Stralsund, Rügen 25.7. – 27.7.

To, 23-08-2012 20:23 -- Eve

Heinäkuun viimeinen viikko oli ensimmäinen todellinen helleviikko. Olimme nautiskelleet kelistä ja kivasta Seedorfista, mutta kalenterista päivät vaan hupenivat, joten oli aika jatkaa matkaa.

Matkan jatkaminen oli mieluisaa, sillä purjehduskeli oli mitä ihanin. Lämmintä oli 27 astetta ja tuuli leyhytteli mukavasti Suwenan perästä, niinpä nostimme innokkaasti keulaluukusta genaakkerin kannelle ja eipä muuta kuin virittämään genaakkerisukkaa ja purjeen nostoon. Vene kulki mahtavasti ja genaakkeri leijui ylväänä Suwenan keulassa.
Eve solmii genaakkeri skuuttia
Ainoa maantieyhteys Rügenin saarelle kulkee Stralsundin kaupungin kohdalla, jossa Strelasundin salmen ylittävät kaksi vierekkäistä siltaa. Rügenin silta eli Rügenbrücke on uudempi 40 metriä korkea moottoritiesilta. Vanhempi Ziegelgraben on avattava silta ja se avattiin tänä heinäkuussa 8.20, 12.20, 17.20 ja vielä 21.30. Päivä oli niin ihana, että lähdimme aamulla rauhassa liikkeelle ja nautimme genaakkeripurjehduksesta, joten tähtäsimme alusta alkaen kello viiden avaukseen.

Genaakkeri veti todella hyvin koko Rügenin etelänpuoleisen merialueen halki. Kun aloimme lähestyä saaren länsipuolella olevaa Strelasundin salmea, pohdimmekin, että mahtaako vielä tuulikulma riittää genaakkeripurjehdukselle, kun käännymme salmeen. Käännöksen jälkeen tuulikulma oli 90 astetta. Genaakkerin trimmauksen jälkeen purje veti edelleen hyvin. Salmi on aika kapea, vain puoli merimailia kapeimmillaan. Samalla salmi noudattelee Rügenin mutkittelevaa rantaa pitkin kohti Stralsundia ja pohjoista. Meillä ei ollut minnekään kiire, sillä olimme lähestymässä siltaa pari tuntia etuajassa seuraavaan sillanavaukseen nähden. Purjehdimme rauhassa ja lopulta, kun tuulikulma muuttui epäsuotuisaksi genaakkerille, laskimme purjeen ja matkasimme englantilaisten tapaan sanoen under bare poles. Meidän oma vauhti oli puoli solmua veden suhteen ja virta lisäsi vauhtiamme vielä solmun, joten matkasimme eteenpäin keskellä kaunista luontoa puolentoista solmun vauhdilla pohjan suhteen.

Saksalaiset veneilijät olivat meille kertoneet, että Saksan vesialueella poliisit todella seuraavat, käyttävätkö veneilijät merkkikuvioita. Meitä nauratti, kun mietimme, että millaisen merkkikuvion meidän pitäisi nyt nostaa, kun Suwena matkasi salmessa ilman moottoria ja ilman purjeita. Yleensä tällaiseen tilanteeseen joudutaan myrskyssä, kun jopa myrskyfokka on liikaa. Me vaan matkasimme rauhassa keskellä kaunista kesäpäivää. Puolen solmun vauhti veden suhteen riitti, että Suwenan ohjattavuus vielä säilyi. Silta häämötti edessämme ja vielä pari tuntia oli aikaa seuraavaan sillan avaukseen. 2,5 mailia ennen siltaa oli houkutteleva poukama, jossa oli muitakin veneitä ankkurissa ja ranta täynnä auringonpalvojia. Niinpä me liityimme heidän joukkoon ja laskimme ankkurin ja nostimme tunnollisesti ankkuripallon ensimmäistä kertaa Suwenan saalinkiin.
Ankkuripallo eka kerran saalingissa Saksassa
Merivesi oli 21 astetta, joten pysähdys antoi sopivan hetken pulahtaa veteen ja uida Suwenan ympäri. Meidän ei tarvinnut pohtia kauan, kun päätimme, että avautuu se silta huomennakin. Päätimme nauttia ankkurissa olemisen ihanasta rauhasta ja vietimme aivan mielettömän rentouttavan loppu päivän ja yön Strelasund Mittlerer nimisessä paikassa. Auringon laskiessa kaikki muut veneet olivat jo nostaneet ankkurinsa ja vielä viimeisetkin rannalla viihtyvät uimarit lähtivät kotiin, joten koko poukama jäi täysin vain meille kahdelle – upeaa.

