Purjehdus Kelttimeren yli 22.6. – 23.6.

Ke, 08-07-2015 20:18 -- Eve

Edessä oli tämän kesän pisin merimatka, 140 merimailia Kelttimeren yli Kinsalesta Scillynsaarille. Maanantaiaamusta kovan tuulen piti loppua, niinpä tähtäsimme matkamme alkamaan iltapäivästä. Arvioimme, että matka kestää reilun vuorokauden.

Vielä myöhään aamuyöstä kiinnittyi kylkeemme brittivene ryytyneen miehistön kera. He olivat purjehtineet koko yön Plymouthista saapuakseen regattaan ja heillä oli ollut koko yön vasta-aallokko loiskien kannelle. Kun aamulla Andrus kysyi naapurilta, miten matka oli mennyt, sai hän välinpitämättömän katseen kera vastaukseksi, että ”älä edes mainitse merta”. Heillä oli useita laiterikkoja yön aikana, mm. kansivalojen johdot olivat irronneet ja keulaluukusta valui vettä sisälle.

Satamaheijarilla oli kiire saada vierasveneet matkaan ennen regattaa, niinpä jo pari päivää aiemmin hän tuli tapaamaan meitä ranskalaisen Delnic miehistön kera. Hekin olivat matkalla Scillynsaarille ja odottivat meidän tavoin kovan tuulen laantumista. Suunnitelmamme kävivät yhteen, niinpä sovimme lähtevämme samoihin aikoihin matkaan.

Maanantaiaamusta me vielä hankimme hieman provianttia ja sitten iltapäivästä irrotimme köydet ja Suwenalla jäi Irlanti taakse.
Lähdössä Kinsalesta Irlannista
Ensimmäinen 20 mailia tuuli oli vain kevyt henkäys, joten moottoripurjehdimme. Tuuli voimistui 10 – 12 solmun länsituuleksi, niin nostimme kipin kapin genaakkerin. Purjehdus on meistä parhaimmillaan juuri genaakkerilla ja saimme nauttia upeasta kesäpäivästä Suwenan purjehtiessa seitsemän solmun vauhdilla.
Suwena lähdössä Irlannista
Vaikka olimme etukäteen sopineet, että pidetään VHF:llä yhteyttä, niin suorastaan säikähdimme, kun VHF:stä kuului ”Suwena Suwena Suwena this is Delnic”. Olemme seilanneet niin omia polkujamme, että Suwenaa ei juurikaan ole kutsuttu VHF:llä. Delnic lähti noin tuntia myöhemmin peräämme ja niin siinä kaksi Suomessa valmistettua venettä seilasi samaan suuntaan; Swan Delnic ja Nauticat Suwena.

Genaakkeri johdatti Suwenaa kauniisti kohti kaakkoa 60 mailin matkan. Ilta saapui ja Andrus viihtyi ihailemassa tähtitaivasta. Siinä aika kului, kun muistelimme tähtien ja tähtikuvioiden nimiä niin suomeksi kuin englanniksi.
Suwena purjehtimassa Kelttimerellä
Yöpurjehdus Kelttimerellä
Yön saavuttua aloitamme vuorotellen vahdin. Minun sokeuden vuoksi meille on tullut tavaksi seuraavanlainen rutiini. Kun kipparin aika on ummistaa silmät, Andrus tarkistaa, että AIS ja tutka ovat säädetty sopivalle hälytysalueelle. Minä pidän huolen, että vene pysyy kurssissa ja purjeet vedossa. Herätän Andrusin 20 minuutin välein katsomaan, että meri ympärillämme on tyhjä. Kun Andrus on saanut nukuttua noin pari tuntia, astuu vahtiin vuorostaan Andrus ja minä kömmin nukkumaan. Tämän yön aikana emme nähneet yhdenkään aluksen kulkuvaloja.

