Suwenan purjehdusseikkailut9

Falsterbo ja Gislövsläge 9.7 – 10.7.

Maanantaiaamuna jätimme Kööpenhaminan taakse. Lähdimme ylittämään kapeaa Juutinraumaa ja pyrimme kohti Ruotsin etelärannikkoa ja siellä Gislövslägen satamaa.

Kun viimeksi matkasimme junalla Kööpenhaminasta Malmön puolelle, hurautti juna Tanskan puolella neljä kilsaa ensin meren alla ja sitten kahdeksan kilsaa Juutinrauman siltaa pitkin Ruotsin puolelle. Meillä oli Suwenalla mahdollisuus joko ylittää tunneli tai ajaa hulppean 57 metriä korkean sillan ali. Silta sijaitsi hieman idempänä, joten sen alitus olisi lisännyt muutamia maileja matkaa, niinpä oikaisimme tunnelin ylitse. Drogden tunnelin yli voivat kulkea kaikki alukset, joiden syväys on enintään 7,7 metriä. Ei siis hätää, Suwenalla jäi lähes kuusi metriä vettä kölin alle. Kyllä Juutinrauman silta näytti mahtavalta, kun ohitimme sen eteläpuolelta Suwenalla.

Juutinraumalla vaihdoimme vaihteeksi Tanskan vesiltä Ruotsin rannikon läheisyyteen ja purjehdimme kohti Falsterbon kanavaa. Kanava lyhentää mukavasti noin 10 merimailia matkaa, kun ei tarvitse kiertää Ruotsin lounaisnurkassa sijaitsevaa Falsterbon niemeä. Kanava on vain mailin pituinen. Siitä huolimatta lyhyessä kanavassa on myös avattava silta, joka avataan vain tasatunnein veneille. Niinpä saavuttuamme Falsterbon kanavan suulle laskimme purjeet ja annoimme Perkinsille hanaa ehtiäksemme lähestyvän tasatunnin sillanavaukseen.

Sillan molemmin puolin ajoi muutamia muita veneitä ympyrää, joten tiesimme ehtineemme ajoissa perille. Olin ehtinyt laittaa muutaman fentsun valmiiksi ja nostaa esille yhden kiinnitysköyden, jos Suwena pitää kiinnittää odotuslaituriin, mutta sitä tarvetta ei näyttänyt olevan. Kanavassa oli sopivasti tyyntä, joten vaihdoin samalla jälleen Ruotsin kohteliaisuuslipun Tanskan lipun sijalle. Kanava oli niin lyhyt, että juuri nostaessani fentsuja ylös ajoimme jo kanavasta ulos ja suuri aalto pääsi loiskauttamaan kylkeen. Suwena keinahti reilusti vasemmalle ja samalla poikkeuksellisesti sitloodan pöydälle nostamani köysi teki mahtavan ilmalennon ja sinne se aaltoihin sutjakkaasti pulahti. Voi vitsi, kun harmitti ihan hirmuisesti. Olin tietysti nostanut esille yhden suosikkiköysistäni ja nyt se siistinä vyyhtenä leikki Uppo Nallea. Tyhmyydestä todella sakotetaan keinuvassa veneessä, jos jonkin tavaran jättää huolimattomasti esille.

Falsterbon kanavan pohjoispäässä on vierasvenesatama ja sillan jälkeen eteläpäässä on vain muutama pieni odotuslaituri. Me kuitenkin jatkoimme matkaa kohti Gislövslägeä.