Torstaina tähtäsimme puolenpäivän sillanavaukseen. Melkoinen rypäs veneitä odotteli kanssamme sillanavausta. Olo oli kuin moottoritiellä, kun useampi vene rinnakkain, keulat melkein edessä olevan veneen perässä alittivat sillan vuorollaan. Sillan molemmin puolin oli runsaasti avautumista odottelevia veneitä. Me ja muutamat muut veneet ajoimme puolen mailin matkan Stralsundin kaupungin satamaan. Toiset alkoivat nostaa heti purjeita jatkaakseen matkaa ja hyörivät toistensa ympärillä kuin konsanaan purjehduskisan startissa. Stralsundin silta on ainoa kulkuväylä saaren länsipuolella, mikäli on matkalla Rügenin eteläpuolelle tai kohti länttä. Eipä siis ihme, että neljä kertaa päivässä sillan ympärillä kuhisee valtavasti veneitä.
Veneitä odottamassa Ziegelgraben sillan avausta
Suwena matkalla Stralsundiin
Stralsundissa on salmen molemmin puolin ainakin neljä satamaa. Me ja monet muutkin vierasveneet menevät yleensä Stralsundin kaupungin satamaan, joka osoittautui suureksi satamaksi. Laituripaikat olivat merkitty veneiden pituuksien mukaan metreissä. Huomasimme, että satamakapteeni todella huolehti, että paikkaan kiinnittyy vain kunkin paikan pituuden mukaisia veneitä. Meidän laiturista satamakapteeni siirrätti yhden veneen, joka oli kiinnittänyt veneensä liian pitkälle paikalle. Systeemi oli kyllä hyvin suunniteltu, sillä toisen veneen kylkeen on aina helpompi kiinnittyä, kun se on oman veneen kanssa samanpituinen.

Torstai-illan vietimme risteillen Stralsundin kaupungin kujilla. Sieltä löytyy pikku butiikkeja sekä pari tavarataloa, mikäli ostoksille tekee mieli. Samoin Hansa kaupungin keskeltä löytyy kaunis goottilainen kirkko, jos nähtävyydet kiinnostavat. Herkulliset tuoksut leijuivat lukuisista ravintoloista, joiden terassit olivat täynnä kesästä nauttivia iloisia ihmisiä. Satamassa oli myös hauskoja savustuslaivoja, joissa he aamuyöllä pyytämänsä kalat savustivat sekä möivät ohikulkijoille tuoretta, juuri savustettua kalaa.
Tuoretta savukalaa suoraan savustusveneestä Stralsundissa
Stralsund
Rügen tuntui kokonaisuudessaan todella kivalta purjehdusalueelta. Saaren vesialueet olisivat parhaimmillaan parin viikon purjehduskierrokselle tehden pieniä päivähyppyjä poukamasta toiseen. Sekä Strelasundin salmi että Rügenin eteläpuolella oleva merialue ovat suojassa eteläisen Itämeren aalloilta. Sen ovatkin oivaltaneet lukuisat charter-firmat, joista sai vuokrata veneen vaikkapa viikoksi kerrallaan.

Perjantaina lähdimme Stralsundista kohti Heiligenhafenin satamaa. Alku matkasta jatkoimme mutkittelua Strelasundin salmessa vielä noin kymmenen mailin verran ennen kuin käänsimme Suwenan keulan länteen Itämerelle. Rügenin läheisyydessä on useita lintujen suojelualueita ja yksi niistä oli myös meidän matkallamme heti salmesta merelle käännyttyämme. Suojelualueilla ei saa veneillä ja pääsimme todistamaan, että poliisit todella huolehtivat siitä. Perässämme oli pieni moottorivene täynnä nuoria, joka kääntyi suoraan lintujen suojelualueelle ja pyrki kohti rantaa. Merivartiosto n veneestä laskettiin välittömästi jolla ja se lähti täyttä vauhtia käännyttämään harhautuneen veneen takaisin. Onneksi Andrus oli tehnyt jo reittimme suojelualueen ulkopuolelle, joten saimme jatkaa matkaa ilman poliisisetien tarinointia.

Puolen päivän jälkeen tuuli nousi ja saimme vaihtaa Perkinsin hyrräyksen jälleen genaakkerin hiljaiseen seuraan ja matka kohti Heiligenhafenia sujui leppoisasti.

Seedorf, Rügen 22.7. – 24.7.

To, 16-08-2012 20:01 -- Eve

Jälleen tuuli kiukutteli ja puhalsi hanakasti suoraan meitä vastaan, joten matkasimme Puolasta Saksaan Rügenin saarelle peltigenoan voimin. Alun perin ensimmäinen päämäärämme oli Lauterbach. Lauterbachin satama on suosittu veneilykohde, sillä parin kilometrin päässä Lauterbachista sijaitsee Putbusin kaupunki, josta löytyy mm. prinssi Wilhelmin 1800-luvulla rakennuttamat upeat kuninkaalliset asuintilat ja upeat puutarhat. Putbus on yksi suosituimmista Rügenin turistikohteista, joten mekin otimme sen alkuperäiseen matkasuunnitelmaamme mukaan.
Rakennelma meressä Rügenin eteläpuolella
Rügenin rannikkomaisema
Saimme kuitenkin Bornholmissa eteläistä Itämerta mukavasti esittelevän esitteen, jossa Rügenin saarelta oli esitelty useita satamia. Esitteestä Andrus bongasi Seedorfin kylän sataman. Olimme pitkin kesää pysähtyneet monissa isommissa turistipaikoissa, joten halusimme päästä lähemmäs paikallisten elämää ja tutustua välillä myös pieniin kyliin. Niinpä valitsimme seuraavaksi kohteeksemme Seedorfin Lauterbachin sijasta.
Seedorf mereltä
Rügenin saaren rantaviiva on yllättävän repaleinen, ja sen lukuisissa lahdelmissa on runsaasti satamia ja ankkuripaikkoja. Lähestyessämme Seedorfia oli useita veneitä ankkurissa ja hetken mekin harkitsimme, että jäämmekö ensimmäiseksi yöksi nauttimaan luonnonrauhasta.

