Lisää uusi kommentti

Föglön Degerby 31.5. - 1.6.

  • Posted on: 7 June 2011
  • By: Eve

Sottungasta purjehdimme mukavasti koko matkan Degerby:hyn. Alkumatkasta pääsimme purjehtimaan Suwenaa ensimmäisellä virsikirjalla. Skuuttasimme ison oikealle ja keulapurjeen vasemmalle. Loppu matka olikin jo tuttua sivuvastaista tuulta.

Degerby:ssä aluksi ajoimme vierasvenesatamaan ja jäimme ihmettelemään, onko syväys riittävä, sillä Suwenan syväys on 1,9 metriä. Keskellä kesää, kun satamassa on muita purjeveneitä, voi niiden koosta vähän päätellä satamansyvyyttä. Tässä satamassa ei ollut mitään syväysmerkintöjä ja jotenkin se vaikutti liian matalalta. Näin kesän aluksi vesi on niin kirkasta, että pohja näkyi hyvin, joten epäilys vain kasvoi. Ravintola Seagramin satamassa tiesimme syväyksen riittävän, joten päätimme kiinnittyä sinne eikä vierasvenesatamaan.
Suwena Degerby:ssä
Jälleen olimme tilanteessa, että saavumme satamaan, joka ei ole vielä auennut. Myös tämä satama avautuu 1. kesäkuuta.

Varsinainen vierasvenesatama jäi niin kiinnostamaan, että lähdimme kävellen tutkimaan satamaa. Toki siellä oli myös Degerby:n ainoa septiasema, joten senkin tarvetta Suwenalla alkoi jo olla. Vitsailimme septilaiturilla, että kumpi vaan voi hypätä testaamaan syväyksen. jos vettä tulee pituuteen nähden riittävästi pään yli, niin osaahan siinä arvioida riittääkö syväys Suwenalle. No jätimme testit vielä vedenkylmyyden vuoksi tekemättä ja kävelimme kysymään asiaa ravintola Mat & Cafe:sta. Vastaus olikin arvellun kaltainen, että septilaiturin syväys oli vain 1,5 metriä. Asiaa olisi kyllä helpottanut, jos syväyksestä olisi ollut itse laiturilla edes jotain merkintöjä.

Muutenkin vierasvenesatama näytti vähän oudolta, koska vierasvenelaituri oli sijoitettu septilaiturin viereen. Samoin löysimme erikoisen vesipisteen, josta vierasvene voi tankata eurolla neljä minuuttia vettä kerrallaan. Hinta oli kyllä naurettava. Onneksi Suwenan 620 litran vesitankki oli täynnä. Lisäksi vedentankkauspiste oli samaisella septilaiturilla, niinpä Suwenalla ei ollut pelkoa joutua ryövätyksi vedentankkauksessa.
Vesiposti Degerbyssä
Mielenkiintoista oli kummassakin Ahvenanmaan satamassa se, että emme tavanneet yhtään suomalaista venettä. Sottungassa oli yksi britti vene ja pari ruotsalaista, kun taas Degerby:ssä tapasimme sveitsiläisen miehistön Itämeren tutkimusmatkalla.

Degerby:ssä aurinko paistoi ensimmäistä kertaa sen verran lämpöisesti, että pääsimme korkkaamaan kesän ensimmäisen jäätelökioskin jäätelötötterön, joka maistui ah niin herkulliselta.
Degerby:n keskusta
Keskiviikko aamuna käänsimme Suwenan keulan kohti Ahvenanmaan pääsaarta ja Maarianhaminan länsisatamaa.
Skarven liikennöi Degerby:stä Ahvenanmaalle

Filtered HTML

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <blockquote> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Plain text

  • No HTML tags allowed.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.