Olin juuri parahikseen nukahtanut vajaan tunnin, kun Andrus kello kolme aamuyöllä tuli herättämään laivakissaa. ”Tuuli juuri moinasi ja nyt kultaseni olisi aika laskea genaakkeri”. Kaunis tähtitaivas oli verhoutunut pilvivaippaan, joten meri ympärillämme oli pilkkopimeä kansivaloista huolimatta. No, minuahan se ei toki haitannut :-) Laskimme genaakkerin ja pakkasin sukkagenaakkerimme takaisin purjepussiin ja sujautimme sen kansiluukusta keulakajuutan matkustajaksi.

Sen verran virkistävää oli tuo öinen meri-ilma, että uni karisi Suwenan perävanaan ja kippari pääsi jälleen nokosille. Perkins työskenteli niin tasaisesti salongin lattian alla, että aamun varhaisilla tunneilla piti alkaa jumpata, jotta vahti pysyy hereillä. Onneksi aamu seitsemältä Andrus vapautti minut vahdista ja heräsin vasta tuoreen kahvin tuoksuun yhdeksältä.

Yöpurjehdus on ihan oma juttunsa – ainakin vielä meille. Tällä kertaa matka sujui ilman mitään yllätyksiä ja nappasimme yhden viimeisistä vapaista poijuista Hugh Townin edustalla tasan 24 tunnin kuluttua, kun olimme päästäneet köydet irti Irlannin maaperältä.
Suwena saapumassa Scillynsaarille

Kinsale 18.6. - 22.6.

Ma, 06-07-2015 00:17 -- Eve

Puhelin pirahti ja saimme ilmoituksen, että 20 minuutin päästä meillä on uudet akut odottamassa ja sähkömies tulossa asentamaan niitä Kinsaleen. Me keinahtelimme nätisti vielä Sandycoven lahdella, siispä ankkuri kiireesti ylös ja kokka kohti pohjoista ja ajoimme kukkulan ympäri parin mailin päässä sijaitsevaa Kinsalen satamaa.
Suwena saapumassa Kinsaleen Irlannissa
Köydet kiinni Kinsalessa ja äkkiä purkamaan salongin pöytä ja konetilan luukut eli salongin lattia ja niin olimme valmiita akkujemme vaihtoon. Meillä on neljä 225 ampeeritunnin AGM akkua, joista kukin painaa 70 kg. Oli kesän ensimmäisiä hellepäiviä ja sähkömies ja Andrus siirtelivät painavia akkuja erittäin kuumassa moottoritilassa. Olimmehan juuri ajaneet satamaan, joten Perkinsin 500 kiloa patarautaa hehkui lämpöisenä. Kun uudet akut oli vaihdettu ja ne toimivat kuin enkeli, saimme vihdoinkin rentoutua.

Kinsaleen odotettiin 120 regattavenettä, niinpä satamakapteenilla oli hommaa mahduttaa meitä vierasveneitä regattaveneitä odotellessa. Meidän alkuperäinen tarkoitus oli viipyä vain pari päivää, mutta tuuli nousi Kelttimerellä ja jouduimme odottamaan parempia olosuhteita purjehtiaksemme Scillyn saarille.
Kinsale Yacht Club veneseuran satama Irlannissa
Kinsale on viihtyisä pikku kaupunki Corkin tuntumassa. Olimme selvästi vaihtaneet aluetta, sillä Etelä-Irlannin kaupungit poikkeavat kovasti itärannikon teollisista kaupungeista. Kinsalessa kun käännyt nurkan taakse, löydät jälleen uuden kapean kujan tai kukkulaisen kadunpätkän ja tietenkin pubin. Tämä kuuluu niihin pikkukaupunkeihin, joissa ei kannata luvata baarikierrosta, sillä niin pitkälle ei kunto kestä.
Kinsale Irlannissa
Kinsalen edusta Irlannissa
Viinin ystävänä oli mukava yllätys kun eräästä viihtyisästä baarista sai proseccoa hanasta. Eikä siinä vielä kaikki! Tilaus ei ollut niin yksiselitteistä. Haluammeko pelkän proseccon vai cocktaillistalta jokin maustetun proseccon. Oli niin eksoottisia yhdistelmiä, että päätimme jättää mm. balsamietikka-kuoharin maistamatta ja pysyä ihan ehdassa tavarassa.