Seedorfissa on neljä satamaa, joista me kiinnityimme ensimmäiseen satamaan oikealla puolella. Molemmista itäpuolen satamista on myös lyhyt matka Seedorfin kylälle ja muutenkin ne vaikuttivat viihtyisimmiltä verrattuna länsipuolen satamiin. Samoin itäpuolen satamien edustalla on ravintoloita, joissa päivällistä voi nauttia auringon laskiessa.
Suwena Seedorfissa Saksassa
Ravintola Drei Linden Seedorfin rantakadulla
Maksaessamme satamamaksua saimme lämmin henkiset tervetulotoivotukset satamakapteenilta ja hänen vaimoltaan. Hämmästykseksemme he kertoivat, että olimme ihka ensimmäiset suomalaiset heidän satamassaan ikinä. Harmi vaan, että heidän pyytäessä Suomen lippua sataman lipputankoon meillä ei ollut toista lippua enää lainattavaksi. Olimme nimittäin vain muutama päivä sitten vaihtaneet tuulessa rispaantuneen lippumme tilalle upouuden varalipuksi hankitun Suomen lipun. Ensi kesän työlistaan lisäsinkin heti useamman Suomen lipun hankkimisen. Samalla ensi talvena aion vahvistaa kaikki lippumme lisäkanttinauhalla. Kiitos tästä vinkistä ystävällemme Irikselle. Hän kertoi, että S/Y Sea Iris veneen liput säilyivät hyväkuntoisina koko vuoden pituisen Kanarian matkan aikana pienen lisätyön ansiosta.

Meidän lisäksi satamassa oli yksi ruotsalainen ja yksi tanskalainen vene ja loput veneet olivat saksalaisia veneitä. Hupaisaa oli se, että tiistaina satamaan saapui toinenkin suomalainen vene S/Y Sirius ja se oli myös Nauticat.

Rügen muistuttaa hieman Suomen järviseutua. Siellä on vehreitä niittyjä ja paljon metsää. Eipä siis ihme, että Rügen on suosittu pyöräily- ja patikointikohde. Patikkareittejä risteili ylös ja alas Rügenin kaunista luontoa. Me saimme myös erillisen kartan, johon oli merkitty eri väreillä patikointireitit vaikeusasteineen reitinpituuden ja korkeuserojen mukaan. Pyöräilijöitä olikin liikenteessä joka puolella ihan aamusta iltaan.
Rügenin maalaismaisema
Eve Seedorfissa Saksassa
Mekin yritimme päästä pyöräilemään. Suwenan laituripaikka oli aivan laiturin päässä ja jopa hieman sen ulkopuolella, joten meidän tandemin roudaaminen laiturille ei ollut mahdollista. Satamakapteeni yritti varata meille tandempyörää vuokraamosta, mutta kaikki tandemit olivat jo menossa.

