Sandycove 16.6. - 18.6.

  • Posted on: 4 July 2015
  • By: Eve

Olimme matkalla Crosshavenista Kinsaleen, kun saimme tiedon, että akut saapuvat vasta torstaina Kinsaleen. Näin ollen päätimme laskea koukun ja nauttia vasta saapuneesta kesästä. Ankkurointi onkin jäänyt aivan liian vähälle tämän kauden aikana.
Sandycove lahti Irlannissa
Sandycove sijaitsee parin mailin päässä Kinsalesta kukkulan toisella puolella. Lyhyen 18 mailin legin jälkeen pääsi Suwenan Rocna vihdoinkin töihin. Sandycoven pohja on nimensä mukaisesti hiekkapohja, joten siinä oli hyvä lillua pari päivää.
Suwena ankkurissa Sandycove lahdella Irlannissa
Suwena ankkurissa Sandycove lahdella Irlannissa
Kun ilta saapui, hämmästelimme loiskahtelua Suwenan ympärillä. Noustuamme katsomaan, millainen delfiini siellä leikkii, niin hämmästykseksemme siellä oli ryhmä uimareita. Joka aamu ja ilta ankkuripäiviemme aikana avomeriuimarit saapuivat paikalle suorittamaan 1,6 kilsaa pitkän saaren ympäri uintinsa.
Avomeriuimarit Sandycove lahdella Irlannissa

Asia kiinnosti niin paljonentisenä uimarina, että halusin tietää lisää. Heillä on oma avomeriuintiseuransa Sandycove Island Swim Club. Kerho järjestää noin 150 päivää vuodessa aikataulutetun uinnin. Se onkin tärkeää, kun uidaan vuorovesialueella, jossa tuulella ja vuorovedellä on merkittävä rooli olosuhteille. Osa uimareista kuulemma ui vuoden ympäri. Jäisi minulla kyllä tekemättä.

Sandycove saarta suojaa the Old Head of Kinsale niemi, joka ulottuu kuusi kilometriä merelle lännen puolella. Niemen ansiosta vallitsevalla lounaistuulella maininki ja myrskyt eivät pääse Sandycove lahdelle. Siitä huolimatta saaren ympäri uinti edellyttää avomeriuintikokemusta rankkojen olosuhteidensa vuoksi. Uimarit treenaavat pitkän matkan avomeriuintia kierroskierrokselta vuoden ympäri. Lämpötila vaihtelee noin kaksi astetta kierroksen aikana riippuen pohjan syvyydestä. Se ei kuulosta paljolta, mutta jos se vaihtuu 12 asteesta kymmeneen, niin ovat he todella sankareita.

Kinsalen satamassa veneilijät kertoivatkin, että Sandycoven lahdella saa olla tarkkana, jotta ei aja veneellä uimareiden yli. Uimaseuran sivuilla korostettiinkin, että musta tai tumma uimalakki on todella ”a no no in the sea”. Mitä värikkäämpi lipputangonnuppi, niin on toivoa, että erottuu aaltojen välistä. Huikeaa.

Arvata saattaa, että Sandycoven päiviemme kohokohta oli seurata joka aamu ja ilta saaren ympäri uivia ahkeria uimareita. Osa jopa uivat Suwenan ympäri. Vaikka Andrus kuinka yritti houkutella minua veteen, niin talviturkki odottaa vieläkin. Vesi oli vielä 15 asteista.

Crosshaven 13.6. - 16.6.

  • Posted on: 2 July 2015
  • By: Eve

Yksi Irlannin pääkohteistamme oli Crosshaven Corkissa. Halusimme ehdottomasti vierailla maailman vanhimman purjehdusseuran satamassa. Royal Cork Yacht Club on päässyt todella kunnioittavaan ikään, sillä se on perustettu vuonna 1720.

Waterfordista koneilimme 67 mailin matkan Crosshaveniin. Ajelimme henkäyksen keveässä länsituulessa suoraan tuulta päin. Kaunis rantamaisema soljui ohitsemme. Vuorotellen oli jokisuistoa, vehreyttä ja kallioita. Siinä olisi ollut upea ankkurointialue kruisailla hypellen kohteesta toiseen.

