Roja 13.7. – 15.7.

M/S Romantika Kolkan niemellä

Keskiviikon purjehdussää oli mitä ihanin. aurinko paistoi ja tuulta oli 7-8 m/s. Matkaa Pavilostasta Rojaan on 105 merimailia, joten matkalla ehtii tehdä kaikenlaista. Tällä kertaa oli ohjelmassa kannen pesu. Homma sujui leppoisasti, kunnes yksi isompi aalto sai minut laskemaan pyllymäkeä

Suomenlahden ylitys 29.7.

Suwena Helsingissä viiden maan ja 1119 merimailin jälkeen

Tallinnassa oli tarkoitus olla lauantaihin saakka, mutta säätiedotukset lupailivat kovasti ukkosta ja rankkasateita. Sadetutka ennusti, että sateet alkavat jo perjantai-iltana. Niinpä me päätimme lähteä ylittämään Suomenlahtea päivää aiemmin. Se osoittautuikin myöhemmin hyväksi päätökseksi, kun seurasimme uutisista Eestin valtavia rankkasateiden aiheuttamia

Muinaistulien yö 26.8. – 28.8.

Suwena ankkurissa Träskön saaren lahdella

Itämerikierroksemme pääsi jatkumaan jälleen perjantaina. Meillä on edessä kymmenen ihanaa päivää Suwenalla, kun seilaamme saaristoa pitkin Helsingistä Turkuun. Bunkrattuamme Suwenaan muutaman päivän safkat ja luovutettuamme vieraspaikkamme HSK:lla, irrotimme innokkaina köydet Lauttasaaressa ja suuntasimme kohti Porkkalanniemeä. Aurinko lämmitti mukavasti. Valitettavasti tuulta

Högsåra 29.8. – 31.8.

Suwena Högsåran Kejsarhamn satamassa

Maanantaiaamulla aloimme valmistella Suwenaa jälleen merelle, mutta hups heijaa, lähtö viivästyi, kun Andrus pyörähti keulakajuutassa laittamassa tavaroita paikalleen ja nappasi oven kiinni. O’ou, se todella meni kiinni, kun se napsahti lukkoon. Siinä sitten ihmeteltiin, että mitäs tehdään. Keulakajuutan kansiluukku kun