Ankkurissa Belle îlen Stêr-Ouen lahdella 7.6. - 8.6.

  • Posted on: 15 June 2017
  • By: Eve

Belle-île-en-Mer eli Kaunissaari on nimensä mukaisesti kaunis ja hyvin suosittu lomakohde Etelä-Bretagnessa. Olimme Concarneaussa odotelleet parempia ankkurointikelejä ja mainingin laantumista kovan tuulen jäljiltä. Keskiviikkoiltapäivällä irrotimme köydet ja lähdimme kohti seuraavaa meriseikkailua ja sellainen siitä kehkeytyikin.

Ensiksi tapahtui se pahin sähkövinssin kanssa, kuten edellisessä blogimerkinnässä jo kerroimmekin. Vielä hieman polvet pehmeinä jatkoimme matkaa ja seurasimme silmä kovana, että pienenevätkö aallot kuten merisää maininkiennusteessa lupaili? (No eihän ne).

Ihan jokainen tällä alueella purjehtinut on suositellut meille ankkurialuetta Belle Îlen pohjoisrannalla, jonka englanninkielinen nimi on Stêr-Wenn. Kuten opaskirjakin sanoo, se on yllätyksellisen haastava ankkuroida, mutta todella upea paikka. Sen jännittävyys tulee siitä, että siellä on korkeiden kallioiden välissä vuononkaltaisia syvänteitä, joissa ei todellakaan ankkurissa mahdu pyörimään. Keula-ankkurin lisäksi on vietävä peräköydet maihin. Sehän ei kuulosta Suomen rantakiinnitystä kummemmalta, mutta haasteena ovatkin jyrkät kallioseinämät, johon pääsee vain uimalla tai jollalla. Opaskirjasta luimme, että peräköydet kiinnitetään kalliolla oleviin renkaisiin. Ok, ei kuulosta pahalta. Kuitenkin vuoroveden vuoksi pääasiallisesti veden alla oleva alue oli liukkaiden vesikasvien peitossa.
Stêr-Ouen ankkurilahti Belle Île saarella Bretagnessa
Lisäksi vuono oli sen verran kapea, että kovasti ihmettelimme, että kestääkö Suwenaa jättää siksi aikaa yksin, kun ensimmäistä köyttä viemme maihin. Usean hengen miehistössä tämä on pikku juttu, mutta meillä kun on turha kuvitella, että minä lähden jollalla yksin etsimään lähintä rantaa ja vaikka sinne pääsisinkin, niin miten Andrus veneestä käsin näkee ohjata minut oikeaan kiipeilypaikkaan. Toisaalta jos Andrus menisi jollalla maihin, niin kuka ohjaisi Suwenaa sillä välin, kun jyrkät kalliot ovat vain muutaman metrin päässä.

Koska salmi oli niin kapea, jouduimme laskemaan ankkurin melkein vastakkaiselle rannalle saadaksemme ankkurikettingille edes jonkinlaisen vetokulman. Tuuli puhalsi salmea pitkin, mutta Suwena onneksi asettui tuuleen nätisti. Joka tapauksessa tilanne oli hermoja raastava, sillä pohjoisreuna oli lähes kosketusetäisyydellä. Kaikki tulee olemaan hyvin, jos tuuli tai virta ei käänny.

Kiinnitimme 50 metrisen kiinnitysköyden veneen knaappiin ja lähdimme viemään köyttä jollalla rantaan. Meillä kävi tuuri, sillä toisesta veneestä lähti juuri miehistö rannalle omalla jollallaan, joten he ottivat maissa köyden vastaan ja kiinnittivät sen renkaaseen ilman meidän kiipeilemistä. Sen jälkeen homma helpottui huomattavasti, kun Suwena pysyi paikallaan keula-ankkurin ja peräköyden välissä. Haimme seuraavaksi toisen köyden, jonka Andrus kävi kiinnittämässä kiven ympärille ja minä pidin jollaa rannassa. Toista rengasta ei tokikaan sattunut olemaan meidän ankkurointipaikan kohdalla.

