Pohjanmeri '13

Calais ja ranskalaiset poliisit 2.7. - 6.7.

  • Posted on: 13 July 2013
  • By: Eve

Toisten veneblogeja lukiessa Calais on tuntunut jo tosi kaukaiselta paikalta Itämeren pohjukasta katsottuna. Voi siis arvata, että tuntui mahtavalta saavutukselta saapua omalla veneellä Calaisin satamaan. Samalla lokikirjaan saimme jälleen merkitä uuden maan. Ranska on jo kahdestoista maa, jossa me olemme venematkoillamme seilanneet.
Calaisin kaupungintalo
Pohjanmeri muuttuu Englannin kanavaksi hieman Calaisin itä puolella. Calaisin kohdalta Englannin kanava onkin kapeimmillaan ja se on vain 32 kilometriä. Tätä aluetta kutsutaan Doverin salmeksi (Dover strait). Calaisin ja Doverin välissä sukkuloi vilkas lauttaliikenne ja muutenkin Englannin kanava on yksi maailman vilkkaimmin liikennöityjä merialueita. Täällä kulkee jopa 400 laivaa vuorokaudessa.

Calaisin sataman edustalla on hiekkapankkeja, joiden kohdalla syväys voi olla vähimmillään vain puolimetriä. Niin idästä lähestyvien kuin myös Doverista tulijoiden pitää kiertää jopa 3,5 mailia länteen ennen kuin pääsee lähestymään satamaa. Olimme saapumassa Calaisin satamaan sopivasti yläveden aikaan. Edellämme toinen purjevene näytti oikaisevan suoraan hiekkapankkien yli, joten mekin uskaltauduimme kääntymään CA6 poijun kohdalta suoraan satamaa kohti. Andrus hivuttautui hiekkapankkien kohdalla hiljakseen eteenpäin ja vettä näytti olevan vähimmillään kuusi metriä.

Sataman liikennevalot näyttivät vihreä-valkoinen-vihreä, joka tarkoittaa, että meidän piti pyytää Calais Port Controlilta lupa VHF:llä kanavalla 17 tulla satama-alueelle. He kertoivat heti seuraavan sillan avausajan. Samalla he myös mainitsivat, että voimme kiinnittyä odotuspoijuun odottamaan sillanavausta ja ettei pohjoislaituriin saa kiinnittyä. Tämä kielto selvisi myöhemmin satamassa, kun huomasimme, että maa oli vyörynyt alas juuri pohjoislaiturin kohdalta.

Sataman edustalla on reilu kymmenen odotuspoijua ja niissä voi olla veloituksetta yhden nousuvesijakson verran. Niihin voi myös jäädä pidemmäksi aikaa, jolloin laivasatamasta saapuu satamaheijari jollalla perimään satamamaksua. Me keinahtelimme poijussa vain puoli tuntia, kunnes keltainen valo ilmoitti, että kymmenen minuutin päästä silta avataan.

Calaisin sataman suulla ei enää ole sulkuporttia, sillä se rikkoontui muutama vuosi sitten. Siellä kuitenkin on kynnys ja avattava maantiesilta, joten satama avataan vain viisi kertaa yläveden aikoihin: 2 h ja 1 h ennen ylävettä, yläveden aikaan sekä 1,25 h ja 2,5 h yläveden jälkeen. Me olimme tähdänneet, että ehdimme juuri yläveden aikaan sillan avaukseen, mutta päästessämme oikaisemaan suoraan hiekkapankin yli, pääsimme ajamaan satamaan jo tuntia ennen. Kyllä huvitti, kun tuntia myöhemmin satamassa vene oli jo kiinnitetty ja rentouduimme merimatkan jälkeen, putosi taivaalta täysilaidallinen vettä. Se oli taas ajoitettu juuri meidän arvioituun kiinnittymisaikaan, mutta tällä kertaa luistimme tästä onnesta ja nautimme sateen rummutuksesta veneen sisällä.
Odotuspoijut Calaisin sataman ulkopuolella
Vierasvenelaiturit ovat ihan Calaisin sataman alku päässä. Kannattaa vilkaista myös hieman pidemmälle, sillä paikkoja löytyy vielä lisää ennen kuin paikallisten veneiden paikat alkavat. Me saimme hyvän sormiponttonipaikan, sillä sataman alussa suurin osa vierasveneistä oli jo lautoissa.
Suwena Calaisin satamassa
Calaisin marina
Tämä oli meille ensimmäinen satama, jossa heti venelaiturilla on ystävällisesti ilmoitus, että satamakonttoriin tulee ottaa niin passit kuin veneenpaperit mukaan. Kun satamakonttori aamulla avautui, oli mielenkiintoista esittää täysin suomenkielinen veneen rekisteröinti-ilmoitus. Tuumasinkin Andrusille, että ”mikäs siinä, tokko ranskalaisilla omassa rekisteröintipaperissa on sanaakaan muuta kuin ranskaa”. Aikansa satamamestarin papereita ihmeteltyään, homma oli kunnossa.

Keskiviikkona oli ostospäivän vuoro, joten hyppäsimme Calaisin keskustassa bussiin ja huristelimme yhteen Calaisin kolmesta suuremmasta ostoskeskuksesta. Cité Europe ostarin ympärille oli noussut suuria kauppoja kuin sieniä sateella, sillä vain kuusi kilometriä Calaisin länsi puolelta sukeltaa kanaalin alittava Eurostar juna tunneliin. Juna-aseman läheisyys on kasvattanut uuden shoppailumaailman aivan aseman lähelle.

Meillä päivä vilahti nopeasti. Kädet täynnä kasseja ajattelimme, että nautimme vielä rauhassa päivällisen ostarissa ennen bussimatkaa. Lukihan aikataulussa, että viimeinen bussi menee vielä 10 yli yhdeksän takaisin Calaisiin. Siinä sitä sitten odotettiin ja ihmeteltiin. Ei ketään muuta enää bussipysäkillä. Olimme juuri missanneet viidellä minuutilla toisiksi viimeisimmän bussin. Odottelimme vielä pitkään ja hartaasti, mutta bussia ei tullut. Ei hätää. Ajattelimme, että kyllä me jonkin hotellin, jalankulkijan tai jotain löydämme. Lähdimme kiertämään lähialueen katuja. Ei ristin sielua, ei yhtään hotellia, baaria tai muuta. Oli vain liiketiloja ja yksinäinen sairaala. Jopa sairaalan vastaanotto oli jo kiinni. Olimme ihan ällikällä lyötyjä. Ainoastaan autoja sujahteli moottoriteiden rampeille.

