Dieppestä Honfleuriin saimme nostaa jälleen genaakkerin keveiden pohjoistuulien ansiosta. Viritimme jälleen genaakkerin säädettävällä halssikulman köydellä ja trimmaus toimi erinomaisesti. Siitä tuli hyvä genaakkerikäytäntö heti kerralla.
Tuuli alkoi nousta lähestyessämme Le Havrea. Kävipä tuuri, sillä vain hetki genaakkerin laskun jälkeen tuuli puhalsi jo 25 solmua. Näin kovassa tuulessa sen laskeminen olisi ollut jo hieman haastavaa. Kun käännyimme Seine-joelle, tuuli kääntyi lähes vastaiseksi. Loppu matkan moottoripurjehdimme, jotta ehdimme juuri sopivasti seuraavaan Honfleurin sulutukseen.
Le Havren edustalla vesi oli aika vellovaa, sillä meri on siinä aika matala. Vesi on hyvin hiekkaista. Sen vuoksi sitä joudutaan ruoppaamaan koko ajan. Lisäksi siinä kohtaavat Seinen virta ja vuorovesi, niinpä siinä oli sekava ristiaallokko. Kovalla kelillä siinä mahtaa olla melkoinen myllerrys.
Seineltä käännytään Honfleuriin johtavalle sululle. Sulku on 24 tunnin sulku, jossa tasatunnein pääsee ylöspäin ja puolitunnein alaspäin. Meidän sulutus kesti kuitenkin 1,5 tuntia – mielenkiintoista. Ensin oli ilmeisesti sulkumestarin vuoronvaihdos, sillä vain hetkeä aiemmin sulkumestari vahvisti VHF:llä seuraavan sulutuksen. Kun sitten kello löi kahdeksan, me ja pari muuta venettä vain odottelimme, eikä mitään tapahtunut.
Kun sulkuportit avautuivat ja olimme jo sulussa, taas vain odottelimme. Lopulta nousimme puolimatkaan ylös ja palasimme yhtäkkiä takaisin alas. Otimme alhaalla sulun edustalla kahdesta saapuvasta veneestä vain toisen mukaamme ja lähdimme taas ylös. Sulussa kyllä oli tilaa, mutta kenellekään ei selvinnyt, miksi yksi britti vene jätettiin odottamaan turhaan seuraavaa sulutusta.
Honfleurissa on sisäsatama, jonne pääsee, kun silta avataan. Illalla viimeinen avaus on jo 19.30. Näin ollen me jäimme kanavan varteen puiston viereen yöksi. Ponttonilaituri oli jo täynnä venelauttoja, niinpä me kiinnitimme Suwenan kanavanseinän tikkaisiin.
Aamulla reipas satamatyttö saapui jollalla tuomaan satamapapereita. Hän myös aikoi selvittää, jos meille löytyisi tilaa sisäaltaasta. Vain hetkeä myöhemmin hän saapui kertomaan, että voimme ajaa satamaan seuraavalla sillan avauksella.
Honfleur löi meidät aivan ällikällä. On todella hienoa, että tällainen kaunis paikka on säilynyt toisessa maailmansodassa Normandian sotatantereella koskemattomana. Varsinkin Sainte-Catherine, joka on Ranskan suurin puukirkko, on jotain aivan ainutlaatuista. Siellä tuoksuu edelleen ihanasti lämpöiselle puulle. Kirkko kauniine puukaarineen on ollut 1400-luvun lopulla laivaston puuseppämestareiden taidonnäyte. Sainte-Catherine on tunnelmallisin kirkko, missä olemme ikinä käyneet.
Honfleur sijaitsee Calvadosin departementissa, jossa Normandian laajat omenatarhojen antimet on muutettu nestemäiseen muotoon jo satoja vuosia. Omenoiden ansiosta Honfleurin keskustassa on useita erikoisliikkeitä, joissa saa maistella normandialaista omenasiideriä, makeaa Normandian pommeauta (pommeau de Normandie) ja tujua Calvadosia. Niitä jokaista on toki useita eri laatuja.
Saimme Honfleuriin vieraaksemme Olivierin keskeltä Ranskaa, Toursista. Hän suositteli, että Normandian siideriä pitää ehdottomasti käydä maistelemassa, niinpä menimme yhdessä käymään yhdessä tällaisessa pulloja täynnä olevassa normandialaiskaupassa. Terveiset Olivierille, että se kuiva, omenainen janojuoma Cidre Bouché oli niin hyvää, että palasimme vielä bunkraamaan Suwenan pilssiin muutaman omppusiiderin lisää. Tämä on siksi niin hauskaa, sillä kumpikaan meistä ei normaalisti pidä siideristä. Tämä Normandian Cabourgissa valmistettu omenasiideri on kuitenkin ihan eri makuista. Se on todella valmistettu aidoista omenista ilman mitään keinotekoisia makuja. Siihen ei lisätä edes sokeria eikä hiivaa, sillä omenan oma sokeri ja hiiva saavat aikaan siiderin käymisen. Lisäksi siideri on vielä pastöroimatonta.
Aamuisin Honfleurissa Andrus liittyi patonkimarssiin. Ranskassa ei nimittäin tarvitse tietää, missä on lähin leipomo. Kun lähtee venesatamasta liikkeelle, niin näkee varmasti jonkun palaamassa patonki kainalossa veneelle. Kun jatkaa vaan matkaa patongin osoittamaan suuntaan, alkaa lisää patonkeja ilmestyä itse kenenkin kainalosta. Lopulta jos patonkikulkue ei vielä auttanut perille leipomoon, sen kruunaa tuoreen leivän ja croissantin herkulliset tuoksut. Siitä ihanuudesta ei voi erehtyä.
Ruoan kuningas maassa kun nyt ollaan, niin Honfleurin satama-altaan ympäröi pitkä, pitkä ketju ravintoloita. Ranskassa on erinomainen tapa tarjota lounas- ja päivällismenu. Honfleurissa useat ravintolat tarjosivat menun jopa 13 – 15 eurolla. Menuun sisältyvät alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka. Jokaiselle ruoalle on vielä 3 – 5 vaihtoehtoa, joista valita. Kun tupsahdimme keskelle tällaista ravintola-aluetta, pidimme tiukasti reput ja termoskassit kaapissa odottamassa vasta seuraavan legin bunkrausta. Nautimme ranskalaisen keittiön antimista kaikki Honfleurin helteiset päivämme.
Nyt kun tästä tuli tällainen ruokatarina, niin täytynee mainita vielä Camembert juusto, sillä se on myös yksi Normandian herkuista. Goudan juustot alkavat pian olla syöty, joten ostimme toki hieman tätä herkullista valkohomejuustoa mukaamme. Laitoin juuston kuitenkin kiireesti jääkaappiin. Eikä kuten veljeni vuosi sitten Normandiassa vieraillessaan, kertoi unohtaneensa sen yöksi autoon. Tuoksua oli kuulemma aamulla autossa koko rahan edestä.
Kirjoitan tätä blogimerkintää keskellä Englannin kanaalia. Kun tässä yhdessä mietimme Honfleurin päiviämme, tuumasi Andrus, että ”Palataanko heti takaisin Honfleuriin, sillä se Grand Marnier liköörillä flambeerattu crème brûlée oli niin taivaallista.” Saa nähdä, mitä herkkua me löydämme Englannista, jolla he tulevat haastamaan kanaalin etelärantalaiset.