaunu siirtyy kanavan toiselle puolelle 1,5 minuutissa. Vaunu on kooltaan 14 m * 6 m, joten kyytiin mahtuu kerralla vain neljä autoa sekä muutamia jalankulkijoita ja pyöräilijöitä. Tuulesta huolimatta vaunu kulki tosi tasaisesti, kun kävimme testaamassa riippulossin kyytiä omakohtaisesti. Lossille kertyy vuodessa kilometrejä jopa 6000 km, joten lossikuskille reitti ehtii tulla tosi tutuksi :)


Pitkin Kielin kanavaa sukkuloi kanavan yli myös perinteisiä lauttoja. Erikoista näytti olevan se, että niillä ei ole minkäänlaisia etuajo-oikeuksia. Kiltisti ne näyttävät odottavan niin laiva- kuin huviveneliikennettä ennen kuin lähtevät kuljettamaan autoja 150 metrin matkan kanavan toiselle puolelle.

Torstaina koleassa, mutta aurinkoisessa säässä käänsimme Suwenan keulan jälleen kanavalle ja kohti Brunsbüttelin satamaa. Jo tiistain kanavamatkalta tuttuja laivoja tuli meitä vastaan, kun he palailivat jo takaisin pitkin kanavaa meidän matkatessa kohti länttä.

Kanavaa ei voi sanoa maisemareitiksi, sillä kanavanvarsi on pääosin tiheää pensaikkoa. Andrus tuumasikin, että ”Kielin kanavaa ei voi verratakaan idylliseen Göta kanavaan.” Miksipä pitäisikään, sillä 98 kilometriä pitkä Itämeren Pohjanmereen yhdistävä kanava on kuin laivojen moottoritie, sillä se on yksi maailman vilkkaimmin liikennöityjä kanavia.

Nyt Suwena on Kielin kanava-ajon suorittanut ja odotamme Brunsbüttelin satamassa perjantaiaamua ja ensimmäistä Pohjanmeren vuorovesikokemustamme. Satama sijaitsee aivan Brunsbüttelin sulun vieressä ja laivat kulkevat vain seitsemän metrin päästä ohitsemme. Saa nähdä valvottaako ensi yönä meitä laivat vai tuleva vuorovesi?

Tänä vuonna aloitimme veneilykauden helatorstaina, kun lensimme Suomesta Saksaan. Hampurista on näppäriä pitkänmatkan takseja, joita voi helposti netistä varata. Tällä kertaa otimme kimppataksin, joka maksoi meiltä kahdelta vain 78 euroa reilun 100 kilometrin matkalta. Puolilta päivin taksi hurautti Schrader Marinan pihaan ja Suwenan luo.

Schrader Marinassa on muutamia vuokrattavia pikku huoneistoja. Me vietimme ensimmäisen yön juuri tällaisessa huoneistossa, kun odottelimme perjantaiaamuna ja veneen vesille laskua. Nämä huoneistot ovat hyvä idea, kun haluaa tulla vaikkapa talvella tai kauden alussa tekemään huoltoja veneelle. Schrader sijaitsee pienessä Borgwedelin kylässä, joten autottomalle asuminen veneen lähellä on tosi toimiva ratkaisu.

Saavuimme Saksaan sopivasti keskellä pyhäpäivää, joten kaikki kaupat olivat kiinni. Samoin näytti olevan myös lähin 1,5 kilsan päässä sijaitseva ravintolakin. Siinä ei auttanut kuin kävellä nälkäisenä takaisin kämpille ja syödä vähän laukusta löytyviä kuivattuja hedelmiä ja odotella iltaa ja ravintolan aukeamista.

Päivän kohokohta oli toki se, kun satamakapteenin kanssa rupateltuamme, hän näytti, missä hallissa Suwena on. Suwenan köli loisti puhtauttaan ja tilaamamme pohjatyöt oli tehty tosi siististi. Samoin lasikuitupinnat kiiltelivät vahauksen jäljiltä. Olimme hyvin tyytyväisiä Schraderin palveluun. Vielä yksi yö ja sitten pääsemme Suwenaan.