Maanantaina lähdimme tutkimaan Selliniä. Matka Seedorfista Selliniin kesti vain 20 minuuttia pienellä paikallisbussilla. Ympäri Rügeniä kulkee useita bussireittejä, joita näyttivät niin paikalliset kuin turistit käyttävän. Sellin oli upeiden villojen paratiisi. Toinen toistaan huikeampia rantahuviloita oli rinta rinnan pitkin Selliniä. Suuriosa niistä on täysin restauroitu ja monet niistä toimivat nykyään hotelleina ja ravintoloina. Halusimme tietysti käydä katsomassa Rügenin yhtä suosituimmista nähtävyyksistä eli meren päälle rakennettua pitkää siltaa, jota saksalaiset kutsuvat nimellä seebrücke. Keskellä merisiltaa oli rakennettu ravintolapaviljonki ja sillan päästä pääsi merenalaiselle tutkimusmatkalle sukellusgondolilla. Tauchgondol on pyöreä gondoli, joka laskeutuu neljä metriä Itämeren pohjaan. Ajatuksena on se, että gondolin suurien ikkunoiden läpi pääsee katsomaan Itämeren kaloja. Pömpeli piti niin hirmuista ääntä, ettei yksikään kala tullut lähelle. Lisäksi puolet ajasta ikkunat olivat verhoilla pimennettynä, jolloin katsoimme Itämeren kaloja videolta. No, näkeehän noita videoita kotisohvalta ja varsinkin, kun yksikään elävä kala ei uiskennellut gondolin läheisyydessä. Joo, että semmoinen höpöreissu oli tämä gondoliajelu merenpinnan alla.
Seebrücke eli merisilta Sellinissä Rügenin saarella
Hiekkaranta Sellinissä
Upeat villat Sellinin keskuskadulla
Villat Sellinin keskuskadulla
Seedorf antoi meille myös hyvän opetuksen. Ennen merelle lähtemistä halusimme täyttää Puolassa vesitankin, mutta olimme onnistuneet kiinnittämään Suwenan paikkaan, jonne vesiletku ei yltänyt. Pähkäilimme, että viitsimmekö siirtää typötyhjän vesitankin vuoksi Suwenan toiseen laituriin vai lähdemmekö kohti Saksaa. Saahan sitä vettä sieltäkin. Onneksi kuitenkin olimme reippaita ja siirsimme Suwenan ja saimme tankattua Suwenan 620 litran tankin täyteen. Päästyämme Seedorfin satamaan huomasimme, että toki sieltäkin vettä sai, mutta se maksoi 50 senttiä / 60 litraa. Veneillessä on todellakin parasta tehdä kaikki mahdollinen veneen huolto aina kun on mahdollista. Seuraavassa satamassa tilanne voi olla yllättävästi aivan toinen.

Me olimme tosi iloisia paikkavalinnastamme. Seedorf oli todella kiva, pieni kylä. Varsinkin, kun vihdoin alkoi kesän ensimmäinen helleviikko, niin aika suorastaan lensi liian nopeasti.

Świnoujście, Puola 19.7. – 22.7.

Ti, 07-08-2012 17:53 -- Eve

Lähdimme 50 merimailin legillemme Kołobrzegistä Świnoujścien satamaan. Sääennuste lupaili 3 – 4 boforin lounaistuulta. Boforit pitivät aluksi paikkaansa, mutta tuulensuunta oli lännestä. Se sitten tarkoitti, että purjehtimisen sijaan lähdimme puskemaan moottorilla suoraan vastatuuleen ja vasta-aallokkoon.

Kun tuuli vielä nousi yli 11 metriin sekunnissa ja aallot muuttuivat jyrkiksi parin metrin aalloiksi, alkoi Suwenan automaattihuuhtelu merivedellä toimia. Keula sukelsi aallosta toiseen ja aina välillä aalto ryöpsähti keulasta koko veneen yli istuinkaukaloon asti. Kansi lainehti vedestä jatkuvasti. Onneksi meillä on sisäohjaamo, joten pysyimme tiiviisti sisällä. Olimme myös erittäin tyytyväisiä, että meidän kaikki kaapit ovat ovellisia, joten tavarat pysyivät siellä missä pitääkin, eivätkä lennelleet ympäriinsä.
Suwenan kansi veden alla Puolan rannikolla
Samaan aikaan Suwenan kanssa lähti Kołobrzegistä myös saksalaisvene kohti Świnoujścietä. Kuljimme melkein koko matkan noin mailin etäisyydellä toisistamme. Saksalaisten vene oli hieman lyhyempi kuin Suwena, joten näytti, että he sukelsivat ihan jokaiseen aaltoon. Loppu matkasta, kun aallot jyrkkenivät entisestään, he joutuivat jopa luovimaan koneajossa. S/Y Alvalla oli myös AIS-lähetin. Seurasimme heidän matkantekoa Suwenan rinnalla. Ehdimme jo huolestua, kun yhdessä välissä heidän veneensä katosi AIS:sta, eikä Andrus löytänyt heitä heti kiikareilla. Hetken kuluttua tuttu kolmio tupsahti takaisin plotterin näytölle.

