Kolme päivää Kuopiossa vierähtivät vauhdikkaasti.

Kuopion kirkko
Kuopion kirkko

Tiistaina Andrus pumppasi jollan ja asetti ensimmäistä kertaa 2,5 hevosvoiman Suzuki perämoottorin paikalleen jollaan. Oli kesäkuun ensimmäinen päivä ja pääsimme jollailemaan uikkarit päällä Kallavedellä. Muitakin veneilijöitä oli liikkeellä, joten muutamien peräaaltojen loiskeesta huomasimme, että vesi on edelleen järkyttävän kylmää (Suwenan mittari 12 astetta).

Kuopion Pursiseuran satama sijaitsee muutaman mailin päässä Maljalahden vierasvenesatamasta. Siispä lähdimme jollalla tutustumaan veneseuran satamaan. Andrus tutki Suwenalla merikartasta reitin, jonka antoi minulle muistettavaksi. No toimiihan venekissa GPS:änä aina tarvittaessa.

Pursiseuralla oli muutama kaveri veneidensä kimpussa virittämässä ja nostamassa mastoja pystyyn. Kesäveneilyn odotus näkyi tuossakin satamassa. Saimme muutamia hyviä vinkkejä lähialueen satamista matkaamme ajatellen. He kertoivat, että moni satamayrittäjä on valitettavasti lopettanut toiminnan taloudellisista syistä, mutta kauniita satama- ja ankkuripaikkoja riittää. Pursiseuralla näimme ensimmäiset isommat purjeveneet näillä vesialueilla. Muutoin venekanta on ollut pullollaan erikokoisia moottoriveneitä.

Pyöräilykohteeksemme valitsimme tietysti Puijon huipun, jonne hikisesti kipusimme. Kyllä kunto kohosi kohisten. Puijon tornista on todella upeat näkymät yli Kuopion ja Kallaveden. Juuri valmistautuessamme palaamaan veneelle, saapui ukkonen sateineen. Hurautimme mahtavaa vauhtia alas Puijolta ja takaisin satamaan. Ylös pyöräilimme 30 minuuttia, kun taas alas pääsimme kolmessa minuutissa.

Näkymä Pujon huipulta Maljalahdelle (etsi Suwena kuvasta)
Näkymä Pujon huipulta Maljalahdelle (etsi Suwena kuvasta)

Kuopio ja Kallavesi
Kuopio ja Kallavesi

Puijon hyppyrimäki Kuopiossa
Puijon hyppyrimäki Kuopiossa

Maljalahden satamassa on veneilijälle tarjolla peruspalvelut kuten vesi, sähkö ja septityhjennys. Suihku, vessa ja pesukonetilat avautuvat 20-senttisellä. Näin erikoista pyykinpesua emme ole ennen nähneet. Rahaa voi kulua erinäisiä 20-senttisiä riippuen siitä, onko edellinen kaveri tulossa pyykkitilasta ulos vai joutuuko käymään tarkistamassa koneen ohjelmanpituutta avaten aina uudella 20-senttisellä oven. Siis pesu on ilmaista, mutta ovenaukaisu ei. Me käytimme tilaisuutta hyväksi, kun kokonaisuutena koneen käyttö on edullista verrattuna esimerkiksi Hangon 7 euron koneelliseen.
Suwena Kuopion Maljalahdessa
Suwena Kuopion Maljalahdessa

Mieleenpainuvinta Kuopiossa oli satamaheijarin alkupuheet. Hän ilmoitti ensitöikseen meille, että polttoainettakin saa satamasta, jos saldoa on. Jäi ihmetyttämään, että näinkö vieraat toivotetaan tervetulleeksi Kuopioon. Asia hiukan selveni, kun lähtiessämme tankkasimme ja polttoaineautomaatti varmensi tietyn rahasumman ennen kuin alkoi antaa dieseliä. Tällaista toimintoa emme ole aiemmin tavanneet automaateissa. Ehkä kaveri tarkoitti juuri tätä, mutta ilmaisi itsensä aiheuttaen meille väärinkäsityksen.

Aivan Maljalahden vierasvenesataman kyljessä on Kuopion matkustajasatama. Noin kymmenen erilaista risteilylaivaa tarjoavat erilaisia sisävesiristeilyjä halukkaille. Risteilyjä tehdään mm. Kallavedellä, Valamon luostariin ja jopa Savonlinnaan saakka.

Torstaina pakkasimme pyörän kuljetuslaukkuun, jollan omalle paikalleen uimatasolle ja muutenkin Suwenan valmiiksi lähtökuntoon. Siirryimme jälleen auringon kera uuteen satamaan Vehmersalmelle. Matkaa oli vain 11 merimailia. Kiinnityimme Vehmersalmelle viettämään yön rauhaisassa ja kauniissa järvimaisemassa. Vehmersalmen sataman puitteet on upeat ja on todella harmi, ettei ravintola Millibaari ole enää toiminnassa.

Kävimme iltakävelyllä kymmenen seuduilla, jolloin koko Vehmersalmi jo nukkui, joten mekin siirryimme yöpuulle. Aamulla on tarkoitus jatkaa matkaa Varistaipaleelle.

Suwena Vehmersalmen satamassa
Suwena Vehmersalmen satamassa

Kuopio ja Vehmersalmi 31.5. – 4.6.

Leave a Reply

Your email address will not be published.