Lähtiessämme Waterfordista Suir-joen suistossa oli ankkurissa 315 metriä pitkä risteilyalus Celebrity Silhouette. Andruksella meni tovi kiikaroidessaan ennen kuin ankkuripallo osui okulaariin laivan keulasta. Löytyihän se pikku pallo, mutta mitä järkeä tuossa on? Päivällä risteilyalus kohoaa kuin pilvenpiirtäjä taivaisiin ja pimeällä laiva loistaa kuin stadion olympiakisoissa. Säännöt ovat sääntöjä. Ankkuripallo on nostettava aluksen koosta riippumatta kuten tässä jumbo-kokoisessa risteilyaluksessa tai Saksan Schlei lahdella keikkuvassa pienveneessä.
Celebrity Silhouette ankkurissa Irlannissa
Pienvene ankkurissa Schlei lahdella Saksassa
Owenabue-joen varrella on useita satamia, joten Andrus tutkaili karttaa huolella osuaksemme juuri oikeaan laituriin. Me olimme onnekkaita, sillä saimme aisapaikan todella täydestä satamasta.
Crosshaven

Veneseuran klubitalo on upea. Tyylikkäistä tiloista löytyi mm. baari, ravintola, hulppeat kokoustilat ja tietysti hyvin varustetut huoltotilat. Viime vuonna Royal Cork Yacht Club palkittiin Irlannin parhaana purjehduskouluna. Seuran toiminta vaikutti vilkkaalta. Veneitä tuli ja meni ja toiset varustivat veneitään kesämatkoille. Bretagne, Pohjois-Espanja ja Skotlanti olivat suosituimmat kesälomakohteet. Seuralaiset olivat erittäin sosiaalisia. Juttu kulki laiturilla ja me vierailijoina myös tunsimme kuuluvamme joukkoon.
Royal Cork Yacht Club seuran klubitalo
Suwena Royal Cork Yacht Club seuran satamassa
Royal Cork Yacht Club seuran satama
Crosshavenin satamat
Purjehdusseuran nettisivulla on kerrottu mielenkiintoisesti heidän klubihistoriastaan. Vapaa-ajan purjehduksen historia juontaa juurensa jo 1600-luvun alun Hollannin kulta-aikaan. Tätä uutta ja jännittävää ajanvietettä pääsi maistamaan myös Hollannissa maanpaossa ollut Englannin kuningas Kaarle II. Kun hän sai Englannin kruununsa takaisin vuonna 1660 ja oli palaamassa Englantiin maanpaosta, lahjoittivat hollantilaiset hänelle oman purren nimeltä Mary, jolla kuningas innokkaasti purjehti Thames-joelle.

Tämän jälkeen monet hovinjäsenet seurasivat kuninkaan esimerkkiä ja kiinnostuivat purjehtimisesta. Yksi heistä oli Inchiquin 6. lordi Murrough O’Brien. Hänen palattuaan Irlantiin tuli huvipurjehduksesta suosittua Corkin satamassa. Joka tapauksessa vuonna 1720 kiinnostus tätä urheilua kohtaan oli kasvanut niin paljon, että hänen 26-vuotias pojanpojanpoikansa William O’Brien, Inchiquin 9. lordi perusti viiden kaverinsa kanssa vuonna 1720 maailman ensimmäisen purjehdusseuran, The Water Club of the Harbour of Cork, joka tänään tunnetaan nimellä Royal Cork Yacht Club.

Vielä yksi mielenkiintoinen pala menneisyyden purjehtijoista. Tällöin purjehdittiin muodostelmissa matkien sotalaivojen manööverejä ja kuvioita. Purjehtijat viestivät keskenään nostamalla viestilippuja ja ampumalla kanuunalla. Jokaisella lippukuviolla sekä lippujen että laukausten järjestyksellä oli oma merkityksensä, niinpä jokaisessa veneessä tuli olla oma viestintäkäsikirja kommunikointia varten.