Päivän rytkytyksen jälkeen oli mukavaa kiinnittää Suwena Świnoujścien satamaan. Satamassa tarkistaessamme venettä huomasimme, että ihan ilman vahinkoja Suwena ei ollut selvinnyt päivän aallokosta. Ensin ihan ikioma moka oli se, että keulaluukun tuuletusventtiili oli jäänyt raolleen ja se oli päästänyt vettä keulakajuutan patjoille. Kai nuo märät patjat pitää meidänkin joskus kokea, mutta onneksi vesivahinko ei ollut suuri.
Säätiedotus taululla Świnoujście satamassa
Enemmän harmitti rumasti repsottava törmäyslista Suwenan oikeassa keulassa. Kumilista roikkua retkotti metrin pituudelta irti ja näytti myös tosi venyneeltä. Törmäyslistan korjaus olisi tehtävä ennen kuin voimme jatkaa matkaa.
Suwenan irronnut törmäyslista kovan merenkäynnin jälkeen
Lisäksi isomaston juurella olevasta sähköjohtojen läpivientikotelosta oli lirittänyt vettä sisään. Andrus aukaisi katon kuivattaakseen vessan sisäkaton ja sähkökotelon tiivistys lisättiin myös huoltolistaan. Andrus tuumasikin Świnoujścieen saavuttuamme, että ”Vasta nyt meistä on tullut todellisia veneilijöitä, kun satamaan saavuttua alkaa remontti hommat.”
Suwenan ruffin katto
Świnoujścien satama oli myös uusittu ja upouudet laiturit olivat valmiina ottamaan vastaan satoja veneitä. Hienoa oli myös se, että uusia aisapaikkoja oli varattu eripituisille veneille. Kerrankin me saimme Suwenan kiinnitettyä aisaan, joka ei loppunut Suwenan sivuknaapin kohdalla. Samoin puolalaiset olivat suunnitelleet laiturit järkevästi, sillä laitureissa oli itsessään kumiset törmäyslistat. Ne vieläpä olivat valkoiset, joten ne eivät tuhri veneitä. Kiitos siitä hänelle, kuka sitten ikinä nämä laiturit on suunnitellut.
Suwena Świnoujście satamassa
Świnoujście jäi meille vähän vähemmälle tutkimiselle, sillä käytimme pari kaunista päivää veneen huoltamiseen ja vaatteiden pyykkäämiseen. Nautiskelimme ahkeroinnin jälkeen leppoisasti oleskelusta ja vain ajan kulumisesta.
Charter veneiden miehistö odottaa vuoroaan Świnoujście satamassa Puolassa
Lauantai-iltana paikallinen veneseura järjesti grillijuhlat regattalaisilleen, joista pääsivät myös venesataman vierasveneet nauttimaan. Kaksi live bändiä soitteli leppoisasti ja grillit pihisivät kuumana. Pääsimme nauttimaan tämän kesän ensimmäiset shashlikit ja muistelimme viime kesän purjehdusmatkojamme Baltian maissa, missä shashlik on hyvin suosittu grilliherkku.
Regatan grillijuhlat Świnoujście satamassa Puolassa
Świnoujściessa vietimme myös pari mukavaa iltaa meidän torstaisen erittäin märän merireissun kohtalotovereiden kanssa. Juttu luisti ja venekokemuksia vaihdeltiin puolin ja toisin. Terkkuja Manfredille ja Gigille.

Suwena huollettiin jälleen täyteen iskuvalmiuteen. Törmäyslista aherrettiin paikalleen ja merivedestä puunattuna Suwena oli valmis vaihtamaan jälleen kerran maata tällä kesämatkallamme, kun lähdimme sunnuntaina kohti Saksaa ja siellä Rügenin saarta.

Kołobrzeg, Puolan aurinkoranta 17.7. – 18.7.

To, 02-08-2012 22:09 -- Eve

Tuntuipa upealta irrottaa köydet Bornholmissa ja kääntää Suwenan keula jälleen kohti uutta maata, Puolaa. Tanskan reissumme venähti kovien tuulien vuoksi viisi päivää pidemmäksi kuin olimme arvioineet, joten palo jatkaa matkaa oli todella kova.

Tuuli oli 9 m/s lännestä ja se puhalsi Suwenan styyrpuurin puoleiselta lanteelta, joten laskettelimme pitkin lähes kolme metrisiä aaltoja kohti Puolaa. Purjeet vetivät hyvin ja matka taittui jouhevasti. Legin pituudeksi kertyi 64 merimailia.

Muutama maili ennen satamaa alkoi länsipuolen horisonttiin kerääntyä valtavasti tummia pilviä ja ne suorastaan lensivät meitä kohti. Me ehdimme matkata vain pari viimeistä merimailia ja saavuimme juuri sataman suulle, kun koko sadepilvimassa ryöpsähti päällemme. Kuin uitetut koirat laskimme purjeita. Purjehdussaappaat kaapissa ja tossukat täynnä vettä litistelin pitkin kantta valmistelemassa Suwenan köysiä ja fendareita kiinnitystä varten. Kun vene oli kiinni Kołobrzegin laiturissa, sade oli lakannut ja aurinko paistoi taas.
Suwena Puolassa, Kołobrzegin satamassa
Ajaessamme sisään Kołobrzegin satamaan, tuli ystävällinen satamakapteeni osoittamaan Suwenalle paikkaa. Se olikin tälle kesälle ensimmäinen näin aktiivinen satamakapteeni. Hyvin oli hän Suwenan koon silmällä arvioinut, sillä Andrusin ohjatessa Suwenaa viimeisestä käännöksestä ennen laituripaikkaa, jäi Suwenan molemmille puolille vain puoli metriä tilaa. Saimme hyvän kylkikiinnityspaikan ihan sataman sydämestä. Satamakapteeni oli niin avulias, että otti jopa Andrusin kädestä sähkökelan ja juoksutti johdon sähkötolppaan.
Kołobrzegin vierassatama
Satamamaksu tipahti heti kerralla aivan uusiin lukemiin, sillä Kołobrzegin satamamaksu oli vain 40 zlotia eli 10 euroa ja sähkö siihen päälle 5 zlotia per 5 kWh:n poletti. Ruotsissa meidän satamamaksut vaihtelivat 18 – 50 euron välillä ja tanskalaiset perivät 28 – 37 euroa per satamayö. Göta kanavasta puhumattakaan, jossa meidän kanavapäivien määrällä kanavamaksusta tuli 66,5 € per yö. Toki Götan hintaan sisältyy sulutukset ja viisi yötä jokaisessa Götan kanavan satamassa kaikkine satamapalveluineen. Puola muutenkin oli kaiken kaikkiaan hintatasoltaan huomattavasti alhaisempi. Se oli vähän kuin ennen euroja, kun matkusti esimerkiksi Espanjassa.

