Crosshaven 13.6. – 16.6.

To, 02-07-2015 23:23 -- Eve

Yksi Irlannin pääkohteistamme oli Crosshaven Corkissa. Halusimme ehdottomasti vierailla maailman vanhimman purjehdusseuran satamassa. Royal Cork Yacht Club on päässyt todella kunnioittavaan ikään, sillä se on perustettu vuonna 1720.

Waterfordista koneilimme 67 mailin matkan Crosshaveniin. Ajelimme henkäyksen keveässä länsituulessa suoraan tuulta päin. Kaunis rantamaisema soljui ohitsemme. Vuorotellen oli jokisuistoa, vehreyttä ja kallioita. Siinä olisi ollut upea ankkurointialue kruisailla hypellen kohteesta toiseen.

Lähtiessämme Waterfordista Suir-joen suistossa oli ankkurissa 315 metriä pitkä risteilyalus Celebrity Silhouette. Andruksella meni tovi kiikaroidessaan ennen kuin ankkuripallo osui okulaariin laivan keulasta. Löytyihän se pikku pallo, mutta mitä järkeä tuossa on? Päivällä risteilyalus kohoaa kuin pilvenpiirtäjä taivaisiin ja pimeällä laiva loistaa kuin stadion olympiakisoissa. Säännöt ovat sääntöjä. Ankkuripallo on nostettava aluksen koosta riippumatta kuten tässä jumbo-kokoisessa risteilyaluksessa tai Saksan Schlei lahdella keikkuvassa pienveneessä.
Celebrity Silhouette ankkurissa Irlannissa
Pienvene ankkurissa Schlei lahdella Saksassa
Owenabue-joen varrella on useita satamia, joten Andrus tutkaili karttaa huolella osuaksemme juuri oikeaan laituriin. Me olimme onnekkaita, sillä saimme aisapaikan todella täydestä satamasta.
Crosshaven

Veneseuran klubitalo on upea. Tyylikkäistä tiloista löytyi mm. baari, ravintola, hulppeat kokoustilat ja tietysti hyvin varustetut huoltotilat. Viime vuonna Royal Cork Yacht Club palkittiin Irlannin parhaana purjehduskouluna. Seuran toiminta vaikutti vilkkaalta. Veneitä tuli ja meni ja toiset varustivat veneitään kesämatkoille. Bretagne, Pohjois-Espanja ja Skotlanti olivat suosituimmat kesälomakohteet. Seuralaiset olivat erittäin sosiaalisia. Juttu kulki laiturilla ja me vierailijoina myös tunsimme kuuluvamme joukkoon.
Royal Cork Yacht Club seuran klubitalo
Suwena Royal Cork Yacht Club seuran satamassa
Royal Cork Yacht Club seuran satama
Crosshavenin satamat
Purjehdusseuran nettisivulla on kerrottu mielenkiintoisesti heidän klubihistoriastaan. Vapaa-ajan purjehduksen historia juontaa juurensa jo 1600-luvun alun Hollannin kulta-aikaan. Tätä uutta ja jännittävää ajanvietettä pääsi maistamaan myös Hollannissa maanpaossa ollut Englannin kuningas Kaarle II. Kun hän sai Englannin kruununsa takaisin vuonna 1660 ja oli palaamassa Englantiin maanpaosta, lahjoittivat hollantilaiset hänelle oman purren nimeltä Mary, jolla kuningas innokkaasti purjehti Thames-joelle.

Tämän jälkeen monet hovinjäsenet seurasivat kuninkaan esimerkkiä ja kiinnostuivat purjehtimisesta. Yksi heistä oli Inchiquin 6. lordi Murrough O’Brien. Hänen palattuaan Irlantiin tuli huvipurjehduksesta suosittua Corkin satamassa. Joka tapauksessa vuonna 1720 kiinnostus tätä urheilua kohtaan oli kasvanut niin paljon, että hänen 26-vuotias pojanpojanpoikansa William O’Brien, Inchiquin 9. lordi perusti viiden kaverinsa kanssa vuonna 1720 maailman ensimmäisen purjehdusseuran, The Water Club of the Harbour of Cork, joka tänään tunnetaan nimellä Royal Cork Yacht Club.

Vielä yksi mielenkiintoinen pala menneisyyden purjehtijoista. Tällöin purjehdittiin muodostelmissa matkien sotalaivojen manööverejä ja kuvioita. Purjehtijat viestivät keskenään nostamalla viestilippuja ja ampumalla kanuunalla. Jokaisella lippukuviolla sekä lippujen että laukausten järjestyksellä oli oma merkityksensä, niinpä jokaisessa veneessä tuli olla oma viestintäkäsikirja kommunikointia varten.