Gislövsin kylä sijaitsee Trelleborgin kaupungin itäpuolella. Juuri ohittaessamme Trelleborgin satamaa, oli satamaan saapumassa laiva Puolasta. Andrus katsoi AIS:sta, että ohitamme laivan reilusti sen peräpuolelta. Hämmästykseksemme se ei ajanutkaan satamaan sisälle, vaan kääntyi satamansuulla suoraan kohti meitä poispäin satamasta. Siinä ihmeteltiin hetki, mitä tehdään? Laiva vaan jatkoi kääntymistä meitä kohti. Hetken kuluttua se kuitenkin pysähtyi ja jatkoi matkaa satamaan. Huokaisimme helpotuksesta ja jatkoimme purjehtimista. Seuraavana päivänä, kun kuuntelimme säätiedotuksia VHF:ltä, sattui vastaava tilanne saksalaiselle purjeveneelle. Silloin saksalaisveneen kippari ei päästänyt laivaa niin helpolla, vaan tivasi ihmeissään laivankapteenilta, mitä he oikein aikovat tehdä?

Merivirrat pyörittävät Gislövsin sataman keskelle hiekkaa. Sataman keskellä syväys on vain 1,7 metriä, kun reunoilla se on reilu kaksi metriä. Saavuimme satamaan 13 metrin tuulessa. Paalukiinnityspaikkoihin mennessä olisi pitänyt kääntyä sivutuuleen. Totesimme, että tässä tuulessa paalujen väliin ajaminen ei ole turvallista. Kiinnitimme Suwenan mastonosturin viereen kylkikiinnitykseen. Tokkopa kukaan tällä tuulella nosturia olisi käyttänyt.

Jäimme Gislövslägeen pariksi päiväksi mottiin, koska tuuli puhalteli vaihteeksi yli 14 metriä.

Avainsanat:

Eteläinen Itämeri, 2012

Kööpenhamina 5.7. – 9.7.

Venin saarelta oli vain 13 merimailia Kööpenhaminaan. Matkalla muuttui sekä maa että maisemat. Pieni idyllinen saari vaihtui suureen metropoliin ja jälleen myös Suwenan saalinkiin nousi puna-valkoinen kohteliaisuuslippu.

Lähdimme aamusta liikenteeseen mahtuaksemme Langelinien veneseuran satamaan, josta on hyvä kävelymatka keskustaan ja se sijaitsee ihan kuuluisan Pieni Merenneito patsaan vieressä. Jos satama olisi täynnä, toiseksi vaihtoehdoksi suunnittelimme Christianshavnin. Nämä kaksi satamaa tuntuivat sijainniltaan sopivilta, sillä suuriosa Kööpenhaminan satamista sijaitsevat keskustan ulkopuolella. Lomakausi oli kuitenkin täydessä käynnissä, joten olimme varautuneet, ettemme mahdu mihinkään keskustan satamaan.

Langelinien satama oli odotetusti todella täynnä, mutta Suwenalle löytyi vielä poijupaikka. Seuraavana päivänä jouduimme kuitenkin siirtämään veneen seuraavaan poijuun oikealle, sillä veneseuran oma vene oli ilmoittanut palaavansa satamaan ja me satuimme olemaan hänen paikallaan. Satamakapteeni hoiti hommansa todella hyvin ja me saimme toisen paikan ja naapuri omansa, joten jokainen oli tyytyväinen.

Langelinie on noin sadan veneen satama ja kaikki paikat ovat veneseuralaisten käytössä. Vierasveneet voivat käyttää vapaita paikkoja, kun seuran veneet omat omilla venereissuillaan. Vapaat paikat on merkitty vihreällä taululla. Useat veneet pyörähtivät ääriään myöten täynnä olevassa satamassa ja joutuivat etsimään paikan jostain toisesta satamasta. Jos kuitenkin satamasta löytyy tilaa, voimme lämpimästi suositella tätä Langelinien satamaa. Siellä on hyvä henki, kaikki tarvittavat palvelut ja se sijaitsee sopivan reippailun päässä kaikesta. Toki lähijunallakin pääsee keskustaan, jos niin haluaa.