Kun kello jo lähenteli kymmentä, pysäytimme lopulta yhden auton ja he ystävällisesti tilasivat meille taksin. Taisi pysäyttämämme autoilijan taksitilaus olla liian epämääräinen osoitteen osalta, sillä 5 – 10 minuutin luvattu odotusaika venyi lähes puoleksi tunniksi, eikä taksia näkynyt. Pimeys alkoi laskeutua. Lopulta päätimme, että palaamme takaisin ostaria kohden, jossa ohitimme poliisiaseman. Toivottavasti siellä vielä joku olisi töissä. Juuri kun astelimme poliisiaseman pihalle, ajoi poliisiauto ulos parkkihallista. Piti vielä panna juoksuksi, jottei poliisiautokin ehdi hävitä näkyviltä. Pyysimme heiltä apua taksin tilaamiseen. He varmistivat, että ”olemmeko todella matkalla omalle veneelle Calaisin venesatamaan?” ”Voi kyllä, kyllä” vakuuttelin innokkaasti. Sitten yksi neljästä poliisista tuumasi, että ”hypätkää kyytiin”. Siinä kun kiipesimme poliisiauton takapenkille, meinasi vähän naurattaa ja hävettää. Saimme ystävällisesti kyydin perille saakka pimentyneessä Calaisin yössä. Enää emme kyllä luota ranskalaisiin bussiaikatauluihin! Toisaalta tulipahan tehtyä hyvä pitkä parin tunnin kävelylenkki aivan uusissa maisemissa :-) Haluamme lähettää suuret ja lämpöiset kiitokset ranskalaisille poliiseille turvallisesta kyydistä takaisin Suwenalle.
Hauska pieni bussi kulkee sataman ja keskustan väliä ilmaiseksi Calaisissa
Merellisenä juttuna aivan sataman vieressä kohoaa 59 metriä korkea Calaisin majakka. Sen tunnusmerkkeinä ovat sen musta yläosa ja 8-kulmainen torni. Kiipesimme kaikki 271 porrasta ylös lampun luo. Hämmästyttävää on, että lamppu on vain 250 wattia, mutta linssin ansiosta valo kantautuu 23,5 merimailin päähän.
Calais majakan lampun linssit
Majakan yläterassilta avautui huikea näköala majakan ympäri. Hyvällä säällä sieltä näkee Doveriin saakka. Meidän lämpimänä retkipäivänä ilmassa oli kuitenkin sen verran kosteutta, ettei Englannin ranta näkynyt. Aikoinaan majakanvartija on joutunut asumaan niin päivin kuin öin ylhäällä majakassa lampun luona ylläpitämässä valoa palamassa. On siellä mahtanut olla kylmä, kun kivisessä majakassa tuuli on ulvonut majakan ympärillä. Nykyään kaikki toimii tietokoneohjatusti, joten vain historian henki ja kuulemma majakan kummitus asuvat majakassa.
Eve ja Andrus Calaisin majakassa
Calais
Doverin autolauttoja Calaisin satamassa
Satamasta huolehtiva Calais Port valvontakeskus on myös tärkeä osa majakan elämässä. He ilmoittavat majakkaan säännöllisesti sääolosuhteista, sillä majakka on suosittu tutkimuskohde esimerkiksi koululaisten keskuudessa. Kun tuuli on ranskalaiseen tapaan ilmoitettuna 50 km/h eli 14 m/s, eivät lapset saa enää kiivetä ylös majakan terassille. Kun tuuli on 75 km/h eli 21 m/s, suljetaan torni myös aikuisilta. Nimittäin alhaalla oleva tuuli kaksinkertaistuu ylhäällä majakassa.

Perjantaina majakkavierailun jälkeen oli tarkoitus lähteä bussilla tutkimaan Normandian Côte d'Opale korkeita rantoja. Upeat opaalirannat sijaitsevat juuri Calaisin ja Boulogne-Sur-Mer välissä. Viivyimme kuitenkin liian pitkään majakassa. Huomasimme nimittäin, että olisimme taas päässeet rannalta takaisin Calaisiin vain viimeisellä bussilla. Tällä kertaa emme enää kokeilleet onneamme ranskalaisten bussien kanssa. Täytyyhän sitä jättää jotain seuraavalle Calaisin matkalle. Lauantaina Suwenan matka jatkuu jälleen ja seuraavana kohteenamme on Dieppe.
Veneitä lähdössä Calaisin satamasta

Avainsanat: 

Dieppe 6.7. - 8.7.

  • Posted on: 18 July 2013
  • By: Eve

Matkalla Calaisista Dieppeen kuulimme hätkähdyttävän ilmoituksen VHF:ltä, sillä uimareita oli ylittämässä Englannin kanaalia. He ilmoittivat kunkin uimarin ja hänen saattoveneensä koordinaatit, jotta laivat pystyvät väistämään uimareita. Jokaisen uimarin uudet koordinaatit ilmoitettiin aina parin tunnin välein.

Kanaalin ylitys on noin 32 kilometriä. Uintimatka on kuitenkin jonkun verran pitempi, sillä uiminen on mutkittelevaa johtuen vuoroveden virran suunnan muutoksista. Aikaa ylitykseen on kulunut nopeimmillaan vain 6 tuntia 55 minuuttia ja hitaimmillaan 26 tuntia 50 minuuttia. Jotkut toki uivat saman tien takaisin ja jopa kolme ihmistä on ylittänyt uimalla kanaalin kolmeen kertaan peräkkäin.

Kanaalin yli uiminen on sen verran kova ponnistus, että siihen pitää treenata pitkään, jotta pystyy uimaan lähes vuorokauden 15 asteisessa vedessä. Heillä on jopa oma yhdistys, the Channel Swimming Association, joka vastaa järjestelyistä. Ensimmäinen Englannin kanaalin yli uinut uimari oli Matthew Webb, joka ui rintauintia Englannista Ranskaan vuonna 1875. Meitä alkoi kanaalin yli uinti sen verran kiinnostaa, että löysimme mielenkiintoisen FAQ:n netin syövereistä. Käy ihmeessä lukemassa, mitä kanaalin ylittäjältä vaaditaan. Sen jälkeen omat harrastukset tuntuvat kevyeltä leikiltä.

Saavuimme Dieppeen puolen yön jälkeen ja satama oli täynnä veneitä. Me tarvitsimme kuitenkin vain yhden vapaan paikan, joka onneksi löytyi yhden vieraslaiturin perältä. Siinä veneiden välissä peruuttaessamme kapeaa väylää pitkin, saimme ensi fiiliksen Dieppen satamasta. Monet vielä istuivat sitloodassa nauttien lämpöisen pehmeästä Dieppen yöstä.
Dieppen venesatama
Suwena Dieppen satamassa
Laiturin kävelyluiska Dieppen venesatamassa alaveden aikaan
Radio-ohjattavia purjeveneitä Dieppen satamassa
Sunnuntaina saimme ystäviä vierailulle Pariisista, josta on noin parin tunnin automatka Normandiaan. Mukava yhteinen sunnuntaipäivä alkoi kerrassaan herkullisten vadelmien ja mansikoiden kera, joita Julie ja Sebastian lapsineen olivat keränneet aamulla omasta puutarhastaan.
Dieppen rantanäkymiä
Dieppen keskusta
Ei ole aiemmin tullut ajatelleeksi, kuinka erikoinen Ranskan sijainti on matkailun kannalta. Kun hämmästelin Julielle Ranskan moninaisuutta, hän tuumasikin, että ”Lasten kanssa jokainen kesäloma on hyvin erilainen riippuen siitä, minne päin Ranskaa lähtee”. Ranskalla on meren rantaa sekä Atlantin että Välimeren puolella. On upeita laaksoja, kaunista vehreää maalaismaisemaa ja tietysti jopa Alpit.