Kun vuosi sitten asensimme taavetit, ostimme uuden jollan jo ennen taavettien asentamista. Oli hupaisaa, kun Ribeye jollamme sai kaverikseen laiturin vastakkaisella puolella isosiskonsa. Arvoimme ostaessamme, että valitaanko 2,6 m vai 3,1 m pitkä Ribeye. Kun 2,6 m pitkä jolla sitten nostettiin upouusiin taavetteihin,
niin taljan köysi jäi hieman hinkkaamaan jollaa sekä keulasta että perästä. Jälleen kerran voidaan todeta veneilijän perusongelman eli ostimme yhtä kokoluokkaa liian lyhyen jollan. Kun vertailimme jollia naapurimme kanssa, niin jälleen ruoho vaikutti olevan vihreämpää aidan takana. Me ihailimme heidän sopivan kokoista jollaa ja he vuorostaan meidän tehdasasenteisia lähes huomaamattomia kääntyviä jollarenkaita. Joka tapauksessa kumpikin Ribeyen omistaja oli tyytyväinen alumiinipohjaiseen jollaansa.

Crosshaven on Corkin kaupungin lähialue. Corkiin on matkaa vain 25 km. Me pyörimme vain Crosshavenin kylän tuntumassa ja kiipeilimme kukkulaisia katuja ylös ja alas nauttien idyllisestä kylästä.

Sunnuntai-iltapäivästä osuimme sopivasti kohdalle, kun suositussa Cronins Pub & Mad Fish ravintolassa oli meneillään rento viikonlopputapahtuma, Soul and Seaford Street Feast. Koko perheen voimin paikalliset olivat lähteneet liikenteeseen. Bändi viihdytti ravintolan pihalla asiakkaita tunnetuilla covereilla. Pihakeittiössä oli tarjolla monenlaisia kalaherkkuja ja pubinpuolelta kukin kävi noutamassa kurkun kostuketta. Ne, jotka eivät enää ravintolan piha-alueelle mahtuneet, istuskelivat läheisillä nurtseilla nauttien myös ravintolan antimista ja kaikilla oli kivaa. Oli mukava yllätys löytää tämä ravintola juuri sunnuntaifestien aikaan, sillä juuri tätä ravintolaa meille suosittelivat X-posuren miehistön Ida ja Colin vieraillessamme Arklowssa.
Cronins pub & Mad Fish ravintola Crosshavenissa
Olisimme mielellään nousseet jokea ylös ja pysähtyneet viettämään pari päivää Corkissa. Odotimme kuitenkin toista akkulähetystä saapuvaksi Kinsaleen ja Andrusilla oli flunssa. Siispä jätimme Corkin väliin ja jatkoimme matkaa länteen.

Waterford 11.6. – 13.6.

Pe, 26-06-2015 21:21 -- Eve

Seuraavaan 86 mailin matkaan mahtui monenlaista menoa. Sääennuste lupasi 15 solmun koillistuulta, jonka pitäisi nousta myöhään iltapäivästä enintään 20 solmuun. Tavoitteemme oli ehtiä ennen tuulen vahvistumista Irlannin kaakkoisnurkan ohi.

Virran kannalta olisi ollut parasta lähteä varhain aamuyöstä, mutta se ei meitä
innostanut. Ajattelimme, että meillä ei ole kiire, joten ei pieni vastavirta haittaa. Pohjoistuulen puhaltaessa matkasimme myötätuulessa. Vastavirtaa oli noin 1-2 solmua, ja matka taittui ihan mukavasti.

Kuusi mailia ennen Irlannin kaakkoisnurkkaa virta vahvistui yli kolmeen solmuun, joten ryömimme hitaasti kohti nurkkaa. Kun virta työntyi meitä vasten parhaimmillaan 3,9 solmun voimalla, niin samalla tuuli tietenkin vahvistui ennen aikojaan jopa 25 - 30 solmuun, saimme seuraksemme 3-metrisiä aaltoja. Vaikka tavarat olivat muka hyvin paikoillaan, oli ryske ja kolina melkoista, kun aallot viskoivat meitä sivulta toiselle ja tavarat kaapeissa vaihtoivat paikkaa. Meri suorastaan myllersi ympärillämme. Olimme juuri siellä, missä fiksut purjehtijat eivät ole - koveneva tuuli vastaan vahvaa virtaa.