Koko päivän vinssijupakan ja kiinnitysköysihässäkän jälkeen ihmettelinkin, että kyllähän nämä kiinni sai, mutta entä niiden irrottaminen :-)

Tuntui kuin olisimme Skotlannissa lochien keskellä, sillä kallioseinämät ympäröivät meitä. Vuono oli noin 50 metriä leveä ja muutama sata metriä pitkä. Vuonon perälle oli sen yli viritetty vaijereita, joihin pienemmät veneet pystyvät kiinnittämään peräköytensä. Mahtaa se olla melkoinen härdelli keskellä kesää, kun täällä on paljon veneitä ja heidän köydet menevät ristiin rastiin vuonoa.
Golfkenttä Stêr-Ouen ankkurilahden vieressä Belle Île saarella

Kävimme melomassa jollalla lähiluolissa ja ajoimme myös vuonosta ulos läheiselle hiekkarannalle. Uskomattoman hieno patikointipolku kiertää koko Belle Îlen saaren ympäri. Kiipesimme ylös polulle ja reippailimme muutaman kilsan verran ja samalla saimme pari kuvaa Suwenasta muistoksemme.
Eve Stêr-Ouen lahden luolassa Belle Île saarella Bretagnessa
Salainen hiekkaranta Stêr-Ouen lahdella Belle Île saarella Bretagnessa
Pikku Suwena Belle Île saaren hiekkarannalla Bretagnessa
Suwena Stêr-Ouen ankkurilahdella Belle Île saarella Bretagnessa
Kiipeiltyämme aikamme rantakallioilla ajattelimme siirtää Suwenan Le Palaisin satamaan, joten edessä oli urakka, miten saamme Suwenan irti nätisti.

Hyvinhän se meni. Olimme lähdössä yläveden aikaan, joten suurin osa liukkaasta kasvustosta oli piilossa. Ensin löysäsimme toista peräköyttä riittävästi ja irrotimme toisen jo veneestä. Kelasin köyttä sitä mukaan sisälle jollaan lähestyessämme rantaa, kunnes Andrus kävi irrottamassa sen kiven ympäriltä. Renkaassa kiinni ollut köysi olikin hieman mutkikkaampi juttu, sillä tuuli oli jo alkanut painamaan Suwenaa poispäin meistä. Jos olisimme sen vaan pudottaneet veteen, se olisi tarttunut rantakiviin. Toisaalta Suwenan yli 20-tonnista painoa ei käsin pidellä ja samalla kiivetä liukasta kallioseinämää alas. Onneksi alempana oli toinen kivi, jonka ympärille Andrus sai köyden siirrettyä. Sitten jollasta käsin Andrus heivasi köyden irti ja kelasimme itsemme näpsäkästi köyttä pitkin, sitä samalla kerien jollaan, takaisin Suwenalle.
Suwenan peräköydet Stêr-Ouen lahdella Belle Île saarella Bretagnessa
Pohdimme, että olisimmehan voineet laittaa moottoriin vedon päälle, jotta vene ei käänny sillä aikaa, kun haemme köysiä. Entä jos ankkuri kuitenkin pettää? Suwena yksikseen vaan hurauttaisi päin kalliota. Näissä tilanteissa saamme vähän improvisoida, miten suoriudumme minun sokeuden vuoksi. Ainakin tähän asti olemme selvinneet. Ehkä hieman erilailla kuin näkevä miehistö, mutta lopputulos on tärkeintä. Suwena oli irti ja lähdimme kohti Le Palaisin satamaa.
Rantakalliot Stêr-Ouen lahden suulla Belle Île saarella Bretagnessa

Avainsanat: 

Varo sähkövinssiä!

  • Posted on: 13 June 2017
  • By: Eve

Kun olimme ostamassa Suwenaa ja määrittelimme varusteita ja laitteita veneeseen, meitä varoitettiin sähkövinssien epäluotettavuudesta. Seitsemäs kesä on menossa ja nyt se sitten tapahtui!

Kun lähdimme Concarneausta ja minä koilasin vielä kiinnitysköysiä pois, oli Andrusilla hinku nostaa purjeet yksin heti sataman suulla. Meillä on genoan skuuteille Harken 60 sähkövinssit. Niissä on omat Harkenin ohjausnäppäimet vinssien vieressä, joita pääsääntöisesti käytämme. Sen lisäksi ruorin vieressä on toinen vinssien ohjausyksikkö, josta Andrus yltää käyttämään vinssejä samalla, kun ohjaa Suwenaa.