Kun vuosi sitten asensimme taavetit, ostimme uuden jollan jo ennen taavettien asentamista. Oli hupaisaa, kun Ribeye jollamme sai kaverikseen laiturin vastakkaisella puolella isosiskonsa. Arvoimme ostaessamme, että valitaanko 2,6 m vai 3,1 m pitkä Ribeye. Kun 2,6 m pitkä jolla sitten nostettiin upouusiin taavetteihin,
niin taljan köysi jäi hieman hinkkaamaan jollaa sekä keulasta että perästä. Jälleen kerran voidaan todeta veneilijän perusongelman eli ostimme yhtä kokoluokkaa liian lyhyen jollan. Kun vertailimme jollia naapurimme kanssa, niin jälleen ruoho vaikutti olevan vihreämpää aidan takana. Me ihailimme heidän sopivan kokoista jollaa ja he vuorostaan meidän tehdasasenteisia lähes huomaamattomia kääntyviä jollarenkaita. Joka tapauksessa kumpikin Ribeyen omistaja oli tyytyväinen alumiinipohjaiseen jollaansa.

Crosshaven on Corkin kaupungin lähialue. Corkiin on matkaa vain 25 km. Me pyörimme vain Crosshavenin kylän tuntumassa ja kiipeilimme kukkulaisia katuja ylös ja alas nauttien idyllisestä kylästä.

Sunnuntai-iltapäivästä osuimme sopivasti kohdalle, kun suositussa Cronins Pub & Mad Fish ravintolassa oli meneillään rento viikonlopputapahtuma, Soul and Seaford Street Feast. Koko perheen voimin paikalliset olivat lähteneet liikenteeseen. Bändi viihdytti ravintolan pihalla asiakkaita tunnetuilla covereilla. Pihakeittiössä oli tarjolla monenlaisia kalaherkkuja ja pubinpuolelta kukin kävi noutamassa kurkun kostuketta. Ne, jotka eivät enää ravintolan piha-alueelle mahtuneet, istuskelivat läheisillä nurtseilla nauttien myös ravintolan antimista ja kaikilla oli kivaa. Oli mukava yllätys löytää tämä ravintola juuri sunnuntaifestien aikaan, sillä juuri tätä ravintolaa meille suosittelivat X-posuren miehistön Ida ja Colin vieraillessamme Arklowssa.
Cronins pub & Mad Fish ravintola Crosshavenissa
Olisimme mielellään nousseet jokea ylös ja pysähtyneet viettämään pari päivää Corkissa. Odotimme kuitenkin toista akkulähetystä saapuvaksi Kinsaleen ja Andrusilla oli flunssa. Siispä jätimme Corkin väliin ja jatkoimme matkaa länteen.

Waterford 11.6. - 13.6.

  • Posted on: 26 June 2015
  • By: Eve

Seuraavaan 86 mailin matkaan mahtui monenlaista menoa. Sääennuste lupasi 15 solmun koillistuulta, jonka pitäisi nousta myöhään iltapäivästä enintään 20 solmuun. Tavoitteemme oli ehtiä ennen tuulen vahvistumista Irlannin kaakkoisnurkan ohi.

Virran kannalta olisi ollut parasta lähteä varhain aamuyöstä, mutta se ei meitä
innostanut. Ajattelimme, että meillä ei ole kiire, joten ei pieni vastavirta haittaa. Pohjoistuulen puhaltaessa matkasimme myötätuulessa. Vastavirtaa oli noin 1-2 solmua, ja matka taittui ihan mukavasti.

Kuusi mailia ennen Irlannin kaakkoisnurkkaa virta vahvistui yli kolmeen solmuun, joten ryömimme hitaasti kohti nurkkaa. Kun virta työntyi meitä vasten parhaimmillaan 3,9 solmun voimalla, niin samalla tuuli tietenkin vahvistui ennen aikojaan jopa 25 - 30 solmuun, saimme seuraksemme 3-metrisiä aaltoja. Vaikka tavarat olivat muka hyvin paikoillaan, oli ryske ja kolina melkoista, kun aallot viskoivat meitä sivulta toiselle ja tavarat kaapeissa vaihtoivat paikkaa. Meri suorastaan myllersi ympärillämme. Olimme juuri siellä, missä fiksut purjehtijat eivät ole - koveneva tuuli vastaan vahvaa virtaa.

Kun käännyimme nurkan ympäri, tyyntyi meri ja meno normalisoitui. Heti nurkan takana odotte vene ankkurissa parempia olosuhteita päästäkseen lähtemään pohjoiseen.