Kun käännyimme nurkan ympäri, tyyntyi meri ja meno normalisoitui. Heti nurkan takana odotte vene ankkurissa parempia olosuhteita päästäkseen lähtemään pohjoiseen.

Pian myös ohitimme Kilmore Quay sataman, jota meille kovasti suositeltiin pysähdyspaikkana. Matkalla Dublinista Kinsaleen Kilmore Quay onkin juuri sopiva välipysähdyspaikka. Se näytti mereltä katsottuna pieneltä kylältä. Me olimme matkalla Waterfordiin, joten emme enää halunneet pätkästä matkaa.

Etelärannikolla sai Andrus olla tarkkana ruorissa, sillä kalastuspaattien ja erilaisten pyydysten määrä räjähti. Myös vapaa-ajan kalastajia oli liikkeellä pyydykset ulkona ja kansi täynnä isointa kalaansa odottavia miehiä.

Etelä-Irlannin jokien varrella sijaitsee monia suosittuja purjehduskohteita. Etelärannikko on avoin vallitseville lounaistuulille, niinpä joet tarjoavat mukavan suojaisia paikkoja ja ne näyttivät olevan jollapurjehtijoiden suosiossa.
Suir-joki Irlannissa
Nousimme 13 mailia kaunista Suir-jokea ylöspäin Waterfordin edustalle ja kiinnitimme Suwenan viikinkiaikaisen Reginaldin tornin varjoon. Satamaa ylläpitää kaupunki, niinpä satamamaksut maksetaan ja erillinen avain satamaporttiin saadaan kaupungintalolla. Rautaportista kyllä pääsee ulos, mutta piti hieman etsiskellä tietoa ennen kuin osuimme oikeaan osoitteeseen avainasioita hoitamaan. Tuntui koomiselta jonottaa vuoroa paikallisten kanssa, jotka hoitivat autonrekisteröintiä tai rakennuslupa-asioitaan.

Vietimme Waterfordissa vain yhden päivän. Kesä oli vihdoinkin saapunut, niinpä välimerellishenkisessä kaupungissa oli kiva istuskella katukahvilassa ja nauttia arskasta ja ihmisvilinästä.
Waterford, Irlanti
Turismin osalta piipahdimme kahdessa kaupungin merkittävässä paikassa. Ensiksi kiertelimme Reginaldin tornin sokkeloissa. Waterfordin ovat viikingit onnistuneet perustamaan kahdesti. Ensin vuonna 853 ja uudelleen he palasivat Suir-joelle vuonna 914, jolloin he perustivat Irlannin ensimmäisen kaupungin Waterfordin ja sitä suojaamaan he rakensivat puolustustornin. Reginaldin torni on yksi harvoista rakennuksista, joka kantaa edelleen viikinkien antamaa nimeä rakentajansa mukaan. Torni on nykyään museo ja siellä on esillä viikinkiajan työkaluja, aseita, soittimia, rahoja ja myös sen aikaisia seurapelejä.
Viikinkiaikainen Reginaldin torni Waterfordissa Irlannissa
Andrus ja viikinkivene Waterfordissa Irlannissa
Monelle Waterford tuo mieleen kristallin, jonka valmistus aloitettiin vuonna 1783. Se oli laajalti arvostettu vientituote erityisesti 1800-luvulla. Nykyään Waterfordin kristallia pääsee ihailemaan ihan lähituntumasta kristallinäyttelyssä. Yllättävää, että noin arvokkaita laseja pääsee hiplailemaan. Arvokkain, mikä meillä osui kohdalle, olivat 40 000€ maksavat Tuhkimon vaunut. Sieltä olisi kyllä löytynyt ihan kohtuullisen hintaisia upeita viinilasejakin. Lasi oli sen verran hienoa, että mahtaneeko ne kestää kelttimeren ylitystä keikkuessaan veneen kaapissa? Taitaa olla turvallisinta vain siirtyä pikaisesti nauttimaan auringon lämmöstä kahvilan terassille tusinakupista.
Eve ja Waterfordin kristallit Irlannissa
Waterfordin kristalliset Tuhkimon vaunut

Arklow 10.6. – 11.6.

Su, 21-06-2015 22:32 -- Eve

Tuntui kuin kesämatka olisi alkanut uudestaan, kun kahden viikon jälkeen irrotimme köydet ja matka pääsi jälleen jatkumaan. Olimme nimittäin jääneet nalkkiin, kunnes uusi akku saapui Englannista. Dublin ja Dun Laoghaire jäivät taakse ja kovasti odottamamme Etelä-Irlanti häämöttää edessämme.

