Irrotettuamme Suwenan köydet Suomen kamaralta keväällä 2012, olemme matkanneet vuosi vuodelta eteenpäin. Joka vuosi olemme valinneet uuden kohteen Suwenan talvisäilytyspaikaksi, ja samalla tällä alueella olemme purjehtineet ja tutustuneet ympäristöön. Suwenan aiemmat talvipaikat ovat olleet Turku Suomessa, Kappeln Saksassa, Ipswich Englannissa, Troon Skotlannissa ja nyt Roscoff Ranskassa. Näin ollen olikin helppoa tehdä muutos reittisuunnitelmaamme, ja jäädä purjehtimaan vielä tämä kausi Bretagneen. Varsinkin kun edellisellä kaudella sää jarrutti meitä ja Kanaalisaaret jäivät vain pienen pyrähdyksen pysäkeiksi. Halusimme koluta niin Kanaalisaaria kuin Bretagnen rannikkoa tarkemmin ennen pyyhältämistä taas eteenpäin kohti etelää.

Kesäreittimme lähti Suwenan talvehtimissatamasta Roscoffista ja ensin purjehdimme itään pitkin Bretagnen rannikkoa pysähdellen Morlaix’ssa, Ploumanac’hissa ja Tréguierissä. Sieltä kiiruhdimme jo Kanaalisaarille, jonne varasimme nyt reilusti aikaa ja se kannatti. Ihastuimme kovasti Kanaalisaarten pieniin viehättäviin saariin: Alderney, Herm ja Sark. Näille saarille kannattaa varata vähintään yksi viikko aikaa, kun suunnittelet Kanaalisaarten purjehdustasi. Guernsey ja Jersey ovat itsestään selvästi jo kokonsa puolesta vilkkaampia saaria. Kaiken kaikkiaan aika kuluu kuin siivillä näillä ainutlaatuisilla saarilla Ranskan ja Brittein saarten välillä.

Palattuamme Ranskaan nautimme täysillä lukuisista patikointireiteistä, jotka mutkittelevat joka kylän ja kaupungin läpi pitkin Bretagnen rannikkoa. Rantapolkua todella riittää, sillä sitä on jopa 2000 km, ja mekin saimme nauttia oman osamme raittiista meri-ilmasta.

Bretagnen puolelta haluamme nostaa esille kaksi upeaa paikkaa. Aluksi Ploumanac’h piti meidän adrenaliinitasot koholla ajaessamme sisään laguuniin. Näkyvyys oli vain muutamia kymmeniä metrejä keskellä hernerokkasumua. Kuulimme selvästi aaltojen iskeytyvän kallioita vasten navigoidessamme tutkan avulla sisäänajoväylästä läpi laguuniin. Unohtamatta tietysti vuorovesi virtaa 🙂 Seuraavana päivänä sumun hälvettyä paljastui upea rantamaisema. Alavedellä oli mahtavaa vaeltaa pitkin merenpohjaa Bretagnen kuuluisa vaaleanpunainen graniitti tossun alla kimaltaen.

Île de Bréhat oli suositusten arvoinen. Ihana pittoreski ranskalaismaisema ja saarilaisten rento elämänasenne antoivat saarelle todella kivan tunnelman. Siellä olisi kulunut aikaa kauemminkin, ellei loman loppuminen olisi laittanut meille vipinää kinttuihin palataksemme Roscoffiin valmistelemaan Suwenaa talvehtimista varten.

Kesämatkamme ajallisesti oli lyhempi kuin aiempina vuosina, 40 päivää. Tämä purjehduskausi onnistui kuitenkin todella hyvin. Purjehtiminen edelliseltä kesältä tutuksi tulleella alueella oli mukavaa vaihtelua ennen kuin suuntaamme jälleen Suwenan kokan kohti etelää.

Kauden 2016 Bretagnen ja Kanaalisaarten purjehdusmatkamme blogimerkinnät voit lukea blogiarkistosta.

Suwenan lokitiedot 2016

  • Merimailit: 272 M, joista purjeilla 30 %, moottoripurjehtien 17 % ja koneajoa 53 %
  • Moottoritunnit: 40 h
  • Generaattoritunnit: 7 h
  • Dieselkulutus sis. ajo, generaattori ja lämmitys: 200 l
  • Makeavesi: 6060 l, 88 l/vrk
  • Satamat 5 + ankkuripaikat 5: 10 kohdetta
  • Yöpyminen veneessä: 69 yötä
  • Sulutus: – sulkua
  • Jollan polttoainekulutus: 5 l
  • Pisin matka: Île de Bréhat – Roscoff 53M

Kartta Suwenan vuoden 2016 satamista ja kesämatkasta.
[flexiblemap src=”https://www.suwena.net/wp-content/kml/Suwena_2016.kml” maptype=”hybrid” width=”100%”]

Kauden 2016 yhteenveto

Leave a Reply

Your email address will not be published.