Meillä on muutaman kerran sama kytkinpaneeli jo temppuillut rullapurjeiden avauksessa. Andrus on avannut ohjausyksikön ja tarkistanut kytkennät ja varmistanut, ettei siellä ole kosteutta. Varsinaista vikaa ei ole kuitenkaan löytynyt.

Nyt kuitenkin jennivinssi jumiutui päälle, eikä se totellut sen enempää kytkinpaneelin näppäimiä kuin Harkenin omia kytkimiäkään. Tilanne oli ihan hirveä. Se pauke ja rutina, minkä vinssi teki muutamassa sekunnissa, kun se vain veti genoaa aina vain tiukemmalle.

Andrus oli menossa sammuttamaan vinsseistä sähköt, mutta hänkin niin hätääntyi, että etsi kytkintä väärästä paikasta. Hän vain ehti sanoa minulle, että "tule tieltä pois ja äkkiä". Kumpikin ehdimme juuri sukeltaa ohjaamonseinustan suojaan, sillä tilanne kesti vain muutamia sekunteja, kun pauke ja rätinä jatkuivat. Vinssi vain veti ja veti köyttä kireämmälle. Odotimme kauhulla, että mikä paikoista hajoaa ensin? Repeääkö purje, katkeaako skuutti, palaako sulake vai pasahtaako vinssi metalliromuksi? Skuutti paukahti järkyttävällä pamauksella poikki muutaman metrin päästä skuuttikulmasta. Siinä vaiheessa Andrus jo löysi oikean kytkimen ja katkaisi sähköt edelleen vinhaan pyörivästä vinssistä. Meidän 16-millisen skuutin vetolujuus on noin 5000 - 6000 kilon paikkeilla.
Sähkövinssin repimä skuutti Concarneaun edustalla Bretagnessa
On todellinen ihme, ettei mitään muuta mennyt rikki. Genoaskuutti venyi vain kivikovaksi pötkyläksi. Vaikka pituutta jäi köyteen riittävästi, tuli jenniskuuttien uusinta eteen vähän yllättäen.

Siinä olisi voinut käydä miten vain. Entä jos olisimme jääneet katkeavan köyden tielle, kun se paukahti poikki ja lennähti valtavalla voimalla irti? Selvisimme säikähdyksellä, mutta jalat olivat kyllä makaronina vielä pitkään.

Se on todellakin täyttä totta, että ikinä ihmisen mastoon vinssaamiseen ei todellakaan saa käyttää sähkövinssiä!!!

Avainsanat: 

Concarneau 3.6. - 7.6.