Dieppeä ympäröivät Normandian korkeat rannikot. Heti kaupungin yläpuolella on Dieppen linna, joka nykyään on taidemuseo. Siellä on esillä useita norsunluusta kaiverrettuja purjelaivoja. Linnamuseon ajatuksia herättävin esine oli kuitenkin 1500-luvun maailmankartta, jonka olivat kuuluisat dieppeläiset kartanpiirtäjät tehneet. Maailman mantereiden muodot olivat vielä silloin osittain kartoittamatta, sillä esimerkiksi Australia oli sijoitettu Etelämantereen yhteyteen. Kun taas Välimeren aluetta oli kartoitettu siinä vaiheessa jo tuhansia vuosia, joten sen muoto ja yksityiskohdat näyttivät jo kuin olisi katsonut nykypäivän välimerta Google Mapsin satelliittikuvasta.
Dieppe
Dieppen linna
Dieppen satama on avoin pohjoisille tuulille, niinpä meidän viimeisestä Dieppen yöstä tuli levoton. Veneet rullasivat laitureissa niin paljon, että punkassa ei meinannut pysyä. Se oli vasta tämän kesän ensimmäinen yö, jonka vietimme pesukoneessa. Pohjoistuulien luvattiin jatkuvan ja myös voimistuvan vielä pari päivää, joten swelliä olisi ollut luvassa liiankin kanssa. Lähdimme innokkaasti matkaan tiistaiaamuna kohti Honfleurin kaupunkia. Samalla toki pohjoistuulet antoivat meille mukavat myötäiset purjehduskelit.

Avainsanat: 

Normandian herkut ja Honfleur 9.7. - 12.7.

  • Posted on: 20 July 2013
  • By: Eve

Dieppestä Honfleuriin saimme nostaa jälleen genaakkerin keveiden pohjoistuulien ansiosta. Viritimme jälleen genaakkerin säädettävällä halssikulman köydellä ja trimmaus toimi erinomaisesti. Siitä tuli hyvä genaakkerikäytäntö heti kerralla.
Genaakkeripurjehdusta Normandian rannikolla
Tuuli alkoi nousta lähestyessämme Le Havrea. Kävipä tuuri, sillä vain hetki genaakkerin laskun jälkeen tuuli puhalsi jo 25 solmua. Näin kovassa tuulessa sen laskeminen olisi ollut jo hieman haastavaa. Kun käännyimme Seine-joelle, tuuli kääntyi lähes vastaiseksi. Loppu matkan moottoripurjehdimme, jotta ehdimme juuri sopivasti seuraavaan Honfleurin sulutukseen.

Le Havren edustalla vesi oli aika vellovaa, sillä meri on siinä aika matala. Vesi on hyvin hiekkaista. Sen vuoksi sitä joudutaan ruoppaamaan koko ajan. Lisäksi siinä kohtaavat Seinen virta ja vuorovesi, niinpä siinä oli sekava ristiaallokko. Kovalla kelillä siinä mahtaa olla melkoinen myllerrys.

Seineltä käännytään Honfleuriin johtavalle sululle. Sulku on 24 tunnin sulku, jossa tasatunnein pääsee ylöspäin ja puolitunnein alaspäin. Meidän sulutus kesti kuitenkin 1,5 tuntia – mielenkiintoista. Ensin oli ilmeisesti sulkumestarin vuoronvaihdos, sillä vain hetkeä aiemmin sulkumestari vahvisti VHF:llä seuraavan sulutuksen. Kun sitten kello löi kahdeksan, me ja pari muuta venettä vain odottelimme, eikä mitään tapahtunut.
VTS valvontatorni ja Honfleur sulun sisäänajo Seine-joella
Honfleur ja  Pont de Normandie silta
Kun sulkuportit avautuivat ja olimme jo sulussa, taas vain odottelimme. Lopulta nousimme puolimatkaan ylös ja palasimme yhtäkkiä takaisin alas. Otimme alhaalla sulun edustalla kahdesta saapuvasta veneestä vain toisen mukaamme ja lähdimme taas ylös. Sulussa kyllä oli tilaa, mutta kenellekään ei selvinnyt, miksi yksi britti vene jätettiin odottamaan turhaan seuraavaa sulutusta.

Honfleurissa on sisäsatama, jonne pääsee, kun silta avataan. Illalla viimeinen avaus on jo 19.30. Näin ollen me jäimme kanavan varteen puiston viereen yöksi. Ponttonilaituri oli jo täynnä venelauttoja, niinpä me kiinnitimme Suwenan kanavanseinän tikkaisiin.
Puiston viereinen vieraslaituri Honfleurissa
Aamulla reipas satamatyttö saapui jollalla tuomaan satamapapereita. Hän myös aikoi selvittää, jos meille löytyisi tilaa sisäaltaasta. Vain hetkeä myöhemmin hän saapui kertomaan, että voimme ajaa satamaan seuraavalla sillan avauksella.
Honfleurin sisäsatama
Suwena Honfleurissa
Honfleur löi meidät aivan ällikällä. On todella hienoa, että tällainen kaunis paikka on säilynyt toisessa maailmansodassa Normandian sotatantereella koskemattomana. Varsinkin Sainte-Catherine, joka on Ranskan suurin puukirkko, on jotain aivan ainutlaatuista. Siellä tuoksuu edelleen ihanasti lämpöiselle puulle. Kirkko kauniine puukaarineen on ollut 1400-luvun lopulla laivaston puuseppämestareiden taidonnäyte. Sainte-Catherine on tunnelmallisin kirkko, missä olemme ikinä käyneet.
Sainte-Catherine puukirkko Honfleurissa
Honfleur sijaitsee Calvadosin departementissa, jossa Normandian laajat omenatarhojen antimet on muutettu nestemäiseen muotoon jo satoja vuosia. Omenoiden ansiosta Honfleurin keskustassa on useita erikoisliikkeitä, joissa saa maistella normandialaista omenasiideriä, makeaa Normandian pommeauta (pommeau de Normandie) ja tujua Calvadosia. Niitä jokaista on toki useita eri laatuja.

Saimme Honfleuriin vieraaksemme Olivierin keskeltä Ranskaa, Toursista. Hän suositteli, että Normandian siideriä pitää ehdottomasti käydä maistelemassa, niinpä menimme yhdessä käymään yhdessä tällaisessa pulloja täynnä olevassa normandialaiskaupassa. Terveiset Olivierille, että se kuiva, omenainen janojuoma Cidre Bouché oli niin hyvää, että palasimme vielä bunkraamaan Suwenan pilssiin muutaman omppusiiderin lisää. Tämä on siksi niin hauskaa, sillä kumpikaan meistä ei normaalisti pidä siideristä. Tämä Normandian Cabourgissa valmistettu omenasiideri on kuitenkin ihan eri makuista. Se on todella valmistettu aidoista omenista ilman mitään keinotekoisia makuja. Siihen ei lisätä edes sokeria eikä hiivaa, sillä omenan oma sokeri ja hiiva saavat aikaan siiderin käymisen. Lisäksi siideri on vielä pastöroimatonta.
Andrus maistelemassa Normandian siideriä Honfleurissa
Siideri ja calvados kauppa Honfleurin kujilla
Aamuisin Honfleurissa Andrus liittyi patonkimarssiin. Ranskassa ei nimittäin tarvitse tietää, missä on lähin leipomo. Kun lähtee venesatamasta liikkeelle, niin näkee varmasti jonkun palaamassa patonki kainalossa veneelle. Kun jatkaa vaan matkaa patongin osoittamaan suuntaan, alkaa lisää patonkeja ilmestyä itse kenenkin kainalosta. Lopulta jos patonkikulkue ei vielä auttanut perille leipomoon, sen kruunaa tuoreen leivän ja croissantin herkulliset tuoksut. Siitä ihanuudesta ei voi erehtyä.

