Sattui tuossa silmään STT:n uutisissa merioperaatiojuttu Virossa. Kesällä veneily Virossa oli sen verran mukavaa, että tuli tartuttua tähän juttuun.

Kuten blogiimme kirjoitimme hurjannäköisestä varoituksesta Pärnun lahden merikartassa, kannattaa miinavaroitukset näköjään ottaa tarkasti huomioon. Onneksi näillä hienoilla kansainvälisillä operaatioilla merenpohjaa siivotaan koko ajan. Tässä vielä STT:n 31.8. uutinen kokonaisuudessaan:

Virossa haravoidaan maailmansodan aikaisia merimiinoja

Viron aluevesien pohjamudista seulotaan toisen maailmansodan aikaisia merimiinoja suuretsinnällä.

Maanantaina alkaneeseen kaksiviikkoiseen hankkeeseen osallistuu yhteensä 16 sota-alusta Virosta, Ranskasta, Tanskasta, Ruotsista, Puolasta, Saksasta ja Liettuasta.

Mukana on myös armeijan sukeltajia Yhdysvalloista, Saksasta ja Virosta. Sukeltajat seulovat merenpohjaa Hiidenmaan ja Naissaaren edustalta.

Naissaaressa säilytettiin neuvostoaikana tuhansia merimiinoja ja alue oli yleisöltä suljettu. Naissaari sijaitsee kymmenen kilometrin päässä Tallinnasta länteen.

Vuonna 1994 aloitetuissa Viron miinaetsinnöissä on haravoitu talteen arviolta 600 merimiinaa. Itämeressä arvellaan lojuvan kaikkiaan 80 000 räjähtämätöntä merimiinaa, joista suurin osa tiputettiin toisen maailmansodan aikana.

STT-AFP

Merikartan varoitukset

Leave a Reply

Your email address will not be published.