Samalla kun satama täyttyi tulevan viikon regattalaisista ja veneseuran klubitaloa valmisteltiin mm. Guinness-hanojen asentamisella, niin me hyppäsimme bussiin nähdäksemme kuitenkin Corkin. 45 minuutin bussimatkan jälkeen avautui edessämme auringossa kylpevä Cork. Ihastuimme Corkin tunnelmaan. Vietimme päivän puikkelehtien kadulta toiselle. Shoppailimme, rentouduimme katumusiikin kera patiolla ja ah, aurinko pehmensi luutkin.

Viehätyimme kovasti Corkiin ja harmittelimme, että emme olleet tulleet veneellä Corkin satamaan. Älkää te muut Etelä-Irlantiin saapuvat veneilijät tehkö meidän virhettä. Tänne pitää tulla veneellä paikan päälle, jotta saa rauhassa tutustua tähän hymyilevään kaupunkiin.

Kun astuimme sisään Corkin kuuluisaan English Market kauppahalliin, niin sitten vasta harmittikin, että Suwenan jääkaappi oli lämpöisen bussimatkan päässä. Kuolasimme herkullisia lihoja, moninaisia kaloja, herkulliselle tuoksuvia hedelmiä ja tietenkin leivonnaisia. Siellä oli vierivieressä monta käytävällistä ruokakojuja, jotka notkuivat kaikenlaista ihanaa ruokaa ja hinnatkin olivat ihan kohtuulliset. Voi, niistä olisi saanut kokattua veneellä, mitä herkullisempia gourmet-aterioita. Vihdoinkin sain kuitenkin täydennettyä Suwenan maustekaapin. On yllättävää, kuinka suppea maustevalikoima ruokakaupoissa täällä on.

Kun sylkirauhaset olivat ylikierroksilla, pysähdyimme ostamaan edes jotkin ihanat mählät. Ehdin juuri ja juuri kysäistä, että löytyykö heiltä maidotonta leivonnaista, kun iloisella irlantilaisaksentilla meille huikattiin, että ”Hei, nyt minulla on sinulle niitä macaron-leivoksia, jotka olivat Crosshavenissa loppuneet”. Ällistyin kovasti, sillä keskellä English Marketin hulinaa oli leipomotuotteita myymässä Crosshavenin Hassett’s ravintolan tarjoilijatar. Jo Crosshavenissa hän kertoi, että Hassett’s on kuuluisa leivonnaisistaan ja ravintolassa oli todella hulppea herkkutiski, josta valita jälkkäriä. Tällöin maidottomat macaron leivokset oli jo myyty loppuun. Nyt sitten pääsin hankkimaan noita ranskalaisia keksileivoksia, joita tässäkin leipomossa oli tarjolla useilla eri täytteillä. niinpä päivän saaliiksi lähti mukaan Suwenalle lajitelma macaron-leivoksia ja muhkea omenapiirakka vasta leivotun leivän kera.

Sandycove 16.6. – 18.6.

La, 04-07-2015 16:06 -- Eve

Olimme matkalla Crosshavenista Kinsaleen, kun saimme tiedon, että akut saapuvat vasta torstaina Kinsaleen. Näin ollen päätimme laskea koukun ja nauttia vasta saapuneesta kesästä. Ankkurointi onkin jäänyt aivan liian vähälle tämän kauden aikana.
Sandycove lahti Irlannissa
Sandycove sijaitsee parin mailin päässä Kinsalesta kukkulan toisella puolella. Lyhyen 18 mailin legin jälkeen pääsi Suwenan Rocna vihdoinkin töihin. Sandycoven pohja on nimensä mukaisesti hiekkapohja, joten siinä oli hyvä lillua pari päivää.
Suwena ankkurissa Sandycove lahdella Irlannissa
Suwena ankkurissa Sandycove lahdella Irlannissa
Kun ilta saapui, hämmästelimme loiskahtelua Suwenan ympärillä. Noustuamme katsomaan, millainen delfiini siellä leikkii, niin hämmästykseksemme siellä oli ryhmä uimareita. Joka aamu ja ilta ankkuripäiviemme aikana avomeriuimarit saapuivat paikalle suorittamaan 1,6 kilsaa pitkän saaren ympäri uintinsa.
Avomeriuimarit Sandycove lahdella Irlannissa