Pian myös ohitimme Kilmore Quay sataman, jota meille kovasti suositeltiin pysähdyspaikkana. Matkalla Dublinista Kinsaleen Kilmore Quay onkin juuri sopiva välipysähdyspaikka. Se näytti mereltä katsottuna pieneltä kylältä. Me olimme matkalla Waterfordiin, joten emme enää halunneet pätkästä matkaa.

Etelärannikolla sai Andrus olla tarkkana ruorissa, sillä kalastuspaattien ja erilaisten pyydysten määrä räjähti. Myös vapaa-ajan kalastajia oli liikkeellä pyydykset ulkona ja kansi täynnä isointa kalaansa odottavia miehiä.

Etelä-Irlannin jokien varrella sijaitsee monia suosittuja purjehduskohteita. Etelärannikko on avoin vallitseville lounaistuulille, niinpä joet tarjoavat mukavan suojaisia paikkoja ja ne näyttivät olevan jollapurjehtijoiden suosiossa.
Suir-joki Irlannissa
Nousimme 13 mailia kaunista Suir-jokea ylöspäin Waterfordin edustalle ja kiinnitimme Suwenan viikinkiaikaisen Reginaldin tornin varjoon. Satamaa ylläpitää kaupunki, niinpä satamamaksut maksetaan ja erillinen avain satamaporttiin saadaan kaupungintalolla. Rautaportista kyllä pääsee ulos, mutta piti hieman etsiskellä tietoa ennen kuin osuimme oikeaan osoitteeseen avainasioita hoitamaan. Tuntui koomiselta jonottaa vuoroa paikallisten kanssa, jotka hoitivat autonrekisteröintiä tai rakennuslupa-asioitaan.

Vietimme Waterfordissa vain yhden päivän. Kesä oli vihdoinkin saapunut, niinpä välimerellishenkisessä kaupungissa oli kiva istuskella katukahvilassa ja nauttia arskasta ja ihmisvilinästä.
Waterford, Irlanti
Turismin osalta piipahdimme kahdessa kaupungin merkittävässä paikassa. Ensiksi kiertelimme Reginaldin tornin sokkeloissa. Waterfordin ovat viikingit onnistuneet perustamaan kahdesti. Ensin vuonna 853 ja uudelleen he palasivat Suir-joelle vuonna 914, jolloin he perustivat Irlannin ensimmäisen kaupungin Waterfordin ja sitä suojaamaan he rakensivat puolustustornin. Reginaldin torni on yksi harvoista rakennuksista, joka kantaa edelleen viikinkien antamaa nimeä rakentajansa mukaan. Torni on nykyään museo ja siellä on esillä viikinkiajan työkaluja, aseita, soittimia, rahoja ja myös sen aikaisia seurapelejä.
Viikinkiaikainen Reginaldin torni Waterfordissa Irlannissa
Andrus ja viikinkivene Waterfordissa Irlannissa
Monelle Waterford tuo mieleen kristallin, jonka valmistus aloitettiin vuonna 1783. Se oli laajalti arvostettu vientituote erityisesti 1800-luvulla. Nykyään Waterfordin kristallia pääsee ihailemaan ihan lähituntumasta kristallinäyttelyssä. Yllättävää, että noin arvokkaita laseja pääsee hiplailemaan. Arvokkain, mikä meillä osui kohdalle, olivat 40 000€ maksavat Tuhkimon vaunut. Sieltä olisi kyllä löytynyt ihan kohtuullisen hintaisia upeita viinilasejakin. Lasi oli sen verran hienoa, että mahtaneeko ne kestää kelttimeren ylitystä keikkuessaan veneen kaapissa? Taitaa olla turvallisinta vain siirtyä pikaisesti nauttimaan auringon lämmöstä kahvilan terassille tusinakupista.
Eve ja Waterfordin kristallit Irlannissa
Waterfordin kristalliset Tuhkimon vaunut

Arklow 10.6. - 11.6.

  • Posted on: 21 June 2015
  • By: Eve

Tuntui kuin kesämatka olisi alkanut uudestaan, kun kahden viikon jälkeen irrotimme köydet ja matka pääsi jälleen jatkumaan. Olimme nimittäin jääneet nalkkiin, kunnes uusi akku saapui Englannista. Dublin ja Dun Laoghaire jäivät taakse ja kovasti odottamamme Etelä-Irlanti häämöttää edessämme.