Matkalla etelärannikolle teimme vielä yhden pysähdyksen jakaaksemme legin sopiviksi päiväpurjehduksiksi. Dun Laoghaire – Arklow väli oli vain 43 merimailia, josta alkumatkan moottoripurjehdimme ja tuulen kasvaessa siirryimme vain hiljaisten kavereiden vetoapuun. Matka taittui leppoisasti.
Suwena purjehtimassa Wicklow vuorten ohi Irlannissa
Arklow kuuluu myös niihin satamiin, jossa monet pysähtyvät matkallaan etelään tai pohjoiseen. Arklow on 24 tunnin satama, niinpä vuorovedestä ei tarvitse huolehtia. Se on myös suojaisa satama, sillä sinne noustaan jokea ylös ja satama sijaitsee aallonmurtajan takana. Etsiessämme talvisäilytyspaikkaa, tätä satamaa myös suositeltiin meille. Arklow sijaitsee aivan Wicklow vuorten eteläpuolella.

Saavuimme satamaan iltasella juuri, kun paikalliset veneseuralaiset valmistautuivat keskiviikkopurjehduskisaan. Lähes 20 venettä suuntasi kokan vesille ja innokkaat purjeiden trimmauskäskyt kiirivät vetten yli. Naapuriveneemme X-posure huikkasi meille kutsun kisan jälkimaininkeihin heidän kerhotalolleen valmistautuessaan lähtöön.
Suwena Arklow satamassa
Arklow Irlannissa
Arklow Sailing Club vaikutti mahtavan vireältä seuralta. Mikä parasta, kisan jälkeen he kaikki kokoontuivat klubitalolleen odottamaan kisatuloksia. Oli mukava nähdä, että he viihtyivät yhdessä myös kisan jälkeen näin arki-iltana, eikä jokainen kiirehtinyt heti kotiin saavuttuaan omalla veneellä rantaan.

Tuloksia odotellessa purjehtijat nauttivat pizzan kera pintillisen olutta, jonka baarimikkovuorossa olevat seuralaiset tarjoilivat baarin takaa. Kun meidän seurassa on jokaisella kaksi yövartiovuoroa per kausi, niin täällä seuran tehtäviin kuuluvat baarivuorot. Taitaisivat maistua paremmin meidänkin seuralaisille :-)

Kun kilpailuvastaava alkoi julkistamaan kisatuloksia, hämmästyi Andrus, sillä hän oli ihan kaksoisolento meidän seuran Juhanin kanssa. Kun vielä kuulimme, että hänen nimensä oli Jerry, niin kyllä meitä nauratti. Itse Jerry kertoi myös omasta englantilaisesta kaksosestaan, joten olisiko jokaisella seuralla oma samannäköinen Juhaninsa ympärimaailmaa?

Ilta sujahti nopsaan X-posuren kippari Lorcenin ja hänen kisamiehistönsä kanssa. Saimme lukuisia hyviä vinkkejä satamista ja ravintoloista jne. Kuten olemme jo aiemminkin maininneet, että purjehduksen yksi parhaista puolista on viettää aikaa samanhenkisten ihmisten kanssa ja tutustua uusiin ihmisiin.
Arklow satama
Arklow satama
Aamulla irrottaessamme köydet Arklowin satamasta lähti mukaamme monta mukavaa hetkeä ja tarinaa.

Länsi-Irlanti 4.6. – 5.6.

Pe, 19-06-2015 17:53 -- Eve

Olimme suunnitelleet, että saavuttuamme veneellä Etelä-Irlantiin, voisimme vuokrata auton ja pyörähtää tutkimassa hieman Länsi-Irlantiakin. Dublinin aikamme venyi, kun odotimme Englannista uutta akkua. Siitä lisää sitten toisella kertaa. Näin ollen otimme vuokra-auton alle ja suuntasimme länteen.

Kuten olette varmasti jo huomanneet, että keskiaikaiset linnat kiehtovat meitä. Löysin netin syövereistä talvella jo jutun keskiaikaisista pidoista, niin sinne oli ihan pakko päästä. Irlanti on pullollaan vanhoja linnoja ja raunioita, mutta Bunrattyn linnan banketti oli jotain erilaista. Oli kiehtovaa viettää ilta linnanjuhlissa, eikä vain kuvitella menneisyyttä.