Kołobrzeg oli saanut uudet laiturit ja satama tuntui tunnelmaltaan mukavalta. Satamassa on myös venetarvikekauppa, joten veneenhuolto onnistuu siellä mainiosti.

Saapuessamme iltasella satamaan kuului sen toiselta reunalta, linnanraunioiden varjosta iloinen musisointi. Musiikin houkuttelemana jätimme Suwenan lieden kylmäksi ja lähdimme tutkailemaan paikallisen ruoan mahdollisuuksia. Läheisessä ravintolassa oli todella sekä sapuskaa tarjolla että pääsimme testaamaan puolalaista olutta, joita sai tanssin tahtiin vajuttaa.

Keskiviikkopäivän vaelsimme ympäri Kołobrzegia. Kiipesimme majakkaan, kävelimme pitkin zeebruggeä ja tietysti katselimme kaupungin menoa. Kołobrzeg osoittautui myös puolalaisten suosimaksi rantakaupungiksi. Pitkän pitkä rantakatu kuhisi ihmisiä. Olimme ihan ällikällä lyötyjä, kuinka rennon, ja viihtyisän kesäkaupungin Puolasta löysimme.
Kołobrzegin majakka
Kołobrzegin hiekkaranta
Tuulesta huolimatta ihmiset olivat linnoittautuneet rannalle hauskojen keppien varaan nostettujen kankaisten tuulensuojien taakse aurinkoa palvomaan. Pitkä rantakatu oli vierivieressä ravintoloita ja jokaisessa, jossa pysähdyimme ruokalistaa katsomaan, tarjottiin vähintään neljää erilaista kalaa. Vihdoinkin pääsimme kalaisalle alueelle. Yksi kalaherkuistamme on ruijanpallas eli halibut ja sitä oli tarjolla useissa ravintoloissa, joten ei tarvitse arvata, mitä innolla mässytimme.
Kołobrzegin rantakatu ravintoloineen
Jäätelöä ja vohveleita Kołobrzegissa
Puolalainen vieraanvaraisuus oli todella silmiin pistävää. Ihmiset olivat erittäin ystävällisiä ja huomaavaisia. Hyvä esimerkki oli eräs keskustan kahvila, josta kysyimme, että saisimmeko käyttää vessaa. Tyttö hymyillen kertoi, että ”kahden zlotin maksulla kyllä, mutta odottakaa hetki.” Hän juoksujalkaa meni tarkistamaan vessan siisteyden, haki lisää paperia ja tuumasi, että ”olkaa hyvä.” Kahvihammastakin jo kolotti, joten päätimme jäädä samaan kahvilaan nauttimaan espressot. Istahdettuamme pöytään tarjoilija juoksutti vessamaksun takaisin ja kattoi kauniisti tilauksemme esille. Ainakin tuli selväksi, että asiakas ei tässä ravintolassa joudu vessasta maksamaan.
Kołobrzegin raatihuone Puolassa
Kołobrzegin torialue
Kaiken kaikkiaan me pidimme Kołobrzegistä. Suorastaan harmitti, että olimme viipyneet Tanskassa niin kauan. Jos voisi reissuaikataulun suunnitella uusiksi, jättäisimme ehdottomasti Tanskan vierailua lyhyemmäksi ja Puolaan varaisimme ainakin viikon enemmän aikaa. Jäihän meillä monta paikkaa Puolassa näkemättä, kun ehdimme käydä vain Kołobrzegissa ja Świnoujściessa, jonne seuraavaksi matkasimme.

Puola yllätti meidät aivan totaalisesti ja voimme suositella sitä niin veneilijöille kuin ilman venettä matkaaville. Se oli uskomaton löytö meidän oman vesialueemme etelärannalla.

Bornholmin saari, tanskalaisten ylpeys 11.7. – 17.7.

La, 28-07-2012 19:10 -- Eve

Keskiviikkoaamuna jo poltteli kovasti jatkaa matkaa. Olimme jääneet matkasuunnitelmastamme nyt muutaman päivän jälkeen ja Bornholmin saari sekä Puolan ja Saksan paikat vielä odottavat edessä.