Ruoan kuningas maassa kun nyt ollaan, niin Honfleurin satama-altaan ympäröi pitkä, pitkä ketju ravintoloita. Ranskassa on erinomainen tapa tarjota lounas- ja päivällismenu. Honfleurissa useat ravintolat tarjosivat menun jopa 13 - 15 eurolla. Menuun sisältyvät alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka. Jokaiselle ruoalle on vielä 3 - 5 vaihtoehtoa, joista valita. Kun tupsahdimme keskelle tällaista ravintola-aluetta, pidimme tiukasti reput ja termoskassit kaapissa odottamassa vasta seuraavan legin bunkrausta. Nautimme ranskalaisen keittiön antimista kaikki Honfleurin helteiset päivämme.
Tunnelmallinen Honfleur yöllä
Eve kiipeämässä laiturilta Honfleurissa
Nyt kun tästä tuli tällainen ruokatarina, niin täytynee mainita vielä Camembert juusto, sillä se on myös yksi Normandian herkuista. Goudan juustot alkavat pian olla syöty, joten ostimme toki hieman tätä herkullista valkohomejuustoa mukaamme. Laitoin juuston kuitenkin kiireesti jääkaappiin. Eikä kuten veljeni vuosi sitten Normandiassa vieraillessaan, kertoi unohtaneensa sen yöksi autoon. Tuoksua oli kuulemma aamulla autossa koko rahan edestä.

Kirjoitan tätä blogimerkintää keskellä Englannin kanaalia. Kun tässä yhdessä mietimme Honfleurin päiviämme, tuumasi Andrus, että ”Palataanko heti takaisin Honfleuriin, sillä se Grand Marnier liköörillä flambeerattu crème brûlée oli niin taivaallista.” Saa nähdä, mitä herkkua me löydämme Englannista, jolla he tulevat haastamaan kanaalin etelärantalaiset.

Avainsanat: 

Cherbourg 13.7. - 15.7.

  • Posted on: 25 July 2013
  • By: Eve

Pienen idyllisen Honfleurin jälkeen olimme matkalla kohti huomattavasti suurempaa 1500 venepaikan Cherbourgin satamaa. Tällä 76 mailin matkalla lokikirja sai kaksi merkittävää merkintää. Ensiksi Suwena siirtyi nolla-meridiaanin toiselle puolelle, jolloin siirryimme itäiseltä pallon puoliskolta läntiselle.
Cherbourgin satamassa on 1500 venepaikkaa
Teimme myös oman nopeusennätyksen pohjan suhteen, 10,7 solmua, kun kiersimme Cotentin niemen ympäri. Cotentin niemeä kutsutaan myös Cherbourgin niemeksi ja sen koillisnurkkaa taas sanotaan Pointe de Barfleur nimellä ja sen edustalla on jokaiseen opaskirjaan varoituksella merkitty Raz de Barfleur alue (englanniksi race). Meillä tällaista aluetta kutsutaan virran kuroutumaksi. Kun nopea vuorovesivirtaus ylittää nopeasti nousevan merenpohja-alueen, tällöin virran kuroutumaan syntyy murtuvia aaltoja, pyörteitä ja vaarallisia virtauksia. Huonolla säällä Pointe de Barfleur suositellaan kierrettäväksi noin 5 - 7 mailin päästä, kun erityisesti luoteis- ja kaakkoistuulet puhaltavat vuorovesivirtausta vastaan. Meidän matkapäivänä oli täysi pläkä, joten jouduimme ajamaan moottorilla ja uskalsimme kiertää Barfleurin parin mailin etäisyydellä. Siitä huolimatta vesi oli pyörteilevää ja autopilotilla oli täysi työ pitää Suwena kurssissa. Kuitenkin SOG nopeusennätyksemme syntyi, sillä myötävirtaa oli 4,2 solmua ja oma vauhtimme oli 6,5 solmua, siksipä Suwena kiisi Cherbourgia kohti jopa 10,7 solmun vauhdilla.

Jumbo suuri satama oli erittäin täynnä. Vain erillisessä odotuslaiturissa, josta ei ole kulkuyhteyttä maihin, löytyi tilaa. Me kiinnitimme Suwenan odotuslaituriin ihan mielellään, sillä jollamatka veneeltä sataman laituriin oli kivaa vaihtelua alku kesän jatkuvaan marinassa olemiseen. Myös sataman edustalla oli ankkurissa kymmenkunta venettä. Ankkurointialue on aivan Cherbourgin laivastotukikohdan edustalla huvivenesataman ulkopuolella.
Suwena Cherbourgin odotuslaiturissa
Sunnuntaiaamulla satamaheijarin saapuessa jollalla veneellemme satamamuodollisuuksia varten, saimme kuulla selityksen täpö täyteen satamaan. Tänä viikonloppuna Cherbourgin satamasta starttaa Ranskan yksi suosituimmista meritapahtumista. Tour des ports de la Manche on viikon purjehduskilpailu, johon tänäkin vuonna osallistui yli sata venettä. Kisaan saavat osallistua kaikki veneet, jotka ovat pituudeltaan 7 - 14 metriä. Purjehduskisaa on järjestetty vuodesta 1984 alkaen.
Vilkas veneliikenne Cherbourgin satamassa
Sunnuntai 14.7. on Ranskan kansallispäivä, ranskaksi La Fête Nationale, joka on saanut englanniksi nimekseen Bastille Day. Ympäri Ranskaa kansallispäivää juhlitaan paraatein ja erilaisilla tapahtumilla. Illalla satamassa yacht clubin ravintolassa oli myös tunkua. Saimme onneksemme varattua pöydän ja vietimme mukavan illan yacht clubilla, jossa kokit valmistivat herkullisia niin liha- kuin kalaruokia avotulella puugrillissä. Pimeän laskeuduttua cherbourgilaiset kruunasivat vielä Bastillen päivän mielettömän hienolla ilotulituksella puoli kahdeltatoista.
Cherbourgin rantakatu
Cherbourgin yacht clubin kokki valmistamassa ruokaa avotulella
Honfleurissa Olivier vinkkasi meille ravintola kyltin, Recommandé par le Routard. Vuodesta 1973 alkaen Routard on julkaissut vuosittain matkakirjoja, joissa he antavat suosituksia mm. hyvistä ravintoloista. Kun Routard on suositellut jotain, voi yritys hankkia Routardin kyltin osoittamaan, minä vuonna heidät on valittu parhaiden joukkoon. Cherbourgissa kokeilimme yhtä Routardin suosittelemaa ravintolaa, joka oli saanut jopa neljänä peräkkäisenä vuonna Routardin suositukset. Niin palvelu kuin herkullinen ankanrinta olivat erinomaisia, joten Routard oli tämän ravintolan kohdalla ihan oikeassa. He muuten tekevät 200 salaista matkaa vuosittain, jotta heidän matkakirjat pysyvät ajan tasalla. Hmmm, ainakin Ranskassa voisimme olla halukkaita liittymään ruokamaistelijoiden joukkoon, jos testaajista on pulaa.

Cherbourgin satama on hyvä veneen huoltojen kannalta, sillä sieltä löytyy pari venetarvikeliikettä sekä huolto- että myös venemyyntiliikkeitä. Me löysimme venetarvikeliikkeestä vesitiiviit pussukat. Olemmekin kaivanneet sopivaa säilytyspussukkaa, missä pikkutavaraa voi merellä säilyttää, kun käsiä tarvitsee purjeiden trimmaamiseen. Nähtäväksi jää, täyttävätkö Cherbourgin ostokset ennakko-odotukset.

Avainsanat: 

Yarmouth Isle of Wight saarella 16.7. - 18.7.