Schraderin naapurissa sijaitsee venekerhon satama. Siellä oli tosi kuhina päällä. Lähes sata ihmistä niin lapsia kuin aikuisia treenasivat jollapurjehdusta Schleilla. Kuulimme, että meneillään oli Hampurin ja Amstelin veneseurojen yhteinen viikon mittainen purjehdusleiri. Vesi oli 15-asteista, mutta se ei hidastanut purjehtijoita nauttimasta harjoitusradasta.

Illalla kokeilimme uudelleen onneamme ja tällä kertaa ravintola Epinard oli avoinna. Ravintolan katto oli koristeltu hauskasti kaikenlaisilla soittimilla. Jopa maailman vanhin puhallinsoitin Australian aboriginaalien didgeridoo löytyi soitinlajitelman joukosta.

Ruoka oli todella kävelymatkan arvoista. Tätä päivän erikoisuutta taidamme kokeilla venekeittiössäkin. Uuniastian pohjimmaisena olivat kaksi tuoretta turskafileetä, jotka oli ensin kevyesti paistettu pannulla. Sen jälkeen vuokaan oli turskafileiden päälle kerrostettu tuoretta pinaattia, tuorejuustoa, tomaattia ja päällimmäiseksi juustokuorrutus. Uunissa gratinoitu kalaherkku oli kerrassaan maittavaa.

Perjantaiaamuna kiiruhdimme venerantaan, jossa Suwena jo odotti nosturin lukissa valmiina kesän koitokseen. Vielä viimeisenä tuotiin veneelle kunnon ihrainen potkuri. Nyt lanoliinilla eli lampaanvillarasvalla rasvattu potkuri pitäisi suojata paremmin näkiltä.

Siinä kului vain hetki, kun Suwena oli laskettu taitavasti takaisin veteen. Seuraavaksi Andrus teki tarkistukset, että moottori toimii ja läpiviennit eivät vuoda. Laskimme vesitankkiin jonkin verran vettä ja lisäsimme veteen vedenpuhdistusaineen. Antaa veden hölskyä tankissa, kun ajamme Kappelniin, jossa vaihdamme veden puhtaaseen ja otamme vasta sitten veden käyttöön.


Jo talvella Andrus löysi Google Earthistä Schlein rannalla sijaitsevan ravintolan, jossa ajattelimme pysähtyä matkalla Kappelniin. Toisin kuitenkin kävi. Saavuttuamme lähemmäs ravintolaa, huomasimme sen olevan remontissa, joten jatkoimme kuivattujen hedelmien voimin matkaa Kappelniin.

Matkalla on kaksi avattavaa siltaa, jotka kumpikin avautuvat aina varttia vaille tasatunnin. Ensimmäisen sillan luona oli jo kymmenkunta venettä odottamassa sillanavausta. Schraderin satamakapteeni kertoi, että seuraavalle sillalle on laitettava hanaa, jos mielii siihen ehtiä. Noin kahdeksan solmun vauhdilla ehtii juuri ajoissa Kappelnin sillanavaukseen. Toisaalta voi myös nauttia purjehduksesta ja jättää yhden sillanavauksen välistä. Meidän riki ja purjeet kun ovat vielä Kappelnissa, niinpä me otimme nopeamman ohituskaistan.


Kun kiinnitimme Suwenan jälleen Ancker Yachting marinan laituriin, tuntui kuin olisimme jälleen kotona. Voi, mikä riemu on olla jälleen veneellä, vaikka edessä odottaa usean päivän ahkerointi veneen kuntoon laittamisessa. Samoin tulevalla viikolla nostetaan Anckerilla talvehtineet mastomme, joten puuhaa tulee riittämään. Nyt on aika vain nauttia, sillä todella kesä on saapunut Suwenan myötä.

Yksi ehdottomasti avomeripurjehduksen klassikoihin kuuluva kirja on Peter Brucen kirjoittama Heavy Weather Sailing. Jo aikoinaan kun suunnittelimme purjeveneen ostamista ja kauemmas seilaamista, hankimme Peter Brucen kirjan. Niinpä olimme todella kiinnostuneita huomattuamme, että hän oli tulossa luennoimaan kovassa kelissä purjehtimisesta Helsingin venemessuille 2013.