Bunrattyn linna sijaitsee Limerickin lähellä. Valitsimme navigaattorista maisemareitin, niinpä huristelimme alkupätkän moottoritiellä ja sen jälkeen alkoivat maaseudulla mutkittelevat tiet. Emme sen tarkemmin katsoneet, minkä reitin valitsimme, vaan seurasimme vain navigaattoria. Sen vuoksi oli kiva yllätys ajaa Tullamoren kautta. Tullamore Dew viski kuuluu samaan Grants yhtiön viskeihin kuin meidän lempiviskimme Glenfiddic. Tullamoren tislaamo ei kuitenkaan ole avoin vieraille, mutta meillä kolottikin vain kahvihammasta.

Ajoimme keskellä vehreää maaseutua. Välillä tiet olivat niin kapeita,
että tilaa oli vain yhdelle autolle. Niissä kuitenkin autot ohittelivat toisensa rohkeasti. Andrus sompaili tottuneesti paikallisten keskellä, sillä olemmehan nyt ajelleet vasemman puoleisessa liikenteessä jo toista kesää. Ehdimme sopivasti majoittumaan linnan lähellä sijaitsevaan Bunratty Castle Hotelliin, josta oli vain pieni kävelymatka itse linnaan.

Bunrattyn linna on siinä mielessä erikoinen linna, että se on rakennettu samalle paikalle jopa neljä kertaa, josta viimeisimmän kerran 1425. Toki sitä on laajennettu sen jälkeen, mutta nykypäivänä se on päinvastoin palautettu ja restauroitu 1425 vuoden ulkoasuunsa. Siksi linnana se voi tuntua pienehköltä. Linna on kalustettu 1400- ja 1500-luvun aidoilla kalusteilla ja ennen kaikkea alkuperäiset seinävaatteet ovat upeita.
Bunratty linna Länsi-Irlannissa
Illanisäntämme hovimestari Jim sekä muu palveluskunta oli pukeutunut keskiaikaisiin vaatteisiin.
Tuntui kuin olisimme astuneet eri aikakauteen, kun ylitimme iltahämärässä linnan nostosillan. Astuessamme linnaan he toivottivat lämpimästi tervetulleeksi kaikki aateliset vieraansa ”noble guests”, vaikka astuimmekin tulevaisuuden vaatteissamme sisään menneeseen. Kiivettyämme kivisiä kierreportaita saavuimme juhlasaliin, jota upeat vanhat seinävaatteet koristavat. Ajan tapaan pukeutuneet musikantit loivat ihanan tunnelman loihtiessaan sävelmiä harpulla ja viululla. Myös makuaistit viritettiin ajanhenkeen, sillä maistelimme savipikarista hunajalla maustettua viiniä, jota kutsutaan nimellä mead. Juhlat pääsivät alkuun, kun vieraiden joukosta kruunattiin jaarli ja hänen aatelisrouvansa ja sitten päästiin asiaan eli siirryimme ruokasalin puolelle.
Musikantit Bunratty linnan juhlasalissa
Jaarlin ja Ladyn kruunaus Bunratty linnassa
Eve ja hovimestari Jim keskiaikaisilla juhlilla Bunratty linnassa
Istuimme penkeillä pitkien tammipöytien ääressä kynttilänvalon luodessa keskiaikaista tunnelmaa. Iltaan kuului neljän lajin päivällinen viinien kera ja mukavaa ohjelmaa. Ajan tapaan kannustaminen tapahtui hakkaamalla käsillä pöytää, joten aikamoinen jyminä siitä syntyikin. Kaikki ruokalajit hyväksytettiin jaarlilla ja hänen rouvallaan ja sitten pääsimme syömään keskiaikaiseen tapaan sormin tai tikaria ja lusikkaa käyttäen. Haarukkaahan tuohon aikaan ei vielä tunnettu.
Keskiaikaiset pidot Bunratty linnassa
Eve ja linnanneito Bunratty linnassa
Kesken iltaa vieraiden joukosta löytyi juonittelija, josta porukalla piti äänestää, joutuuko hän tyrmään vai ampuma-aukkojen alle? Onneksi jaarli armahti hänen kohtalonsa ja syömingit ja juomingit saivat jatkua. Ilta oli todella hauskasti toteutettu ja jännä kokemus. Linna heräsi ihan erilailla henkiin, kun sai itse viettää rattoisan illan keskiaikaisten seinien sisällä.