  • Posted on: 29 July 2013
  • By: Eve

Rasvatyynet kelit jatkuivat ylittäessämme Englannin kanaalia Cherbourgista Isle of Wightin saarelle. Solmiessani kesän viimeistä lippusolmua Englannin vieraslippuun, pujahti kipparin pää ulos kannelle ja Andrus huikkasi iloisesti, että ”muistathan, että Englannissa on vasemman puoleinen liikenne?” Blondin sormet ehtivät jo pysähtyä hetkeksi kesken solmun teon, mutta kyllä laivakissa kipparin hyvästä yrityksestä huolimatta hilasi reippaasti red ensign lipun Suwenan oikeaan saalinkiin.
Suwena keskellä peilityyntä Englannin kanavaa
74 mailin matka sujui leppoisasti helteisestä päivästä nauttiessa. Aivan Ranskan alueveden rajalle saakka ranskalainen rajavartiosto pyöri veneiden ympärillä ja kävi kutakin tutkailemassa aivan kyljen vierellä. Meitä oli viisi venettä kulussa samaan suuntaan. Onneksi kenenkään meidän matka ei hidastunut ylimääräisen tullitarkastuksen vuoksi. Kun taas saavuimme Englannin aluevesille, oli sielläkin rajavartiosto liikenteessä, mutta he eivät pysäyttäneet meistä ketään.

Olimme alun perin ajatelleet pysähtyä Isle of Wightin saarella Cowesin satamassa, joka on yksi suosituimmista veneilysatamista kanaalin pohjoisrannalla. Kuitenkin useampi britti suositteli meille Yarmouthia, niinpä halusimme käydä katsastamassa mestan.
Needles kalkkikivikalliot Isle of Wight saaren vieressä
Yarmouth sijaitsee Isle of Wightin saaren länsireunalla. Sataman laituripaikkojen lisäksi Yarmouthin edustalla on kolme riviä poijuja. Olimme olleet niin paljon satamien laitureissa, että poijukiinnitys kuulosti houkuttelevalta.
Veneitä poijussa Yarmouthin edustalla
Vuorovesialueen poijut ovat hyvin erilaisia verrattuna Itämeren poijuihin. Meillä poijusta lähtee ylöspäin noin puolen metrin metallivarsi, jonka päässä ovat metallinen lenkki. Täällä poijun keskeltä lähtee suoraan paksuhko köysi, jonka vapaassa päässä on köysisilmukka. Silmukassa on yleensä myös ohuen köyden varassa kelluva pallo, joka helpottaa köyden nostamista vaikkapa venehaalla. No, minullahan tämä ei toimi ihan näin helposti kuten näkevältä venehaan käyttäjältä.

Kun nyt täällä poijun päällä ei ole mitään korkeaa hökötystä, niin poiju kelluu hyvin lähellä vedenpintaa. Kuulemma joskus kova virta painaa ne täysin veden alle. Tällä kertaa kahden solmun virrassa ne olivat noin 10 cm vedenpinnan yläpuolella.
Kiinnityspoiju vuorovesivirrassa Yarmouthissa
Andrus oli kyllä kuvaillut minulle jo aiemmin, millaisia täälläpäin maailmaa poijut ovat. Minulla kävi kuitenkin yksi pieni väärinkäsitys. Andrus kyllä kertoi asian aivan oikein, mutta ymmärsin jostain syystä, että köysi on silmukkana suoraan poijusta alkaen.

Olimme ensiksikin kiinnittymässä kahden solmun virrassa, joten veneen paikallaan pitäminen ei ole helppoa. Minultahan menee enemmän aikaa löytää poiju. Ensiksi kokeilin saada poijun sivuportista, mutta en edes yltänyt tarpeeksi lähelle vettä. Itämerellä kun poijut töröttävät pystyssä, usein noin puoli metriä veden pinnan yläpuolella, on sivukansi Suwenassa oivallinen paikka napata poiju kiinni.

Seuraavaksi siirryin uimatasolle, jolloin haasteemme kasvoivat. Ruorin luota Andrus ei näe aivan uimatason vierelle, joten sain haroa tosissaan, josko poijuköisi osuisi käteen. Toki se piti suhisevaa ääntä liikkuessaan virrassa, joten se helpotti hieman, mistä päin sitä kannattaa etsiä.

Kun neljännellä yrityksellä löysin poijun köyden, pyöräytin nopeasti meidän köyden poijuköyden ympäri ja huokaisin helpotuksesta. Kun kuljetin poijun perästä keulaan ja aloin kiristämään sitä sopivalle kireydelle, arvaatte jo varmaan, mitä tapahtui. Koska olin käsittänyt, että köysi on suoraan poijussa lenkillä, niin olin reippaana tyttönä pyöräyttänyt köyden vain köyden ympäri, enkä mihinkään silmukkaan. Olin aivan tyrmistynyt, kun köysi vaan lupsahti alas ja mulla oli tyhjä oma köysi kädessä. No, voihan... Taas aloitimme alusta. Tällä kertaa kuitenkin tiesin, mitä tehdä. Kun lopulta olimme kiinni, olin ihan poikki ja jännityksestä hikinen. Tuumasinkin Andrusille, että ”Taidetaan kuule palata takaisin Itämerelle. Saan sentään siellä poijut kiinni”. Joo, Andrus kyllä virnuili, että ”eikö ollut kiva, ettei ensimmäinen vuorovesipoijumme ollut kaksoispoiju (fore and aft mooring), jossa vene kiinnitetään keulasta ja perästä kahden samanlaisen poijun välille?” Täytyy sanoa, että huumori oli vähän tiukoilla tuolla hetkellä. Toisaalta se on kuitenkin veneilyn suola, kun pitää oppia ja kehittyä koko ajan niin veneen käsittelyssä kuin omissa taidoissa. Hieman kuitenkin lohdutti, kun vene toisensa jälkeen saapui viereemme ja hekin joutuivat yrittämään useita kertoja ennen kuin saivat poijun. Ehkä ei sittenkään käännetä kokkaa kohti kotia – vielä.
Suwena kiinnityspoijussa Yarmouthissa
Aina silloin tällöin on tullut tilanteita, joissa FenderStep –lepuuttajaa on tarvittu. Nyt lilluessamme virrassa jolla meinaa helposti liukua uimatason alle. Meillä kun on ankkuri ja kaikenlaisia teräviä nurkkia uimatasossa, niin siinä voi jolla puhjeta tai lyödä itsensä ankkuriin. Andrus ehdottikin, että laitetaan FenderStep vasempaan kylkeen sivuportin kohdalle ja jolla kiinni viereiseen sivuknaappiin, niin siitä on helppoa kulkea. Se oli loisto idea. Vaikka sivukansi on reilusti ylempänä, helpottaa ylimääräinen väliaskelma veneeseen kiipeämistä todella paljon. Kannattaa kokeilla. Meillä se toimi kerrassaan loistavasti myös palatessamme illan pimettyä veneelle.
Suwena ja Pikku Suwena Yarmouthissa
Veneeltä voi VHF:llä tilata vesitaksin, mutta me halusimme laskea oman jollan ja pärtsäillä kylälle. Yarmouthin kylä osoittautui pieneksi, perinteiseksi brittikyläksi. Aikamme käveltyämme kylän muutamilla kujilla, menimme tutustumaan paikallisen purjehdusseuran clubitaloon. Astuttuamme sisään, riensi meitä vastaan ystävällinen nainen kysyen, ”Are you visiting yachtsmen?” Vierailevat purjehtijat ovat tervetulleita vierailemaan heidän clubitalossaan, niinpä kysäisimme, ”voimmeko tehdä pöytävarausta heidän ravintolaan?” Se onnistui käden käänteessä ja saimme kuulla, että Royal Solent Yacht Club järjestää viikoittain keskiviikkopurjehduskilpailun, joten päivälliselle tulee runsaasti purjehtijoita.
Yarmouth Isle of Wightilla
Paikallisia veneitä Yar-joella Isle of Wightilla
Kun illalla palasimme clubitalolle, oli toisen kerroksen ravintola täynnä päivän kisasta pulisevia purjehtijoita. Illasta kehkeytyi tosi mukava, kun saimme tutustua paikallisiin purjehtijoihin. Saimme heiltä monia hyviä vinkkejä Solentilla purjehtimisesta. Olimme todella iloisia, että päädyimme juuri clubitalolle tavallisen ravintolan sijasta.
Keskiviikkopurjehduskisan illallinen Royal Solent Yacht Club talolla
Yarmouth oli yksi mieleenpainuvimmista paikoista tämän kesän matkallamme ja se varmasti tulee nousemaan suosikkisatamiemme joukkoon. Oli todella kiva, että vaihdoimme Cowesin Yarmouthiin. Muutoin näin kiva paikka olisi jäänyt meillä kokematta.