Kovan tuulen jälkeen tuuli loppui kokonaan ja vettä tuli kuin aisaa koko päivän, kun matkasimme kohti Bornholmin saarta. Saavuimme satamaan juuri ennen auringonlaskua ja Rønnen satama oli arvatenkin tosi täynnä veneitä. Saimme kiinnitettyä Suwenan laiturin päähän paalujen ulkopuolelle. Vene jäi kuitenkin sen verran kauas laiturista, että jouduimme kulkemaan naapuri moottoriveneen keulasta maihin. Päätimme, että kyllä tässä yksi yö ollaan ja katsotaan aamulla toista paikkaa, kun veneitä lähtee merelle.
Rønne Bornholmin saarella
Kävimme illalla jo kävelemässä ja katsomassa, mihin paalupaikkoihin leveyden puolesta mahdumme, jos jokin niistä veneistä aamulla lähtisi matkaan. No, tuuli tietysti nousi jälleen kovaksi torstaiaamuna, joten veneet pysyivät satamassa. Vain naapuriveneemme lähti matkaan, niinpä siirsimme Suwenan laiturin päähän viereiseen paaluun, jotta pääsemme kulkemaan suoraan omalta veneeltä laiturille.

Rønnen vierailusta tulikin sitten aiottua pidempi, sillä joka päivä säätiedotus lupasi uusia ja uusia matalapaineita ja kovia tuulia. Satamaan saapui joka päivä lisää rohkeita merimiehiä, mutta kukaan ei lähtenyt. Lopulta mekin olimme neljän veneen lautassa se keskimmäinen vene, jonka kautta muut kulkivat maihin. Onneksi kaikki lauttamme veneilijät olivat yhtä huolellisia omista veneistään ja köysiä säädeltiin tuulen mukaan.
Suwena keskellä venelauttaa Rønnen satamassa
Rønnen satama on erittäin hyvin suojattu aallonmurtajilla. Siksipä oli niin ihmeellistä, että muutaman tunnin välein satama-altaaseen tuli iso maininki, joka heilutti veneitä reilusti ja yllättävän pitkään. Aallon aiheuttajaksi epäilimme viereisen sataman lautta- ja laivaliikennettä, sillä aalto teki satamasta todella rauhattoman. Koko ajan ihmiset joutuivat säätämään köysiä ja pisteenä ii:n päälle Rønnen sataman vesi haisee ihan järkyttävälle. Tuuli kuitenkin vain jatkoi puhaltamistaan, joten kaikki kököttivät satamassa ja odottivat, milloin pääsevät lähtemään eteenpäin.

Bornholmissa on saaren ympäri useita venesatamia, joista Rønnen satama on suurin. Pienen kävelymatkan päässä satamasta sijaitsee ostoskeskus, jossa on suuri Kvickly ruokakauppa, niinpä ruokia ei tarvitse roudata pitkiä matkoja veneelle. Rønnen keskustassa on myös kaikenlaisia ostosmahdollisuuksia sekä kahviloita ja ravintoloita, joissa voi täyttää vatsaansa. Kurja keli kuitenkin verotti ulkoilijoita ja ihmiset viettivät paljon aikaa veneillään.

Me vuokrasimme viikonloppuna auton ja lähdimme katsomaan saarta vähän kauempaakin. Bornholmin saarella oli myös jazz festivaalit, niinpä lauantai-iltana lähdimme autolla Allingeen, jossa jazz tapahtumia järjestettiin. Laskeuduimme jyrkkää rinnettä Allingen rantaan ja edessämme avautui aivan toisenlainen maisema kuin Rønnessä. Venesatama on toki paljon pienempi ja veneet olivat jälleen usean veneen lauttoina kiinni toisissaan. Kun tuuli puhalsi saaren toiselta puolelta, niin sekä Allingen kaupunki että venesatama olivat suojan puolella ja ihmiset kuljeskelivat rennosti kesäfiiliksessä. Kun taas Rønnessä kaikki vain palelivat ja huolehtivat veneistään tuulen purkaessaan voimiaan veneisiin.