Kävelymatkallamme satamasta keskustaan ohitimme myös Nyhavnin venepaikat. Olimme iloisia, ettemme olleet menneet sinne, sillä ne olivat aivan turisti- ja ravintola-alueen keskellä, mutta joku toinen taas voisi olla tyytyväinen juuri vilkkaaseen paikkaan. Joka tapauksessa turistikiertoajeluja järjestävät sightseeing veneet lähtivät Nyhavnista rivakasti aiheuttaen melkoisia peräaaltoja keikuttaen sataman muita veneitä.

Kööpenhaminassa on paljon katsottavaa ja netti on pullollaan hyviä matkaoppaita Köpiksestä. Yksi paikka, joka jokaisen täytyy Kööpenhaminassa kokea, on Tivoli Gardens huvipuisto. Tivoli on paljon muutakin kuin huvipuisto. Alueella on kymmeniä ravintoloita, joihin paikalliset menevät syömään ja viettämään aikaa. Toki huvipuiston laitteissakin voi pyörähtää niin halutessaan. Illalla huvipuisto on valaistu kauniisti ja pitkin huvipuiston polkuja vaelsi pariskuntia onnellisesti käsi kädessä romanttisen päivällisen jälkeen. Kun kerran on käynyt Tivolissa, ei enää ihmettele, miksi portilla myydään myös vuosikortteja Tivolin alueelle. Sellaisia näytti monilla paikallisilla olevankin.

Kiertelimme innokkaasti Tivolissa ja nälän yllätettyä oli suorastaan valinnan vaikeus, kun ravintoloiden ruokalistat pursuivat kaikenlaisia herkkuja. Satuimme valitsemaan erinomaisen Grøften ravintolan ja onneksi kokeilimme päivän kalaa, sillä se oli bouillabaisse. Valtava kulhollinen kolmesta eri merenelävästä valmistettu muhennosmainen kalakeitto oli kerta kaikkiaan suussa sulavaa. Oli hienoa huomata, että näin turismiin keskittyneessä paikassa ruoanlaatu on säilytetty tasokkaana.

Yleisesti Tanskassa ruoka on ollut meille hieman pettymys, sillä he tuntuvat olevan tyytyväisiä, kunhan lautasella on leipää ja jotain sen päälle kasattavaa. Muuten ruoka on enimmäkseen leivitettyä tai upporasvassa paistettua, joten niitä ei edes tee mieli maistella. Toinen erittäin positiivinen kokemus löytyi keskeltä Kööpenhaminan kävelykatua, kun ostoksilta väsähtäneenä istahdimme Le President Bistro ravintolaan. Naapuripöydän herra suositteli talon sushia ja kertoi sen olevan parasta sushia, mitä hän on Kööpenhaminassa saanut. Niinpä me tilasimme yhtä lempiruokaamme. Mikä positiivisinta, heillä oli nigiri setistä 50 % tarjous. Sushi oli erinomaista ja hinta oli naurettavan alhainen.

Kööpenhaminan kävelykatu oli muuttanut muotoaan sitten viime käyntimme. Se oli kuin Barcelonan Ramblas täynnä katutaiteilijoita ja banaanilättyjä paistettiin joka nurkalla kuten Aasian turistiloukuissa. Mihin Tanskan omat hassut makkaravaunut ovat hävinneet?

Kööpenhaminassa alkoi juuri puolitoista viikkoa kestävät jazz-festivaalit. Eri puolilla kaupunkia oli esiintymislavoja, joilla bändit musisoivat. Ihmiset istuskelivat nauttien musiikista ja kavereidensa seurasta. Ravintoloissa mainostettiin jopa take away olutta, jos omat juomat olivat jääneet kotiin.

Meidän satamassa oli myös jazz-tapahtuma sunnuntai-iltapäivällä. Veneseura oli virittänyt purjeista satamaan katoksen, jonka alla pitkillä penkeillä ihmiset viihtyivät jazzia kuunnellen. Mukava parituntinen vierähti nopeasti kauniina aurinkoisena päivänä, varsinkin kun tarjolla oli niin viiniä, olutta ja sitä kaivattua perinteistä tanskalaista makkaraa tietysti leivän kera.