Seuraavana päivänä suuntasimme auton Irlannin kuuluisalle maisemareitille ”the Ring of Kerry”. Kerryn kierros on noin 180 kilometriä pitkä ja se suositellaan ajettavaksi vastapäivään. Tiet ovat todella hyvin kapeita ja erittäin mutkaisia. Nopeusrajoitus on huikea 100 km/h kylien ulkopuolella, jota ei kylä edes paikalliset ajaneet. Andrus huokaisikin, ”Olisipa nyt menevä urheiluauto alla”. Tiet kurvailivat ylös ja alas, serpentiinimutkia oikeaan ja vasempaan. Oikealla puolella avautui aava meri ja vasemman kyljen vieressä kohosivat Irlannin jylhät vuoret. Oh, ja taas tuli mutka ja heti sen perässä yhden auton levyinen silta. Onneksi bussitkin ajavat vastapäivään, niin saimme kurvailla vuokra-autolla rauhassa.
Kerryn kierroksen maisemia Irlannissa
Suojasatama Länsi-Irlannissa
Kerryn kierroksen mutkaisilla teillä saa ajaa satasta Irlannissa
Kerryn kierroksella oli erilaisia nähtävyyksiä, kuten liberaattori Daniel O’Connellin koti. Jos aikaa olisi ollut, vaeltaminen näissä maisemissa, yöpyminen seuraavassa B&B:ssä ja taas eteenpäin, olisi varmasti hienoa. Meillä oli kuitenkin vain tämä yksi päivä, joten huristelimme pitkin pikku, pikku teitä ja pysähtelimme näköalapaikoille.

Poikkesimme Kerryn kierrokselta Valentian saarelle, koska metsästimme Euroopan läntisintä kolkkaa. Ihmisen kaipuu länteen täytyy olla verissä. Nimittäin jokainen Länsi-Euroopan maa on nimennyt oman maailman äärensä. Englannilla on Lands End, Ranskalla ja Espanjalla on kummallakin oma Cape Finisterre ja Portugalilla Cabo da Roca.
Lauttayhteys Valentian saarelle Irlannissa
Kerryn rannikko Länsi-Irlannissa
Euroopan läntisin ranta Valentian saarella Irlannissa
Andrus Euroopan läntisimmässä pisteessä Irlannissa
Niinpä otimme lautan Valentian saarelle ja lähdimme kiipeämään sen länsirannalla kohoavalle Bray Headin rantakalliolle. Nousimme polkua 140 metriä ylöspäin ja ympärillämme laidunsivat lehmät ja lampaat, jotka eivät olleet moksiskaan kallioilla puhaltavasta purevasta tuulesta.

Valentian rantakallioilta on aiemminkin katseet käännetty länteen, sillä vuonna 1866 vedettiin ensimmäinen sähkekaapeli Euroopasta Amerikkaan juuri Valentian saarelta. Olimme nyt kauempana lännessä kuin yksikään Manner-Euroopan läntisistä pisteistä ja seuraavana olisi Amerikka. Itse asiassa hieman nyt juksaamme, sillä 14 kilometriä pohjoisempana Dinglen niemellä sijaitsee koko Euroopan läntisin piste, joka on vielä 1,5 kilsaa kauempana lännessä. Meillä vain loppui aika, sillä se olisi tehnyt vajaan 200 kilsan lisämutkan, joten tämä meille riittäköön.

Palasimme takaisin Valentian saarelta etelärannalla sijaitsevaa siltaa pitkin ja jatkoimme Kerryn kierrostamme. Aurinko alkoi laskea maalaten maisemaa kultaiseksi kuin pensselillä vuorten ja meren välissä. Päätimme kierroksemme Killarneyn kaupunkiin, joka on Irlannin retkeilijöiden paratiisi. Siltä se vaikuttikin. Sen verran paljon siellä oli turisteja, joista muuten suurin osa oli amerikkalaisia. Me nautiskelimme seitsemän kalan lautasen oikein herkutellen. Sitten edessä oli paluumatka Dubliniin ja takaisin Suwenalle.

Dublin 25.5. – 9.6.

To, 18-06-2015 12:34 -- Eve

Mansaarelta seuraava kohteemme oli Dublin. Sen sijaan, että olisimme kryssineet lounaistuulta vastaan Dubliniin, päätimme kääntää keulan kohti länttä. Ylitimme Iirinmeren ja pysähdyimme yöksi Ardglassin satamaan ja jatkoimme seuraavana päivänä kohti etelää ja Dublinia.

Matka Mansaarelta Ardglassiin oli 33 merimailia. Alkumatka sujui leppoisasti purjehtien, kunnes jälleen sääennusteesta poiketen tuuli moinasi, niinpä pantiin pata käyntiin. Kartan mukaan Ardglassissa on 1,5 metriä vettä alavedellä, mutta paikalliset tiesivät kertoa jo Mansaarella, että Ardglassiin pääsee nykyään ajamaan sisään vuorovedestä riippumatta. Sisäänajoväylä on louhittu, niinpä saa olla tarkkana, että ajaa juuri merkityllä väylällä.