Nautimme hyvän päivällisen Allingessa ja pyörähdimme kuuntelemassa Jazz teltassa hetken musiikkia. Sitten lähdimme kävelemään pieniä katuja ylös ja alas, kunnes korviimme kantautui melodista tanskalaista poppia ja ihmisten ilakointia. Kuljimme ääntä kohti ja tupsahdimme keskelle kesäkonserttia, jossa paikallinen bändi soitti ja koko yleisö lauloi laulusta toiseen mukana. Jokainen tuntui tuntevan laulujen sanat, joten mistään kovin tuntemattomasta bändistä ei liene ollut kyse. Bändi laulajanaan Rasmus Nøhr olivat todella hyviä, joten mekin liityimme yleisön joukkoon, vaikka tanskalaiset sanat eivät suussa oikein taipuneetkaan.
Rasmus Nøhr lavalla Allingessa
Sunnuntaipäivän vietimme kiertämällä saarta autolla ja reissusta kehkeytyi kerrassaan kiva päivä. Lähdimme kiertämään saarta rantoja seuraillen. Saarikierroksen pituudeksi tuli 140 kilometriä. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Hammershusin linnoituksen rauniot. Paikka kuhisi ihmisiä ja kaikki kynnelle kykenevät olivat lähteneet liikenteeseen, kun kerrankin aurinko paistoi, vaikka tuuli puhkui edelleen. Hammershusin rauniot sijaitsevat Bornholmin pohjoisreunalla aivan Allingen lähellä.
Bornholm
Hammershusin rauniot Bornholmissa
Andrus ihailemassa Bornholmin rantamaisemaa
Pyörähdimme myös Allingessa näin päivän näöllä ja totesimme sen olevan edelleen yhtä viihtyisä paikka kuin se edellisenä iltana vaikutti olevan.
Allingen vierassatama Bornholmissa
Allingesta jatkoimme matkaa pikku kaupunki Gudhjemiin, jossa kadut laskeutuivat jyrkästi kohti rantaa kuten Allingessa. Useimmissa pohjois- ja itärannikon kylissä on kalasavustamoita ja Gudhjemissä pyörähdimme tutkailemassa, josko söisimme lounaan savustamon lounaspöydästä. Halusimme kuitenkin vaeltaa Gudhjemin katuja pitkin ja lopulta löysimme lounasbuffet paikan, joka kuhisi syöjiä. Se on aina hyvä merkki, kun osuu sellaiseen ravintolaan, jossa on paljon syöjiä ennestään. Varsinkin jos joukossa on myös paikallisia. Herkuttelimme vatsamme täyteen sillistä, kalasta ja maukkaasta kalkkunasta. Lopuksi kaiken kruunasi herkullinen omenapaistos pehmiksellä. Lisäksi hinta oli tanskalaiseksi ruoaksi erittäin kohtuullinen.
Gudhjem Bornholmissa
Gudhjem Bornholmissa
Seuraava pysähdyspaikkamme oli Svaneke. Löysimme Svanekesta sekä suklaata että lakritsaa valmistavia pieniä pajoja. Samoin Bornholmin oma olutpanimo sijaitsee Svanekessa. Svanekea kehutaan taiteellisuutensa ansiosta ja se kyllä näkyi erilaisina lasipuhallus ja muina käsityötuotteina.
Svaneke Bornholmissa
Ostoksilla Svaneken olutpanimossa Bornholmissa
Matka jatkui kohti Nexøtä ja yhtäkkiä eteemme tupsahti toiminnassa oleva Aarsdalen mylly. Myllyn viereisessä kahvilassa myytiin kaikenlaisia Bornholmin käsitöitä. Meitä kiinnosti huomattavasti enemmän vuonna 1877 rakennettu mylly, johon pääsi myös tutustumaan. Se olikin ensi kerta meille molemmille vierailla toimivassa myllyssä ja päästä katsomaan, miten se oikeasti toimii. Oli mahtavaa kivuta myllyn tikkaita toiseen ja kolmanteen kerrokseen ja seurata samalla myllynkivien kolketta. Joka kerroksessa pääsi katsomaan ihan lähietäisyydeltä koneiston toimintaa, kun puiset akselit ja hammasrattaat työskentelivät vinhaan tahtiin. Mylly käynnistyy jo kolmen metrin tuulessa. Näin tuulisena päivänä, kun tuuli välillä puhalsi kunnon puhurin, myllynrattaat viuhtoivat entistä vinhakkaammin ja lattia tärisi koneiston tahdissa.
Eve Aarsdalen tuulimyllyllä Bornholmissa
Aarsdalen tuulimyllyn vaihdelaatikko
Nexø sijaitsee Bornholmin länsirannalla vastapäätä Rønneä. Siellä näytti olevan enemmän teollisuutta ja samoin siellä oli kauppasatama. Iltapäivä oli jo pitkällä, joten ajoimme vain nopeasti Nexøn läpi. Halusimme vielä käydä katsomassa Bornholmin eteläreunan suuret hiekkarannat. Dueodden hiekkarannat olivat huikaisevat. Eipä ihme, että aikoinaan Dueodden hienon hienoa hiekkaa on käytetty tiimalasien valmistukseen.
Dueodden hiekkaranta Bornholmin etelärannalla
Ensi kerralla emme missään nimessä mene Rønnen satamaan, vaan valitsemme jonkin idyllisistä pohjois- tai itäpuolen satamista kuten Allinge, Gudhjem tai Svaneke. Kaikki nämä satamat ovat viihtyisiä pieniä paikkoja. Itämerellä vallitseva tuuli on lounaistuuli, joista me saimme todellakin osamme. Siinäkin mielessä ne ovat suojaisampia kuin Rønnen satama. Lisäksi Rønnen vesi oli järkyttävän likaista ja haju leijui kaikkialla aamusta iltaan.

Tiistaina satamasta lähti suoranainen regatta ulos, kun jokainen pyrki merelle monen tuulisen ja sateisen päivän jälkeen. Mekin irrotimme innolla köydet ja lähdimme kohti Puolaa.

Sivut

Subscribe to Suwenan purjehdusseikkailut RSS