Matkalla etelärannikolle teimme vielä yhden pysähdyksen jakaaksemme legin sopiviksi päiväpurjehduksiksi. Dun Laoghaire – Arklow väli oli vain 43 merimailia, josta alkumatkan moottoripurjehdimme ja tuulen kasvaessa siirryimme vain hiljaisten kavereiden vetoapuun. Matka taittui leppoisasti.
Suwena purjehtimassa Wicklow vuorten ohi Irlannissa
Arklow kuuluu myös niihin satamiin, jossa monet pysähtyvät matkallaan etelään tai pohjoiseen. Arklow on 24 tunnin satama, niinpä vuorovedestä ei tarvitse huolehtia. Se on myös suojaisa satama, sillä sinne noustaan jokea ylös ja satama sijaitsee aallonmurtajan takana. Etsiessämme talvisäilytyspaikkaa, tätä satamaa myös suositeltiin meille. Arklow sijaitsee aivan Wicklow vuorten eteläpuolella.

Saavuimme satamaan iltasella juuri, kun paikalliset veneseuralaiset valmistautuivat keskiviikkopurjehduskisaan. Lähes 20 venettä suuntasi kokan vesille ja innokkaat purjeiden trimmauskäskyt kiirivät vetten yli. Naapuriveneemme X-posure huikkasi meille kutsun kisan jälkimaininkeihin heidän kerhotalolleen valmistautuessaan lähtöön.
Suwena Arklow satamassa
Arklow Irlannissa
Arklow Sailing Club vaikutti mahtavan vireältä seuralta. Mikä parasta, kisan jälkeen he kaikki kokoontuivat klubitalolleen odottamaan kisatuloksia. Oli mukava nähdä, että he viihtyivät yhdessä myös kisan jälkeen näin arki-iltana, eikä jokainen kiirehtinyt heti kotiin saavuttuaan omalla veneellä rantaan.

Tuloksia odotellessa purjehtijat nauttivat pizzan kera pintillisen olutta, jonka baarimikkovuorossa olevat seuralaiset tarjoilivat baarin takaa. Kun meidän seurassa on jokaisella kaksi yövartiovuoroa per kausi, niin täällä seuran tehtäviin kuuluvat baarivuorot. Taitaisivat maistua paremmin meidänkin seuralaisille :-)

Kun kilpailuvastaava alkoi julkistamaan kisatuloksia, hämmästyi Andrus, sillä hän oli ihan kaksoisolento meidän seuran Juhanin kanssa. Kun vielä kuulimme, että hänen nimensä oli Jerry, niin kyllä meitä nauratti. Itse Jerry kertoi myös omasta englantilaisesta kaksosestaan, joten olisiko jokaisella seuralla oma samannäköinen Juhaninsa ympärimaailmaa?

Ilta sujahti nopsaan X-posuren kippari Lorcenin ja hänen kisamiehistönsä kanssa. Saimme lukuisia hyviä vinkkejä satamista ja ravintoloista jne. Kuten olemme jo aiemminkin maininneet, että purjehduksen yksi parhaista puolista on viettää aikaa samanhenkisten ihmisten kanssa ja tutustua uusiin ihmisiin.
Arklow satama
Arklow satama
Aamulla irrottaessamme köydet Arklowin satamasta lähti mukaamme monta mukavaa hetkeä ja tarinaa.

Länsi-Irlanti 4.6. - 5.6.

  • Posted on: 19 June 2015
  • By: Eve

Olimme suunnitelleet, että saavuttuamme veneellä Etelä-Irlantiin, voisimme vuokrata auton ja pyörähtää tutkimassa hieman Länsi-Irlantiakin. Dublinin aikamme venyi, kun odotimme Englannista uutta akkua. Siitä lisää sitten toisella kertaa. Näin ollen otimme vuokra-auton alle ja suuntasimme länteen.

Kuten olette varmasti jo huomanneet, että keskiaikaiset linnat kiehtovat meitä. Löysin netin syövereistä talvella jo jutun keskiaikaisista pidoista, niin sinne oli ihan pakko päästä. Irlanti on pullollaan vanhoja linnoja ja raunioita, mutta Bunrattyn linnan banketti oli jotain erilaista. Oli kiehtovaa viettää ilta linnanjuhlissa, eikä vain kuvitella menneisyyttä.

