Kauan olemme haaveilleet uudesta harrastuksesta. Veneily on ollut yksi varteenotettavista vaihtoehdoistamme. Emme kuitenkaan kumpikaan ole aiemmin veneilleet muuten kuin vierailijoina ystävien veneissä. Siksipä veneilyn aloittaminen tuntui aika kovalta haasteelta.
Työmäärän kasvu lisäsi tarvetta löytää jotain uutta sen vastapainoksi. Sitten Andrus luki eräänä aamuna paikallisen rautakaupan mainoslehtistä ja siellähän niitä veneitä mainostettiin, se lopulta antoi potkun persuksille ja päätimme eräänä lauantaina kesällä 2007 alkaa etsiä meille sopivaa veneilytapaa.

Purjevene vaiko moottorivene

Aloimme kysellä tuttaviltamme, millaista veneily on Oulun seudulla. Samalla mietimme, mikä voisi olla meille sopiva seura. OPS ja OM olivat meidän vaihtoehtoja. Soitimme ensimmäiseksi Oulun Merenkävijöiden kommodorille Reino Aulalle. Reino selvitti hyvin ystävällisesti ja monipuolisesti seuran toimintaa. Kuuntelimme suurella mielenkiinnolla, mitä seura voisi meille tarjota. Pääsimme myös hänen perheen kanssa tiistai purjehdukselle mukaan tutustumaan, mitä purjehtiminen on. Purjehdussääksi tuo tiistai oli aluksi ihan sopiva, mutta lopussa tuuli tyyntyi ja maaliin saavuimme moottorilla. Purjehdus tuntui mielenkiintoiselta. Kuitenkin emme kokeneet, että olemme riittävän innostuneita istumaan pitkillä matkoilla purjeveneenkaukalossa ja purjeiden säätäminen tuntui aika töisevältä.

Lisäksi otimme yhteyttä useaan otteeseen erinomaiseen purjehtijaan Jukka Jokiniemeen, sillä Jukka on MM-tason purjehtija näkövammaispurjehduksessa. Jukka vakuutti purjehduksen sopivuutta meille ihan urakalla, mutta kärpänen ei kuitenkaan purrut. Kävimme tutustumassa myös Jukan veneeseen Helsingissä. Upea vene se olikin. 35-jalkainen Guyline purjevene oli erityisesti varustettu autopilotilla ja Englannista tilatulla äänikompassilla sekä tietokoneella käytettävällä puhesyntikalla varustetulla gps-reittiohjelmistolla Uusi Loisto.

Moottorivene MV Marinin koeajo

Aloimme etsiä myynnissä olevia moottoriveneitä ja Andrus löysi yllättäen ihan omalta alueelta Haukiputaalta myynnissä olevan moottoriveneen. Yliniemen Markolla oli myynnissä vajaa seitsemän metrinen MV-Marin. Houkuteltiin Even veli Esa koeajolle, sillä venekuume oli saavuttanut velipojankin. Markon veneessä oli meidän kaksi ensimmäistä vaatimusta kohdallaan: sisäohjaamolla varustettu vene, jossa on erillinen ovella varustettu vessa. Päätimme, että ilman erillistä vessaa, me ei venettä hyväksytä. Keskelle käytävää levitettävä vessanpytty ei tuntunut houkuttelevalta vaihtoehdolta.
Markon vene tuntui kiinnostavalta, mutta sisähyttiin laskeuduttavat portaat niin edestä kuin takana olivat minun kannalta epäkäytännölliset, koska ne olivat jyrkät avoportaat. Tulimme siihen tulokseen, että uivaan näyttelyyn Helsinkiin meidän pitää lähteä tutkailemaan muitakin vaihtoehtoja. Onhan veneen osto sentään aika iso hanke.
Koeajolla pyörähdimme Haukiputaan edustalla ja aallokko oli noin reilu puoli metristä, joka tuntui veneessä jo yllättävän paljon.

Meistäkö veneilijöitä

Leave a Reply

Your email address will not be published.