Asia kiinnosti niin paljonentisenä uimarina, että halusin tietää lisää. Heillä on oma avomeriuintiseuransa Sandycove Island Swim Club. Kerho järjestää noin 150 päivää vuodessa aikataulutetun uinnin. Se onkin tärkeää, kun uidaan vuorovesialueella, jossa tuulella ja vuorovedellä on merkittävä rooli olosuhteille. Osa uimareista kuulemma ui vuoden ympäri. Jäisi minulla kyllä tekemättä.

Sandycove saarta suojaa the Old Head of Kinsale niemi, joka ulottuu kuusi kilometriä merelle lännen puolella. Niemen ansiosta vallitsevalla lounaistuulella maininki ja myrskyt eivät pääse Sandycove lahdelle. Siitä huolimatta saaren ympäri uinti edellyttää avomeriuintikokemusta rankkojen olosuhteidensa vuoksi. Uimarit treenaavat pitkän matkan avomeriuintia kierroskierrokselta vuoden ympäri. Lämpötila vaihtelee noin kaksi astetta kierroksen aikana riippuen pohjan syvyydestä. Se ei kuulosta paljolta, mutta jos se vaihtuu 12 asteesta kymmeneen, niin ovat he todella sankareita.

Kinsalen satamassa veneilijät kertoivatkin, että Sandycoven lahdella saa olla tarkkana, jotta ei aja veneellä uimareiden yli. Uimaseuran sivuilla korostettiinkin, että musta tai tumma uimalakki on todella ”a no no in the sea”. Mitä värikkäämpi lipputangonnuppi, niin on toivoa, että erottuu aaltojen välistä. Huikeaa.

Arvata saattaa, että Sandycoven päiviemme kohokohta oli seurata joka aamu ja ilta saaren ympäri uivia ahkeria uimareita. Osa jopa uivat Suwenan ympäri. Vaikka Andrus kuinka yritti houkutella minua veteen, niin talviturkki odottaa vieläkin. Vesi oli vielä 15 asteista.

Crosshaven 13.6. – 16.6.

To, 02-07-2015 23:23 -- Eve

Yksi Irlannin pääkohteistamme oli Crosshaven Corkissa. Halusimme ehdottomasti vierailla maailman vanhimman purjehdusseuran satamassa. Royal Cork Yacht Club on päässyt todella kunnioittavaan ikään, sillä se on perustettu vuonna 1720.

Waterfordista koneilimme 67 mailin matkan Crosshaveniin. Ajelimme henkäyksen keveässä länsituulessa suoraan tuulta päin. Kaunis rantamaisema soljui ohitsemme. Vuorotellen oli jokisuistoa, vehreyttä ja kallioita. Siinä olisi ollut upea ankkurointialue kruisailla hypellen kohteesta toiseen.

Lähtiessämme Waterfordista Suir-joen suistossa oli ankkurissa 315 metriä pitkä risteilyalus Celebrity Silhouette. Andruksella meni tovi kiikaroidessaan ennen kuin ankkuripallo osui okulaariin laivan keulasta. Löytyihän se pikku pallo, mutta mitä järkeä tuossa on? Päivällä risteilyalus kohoaa kuin pilvenpiirtäjä taivaisiin ja pimeällä laiva loistaa kuin stadion olympiakisoissa. Säännöt ovat sääntöjä. Ankkuripallo on nostettava aluksen koosta riippumatta kuten tässä jumbo-kokoisessa risteilyaluksessa tai Saksan Schlei lahdella keikkuvassa pienveneessä.
Celebrity Silhouette ankkurissa Irlannissa
Pienvene ankkurissa Schlei lahdella Saksassa
Owenabue-joen varrella on useita satamia, joten Andrus tutkaili karttaa huolella osuaksemme juuri oikeaan laituriin. Me olimme onnekkaita, sillä saimme aisapaikan todella täydestä satamasta.
Crosshaven