Bunrattyn linna sijaitsee Limerickin lähellä. Valitsimme navigaattorista maisemareitin, niinpä huristelimme alkupätkän moottoritiellä ja sen jälkeen alkoivat maaseudulla mutkittelevat tiet. Emme sen tarkemmin katsoneet, minkä reitin valitsimme, vaan seurasimme vain navigaattoria. Sen vuoksi oli kiva yllätys ajaa Tullamoren kautta. Tullamore Dew viski kuuluu samaan Grants yhtiön viskeihin kuin meidän lempiviskimme Glenfiddic. Tullamoren tislaamo ei kuitenkaan ole avoin vieraille, mutta meillä kolottikin vain kahvihammasta.

Ajoimme keskellä vehreää maaseutua. Välillä tiet olivat niin kapeita,
että tilaa oli vain yhdelle autolle. Niissä kuitenkin autot ohittelivat toisensa rohkeasti. Andrus sompaili tottuneesti paikallisten keskellä, sillä olemmehan nyt ajelleet vasemman puoleisessa liikenteessä jo toista kesää. Ehdimme sopivasti majoittumaan linnan lähellä sijaitsevaan Bunratty Castle Hotelliin, josta oli vain pieni kävelymatka itse linnaan.

Bunrattyn linna on siinä mielessä erikoinen linna, että se on rakennettu samalle paikalle jopa neljä kertaa, josta viimeisimmän kerran 1425. Toki sitä on laajennettu sen jälkeen, mutta nykypäivänä se on päinvastoin palautettu ja restauroitu 1425 vuoden ulkoasuunsa. Siksi linnana se voi tuntua pienehköltä. Linna on kalustettu 1400- ja 1500-luvun aidoilla kalusteilla ja ennen kaikkea alkuperäiset seinävaatteet ovat upeita.
Bunratty linna Länsi-Irlannissa
Illanisäntämme hovimestari Jim sekä muu palveluskunta oli pukeutunut keskiaikaisiin vaatteisiin.
Tuntui kuin olisimme astuneet eri aikakauteen, kun ylitimme iltahämärässä linnan nostosillan. Astuessamme linnaan he toivottivat lämpimästi tervetulleeksi kaikki aateliset vieraansa ”noble guests”, vaikka astuimmekin tulevaisuuden vaatteissamme sisään menneeseen. Kiivettyämme kivisiä kierreportaita saavuimme juhlasaliin, jota upeat vanhat seinävaatteet koristavat. Ajan tapaan pukeutuneet musikantit loivat ihanan tunnelman loihtiessaan sävelmiä harpulla ja viululla. Myös makuaistit viritettiin ajanhenkeen, sillä maistelimme savipikarista hunajalla maustettua viiniä, jota kutsutaan nimellä mead. Juhlat pääsivät alkuun, kun vieraiden joukosta kruunattiin jaarli ja hänen aatelisrouvansa ja sitten päästiin asiaan eli siirryimme ruokasalin puolelle.
Musikantit Bunratty linnan juhlasalissa
Jaarlin ja Ladyn kruunaus Bunratty linnassa
Eve ja hovimestari Jim keskiaikaisilla juhlilla Bunratty linnassa
Istuimme penkeillä pitkien tammipöytien ääressä kynttilänvalon luodessa keskiaikaista tunnelmaa. Iltaan kuului neljän lajin päivällinen viinien kera ja mukavaa ohjelmaa. Ajan tapaan kannustaminen tapahtui hakkaamalla käsillä pöytää, joten aikamoinen jyminä siitä syntyikin. Kaikki ruokalajit hyväksytettiin jaarlilla ja hänen rouvallaan ja sitten pääsimme syömään keskiaikaiseen tapaan sormin tai tikaria ja lusikkaa käyttäen. Haarukkaahan tuohon aikaan ei vielä tunnettu.
Keskiaikaiset pidot Bunratty linnassa
Eve ja linnanneito Bunratty linnassa
Kesken iltaa vieraiden joukosta löytyi juonittelija, josta porukalla piti äänestää, joutuuko hän tyrmään vai ampuma-aukkojen alle? Onneksi jaarli armahti hänen kohtalonsa ja syömingit ja juomingit saivat jatkua. Ilta oli todella hauskasti toteutettu ja jännä kokemus. Linna heräsi ihan erilailla henkiin, kun sai itse viettää rattoisan illan keskiaikaisten seinien sisällä.