Ardglass on pieni kalastajakylä, joka näytti olevan veneilijöiden pysähdyspaikka matkalla pohjoiseen tai etelään. Irlannin itärannikkoa kutsutaankin veneiden moottoritieksi, kun koko ajan veneitä menee matkalla pohjoiseen kohti Skotlantia tai paluumatkalla etelään.

Suomalaisia Ardglassissa ei ilmeisesti ole juurikaan pysähtynyt, sillä eräskin paikallinen pohdiskeli, missä Suomi oikein onkaan? Sitten hän tuumasi, että ”Joo, Suomihan on Grönlannin pääkaupunki.”

Matka Dubliniin meni taas moottoroinniksi. Vasta Dublinin edustalla saapuessamme satamaan tuuli nousi 20 solmuun. Sitten se jatkoikin puhaltamistaan lähes kaksi viikkoa, välillä jopa puhkuen 35 solmua. Koko Dublinin aikamme oli tuulista, tuulista, sadetta, märkää ja viluista. Missä se kesä viipyy?

Dublinin läheisyydessä sijaitsee neljä venesatamaa. Pohjoisin on Malahide. Myös lahden pohjoisrannalla sijaitsee Howth. Dublinin keskustassa on Poolbeg, jossa on vain muutamia venepaikkoja ja sijaintinsa vuoksi siellä pysähtymistä on rajoitettu muutamaan päivään halutun sijaintinsa vuoksi. Dublin Bayn etelärannalla sijaitsee Irlannin suurin venesatama Dun Laoghaire, jossa on 820 laituripaikkaa ja ainakin toinen mokoma poijupaikkoja.

Lähtiessämme kohti Dun Laoghairea varasimme soittamalla Suwenalle paikan. Tuulessa saapuessamme olikin mukavaa, kun ei tarvinnut pyöriskellä etsimässä vapaata paikkaa, vaan saimme ajaa suoraan omalle paikallemme. Varatessamme paikkaa he ilmoittivat, että ”laittakaa fentsut oikealle kyljelle”. Me mielellämme kiinnitämme Suwenan aisaan perä edellä, joten arvata saattaa, että fendarit olivat tietysti väärällä puolella. Niinpä Andrus ajoi kierroksen ja minä äkkiä siirsin lepuuttajat vasempaan kylkeen.

Uloimman aallonmurtajan taakse jää noin 1 km x 1 km suuruinen alue, johon mahtuvat sekä venesatama, lauttasatama, suuri poijukiinnitysalue että vielä vapaata tilaa. Tässä satama-altaassa toimii seitsemän venekerhoa, joista kolmella on kerrassaan uljaat palladiolaiseen tyyliin rakennetut kerhotalot. Veneseurat hyödynsivät erinomaisesti aallonmurtajan sisäpuolen vapaata tilaa, sillä ihan jonossa meni jollapurjehdusporukoita ja soutelijoita treenaamaan ympäri satama-allasta. Aallonmurtajan ansiosta siinä onkin hyvää suojaista tilaa junioripurjehtijoille, missä harrastaa.
Dun Laoghaire satama
Dun Laoghaire satama
Vuosi sitten etsiessämme viime talven talvehtimispaikkaa Suwenalle oli Dublin yksi päävaihtoehdoistamme. Eniten meille oli suositeltu Howthin satamaa. Howth kuitenkin antoi itsestään todella välinpitämättömän kuvan, sillä he eivät vastanneet sähköposteihin eikä edes puheluihin, kun yritimme saada heiltä talvisäilytystarjousta. Samoin nyt keväällä ajoimme alun perin tulla Howthiin, jonne meille olisi pitänyt lähettää yksi paketti meitä odottamaan. Jälleen mihinkään sähköpostiin eikä useisiin soittoihin taaskaan vastattu. Howthin satamaa ei asiakkaat näyttäneet kiinnostavan, niin päätimme mennä toiseen satamaan. Kun Dublinin vierailun aikana teimme työmatkan Belgiaan, lensimme laskeutuessamme Howthin sataman yli. Huomasimme, että Suwenalla emme olisi sinne mahtuneetkaan ja satama näytti olevan täynnä pienempiä veneitä.