Avainsanat:

Eteläinen Itämeri, 2012

Ven saari keskellä Juutinraumaa 4.7.

Ah, vihdoinkin lämpö oli jo 25 astetta heti aamusta. Siinä kahvia särpiessämme lämpöisessä sitloodassa oli mukava pohtia, mentäskö Veniin vai jatketaanko suoraan Köpikseen? Päivä oli niin kesäinen, että Ven houkutteli enemmän.

Helsingöristä on vain kuuden merimailin matka Veniin. Veneitä seilasi ristiin rastiin Juutinraumaa. Lomakausi oli selvästi nyt alkanut. Matkamme oli lyhyt. Siitä huolimatta saalinkiin oli aika vaihtaa Tanskan lipun sijalle Ruotsin lippu. Venin saari nimittäin on Ruotsin maaperällä.

Venissä on kolme satamaa, joista me valitsimme länsirannan puolella sijaitsevan Kyrkbackens sataman. Ajattelimme, että saapuessamme ennen puolta päivää Veniin, siellä on hyvin tilaa. Toisin kuitenkin kävi. Satama oli jo täynnä veneitä ja toinen ja kolmas lauttakerroskin oli jo syntymässä. Onneksemme juuri tanskalaisvene oli lähdössä ja pääsimme hänen paikalleen suoraan aallonmurtajaan kylkikiinnitykseen. Ennen kuin ehdimme köydet kiinnittää, oli kyljessämme jo toinen vene ja hetkeä myöhemmin vielä pari lisää.

Satamaan saapui jatkuvana nauhana veneitä. Jossain vaiheessa iltapäivää satama oli niin täynnä, että saapuville veneille ei enää löytynyt paikkaa. Paitsi aina silloin tällöin, kun joku daycruiseri lähti paluumatkalleen. Ven osoittautui ruotsalaisten ja tanskalaisten päiväpurjehdussaareksi. Rannalla oli muutamia ravintoloita ja hiekkaranta houkutteli auringonpalvojia. Alun perin Ven kiinnosti meitä Tyko Braahen tähtitiedetornien vuoksi. Päivä oli kuitenkin niin unelma, ettei tulisi mieleenkään suunnata mihinkään museoon, vaan vietimme rentouttavan lekottelupäivän.

Avainsanat:

Eteläinen Itämeri, 2012

Helsingør ja Kronborgin linna 1.7. – 3.7.

Anholtin saarelta lähdimme sunnuntaiaamuna kohti Helsingøriä. Juuri kun valmistelimme Suwenaa merelle, lähti meripelastusalus satamasta ulos valot sinisenä vilkkuen. Heti seuraavaksi kuuluikin VHF:ltä pan pan –viesti kaikille aluksille. Kateissa oli espanjalainen moottorivene, joka oli viimeksi nähty Anholtin eteläpuolella. Ihan kylmät väreet kulkivat selkään pitkin, kun olimme itse lähdössä merelle ja toinen alus oli kateissa.

Etsintään liittyi myös rajavartioston helikopteri. Lyngby radio kutsui kanavalla 16 yksitellen niitä veneitä, jotka he huomasivat purjehtivan etsintäalueella ja pyysivät huviveneiltä apua. Muutaman tunnin jälkeen, kun koko etsintäalue oli haravoitu, peruutettiin pan pan –ilmotus tuloksettomana. Emme saaneet tietää, löytyikö vene myöhemmin? Toivomme kuitenkin, että vene miehistöineen oli turvassa ja kaikki hyvin. Aina se laittaa vakavaksi, kun tällainen tilanne tulee päälle. Vaikka kuinka Andrus kiikaroi kaikki reittimme varrella olleet alukset, ei ainakaan meidän reitille espanjalaista moottorivenettä sattunut.