Seuraavana päivänä suuntasimme auton Irlannin kuuluisalle maisemareitille ”the Ring of Kerry”. Kerryn kierros on noin 180 kilometriä pitkä ja se suositellaan ajettavaksi vastapäivään. Tiet ovat todella hyvin kapeita ja erittäin mutkaisia. Nopeusrajoitus on huikea 100 km/h kylien ulkopuolella, jota ei kylä edes paikalliset ajaneet. Andrus huokaisikin, ”Olisipa nyt menevä urheiluauto alla”. Tiet kurvailivat ylös ja alas, serpentiinimutkia oikeaan ja vasempaan. Oikealla puolella avautui aava meri ja vasemman kyljen vieressä kohosivat Irlannin jylhät vuoret. Oh, ja taas tuli mutka ja heti sen perässä yhden auton levyinen silta. Onneksi bussitkin ajavat vastapäivään, niin saimme kurvailla vuokra-autolla rauhassa.
Kerryn kierroksen maisemia Irlannissa
Suojasatama Länsi-Irlannissa
Kerryn kierroksen mutkaisilla teillä saa ajaa satasta Irlannissa
Kerryn kierroksella oli erilaisia nähtävyyksiä, kuten liberaattori Daniel O’Connellin koti. Jos aikaa olisi ollut, vaeltaminen näissä maisemissa, yöpyminen seuraavassa B&B:ssä ja taas eteenpäin, olisi varmasti hienoa. Meillä oli kuitenkin vain tämä yksi päivä, joten huristelimme pitkin pikku, pikku teitä ja pysähtelimme näköalapaikoille.

Poikkesimme Kerryn kierrokselta Valentian saarelle, koska metsästimme Euroopan läntisintä kolkkaa. Ihmisen kaipuu länteen täytyy olla verissä. Nimittäin jokainen Länsi-Euroopan maa on nimennyt oman maailman äärensä. Englannilla on Lands End, Ranskalla ja Espanjalla on kummallakin oma Cape Finisterre ja Portugalilla Cabo da Roca.
Lauttayhteys Valentian saarelle Irlannissa
Kerryn rannikko Länsi-Irlannissa
Euroopan läntisin ranta Valentian saarella Irlannissa
Andrus Euroopan läntisimmässä pisteessä Irlannissa
Niinpä otimme lautan Valentian saarelle ja lähdimme kiipeämään sen länsirannalla kohoavalle Bray Headin rantakalliolle. Nousimme polkua 140 metriä ylöspäin ja ympärillämme laidunsivat lehmät ja lampaat, jotka eivät olleet moksiskaan kallioilla puhaltavasta purevasta tuulesta.

Valentian rantakallioilta on aiemminkin katseet käännetty länteen, sillä vuonna 1866 vedettiin ensimmäinen sähkekaapeli Euroopasta Amerikkaan juuri Valentian saarelta. Olimme nyt kauempana lännessä kuin yksikään Manner-Euroopan läntisistä pisteistä ja seuraavana olisi Amerikka. Itse asiassa hieman nyt juksaamme, sillä 14 kilometriä pohjoisempana Dinglen niemellä sijaitsee koko Euroopan läntisin piste, joka on vielä 1,5 kilsaa kauempana lännessä. Meillä vain loppui aika, sillä se olisi tehnyt vajaan 200 kilsan lisämutkan, joten tämä meille riittäköön.

Palasimme takaisin Valentian saarelta etelärannalla sijaitsevaa siltaa pitkin ja jatkoimme Kerryn kierrostamme. Aurinko alkoi laskea maalaten maisemaa kultaiseksi kuin pensselillä vuorten ja meren välissä. Päätimme kierroksemme Killarneyn kaupunkiin, joka on Irlannin retkeilijöiden paratiisi. Siltä se vaikuttikin. Sen verran paljon siellä oli turisteja, joista muuten suurin osa oli amerikkalaisia. Me nautiskelimme seitsemän kalan lautasen oikein herkutellen. Sitten edessä oli paluumatka Dubliniin ja takaisin Suwenalle.

Sivut