Lähdimme 50 merimailin legillemme Kołobrzegistä Świnoujścien satamaan. Sääennuste lupaili 3 – 4 boforin lounaistuulta. Boforit pitivät aluksi paikkaansa, mutta tuulensuunta oli lännestä. Se sitten tarkoitti, että purjehtimisen sijaan lähdimme puskemaan moottorilla suoraan vastatuuleen ja vasta-aallokkoon.

Kun tuuli vielä nousi yli 11 metriin sekunnissa ja aallot muuttuivat jyrkiksi parin metrin aalloiksi, alkoi Suwenan automaattihuuhtelu merivedellä toimia. Keula sukelsi aallosta toiseen ja aina välillä aalto ryöpsähti keulasta koko veneen yli istuinkaukaloon asti. Kansi lainehti vedestä jatkuvasti. Onneksi meillä on sisäohjaamo, joten pysyimme tiiviisti sisällä. Olimme myös erittäin tyytyväisiä, että meidän kaikki kaapit ovat ovellisia, joten tavarat pysyivät siellä missä pitääkin, eivätkä lennelleet ympäriinsä.

Suwenan kansi veden alla Puolan rannikolla
Suwenan kansi veden alla Puolan rannikolla

Samaan aikaan Suwenan kanssa lähti Kołobrzegistä myös saksalaisvene kohti Świnoujścietä. Kuljimme melkein koko matkan noin mailin etäisyydellä toisistamme. Saksalaisten vene oli hieman lyhyempi kuin Suwena, joten näytti, että he sukelsivat ihan jokaiseen aaltoon. Loppu matkasta, kun aallot jyrkkenivät entisestään, he joutuivat jopa luovimaan koneajossa. S/Y Alvalla oli myös AIS-lähetin. Seurasimme heidän matkantekoa Suwenan rinnalla. Ehdimme jo huolestua, kun yhdessä välissä heidän veneensä katosi AIS:sta, eikä Andrus löytänyt heitä heti kiikareilla. Hetken kuluttua tuttu kolmio tupsahti takaisin plotterin näytölle.

Päivän rytkytyksen jälkeen oli mukavaa kiinnittää Suwena Świnoujścien satamaan. Satamassa tarkistaessamme venettä huomasimme, että ihan ilman vahinkoja Suwena ei ollut selvinnyt päivän aallokosta. Ensin ihan ikioma moka oli se, että keulaluukun tuuletusventtiili oli jäänyt raolleen ja se oli päästänyt vettä keulakajuutan patjoille. Kai nuo märät patjat pitää meidänkin joskus kokea, mutta onneksi vesivahinko ei ollut suuri.

Säätiedotus taululla Świnoujście satamassa
Säätiedotus taululla Świnoujście satamassa

Enemmän harmitti rumasti repsottava törmäyslista Suwenan oikeassa keulassa. Kumilista roikkua retkotti metrin pituudelta irti ja näytti myös tosi venyneeltä. Törmäyslistan korjaus olisi tehtävä ennen kuin voimme jatkaa matkaa.
Suwenan irronnut törmäyslista kovan merenkäynnin jälkeen
Suwenan irronnut törmäyslista kovan merenkäynnin jälkeen

Lisäksi isomaston juurella olevasta sähköjohtojen läpivientikotelosta oli lirittänyt vettä sisään. Andrus aukaisi katon kuivattaakseen vessan sisäkaton ja sähkökotelon tiivistys lisättiin myös huoltolistaan. Andrus tuumasikin Świnoujścieen saavuttuamme, että ”Vasta nyt meistä on tullut todellisia veneilijöitä, kun satamaan saavuttua alkaa remontti hommat.”
Suwenan ruffin katto
Suwenan ruffin katto

Świnoujścien satama oli myös uusittu ja upouudet laiturit olivat valmiina ottamaan vastaan satoja veneitä. Hienoa oli myös se, että uusia aisapaikkoja oli varattu eripituisille veneille. Kerrankin me saimme Suwenan kiinnitettyä aisaan, joka ei loppunut Suwenan sivuknaapin kohdalla. Samoin puolalaiset olivat suunnitelleet laiturit järkevästi, sillä laitureissa oli itsessään kumiset törmäyslistat. Ne vieläpä olivat valkoiset, joten ne eivät tuhri veneitä. Kiitos siitä hänelle, kuka sitten ikinä nämä laiturit on suunnitellut.
Suwena Świnoujście satamassa
Suwena Świnoujście satamassa

Świnoujście jäi meille vähän vähemmälle tutkimiselle, sillä käytimme pari kaunista päivää veneen huoltamiseen ja vaatteiden pyykkäämiseen. Nautiskelimme ahkeroinnin jälkeen leppoisasti oleskelusta ja vain ajan kulumisesta.
Charter veneiden miehistö odottaa vuoroaan Świnoujście satamassa Puolassa
Charter veneiden miehistö odottaa vuoroaan Świnoujście satamassa Puolassa

Lauantai-iltana paikallinen veneseura järjesti grillijuhlat regattalaisilleen, joista pääsivät myös venesataman vierasveneet nauttimaan. Kaksi live bändiä soitteli leppoisasti ja grillit pihisivät kuumana. Pääsimme nauttimaan tämän kesän ensimmäiset shashlikit ja muistelimme viime kesän purjehdusmatkojamme Baltian maissa, missä shashlik on hyvin suosittu grilliherkku.
Regatan grillijuhlat Świnoujście satamassa Puolassa
Regatan grillijuhlat Świnoujście satamassa Puolassa

Świnoujściessa vietimme myös pari mukavaa iltaa meidän torstaisen erittäin märän merireissun kohtalotovereiden kanssa. Juttu luisti ja venekokemuksia vaihdeltiin puolin ja toisin. Terkkuja Manfredille ja Gigille.

Suwena huollettiin jälleen täyteen iskuvalmiuteen. Törmäyslista aherrettiin paikalleen ja merivedestä puunattuna Suwena oli valmis vaihtamaan jälleen kerran maata tällä kesämatkallamme, kun lähdimme sunnuntaina kohti Saksaa ja siellä Rügenin saarta.

Świnoujście, Puola 19.7. – 22.7.

2 thoughts on “Świnoujście, Puola 19.7. – 22.7.

  • August 8, 2012 at 21:48
    Permalink

    Vihdoinkin niin toimiva
    Vihdoinkin niin toimiva nettiyhteys, että ennätin lukea viimeisimmät juttunne. Eeva, on ilo lukea kertovat juttusi eri paikoista!!

    Tulimme eilen hurjan merimatkan päätteksi onnellisesti Kołobrzegin satamaan. Olemme vierailleet monessa Puolan Itämeren satamassa ja voimme suositella niitä kaikille!

    Juttuja 2012-matkastamme ja seikkailuista voi lukea Loki-palvelusta http://seijmer.loki.fi.

    Vielä on käytävä Świnoujściessa ja sitten mietitään jatkoa ennen Hankoon paluuta.
    Terveisin Seija ja Paul

    Reply
    • August 15, 2012 at 19:54
      Permalink

      Joo, sellaista se
      Joo, sellaista se nettiyhteydenmetsästys on. Vaikka meillä on ollut mokkula lähes joka maahan, ei yhteyttä siitä huolimatta aina saa.

      T Eve

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published.