Purjehdimme Anholtista kaakkoon kohti Juutinraumaa eli tanskalaisten Øresundin ja ruotsalaisten Öresundin salmea. Tuntui hassulta purjehtia kapeaa salmea pitkin, kun molemmin puolin oli eri maa: idässä Ruotsi ja lännessä Tanska. Tanskan Helsingørin ja Ruotsin Helsingborgin kohdalla Juutinrauma on kapeimmillaan ja sen leveys on vain neljä kilometriä.

Saavuimme myöhään iltapäivällä Helsingørin satamaan. Se on valtavan suuri satama, johon mahtuu lähes 1000 venettä. Veneitä tällä alueella näyttää riittävän, sillä nippa nappa saimme Suwenalle paikan todella täydestä satamasta. Saimme paikan palattuamme satamakierrokselta ihan sataman suulta pohjoiselta reunalta. Sataman suuruutta kuvaa se, että satamatoimisto on sataman vastakkaisella reunalla. Siitä huolimatta meidän veneeltä oli noin kilometrin kävely satamatoimistoon.

Tähän saakka kaikki Tanskan satamat ovat olleet varustettuna satamamaksun osalta automaateilla. Se on todella näppärää, sillä satamamaksun pääsee hoitamaan mihin aikaan vuorokaudesta haluaa, eikä tarvitse kytätä satamatoimistojen aukioloaikoja. Samoin Anholtissa kuten täällä Helsingørissä veneen sähkö hoidettiin erillisellä ladattavalla kortilla. Se on siinä mielessä hyvä systeemi, että näissä korttipaikoissa olemme huomanneet, että sulakkeet ovat 16 ampeeria. Tavallisesti ne ovat 6 tai 10 ampeerin sulakkeita, jotka on vielä jaettu usean venekunnan kesken. Meillä on veneessämme sähköliesi ja –uuni. Kokkaamiseen tarvitsemme 8 – 12 ampeerin verran virtaa. Sen lisäksi tulee akkujen lataus ja muu sähkönkulutus. Se on yksinkertaisempaa kuin miltä se kuulostaa. Mikäli maasähkösulake on liian pieni, niin polkaisemme generaattorin käyntiin ja samalla Andrus asettaa akkulaturiin virranrajoituksen. Tämä kaikki toimii hyvin jouhevasti.

Helsingør on ollut merenkulullisesti tärkeä kaupunki. Eerik Pommerilainen päätti rakentaa Helsingøriin 1420-luvulla Kronborgin linnan, samalla hän päätti myös alkaa periä tullia jokaiselta Juutinrauman läpi kulkevalta laivalta. Tullia perittiin jopa 1857 vuoteen saakka, joten valtava määrä rahaa on virrannut kuninkaiden taskuihin yli neljän sadan vuoden aikana. Juutinrauma on niin kapea, että Kronborgin tykeillä ammuttiin varoituslaukauksia aluksille, mikäli ne yrittivät olla piittaamatta kuninkaan vaatimuksista. Nykyään kun Tanskan salmien läpi kulkee pienistä huviveneistä valtaviin rahti- ja risteilyaluksiin, on hyvä, että tulli on jäänyt vain historiaan.

Kronborgin linna on Helsingørin merkittävin nähtävyys, eikä ihme. Se on todella mahtava renessanssilinna ja oppaan kertomusten avulla niin vankityrmät kuin kuninkaalliset huoneistot heräsivät henkiin. Linnan alla olevissa kellareissa elivät sotilaat. Tila oli todella ahdistava, sillä vettätihkuvissa kellareissa, pimeässä ilman auringonvaloa ovat varmasti sotilaiden olot olleet kurjat. Rauhan aikana heillä oli sentään punkat, mutta sodan aikana, kun sotilaiden määrä kaksinkertaistui, joutuivat he nukkumaan märällä kylmällä maalla. Onneksi he saivat sentään viisi litraa olutta päivittäin, josko pienessä hiprakassa niitä oloja on kestänyt vähän paremmin? Oluen lisäksi heidän ruokanaan oli lähi vesiltä pyydetty silli, joka suolattiin valtaviin avonaisiin sammioihin, jotka muuten sijaitsevat myös heidän asuintiloissaan samaisissa kellareissa. Huh huh, mahtoi haju olla tiukka.