Veneseuran klubitalo on upea. Tyylikkäistä tiloista löytyi mm. baari, ravintola, hulppeat kokoustilat ja tietysti hyvin varustetut huoltotilat. Viime vuonna Royal Cork Yacht Club palkittiin Irlannin parhaana purjehduskouluna. Seuran toiminta vaikutti vilkkaalta. Veneitä tuli ja meni ja toiset varustivat veneitään kesämatkoille. Bretagne, Pohjois-Espanja ja Skotlanti olivat suosituimmat kesälomakohteet. Seuralaiset olivat erittäin sosiaalisia. Juttu kulki laiturilla ja me vierailijoina myös tunsimme kuuluvamme joukkoon.
Royal Cork Yacht Club seuran klubitalo
Suwena Royal Cork Yacht Club seuran satamassa
Royal Cork Yacht Club seuran satama
Crosshavenin satamat
Purjehdusseuran nettisivulla on kerrottu mielenkiintoisesti heidän klubihistoriastaan. Vapaa-ajan purjehduksen historia juontaa juurensa jo 1600-luvun alun Hollannin kulta-aikaan. Tätä uutta ja jännittävää ajanvietettä pääsi maistamaan myös Hollannissa maanpaossa ollut Englannin kuningas Kaarle II. Kun hän sai Englannin kruununsa takaisin vuonna 1660 ja oli palaamassa Englantiin maanpaosta, lahjoittivat hollantilaiset hänelle oman purren nimeltä Mary, jolla kuningas innokkaasti purjehti Thames-joelle.

Tämän jälkeen monet hovinjäsenet seurasivat kuninkaan esimerkkiä ja kiinnostuivat purjehtimisesta. Yksi heistä oli Inchiquin 6. lordi Murrough O’Brien. Hänen palattuaan Irlantiin tuli huvipurjehduksesta suosittua Corkin satamassa. Joka tapauksessa vuonna 1720 kiinnostus tätä urheilua kohtaan oli kasvanut niin paljon, että hänen 26-vuotias pojanpojanpoikansa William O’Brien, Inchiquin 9. lordi perusti viiden kaverinsa kanssa vuonna 1720 maailman ensimmäisen purjehdusseuran, The Water Club of the Harbour of Cork, joka tänään tunnetaan nimellä Royal Cork Yacht Club.

Vielä yksi mielenkiintoinen pala menneisyyden purjehtijoista. Tällöin purjehdittiin muodostelmissa matkien sotalaivojen manööverejä ja kuvioita. Purjehtijat viestivät keskenään nostamalla viestilippuja ja ampumalla kanuunalla. Jokaisella lippukuviolla sekä lippujen että laukausten järjestyksellä oli oma merkityksensä, niinpä jokaisessa veneessä tuli olla oma viestintäkäsikirja kommunikointia varten.

Kun vuosi sitten asensimme taavetit, ostimme uuden jollan jo ennen taavettien asentamista. Oli hupaisaa, kun Ribeye jollamme sai kaverikseen laiturin vastakkaisella puolella isosiskonsa. Arvoimme ostaessamme, että valitaanko 2,6 m vai 3,1 m pitkä Ribeye. Kun 2,6 m pitkä jolla sitten nostettiin upouusiin taavetteihin,
niin taljan köysi jäi hieman hinkkaamaan jollaa sekä keulasta että perästä. Jälleen kerran voidaan todeta veneilijän perusongelman eli ostimme yhtä kokoluokkaa liian lyhyen jollan. Kun vertailimme jollia naapurimme kanssa, niin jälleen ruoho vaikutti olevan vihreämpää aidan takana. Me ihailimme heidän sopivan kokoista jollaa ja he vuorostaan meidän tehdasasenteisia lähes huomaamattomia kääntyviä jollarenkaita. Joka tapauksessa kumpikin Ribeyen omistaja oli tyytyväinen alumiinipohjaiseen jollaansa.