  • Posted on: 11 June 2017
  • By: Eve

Concarneaun pääelinkeino on ollut kalastus jo vuosisatojen ajan ja se on edelleenkin Ranskan kolmanneksi suurin kalastussatama. Sen olemme kyllä huomanneet, sillä kalastusaluksia seilaa näillä vesillä sen verran runsaasti, että AIS:sissa näyttää kuin olisi mehiläispilvi liikkeellä ja VHF:ssä raikaavat kutsuhuudot Pêche (kala) sitä ja tätä koko ajan.
Concarneaun kalasatama Bretagnessa
Andrus kalan valinnassa La Croisière ravintolassa Concarenaussa Bretagnessa
Meitä Concarneaussa kiinnosti keskiaikainen muurien ympäröimä linnoitus. Ville Close on seisonut omalla saarellaan Concarneaun kyljessä jo 1300-luvulta alkaen. Se on epäilyksettä Concarneaun suosituin turistinähtävyys. Kesä oli vasta alussa ja jo nyt linnoituksen muutamat kadut olivat tulvillaan kuljeskelevia ihmisiä. Näillä parilla kadulla on lukuisia pikku kauppoja ja tietysti ravintoloita. Kiersimme muuria pitkin koko rintavarustuksen ympäri. Puolustustorneja oli vähän väliä, joihin kiivettyämme pääsimme ihailemaan maisemia. Mieleenpainuvin oli kuitenkin linnoituksen sisäänkäyntitorni, jonka kautta nostosiltaa myöten kävellään linnoitukseen.
Concarneau Bretagnessa
Ville Close, Concarneau, Bretagne
Ville Close, Concarneau, Bretagne
Huvivenesatama oli jo aivan täynnä veneitä, kun saavuimme Concarneaun satamaan. Onneksi juuri laiturin päästä oli lähdössä vene ja odotettuamme vain pari minuuttia saimme kiinnittää Suwenan lähes Ville Close linnoituksen tornin alle. Tornin ampuma-aukoista reilun kymmenen metrin korkeudesta leiskauttivat nuoret rohkeasti satama-altaaseen. Tuntui kuin he olisivat hypänneet suoraan meidän päälle, niin lähelle he loiskahtelivat jokainen vuorollaan.
Suwena Concarneaun satamassa Bretagnessa
Ville Closen kalastusmuseo, Musée de la Pêche, ylitti meidän odotukset. Kalastuskaupunkina he olivat onnistuneet esittämään kalastuksen historian ihan esihistoriallisista kalastusvälineistä ja -tavoista lähtien nykypäivään. Paljon yksityiskohtia oli esitetty lukuisien pienoismallien avulla. Paras kokemus oli päästä tutkimaan 34 metriä pitkää Hémérica troolaria, joka oli museonlaiturissa avoimena museovieraille.
Eve kalastusmuseossa Concarneaussa Bretagnessa
Hémérica troolasi Atlantin aalloilla päivin ja öin vuosina 1957 - 1981. Kymmenen hengen miehistö oli vesillä 300 päivää vuodessa noin pari viikkoa kerrallaan, kunnes 40 tonnia tuoretta kalaa omissa 40 kilon koreissaan kylmävarastossa oli pyydystetty, perattu ja säilötty ja oli aika viedä saalis maihin. Seuraava pyynti alkoi jo 48 tunnin maissa olon jälkeen.
Hémérica troolari Concarneaussa Bretagnessa
Se on ollut ihan uskomattoman kovaa työtä, sillä Héméricassa kuten monessa muussakin sen ajan kalastusaluksessa saalis nostettiin sivulta käsin laivaan. Kalat perattiin ja paloiteltiin kannella joka säässä ennen kuin ne laskettiin korissa alas ruumaan, jossa ne jäiden välissä odottivat syöjiään.

Toinen todella mielenkiintoinen museoesine oli jangada vene. Se valmistetaan täysin puusta ilman metalliosia. Veneen puuosat liitetään toisiinsa limittäin käsinpunottujen köysien avulla. Jopa ankkurina oli puusta tehdyssä kehikossaan kivimurikka. Jangada on perinteinen brasilialainen kalastusvene. Hämmästykseksemme se näytti yllättävän modernilta peliltä, sillä siitä löytyi nostoköli, litteä pohja, avoin perä ja vapaasti seisova masto.
Jangada vene kalastusmuseossa Concarneaussa Bretagnessa
Concarneau on myös Glénanin purjehduskoulun tukikohta. Sunnuntaina satamaan vyöryi 25 purjehduskouluvenettä. Jokaisessa veneessä kävi kuhina, kun opettajien viimeisten kurssineuvojen ohjauksessa kaiken ikäiset kurssilaiset laskivat purjeita ja kiinnittivät veneet laituriin huolella. Olihan pian tulossa parin päivän myräkkä.
Glénanin purjehduskoulun veneet Concarneaussa Bretagnessa
Satama täyttyi viimeistäkin paikkaa myöten, sillä jokainen pyrki pois mereltä ennen kovan tuulen nousua. Mekin saimme kylkeemme toisen veneen. Olimme jo aiemmin lisänneet joustimet kiinnitysköysiin, mutta viritimme vielä pari tukispringiä lisää kylkeen saapuneen veneen vuoksi ja näin olimme valmiina myräkkään.

Concarneaun satamaan tulee swelli vain lounaistuulella ja sellainen oli edessä. Veneet keikkuivat kuin korkit laitureissa, kun jatkuva tuuli puhkui 33 solmun vauhdilla.

Pari tuulista ja sateista päivää kului rattoisasti satamassa. Tutustuimme moniin mukaviin kanssaveneilijöihin, kun vierailimme toinen toistemme veneissä sadetta pitämässä. Tunnelma oli kansainvälinen, sillä juttu luisti niin ruotsalaisten, sveitsiläisten, irlantilaisten, englantilaisten ja toki ranskalaisten kanssa. Kiitos erityisesti Crystabelille ja Richardille viihtyisästä illasta.

Avainsanat: 

Sivut