Avainsanat: 

Solent ja Port Hamble 18.7. - 20.7.

  • Posted on: 7 August 2013
  • By: Eve

Isle of Wightilta suuntasimme kohti Hamble-jokea, joka sijaitsee Solentin alueella. Solent onkin englantilaisten purjehdusmekka ja sen kyllä huomasi. Yhdellä silmäyksellä oli yli sata venettä koko ajan nähtävissä. Meidän lyhyt 11 mailin matka hurahti ihanassa helteessä. Ohitimme myös Isle of Wightin pohjoispuolella viihtyisältä näyttävän Newtown lahden, jossa oli ankkurissa runsaasti veneilijöitä paistattamassa päivää.

Vuorovesi näytti tekevän tepposia myös paikallisille veneilijöille. Solentilla eräs purjevene oikaisi liian aikaisin nousuvedellä ja jäi kiinni pohjaan. Heillä ei kuitenkaan näyttänyt olevan mikään hätä, sillä he vain kököttivät paikallaan purjeet vedossa. Noin 15 minuuttia myöhemmin, kun vesi oli noussut riittävästi, vene irtosi pohjasta ja matka jatkui. Eihän tuossa mitään, kunhan ei vain satu oikaisemaan vajaavuoksen (neap tide) aikaan sellaisessa paikassa, jossa vesi ei nouse riittävästi ennen kuin seuraavalla tulvavuoksilla (spring tide). Siinä se kuukausi sitten vierähtäisi.

Nousimme Solentia ylös ja käännyimme Hamble-joelle. Ohitimme ensimmäisenä Hamble Point sataman ja suuntasimme kohti seuraavana sijaitsevaa Port Hamble marinaa. Sieltä löytyivät erinomaiset laiturit, joihin kiinnittyä. Hamble-joella on useita satamia valittavaksi. Nimittäin noin viisi tuhatta venettä pitää jotain Hamble-joen lukuisista marinoista kotisatamanaan ja kaikki nämä marinat sijaitsevat vain 2,5 mailin pätkällä, joten veneitä vilisee kaikkialla.
Hamble joella on 5000 venepaikkaa
Keula- ja peräpoijukiinnitys Hamble-joella
Söpö miniferry ylittämässä Hamble-jokea
Sekä Hamblen kylässä sijaitsevassa Port Hamble satamassa että viereisessä Hamble Point marinassa oli kummassakin venetarvikeliike ja useita venealan palveluyrityksiä. Kuitenkin Hamble Point on enemmän keskittynyt myös veneiden myyntiliikkeisiin. Mitä ikinä veneeseen haluaa tai tarvitsee, se palvelu kyllä Hamble-joelta näytti löytyvän.

Tuntuipas niin toisenlaiselta kävellä School Lane -katua pitkin kohti Hamble Point marinaa kuin neljä vuotta sitten, jolloin hurautimme sinne Southamptonista autolla katsomaan Nordhavn veneitä. Oli mukavaa huomata, että Hamble-joen alueelta löytyy edelleen myös suomalaista veneosaamista, sillä ainakin Aquador ja Swan veneet olivat edustettuna.

Oli hienoa jälleen päästä vierailemaan Nordhavn veneissä. Ne olivat edelleen yhtä ihania ja uskomattomia. Olisi ihan yhtä vaikeaa tehdä venevalintaa tänään kuin silloin neljä vuotta sitten, kun kiihkeästi vertailimme Nauticat ja Nordhavn veneitä keskenään. Andrus kyllä edelleenkin huokaili haikeasti Nordhavnin konehuoneessa, että ”Kunpa meillä olisi näin tilava konehuone Suwenassa, missä kaikilla laitteilla olisi riittävästi asennus- ja käyttötilaa”. Vietimme myös mukavan illan Nordhavn vierailun jälkeen Philipin ja Jessican kanssa Suwenalla nauttien normandialaista siideriä. Juttua piisasi niin Nordhavneista kuin paljosta muustakin.
Nordhavn 47 Hamble Point Marinassa
Onnellinen Andrus Nordhavn 47 konehuoneessa
Philip ja Jessica vierailemassa Suwenalla
Hamblen kylä vaikutti kivalta, siistiltä englantilaiskylältä. Päätimme tutustua englantilaiseen pubikulttuuriin omakohtaisesti. Hämmästykseksemme olutvalikoima oli hyvin ulkomaalaispainotteista. Olimme niin valmistautuneet brittioluen maisteluun, että suorastaan häkellyimme paikallisen oluen puuttumisesta. Selitykseksi saimme, että nykyään ihmiset juovat mieluiten kansainvälisten brändien olutta ja monet paikalliset panimot ovat joutuneet lopettamaan. Voi senkin hassut ihmiset, pitäkää ihmeessä omasta kulttuurista ja vielä enemmän oman maan tuotannosta kiinni! Meiltä Suomesta kun on liian monet tuotantoalat jo typeryyttämme päästetty loppumaan. Näin niillä ihmisten jokapäiväisillä valinnoilla on pitkäkantoiset vaikutukset. Näköjään olut sai meidät pohtimaan maailman menoa!

Joka tapauksessa pääsimme nauttimaan pubissa päivällistä. Yksi Hamble kylän pubi mainosti juuri tänä iltana rib-eye steak -pihviä, joten sinne siis. Ihmiset istuivat pitkien pirtinpöytien ääressä. Tarjoilijalta kuulimme, että juuri tänä iltana on tarjolla vain ja ainoastaan grillattua pihviä. Sehän meille sopi mainiosti oluen kera nautittavaksi.

Vain hetki istahtamisen jälkeen kysyi ystävällinen nainen vierestämme, että ”oletteko suomalaisia?” Hämmästyimme, että hän tunnisti niin nopeasti kielemme. Selvisi kuitenkin, että hänellä on suomalainen äiti, joka asuu vielä samassa kaupungissa meidän kanssa. Kyllä maailma on pieni, vaikka emme hänen äitiä sattuneet tuntemaankaan.

