Matkalla Calaisista Dieppeen kuulimme hätkähdyttävän ilmoituksen VHF:ltä, sillä uimareita oli ylittämässä Englannin kanaalia. He ilmoittivat kunkin uimarin ja hänen saattoveneensä koordinaatit, jotta laivat pystyvät väistämään uimareita. Jokaisen uimarin uudet koordinaatit ilmoitettiin aina parin tunnin välein.

Kanaalin ylitys on noin 32 kilometriä. Uintimatka on kuitenkin jonkun verran pitempi, sillä uiminen on mutkittelevaa johtuen vuoroveden virran suunnan muutoksista. Aikaa ylitykseen on kulunut nopeimmillaan vain 6 tuntia 55 minuuttia ja hitaimmillaan 26 tuntia 50 minuuttia. Jotkut toki uivat saman tien takaisin ja jopa kolme ihmistä on ylittänyt uimalla kanaalin kolmeen kertaan peräkkäin.

Kanaalin yli uiminen on sen verran kova ponnistus, että siihen pitää treenata pitkään, jotta pystyy uimaan lähes vuorokauden 15 asteisessa vedessä. Heillä on jopa oma yhdistys, the Channel Swimming Association, joka vastaa järjestelyistä. Ensimmäinen Englannin kanaalin yli uinut uimari oli Matthew Webb, joka ui rintauintia Englannista Ranskaan vuonna 1875. Meitä alkoi kanaalin yli uinti sen verran kiinnostaa, että löysimme mielenkiintoisen FAQ:n netin syövereistä. Käy ihmeessä lukemassa, mitä kanaalin ylittäjältä vaaditaan. Sen jälkeen omat harrastukset tuntuvat kevyeltä leikiltä.

Saavuimme Dieppeen puolen yön jälkeen ja satama oli täynnä veneitä. Me tarvitsimme kuitenkin vain yhden vapaan paikan, joka onneksi löytyi yhden vieraslaiturin perältä. Siinä veneiden välissä peruuttaessamme kapeaa väylää pitkin, saimme ensi fiiliksen Dieppen satamasta. Monet vielä istuivat sitloodassa nauttien lämpöisen pehmeästä Dieppen yöstä.

Dieppen venesatama
Dieppen venesatama

Suwena Dieppen satamassa
Suwena Dieppen satamassa

Laiturin kävelyluiska Dieppen venesatamassa alaveden aikaan
Laiturin kävelyluiska Dieppen venesatamassa alaveden aikaan

Radio-ohjattavia purjeveneitä Dieppen satamassa
Radio-ohjattavia purjeveneitä Dieppen satamassa

Sunnuntaina saimme ystäviä vierailulle Pariisista, josta on noin parin tunnin automatka Normandiaan. Mukava yhteinen sunnuntaipäivä alkoi kerrassaan herkullisten vadelmien ja mansikoiden kera, joita Julie ja Sebastian lapsineen olivat keränneet aamulla omasta puutarhastaan.
Dieppen rantanäkymiä
Dieppen rantanäkymiä

Dieppen keskusta
Dieppen keskusta

Ei ole aiemmin tullut ajatelleeksi, kuinka erikoinen Ranskan sijainti on matkailun kannalta. Kun hämmästelin Julielle Ranskan moninaisuutta, hän tuumasikin, että ”Lasten kanssa jokainen kesäloma on hyvin erilainen riippuen siitä, minne päin Ranskaa lähtee”. Ranskalla on meren rantaa sekä Atlantin että Välimeren puolella. On upeita laaksoja, kaunista vehreää maalaismaisemaa ja tietysti jopa Alpit.

Dieppeä ympäröivät Normandian korkeat rannikot. Heti kaupungin yläpuolella on Dieppen linna, joka nykyään on taidemuseo. Siellä on esillä useita norsunluusta kaiverrettuja purjelaivoja. Linnamuseon ajatuksia herättävin esine oli kuitenkin 1500-luvun maailmankartta, jonka olivat kuuluisat dieppeläiset kartanpiirtäjät tehneet. Maailman mantereiden muodot olivat vielä silloin osittain kartoittamatta, sillä esimerkiksi Australia oli sijoitettu Etelämantereen yhteyteen. Kun taas Välimeren aluetta oli kartoitettu siinä vaiheessa jo tuhansia vuosia, joten sen muoto ja yksityiskohdat näyttivät jo kuin olisi katsonut nykypäivän välimerta Google Mapsin satelliittikuvasta.

Dieppe
Dieppe

Dieppen linna
Dieppen linna

Dieppen satama on avoin pohjoisille tuulille, niinpä meidän viimeisestä Dieppen yöstä tuli levoton. Veneet rullasivat laitureissa niin paljon, että punkassa ei meinannut pysyä. Se oli vasta tämän kesän ensimmäinen yö, jonka vietimme pesukoneessa. Pohjoistuulien luvattiin jatkuvan ja myös voimistuvan vielä pari päivää, joten swelliä olisi ollut luvassa liiankin kanssa. Lähdimme innokkaasti matkaan tiistaiaamuna kohti Honfleurin kaupunkia. Samalla toki pohjoistuulet antoivat meille mukavat myötäiset purjehduskelit.

Dieppe 6.7. – 8.7.

One thought on “Dieppe 6.7. – 8.7.

  • July 18, 2013 at 18:02
    Permalink

    Voi tokkiisa!
    Voi tokkiisa!
    Kyllä mielikuvitus loppuu, ennen kuin saan luettua kaikki. Ja matkaajat ovat niiiin punanenäisiä:) Eve, olen käynyt ostoksilla ystävättäreni kanssa tänään. Hän osti taas kahdet liivit, oli aiemmin ostanut Kemin Evelacelta kahdet. Ihan hyvät vieläkin nekin. Minä ostan sitten syksyllä! Olen pitänyt kovasti yhteyttä äiti-Kerttuun, ja lähdemme Kajaaniin Karppisten sukukokoukseen ja vuosijuhlaan lauantaina, jos Jenny menee toisen mummun luo. Heikkihän ei jouda Kajjaaniin. Mukavaa huristelua ja seikkailuja, äläkä nouse sinne mastoon. Terveiset Andylle, olet saanut todella mahtavan miehen. Hyvää jatkoa ja poliisijuttu oli hyvä t. aila

    Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published.