Lähdimme matkaan Westrayn saarelta ja kiersimme Papa Westray eteläpuolelta, josta käännyimme pohjoiseen ohittaaksemme North Ronaldsay saaren. Oli aivan tuuleton päivä, joten jouduimme moottoroimaan kohti Fair Islen saarta. Yhtäkkiä lähestyessämme North Ronaldsayn pohjoiskärkeä nousi aallokko. Olimme saapuneet todella kovaan virtapaikkaan, sillä meillä oli 6,9 solmua myötävirtaa, jonka siivillä suorastaan hyökkäsimme eteenpäin 12 solmun vauhtia pohjan suhteen. Onneksemme myötävirta jatkui koko saaren ohituksen ajan. Tästä voimakkaasta virrasta ei ollut mitään merkintää kartoissamme. Olimme erittäin tyytyväisiä, että satuimme juuri myötävirran aikaan. Muutoinhan olisimme suorastaan seisoneet paikoillaan, jos näin voimakas virtaus olisi ollut meille vastainen.

Suwenan nopeusennätys Orkenyn ja Shetlannin välillä
Suwenan nopeusennätys Orkenyn ja Shetlannin välillä

Saavuimme Fair Islen saarelle aurinkoisessa iltapäivässä. Fair Islen satamassa on kiinteä betonilaituri. Vuoroveden vuoksi Suwena piti kiinnittää pitkillä köysillä, jotta vene pääsee liikkumaan vuoroveden mukana ylös ja alas.
Fair Isle
Fair Isle

Fair Islen aallonmurtaja
Fair Islen aallonmurtaja

Suwena Fair Isle saarella
Suwena Fair Isle saarella

Fair Isle saaren satama
Fair Isle saaren satama

Fair Isle - Shetland yhteysalus kallioparkissa
Fair Isle – Shetland yhteysalus kallioparkissa

Observatorion henkilökunta oli huomannut ylhäältä observatorion ikkunasta, että satamaan on saapumassa päivän ensimmäinen vene. Niinpä he riensivät alas satamaan ottamaan meitä vastaan ja toivottivat meidät lämpimästi tervetulleiksi Fair Islen saarelle. Myöhemmin illalla satamaan saapui lisää veneitä ja saarivierailumme aikana satamassa oli parhaimmillaan seitsemän venettä. Laituriin mahtuu kolme venettä kylkikiinnitykseen, niinpä muut veneet kiinnittyivät venelautoiksi.

Saarella toimii erittäin aktiivinen lintuobservatorio, jonka yhteydessä on myös hotellihuoneita. Meidän vierailun aikana saarella oli 20 hengen lintubongariporukka. Heillä oli sekä yhteistä ohjelmaa että omaa vapaata aikaa patikoida saarella ja bongata lintuja.

Lintuobsevatorio Fair Isle saarella
Lintuobsevatorio Fair Isle saarella

Fair Isle
Fair Isle

Lintupyydys Fair Isle saarelle
Lintupyydys Fair Isle saarelle

Tie Fair Isle saarella
Tie Fair Isle saarella

Maanantai-illan myötä laskeutui sankka sumu Fair Islen saarelle. Tuuli nousi ja maininki velloi aallonmurtajan ohi venesatamaan keikuttaen reippaasti venelauttoja. Tässä ei toki ollut mitään uutta paikallisille. Satamaan saapuessamme observatorion ihmiset kertoivat, että laiturilla olevat jumbo suuret pallofentsut ovat veneilijöiden käytettävissä. Suojasimme Suwenan lisäämällä näitä jättisuuria fendereitä veneen ja betonilaiturin väliin. Samoin teki myös lauttamme seuraava vene. Kaiken kaikkiaan vaikka maininki oli hieman epämukavaa, mitään suurta draamaa ei sattunut. Suuri kiitos siitä Fair Islen ihmisille, jotka olivat varustaneet satamansa vierasveneitä ajatellen.

Niin veneilijät kuin saarelle saapuneet lintubongarit kokoontuivat illalla lintuobservatorion oleskelutilaan. Arvailut, pääseekö aamun lento Shetlantiin nousemaan sumun vuoksi, puhututti ihmisiä vähän väliä. Aiemmin päivällä Fair Islen saarelle oli kiiruhtanut lentokoneella lisää lintubongareita, sillä harvinainen lintu oli juuri tänään nähty saarella.

Ilta yhdeksältä, kun kaikki halukkaat olivat saaneet kupin kuumaa kaakaota kakkupalasen kera tai olivat muutoin halunneet hyödyntää observatorion baarin antimia, pääsi päivän kohokohta alkamaan. Observatorion isäntä kumautti kelloa ja avasi päivän lokin. “Tervetuloa Fair Islen lintuobservatorioon päivän lintukatsaukseen.”

Joka ilta lokiin kerätään, millaisia lintuja niin saarella vierailevat lintubongarit kuin observatorion henkilökunta ovat nähneet. Laji lajilta loki-isäntä kävi eri lintulajit läpi ja oikean linnun kohdalla kukin kertoi, missä päin saarta ja montako kyseistä lintua hän oli päivän mittaan bongannut. Tilaisuudessa oli innokas ja tiivis tunnelma. Jokainen seurasi tarkkana, jotta omat bongaukset varmasti tuli merkittyä observatorion lokiin. Iltalokilla on pitkät perinteet, sillä sitä on pidetty vuodesta 1948 alkaen.

Maanantaina 16.6. oli erityinen päivä. Pääsimme todistamaan, kun normaalisti trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla kuten Karibian merellä pesivä, ohjasnokitiira oli saapunut kauas kotivesiltään Fair Islen saarelle. Juuri ohjasnokitiiran vuoksi oli erikseen lentokoneella saapunut asiantuntijoita Shetlannista saarelle. Nyt näytti siltä, etteivät he pääse sumun vuoksi seuraavan päivän lennolla takaisin Shetlantiin. Vaikka lentoa ei menisikään, niin aamu kuudelta lähtee lautta Shetlantiin. Aallokon vuoksi lauttamatkaa ei kuitenkaan suositeltu herkkävatsaisille.

Lintuloki oli hieno kokemus. Tuntui kuin olisimme olleet keskellä tieteistarinaa, jossa vain odotti jotain pian tapahtuvaksi. Tuntui erityiseltä olla keskellä Pohjois-Atlanttia yksinäisellä saarella, jossa lampaat laidunsivat vapaasti, lintuja sirkutti kaikkialla ja lisäksi observatorio mahdollisti lintujen tutkimuksen. Oli uskomatonta löytää näin erillään olevalta saarelta aktiivinen tutkimusyhteisö.

Lintujen Fair Isle 16.6. – 17.6.

Leave a Reply

Your email address will not be published.