Port Hamble marina vaikutti aktiiviselta satamalta, sillä perjantai-iltana siellä järjestettiin 70-luvun bileet. Tällaisilla tapahtumilla he erityisesti pyrkivät, että vakituiset venepaikan haltijat tutustuisivat toisiin veneilijöihin. Toki tapahtumassa oli vierasveneilijöitä kuten me sekä paljon myös paikallisia. Satamaan oli pystytetty tanssiteltta ja grillimestarilta sai käydä ostamassa palan painiketta ja tietysti kurkun kostuketta.
Eve saamassa purjehdusvinkkejä Port Hamble marinassa
Port Hamble marinassa oli myös RYA:n (Royal Yachting Association) toimintaa. Kerran Andrusin mennessä vastaanottamaan naapuriaisaan saapuvan veneen köysiä, pyysi kippari, ettei heitä autettaisi. Heillä oli kuulemma meneillään venekurssin koe. Englannissa RYA järjestääkin todella monipuolisesti purjehduskoulutusta veneilijöille. Huomasimmekin, että RYA:n certifioimia purjehduskursseja järjestetään lähes joka satamassa.

Hamble-joen satamat tuntuivat olevan täynnä niitä kotisatamanaan pitäviä veneitä. Tähän varmasti vaikuttaa Lontoon läheisyys, josta on lyhyt matka Solentille. Lisäksi Solent on yksi harvoista suojaisista Iso-Britannian vesialueista. Eipä siis ihme, että vierasveneilijän lompakko siellä kyllä kevenee. Laituripaikka maksaa nimittäin 3,2 £/m. Se oli ehdottomasti kallein satama, jossa tähän mennessä olemme olleet. Näin ollen Beaulieu-joki, jota monet paikalliset meille olivat suositelleet, kiinnosti kovasti seuraavana kohteenamme.

Avainsanat: 

Beaulieu-joki ja Buckler’s Hard 21.7. - 22.7.

  • Posted on: 14 August 2013
  • By: Eve

Sunnuntaina purjehdimme satojen veneiden kanssa Solentilla matkatessamme kohti houkuttelevalta vaikuttavaa Beaulieu-jokea ja siellä Buckler’s Hardin marinaa. Purjehduksesta kehkeytyi suorastaan väistämissääntöjen tenttisuoritus, sillä veneitä todella puikkelehti joka puolella. Onneksi meneillään ollut purjehduskilpailu pidettiin hieman kauempana reitiltämme.

Solentilta nousimme Beaulieu-joelle, josta neljä ensimmäistä mailia on vuorovesialueella. Sulun jälkeen joki jatkuu vielä 8 mailia. Sulusta eteenpäin ei kuitenkaan veneellä enää pääse. Buckler’s Hard, joka oli meidän määränpäämme, sijaitsee pari mailia ylös jokea vuorovesialueella.
Purjehtimassa Beaulieu-joella
Pitkin Beaulieu-jokea on laitettu kiinnityspoijuja, jotka näyttivät olevan pääasiallisesti paikallisten veneiden kotipoijuja. Meillä oli ajatuksena jäädä poijuun, mutta sataman edustalla satamatyttö jollallaan saapui meitä vastaan ja kertoi, että satamastakin löytyy meille sopiva paikka. Niinpä kiinnitimme Suwenan laituriin poijun sijasta.
Buckler's Hard marinan satamatyttö vastassa veneilijöitä
Beaulieu-joki Hampshiren maakunnassa
Buckler's Hard marina Beaulieu-joella
Kiinnityspoijut Beaulieu-joella
Beaulieu-joella on vanhat laivanrakennusperinteet, sillä 1700-luvulla Englanti päätti vahvistaa laivastoaan rakentamalla lisää sotalaivoja. Juuri Buckler’s Hardin telakasta tuli Englannin laivaston päärakennustukikohta. Heillä oli käytettävissään Beaulieu-joen alueen vankat tammimetsät ja lähellä sijaitsevan Portsmouthin rautasulattamot. Buckler’s Hardin telakalla rakennettiinkin yli 50 puista sotalaivaaja sekä joitakin kauppalaivoja. Sotalaivoista kuuluisin on vuonna 1781 vesille laskettu amiraali Nelsonin Agamemnon sotalaiva. 64-tykkisestä Agamemnon laivasta tuli lordi Nelsonin suosikkilaiva.

Nykyään Buckler’s Hard on huvivenesatama ja siellä on pubi ja merimuseo. Näin kesäsunnuntaina vilinää riitti, kun niin veneilijät kuin maitse saapuneet turistit viettivät kaunista sunnuntaita Buckler’s Hardissa. Jopa MG autoharrastajat olivat järjestäneet oman tapaamisen juuri Buckler’s Hardiin.

Iltasella me laskimme jollan ja lähdimme parin tunnin jollaretkelle Beaulieu-jokea ylös. Kiinnityspoijuja jatkui katkeamattomana nauhana lähes kylälle ja sululle saakka. Lopussa joki oli niin matala, että nostimme perämoottorin ylös ja jatkoimme airoilla meloen matkaa. Alavesi oli lähestymässä. Vettä oli enää noin 30 cm, joka juuri ja juuri riitti meidän jollalle. Kun matkamme tyssäsi lähellä sulkua, näimme erikoisen jutun näin nykyajaksi. Erään talon pihalla oli tykki osoittamassa joelle ja tiukka varoituskyltti julisti sen olevan yksityisaluetta (private property). Eipä tehnyt mieli lähteä kokeilemaan, pääsisimmekö nousemaan maihin, joten käänsimme kiltisti Pikku Suwenan takaisin kohti alajuoksua.
Purjevene alavedellä Beaulieu-joella
Perinnevene mutalaiturissa alavedellä Beaulieu-joella
Turvallinen kotipiha Beaulieu-joella

Jolla retki oli kerrassaan onnistunut. Joen molemmin puolin kasvoi komeaa tammimetsää. Ilta-auringossa luonto oli kaunis ja linnut visersivät veden liplattaessa jollaa vasten.
Englantilainen maalaismaisema Beaulieu-joella
Kun seuraavan kerran palaamme Beaulieu-joelle, haluamme ehdottomasti kokeilla rauhallisilta vaikuttavia kiinnityspoijuja. Kun nousimme jokea ylös, niin siellä oli runsaasti vapaita poijuja. Sitten hurautamme sataman ohi ja valitsemme jonkun niistä poijuista, jotta saamme nauttia englantilaisesta maalaismaisemasta suoraan Suwenan kannelta.

Avainsanat: 

Brighton 22.7. - 23.7.

  • Posted on: 25 August 2013
  • By: Eve

Jättäessämme maanantai-iltapäivänä Beaulieu-joen taaksemme, saimme edelleen nauttia helteisestä säästä. Toki ehdimme purjehtia vain muutaman mailin verran, ennen kuin tuuli moinasi kokonaan. Olemmekin vitsailleet briteille, että nyt heidän suuri salaisuutensa on paljastunut. Perinteinen mielikuvahan Ison-Britannian säästä on sumuinen, synkkä ja sateinen, mutta me olemme nähneet vain helteisiä aurinkoisia päiviä, eikä sateesta ole ollut tietoakaan. Varokaa vain saarivaltiolaiset, sillä Manner-Euroopasta voi nyt tulla suuri ryntäys teille päin jakamaan kuumat kesäpäivät kanssanne :-)

Me saavuimme Brightonin satamaan vähän ilta kymmenen jälkeen, jolloin pimeä oli jo laskeutunut. Kaikki vierasvenelaiturit olivat jo täynnä venelauttoja. Ajoimme satamanedustan vierasvenelauttojen ohi peremmälle satamaan. Hämmästyimme, kun melkein heti löysimme vapaan laiturin päässä olevan ”hammer head” paikan. Heti kun olin laskenut jalkani laiturille, koin melko järkytyksen. Laituri huojui ja se oli aivan kallellaan. Sen lisäksi se oli paksusti linnunjätösten peitossa. Uh, mikä löyhkä. Emme todellakaan halunneet jäädä kyseiseen paikkaan, joten jatkoimme peremmälle satamaan. Myös seuraava vapaa laiturinpää oli aivan samassa kunnossa. Onneksi vähän matkan päästä belgialaisveneen miehistö kutsui meidät kiinnittymään heidän kylkeensä. Linnunkakanlöyhkä leijui kaikkialla ja olimme todella ihmeissämme, että tällainenko kuuluisa Brighton Marina Village on?