Dun Laoghairesta on noin 12 kilometriä Dublinin keskustaan ja sinne on näppärää kulkea noin 20 minuutin välein kulkevalla paikallisjunalla DART. Jännää, että jälleen satuimme paikkaan, jossa jotain oli tapahtunut ihan ensimmäistä kertaa. Nimittäin Irlannin rautatiet aloittivat toimintansa juuri täällä vuonna 1834, jolloin ensimmäinen junareitti avattiin Dublin – Dun Laoghaire välille. Takaisin nykypäinään, toki Dun Laoghairesta on bussiyhteydet sekä Dublinin keskustaan että lentokentälle. Esimerkiksi lentokentälle pääsee Aircoach bussilla kerran tunnissa koko vuorokauden ympäri.

Satama sijaitsee ihan Dun Laoghairen keskustan tuntumassa. Saimme heti satamaan kirjautuessamme sataman tervetulopaketin. Se sisälsi mm. Dun Laoghairen kartan, jossa oli erilaisia etuseteleitä useisiin ravintoloihin ja jopa ruokakauppaan. Myös veneseurojen jäsenet kävivät toivottamassa meidät tervetulleiksi heidän klubitaloihinsa.
Royal Irish Yacht Club, klubitalo Dun Laoghairessa
Dublinissa on paljon nähtävää ja kielien sekamelska oli tyypillinen suuren turistikaupungin tyyliin. Liffey-joen pohjoispuolella on shoppailijoiden paratiisi lukuisine ostoskatuineen. Eteläpuolelta vuorostaan löytyy ravintola- ja pubialue, jossa live irkkumusiikki viihdyttää kurkunkostuttajia. Vaikkapa esimerkiksi O’Connellin siltaa pitkin, joka on muuten leveämpi kuin pidempi, pääsee sukkuloimaan joen molemmille rannoille.
Liffey-joki Dublinissa
O'Connellin silta Dublinissa
Dublin
Aitoja irkkupubeja Dublinissa
Vanhan sanonnan mukaan: ”Guinness does not travel well”. Se oli yksi mysteereistä, joka meillä oli tavoitteena ratkaista. Hmm, tehtyämme tieteellistä tutkimusta Myytinmurtajien tapaan, voimme nyt vahvistaa, että Guinness tosiaan maistuu paremmalta Dublinissa!

Guinness on ehdottomasti meidän lempioluemme, joten askeleemme kuljettivat meidät ihan ilman muuta pyhiinvaellusmatkalle Arthur Guinnessin elämäntyöhön. Hänellä on täytynyt olla hyvä luottamus olueensa allekirjoittaessaan vuonna 1759 neljän eekkerin laajuisen 9000 vuoden pituisen vuokrasopimuksen panimolleen. Uskon, että Arthur itsekin olisi myhäillyt tyytyväisyydestä nähdessään, että Irlannin suurin vetonaula on Guinness storehouse.
Guinness panimo Dublinissa
Kun Titanic keskus Belfastissa oli meille pettymys, niin tämä vuorostaan ylitti odotuksemme roimasti. Guinness akatemia oli huippu kokemus, kun saimme perehtyä, miten täydellinen Guinness tuoppi kermahattuineen pitää laskea. Olihan se makeeta laskea omat tuopillisemme ihan omin kätösin.
Andrus laskemassa täydellistä tuoppia
Maistiaishuoneessa vuorostaan opittiin, miten Guinness tulee nauttia, jotta suun eriosat maistavat oluen eri aromit. Yksi Guinnessin salaisuuksista onkin humala, joka antaa sille omaleimaisen maun. Ei taida auttaa hankkia kotiin Guinnessin neljää alkuainetta: ohraa, humalaa, hiivaa ja vettä. Sen verran salaisen reseptin Arthur ehti kehittää stout olueensa. Onneksi kotikemistin hommat voi jättää väliin, sillä panimo valmistaa kolme miljoonaa tuopillista stoutia päivässä.
Guinnessin vesi tulee Wicklow vuorilta
Oluenvalmistus esitettiin todella modernisti. Panimomestari johdatti meitä Tylypahkan rehtoreiden tyyliin hypellen taulusta toiseen kertoessaan oluenvalmistuksen eri vaiheista. Tauluja oli sekä seinällä että osa oli upotettu Guinnessin entisiin käymisastioihin, joten tarinaa kuljetettiin Guinnessin aiemmalla valmistuspaikalla. Nykyään panimo toimii 7-kerroksisen näyttelyrakennuksen vieressä.

Koska Guinness ei ole parhaimmillaan matkustaessaan, niin sen luo kannatti todella itse mennä.

Sivut

Subscribe to Suwenan Irlanti-Bretagne matkapurjehdus RSS