Luento oli ehdottomasti tämän vuoden venemessujen kohokohta. Sali oli ääriään myöten täynnä, sillä yli 200 innokasta purjehtijaa oli saapunut paikalle.

Luento seurasi suurin piirtein Heavy Weather Sailing kirjan rakennetta. Hän kertoi valtameripurjehduskilpailuiden todellisista tilanteista, joissa purjehtijat ovat olleet kovan sään armoilla. Peter vertaili erilaisten veneiden ominaisuuksia kuten esim. leveys, paino, painopiste ja varalaidan korkeus sekä miten ne vaikuttavat veneen käyttäytymiseen myrskyssä. Esimerkkeinä hän käytti todellisia tapahtumia avomeripurjehduskilpailuista kuten esimerkiksi Sidney Hobart Race ja Fastnet Race.

Lisäksi hän esitteli selviytymistekniikoita myrskyisällä merellä, jotka olivat mm. veneen piihin laittaminen, ajoankkureiden eri tekniikat sekä myrskypurjeiden käyttäminen.

Mainitsemisen arvoisena yksityiskohtana oli veneen käyttäytymisen mallintaminen aaltokoneella altaassa pienoismallien avulla. Aaltosimulaattorilla on saatu merkittäviä tuloksia siitä, minkä korkuinen murtuva-aalto voi kaataa veneen. Kun aallonkorkeus on kolmanneksen veneen runkopituudesta, voi murtuva-aalto kaataa veneen. Kun taas aallonkorkeus on noin kaksi kolmasosaa veneen runkopituudesta, kaataa murtuva-aalto veneen suurella todennäköisyydellä. Testitulokseen ei vaikuttanut veneen pohjanmuoto eikä kölin malli.

Veneen kääntyessä ympäri, pyrkii kölinpaino oikaisemaan veneen takaisin pystyyn. Kuinka nopeasti vene oikenee, voidaan mallintaa veneen stabiliteettikäyrän avulla.

AVS-luvulla (Angle of Vanishing Stability) mitataan veneen kallistuskulmaa, jota isommalla kallistuksella vene ei enää oikene itsestään. Mitä pienempi AVS-luku on, sitä kauemmin kestää ennen kuin jokin ulkopuolinen tekijä kääntää veneen takaisin pystyyn. Peter näyttikin kuvia tilanteista, joissa veneet eivät olleet lainkaan kääntyneet takaisin pystyyn.

Suosittelemme lämpimästi kirjaa kaikille valtameripurjehduksesta kiinnostuneille. Huomasimme luennolla, että Peter Bruce esitti asiansa erittäin asiantuntevasti, kuitenkin höystettynä hauskalla brittihuumorilla. Hän vastasi hyvin myös yleisön kysymyksiin.

Luennon jälkeen pohdimme oman Suwena veneemme stabiliteettikäyrää. Käyrän mukaan Nauticat 441:n AVS-luku on 170 astetta. Se tarkoittaa, että veneen ollessa väärinpäin, se pyrkii hyvin nopeasti pystyyn. Tämä on tyypillinen käyrä sisäohjaamolliselle pitkäköliselle veneelle.


Nauticatilta saamamme käyrä on laskettu veneen vakiovarusteilla. Meillä on kuitenkin esimerkiksi rullapurjeet, jotka nostavat veneen painopistettä heikentäen AVS-lukua. Vastaavasti Suwenassa on mm. 240 kg painava Westerbeken generaattori ja 6 * 64 kg akkuja asennettuna vesilinjan alapuolelle, niinpä käsityksemme mukaan Suwenan AVS-luku on vähintäänkin yhtä hyvä kuin Nauticatin esittämä stabiliteettikäyrä.

Stabiliteettikäyrässä näkyy myös veneen alin vuotoaukko (DF), joka Nauticat 441 veneessä on aukinainen sivuovi. Olemme keskenämme sopineet, että merellä pidämme ovet aina ehdottomasti suljettuna ja kuljemme aina tuulenpuoleisesta ovesta. Sivuovet itsessään ovat vesitiiviit.

Kaiken kaikkiaan Heavy Weather Sailing -kirjan mittareilla meillä on erittäin merikelpoinen vene!