Onneksi linnan ylempien kerrosten kuninkaallisten asunnot olivat aivan toisenlaista tutkittavaa. Upeat seinävaatteet ja valtavat tilat ovat olleet monien pitojen näyttämönä. Tanskalaiset kuninkaat olivat innokkaita juhlijoita ja kuulemma parhaat juhlat kestivät jopa kolme kuukautta. Opas kertoi monia mielenkiintoisia tarinoita niin kuninkaallisista, keskiajan elämästä ja tavoista kuin linnastakin. Tämä opaskierros oli ehdottomasti paras, mihin olemme tänä vuonna osallistuneet.

Yllättävää on, että Kronborgin linnan tykit ovat edelleen käyttökunnossa. Perinne, jossa kuninkaan tai nykyään kuningattaren nostaessa maljan, ammutaan tykeillä, on edelleen voimassa. Kyllä maljapuheesta tulee varmasti ihan uskottava kun kohti Ruotsia suunnatuilla tykeillä sanoma vahvistetaan. Onneksi panokset on kuitenkin vaihdettu paukkupanoksiin, niin Helsingborgin asujat eivät hätäänny.

Avainsanat:

Eteläinen Itämeri, 2012

5000 merimailia täynnä Anholtissa 28.6. – 30.6.

Torstaiaamulla Saeby jäi taaksemme ja lähdimme kohti Kattegatin keskellä sijaitsevaa Anholtin saarta. Tuuli oli alkumatkasta aivan piikkivastaista, joten matkasimme moottorin voimin. Kun Laesön saaren eteläpuolella käänsimme kurssin suoraan kohti Anholtin saarta, nostimme Perkinsin avuksi sekä ison että genoan. Purjeet antoivat lisää vauhtia 1 – 2 solmua ja samalla polttoainekulutus pieneni. Eipä silti, tänä kesänä polttoainetta on kulunut melkein enemmän lämmittimeen kuin itse ajamiseen, mutta taloudellisuus on aina hyvästä. Moottoripurjehtiminen on hyvä vaihtoehto luovimisille. Legin pituus oli 51 merimailia ja puolet siitä moottoripurjehdimme. Saavuimme Anholttiin juuri ennen auringonlaskua.

Tällä legillä saavutimme jälleen itsellemme yhden merkkipylvään lisää, sillä meillä meni rikki 5000 merimailin kokonaismatka. Neljä veneilykautta takana ja nykyinen puolessa välissä ja 5000 nm plakkarissa – ei yhtään hassummin.

Anholttiin oli jälleen satamakirjassa merkitty peräankkurointikiinnitys, mutta tällä kertaa ne olivat vaihtuneet poijuiksi. Kiinnitimme Suwenan Keulan poijuun ja perän laituriin, niinpä Suwena oli valmis parin päivän Anholtin vierailua varten.

Anholt on suosittu veneilykohde ja varsinkin esimerkiksi juhannuksena tämä on kuulemma ihan täynnä useiden veneiden lauttoja. Nytkin satamassa oli runsaasti veneitä. Tällä kertaa jokaiselle veneelle riitti oma poijupaikka. Ihan laiturilta alkaa upea hiekkaranta, jolla lapset juoksentelivat onnellisina. Rannalle oli rakennettu mellevänkokoinen grillipaikka, jossa oli 3 erillistä grilliä ja toistakymmentä pitkää pöytää. Iltaisin se täyttyi veneilijöistä, jotka grillasivat mitä ihanimpia herkkuja, ravuista pihveihin ja tietysti makkaraa. Eräs veneilijä viihdytti haitarinsoitollaan grillaajia ja aina välillä kajahti yhteislaulu. Tunnelma oli lämmin ja monet kielet sekoittuivat mukavaan pulinaan keskenään. Anholtin grillipaikka oli siinä mielessä erikoinen, että sataman toimesta grillit lämmitettiin veneilijöitä varten, joten myös "hiilittömät" venekunnat pääsivät mukaan kemuihin.