Crosshaven on Corkin kaupungin lähialue. Corkiin on matkaa vain 25 km. Me pyörimme vain Crosshavenin kylän tuntumassa ja kiipeilimme kukkulaisia katuja ylös ja alas nauttien idyllisestä kylästä.

Sunnuntai-iltapäivästä osuimme sopivasti kohdalle, kun suositussa Cronins Pub & Mad Fish ravintolassa oli meneillään rento viikonlopputapahtuma, Soul and Seaford Street Feast. Koko perheen voimin paikalliset olivat lähteneet liikenteeseen. Bändi viihdytti ravintolan pihalla asiakkaita tunnetuilla covereilla. Pihakeittiössä oli tarjolla monenlaisia kalaherkkuja ja pubinpuolelta kukin kävi noutamassa kurkun kostuketta. Ne, jotka eivät enää ravintolan piha-alueelle mahtuneet, istuskelivat läheisillä nurtseilla nauttien myös ravintolan antimista ja kaikilla oli kivaa. Oli mukava yllätys löytää tämä ravintola juuri sunnuntaifestien aikaan, sillä juuri tätä ravintolaa meille suosittelivat X-posuren miehistön Ida ja Colin vieraillessamme Arklowssa.
Cronins pub & Mad Fish ravintola Crosshavenissa
Olisimme mielellään nousseet jokea ylös ja pysähtyneet viettämään pari päivää Corkissa. Odotimme kuitenkin toista akkulähetystä saapuvaksi Kinsaleen ja Andrusilla oli flunssa. Siispä jätimme Corkin väliin ja jatkoimme matkaa länteen.

Waterford 11.6. – 13.6.

Pe, 26-06-2015 21:21 -- Eve

Seuraavaan 86 mailin matkaan mahtui monenlaista menoa. Sääennuste lupasi 15 solmun koillistuulta, jonka pitäisi nousta myöhään iltapäivästä enintään 20 solmuun. Tavoitteemme oli ehtiä ennen tuulen vahvistumista Irlannin kaakkoisnurkan ohi.

Virran kannalta olisi ollut parasta lähteä varhain aamuyöstä, mutta se ei meitä
innostanut. Ajattelimme, että meillä ei ole kiire, joten ei pieni vastavirta haittaa. Pohjoistuulen puhaltaessa matkasimme myötätuulessa. Vastavirtaa oli noin 1-2 solmua, ja matka taittui ihan mukavasti.

Kuusi mailia ennen Irlannin kaakkoisnurkkaa virta vahvistui yli kolmeen solmuun, joten ryömimme hitaasti kohti nurkkaa. Kun virta työntyi meitä vasten parhaimmillaan 3,9 solmun voimalla, niin samalla tuuli tietenkin vahvistui ennen aikojaan jopa 25 - 30 solmuun, saimme seuraksemme 3-metrisiä aaltoja. Vaikka tavarat olivat muka hyvin paikoillaan, oli ryske ja kolina melkoista, kun aallot viskoivat meitä sivulta toiselle ja tavarat kaapeissa vaihtoivat paikkaa. Meri suorastaan myllersi ympärillämme. Olimme juuri siellä, missä fiksut purjehtijat eivät ole - koveneva tuuli vastaan vahvaa virtaa.

Kun käännyimme nurkan ympäri, tyyntyi meri ja meno normalisoitui. Heti nurkan takana odotte vene ankkurissa parempia olosuhteita päästäkseen lähtemään pohjoiseen.

Pian myös ohitimme Kilmore Quay sataman, jota meille kovasti suositeltiin pysähdyspaikkana. Matkalla Dublinista Kinsaleen Kilmore Quay onkin juuri sopiva välipysähdyspaikka. Se näytti mereltä katsottuna pieneltä kylältä. Me olimme matkalla Waterfordiin, joten emme enää halunneet pätkästä matkaa.

Etelärannikolla sai Andrus olla tarkkana ruorissa, sillä kalastuspaattien ja erilaisten pyydysten määrä räjähti. Myös vapaa-ajan kalastajia oli liikkeellä pyydykset ulkona ja kansi täynnä isointa kalaansa odottavia miehiä.

Etelä-Irlannin jokien varrella sijaitsee monia suosittuja purjehduskohteita. Etelärannikko on avoin vallitseville lounaistuulille, niinpä joet tarjoavat mukavan suojaisia paikkoja ja ne näyttivät olevan jollapurjehtijoiden suosiossa.
Suir-joki Irlannissa
Nousimme 13 mailia kaunista Suir-jokea ylöspäin Waterfordin edustalle ja kiinnitimme Suwenan viikinkiaikaisen Reginaldin tornin varjoon. Satamaa ylläpitää kaupunki, niinpä satamamaksut maksetaan ja erillinen avain satamaporttiin saadaan kaupungintalolla. Rautaportista kyllä pääsee ulos, mutta piti hieman etsiskellä tietoa ennen kuin osuimme oikeaan osoitteeseen avainasioita hoitamaan. Tuntui koomiselta jonottaa vuoroa paikallisten kanssa, jotka hoitivat autonrekisteröintiä tai rakennuslupa-asioitaan.

Vietimme Waterfordissa vain yhden päivän. Kesä oli vihdoinkin saapunut, niinpä välimerellishenkisessä kaupungissa oli kiva istuskella katukahvilassa ja nauttia arskasta ja ihmisvilinästä.
Waterford, Irlanti
Turismin osalta piipahdimme kahdessa kaupungin merkittävässä paikassa. Ensiksi kiertelimme Reginaldin tornin sokkeloissa. Waterfordin ovat viikingit onnistuneet perustamaan kahdesti. Ensin vuonna 853 ja uudelleen he palasivat Suir-joelle vuonna 914, jolloin he perustivat Irlannin ensimmäisen kaupungin Waterfordin ja sitä suojaamaan he rakensivat puolustustornin. Reginaldin torni on yksi harvoista rakennuksista, joka kantaa edelleen viikinkien antamaa nimeä rakentajansa mukaan. Torni on nykyään museo ja siellä on esillä viikinkiajan työkaluja, aseita, soittimia, rahoja ja myös sen aikaisia seurapelejä.
Viikinkiaikainen Reginaldin torni Waterfordissa Irlannissa
Andrus ja viikinkivene Waterfordissa Irlannissa
Monelle Waterford tuo mieleen kristallin, jonka valmistus aloitettiin vuonna 1783. Se oli laajalti arvostettu vientituote erityisesti 1800-luvulla. Nykyään Waterfordin kristallia pääsee ihailemaan ihan lähituntumasta kristallinäyttelyssä. Yllättävää, että noin arvokkaita laseja pääsee hiplailemaan. Arvokkain, mikä meillä osui kohdalle, olivat 40 000€ maksavat Tuhkimon vaunut. Sieltä olisi kyllä löytynyt ihan kohtuullisen hintaisia upeita viinilasejakin. Lasi oli sen verran hienoa, että mahtaneeko ne kestää kelttimeren ylitystä keikkuessaan veneen kaapissa? Taitaa olla turvallisinta vain siirtyä pikaisesti nauttimaan auringon lämmöstä kahvilan terassille tusinakupista.
Eve ja Waterfordin kristallit Irlannissa
Waterfordin kristalliset Tuhkimon vaunut

Sivut

Subscribe to Suwenan Irlanti-Bretagne matkapurjehdus RSS