Perjantaipäivä sujui kaikilla sataman veneillä omissa veneissään, sillä vettä satoi kaatamalla koko päivän. Eniten se varmaan harmitti ruotsalaiseskaaderin veneitä. Heillä matka näytti jatkuvan varhain lauantaiaamuna, joten Anholtin saaresta nauttiminen jäi heillä vähäksi. Meillä päivä sujui kuitenkin rattoisasti veneessä kaikenlaista puuhaten ja odotellessa, että keli paranisi.

Lauantaina aurinko paistoi täydeltä terältään koko päivän. Oli mukavaa pistää nenä ulos veneestä ja niinpä lähdimme kävellen kiertämään saarta. Tanskalaisilla on hauska tarina Anholtin saaresta. Kun 1545 he neuvottelivat ruotsalaisten kanssa rauhasta ja Hallantin maakunta siirtyi Tanskalta Ruotsille, jäi Anholt edelleen Tanskalle. Tarina kertoo, että ovela tanskalaisneuvottelija peitti Anholtin saaren kartalta oluttuopillaan, joten ruotsalaiset eivät huomioineet Anholttia rauhanneuvotteluissa.

Kävelimme muutaman kilometrin kylän keskustaan, josta löysimme pienimmän kirkon, mitä ikinä olemme tähän mennessä nähneet. Toki sinne taitaa mahtua kaikki saaren vakituiset asukkaat.

Saaren koilliskulmassa on jälleen yksi ihmisen kädenjälki historiasta. Kun Tanskan kuningas Fredrik II päätti rakentaa 1560-luvulla majakoita Kattegatin merenkulun turvaksi, rakennettiin myös majakka Anholtin saarelle. He kaatoivat saarelta runsaasti metsää polttopuuksi. Saaren maaperä on kuitenkin niin hietikkoa, että se valtasi lisää alaa ja puusto ei enää alkanut kasvaa tilalle. Saaren koilliskulma aavikoitui ja se on nykyään Pohjois-Euroopan suurin aavikko, jossa kasvaa enää jäkälää. Aavikoitumista ei edes pelastanut 1620-luvulla alkava kivihiilen käyttö majakan polttoaineena. 60 vuoden puuston kaatamisen vaikutus on nähtävissä edelleen.

Ørkenen aavikko on nykyään luonnonsuojelualue, jonne ei millään kulkuneuvolla, ei edes pyörällä saa ajaa. Patikoimme aikamme aavikolla ja palatessamme saimme todella tyhjentää kengät kertyneestä hiekasta. Sen verran helteistä oli, että emme viitsineet lähteä kävelemään reilua 15 kilometriä edestakaisin pelkästään aavikolla päästäksemme majakalle saakka. Hieman vähempi patikointi riitti meille saadaksemme aavikon tunnelmasta kiinni. Koillisnurkan ranta on joka tapauksessa hylkeiden suojelualue, jonne ei saa muutenkaan mennä. Olisihan toki ollut mukavaa kiikaroida majakalta hylkeitä, mutta jätimme sen seuraaville innokkaille hiekassa tarpojille.

Anholtin saaren länsireunalla kasvaa kuitenkin metsää ja tuoksu toi elävästi mieleen Suomen hiekkakankaisten metsien kesäisen tuoksun. Saarikierroksemme venähti koko päivän retkeksi ja kruunasimme sen kahlaamalla auringon laskiessa kristallinkirkkaassa meressä.

Avainsanat:

Eteläinen Itämeri, 2012