Aamulla huomasimme, että nämä peremmällä sijaitsevat paikallisten veneet laitureineen olivat päätyneet lintujen vessoiksi, joten olimme innokkaita löytämään uuden paikan Suwenalle. Mikäli siistimpää paikkaa ei löydy, niin olimme valmiita jatkamaan matkaa. Harmitti vain kovasti, koska teini-iän muistot Brightonin kielikurssilta olivat aivan erilaiset kuin tämä löyhkäävä satama.

Onneksi vierasvenelaitureihin tuli tilaa aamupäivällä, niin saimme uuden paikan paremmin siivotulta laiturilta. Näyttää siltä, että vierasveneilijät saavat enemmän rahoillensa vastinetta, sillä ne laiturit olivat selkeästi siistimmässä kunnossa.
Brighton marina
Kun Suwena oli saanut uuden paikan, olimme valmiita tutkimaan Brightonia näin vuosikymmenten jälkeen. Satamasta ei kuitenkaan noin vain lähdetä, sillä aluetta vartioi tyly, teräshäkki portteineen. Tunnelma oli kuin Eaglesin laulussa, Hotel California “You can check-out any time you like, but you can never leave!”
Brightonin venesataman "maisemaportti"
Brighton Marina Village on paalujen varaan rakennettu laiturialue. Laiturialueelle on rakennettu ravintoloita, kauppoja, hotelleja ja jopa asuntoja. Saimme tällä kertaa bunkrattua Suwenan hyvin varustellussa ruokakaupassa, joka sijaitsi myös aivan sataman lähellä laiturialueella.
Ravintolat Brightonin satamassa
Heti laajan laiturialueen ulkopuolelta hyppäsimme hauskaan 2-kerroksiseen (double-decker) englantilaisbussiin, jolla pääsimme hetkessä Brightonin keskustaan. Kävimme tietysti kävelemässä Brightonin kuuluisalla Brighton Pier -laiturilla, joka lähtee aivan keskustan kohdalla suoraan merenpäälle. Monenlaiset huvipuistohärvelit pyörivät ja viuhtoivat ihmisiä ylös, alas, edes ja takas. Parhaimmillaan piti odotella omaa vuoroa, jotta voisi jatkaa matkaa laiturilla, jottei yläpuolella pyörivästä härvelistä tipahda kenkä päähän. Onnelliset nuoret riemulla testailivat laitetta toisensa perään, niinpä vilinää riitti seurattavaksi.
Brighton Pier merisilta
Brighton Pier merisilta
Brightonin rantanäkymä
Meillä oli edessä jokaisen veneilymaamme tehtävä eli uuden nettiyhteyden hankinta. Brightonin keskustasta löysimme suuren ostarin. Siellä olikin viisi firmaa, joista valita sopiva nettiyhteys. Me aina vitsailemme, että vaihtaessamme vieraslippua, vaihtuu myös mokkula uuteen operaattoriin. Pitäisiköhän ripustaa WLAN-reititin oikeaan saalinkiin vieraslipun kaveriksi? WLANeja on kyllä hyvin jo tarjolla aika monessa maassa ja satamassa. Usein ne ovat kuitenkin niin ruuhkaisia, että bitti kulkee hitaasti, kun koko sataman väki valuttaa netistä samaan aikaan kuka mitäkin.

Illalla palattuamme veneelle huomasimme, että kylkeemme oli kiinnittynyt hollantilainen kilpavene, jossa jokin laite oli jäänyt piippaamaan ja miehistö oli lähtenyt pois veneeltä. Saman tien vastakkaiselta puolelta veneestä brittirouva tuli vauhdilla ulos. Hän ystävällisesti pyysi, että ”josko voisimme sammuttaa piippaavan laitteen veneestämme?” Toki kerroimme välittömästi hänelle, ettei ääni meidän veneestä tule, vaan kyljessämme olevasta veneestä. Hän oli huolissaan lähdössä satamakonttoriin pyytämään apua, jotta jatkuva hälytysääni saataisiin sammutettua ja he pääsisivät nukkumaan. Andrus epäili, että ääni tulee naapurin plotterista. Kun Andrus kiipesi hollantilaiseen naapuriveneeseen etsimään häirikköä, piippaajaksi selvisi kaikuluotain, joka hälytti matalaa vettä. Naapurin kilpaveneessä oli syvä köli ja heillä oli lauennut veden syvyyshälytys alaveden aikaan. Kyllä satamaan laskeutui mukava hiljaisuus, kun jatkuva hälytysääni hiljeni. Samalla saimme hyvin tyytyväisen naapurin, kun hän pääsi nukkumaan ilman häiriöitä.

Seuraavan aamuna olimme jatkamassa jälleen matkaamme ja suuntana oli Dover. Olimme laskeneet, että lähdemme pari tuntia ennen ylävettä, jotta saamme loppumatkasta suurimmaksi osaksi matkata myötävirrassa. Varsinkin kun Doverin lähistöllä virtaus on voimakkaampaa. Toisin kuitenkin kävi.

Brightonin satama on suorakaiteen muotoinen ja se on 700 metriä pitkä ja 300 metriä leveä tekosatama. Vierasvenelaiturit sijaitsevat aivan sisäänajoväylän vieressä lähellä sataman suuaukkoa. Kun edellisenä päivänä siirsimme veneen paikallisten veneiden laiturista vierasvenelaituriin, oli slackin aika eikä tietysti ollut lainkaan virtausta. Nyt nousuvedellä satama-aukosta virtasi vettä sisälle satamaan ja meidän laiturin kohdalla virtaus tuli suoraan kyljestä työntäen meidät tiukasti laituria vasten. Siinä virrassa ei edes sivupotkurit eikä springiköysi auttanut. Emme päässeet tarpeeksi irti laiturista, jotta olisimme päässeet viereisestä veneestä ohi. Hyvä suunnitelmamme meni mönkään. Otimme pienen aikalisän, jotta virransuunta ehtisi kääntyä.

Lähdimme uudelleen matkaan pari tuntia myöhemmin, jolloin saimme alkumatkaksi myötävirtaosuuden. Jouduimme juuri kovimpaan vastavirtaan Doverin lähistöllä, joten saavuimme perille vasta puolenyön jälkeen.

Avainsanat: 

Dover ja Doverin linna 24.7. - 27.7.

  • Posted on: 28 August 2013
  • By: Eve

Brighton - Dover 70 mailin legistä purjehdimme genaakkerilla parikymmentä mailia. Paikalliset hakivat vielä parempaa tuulta aivan Englannin valkeiden kalkkikivikallioiden juurella. Me kuitenkin jätimme hieman etäisyyttä kallioihin, kun purjehdimme meille ennestään tuntemattomilla vesillä. Jälleen saimme rentoutua genaakkerin vetäessä ihanassa auringonpaisteessa.
Kahvitauko Englannin kanaalissa
Aamuinen virtahässäkkä Brightonin satamassa siirsi lähtöämme sen verran, että myöhäinen lähtö ja vastavirta hidastuttivat matkaamme niin paljon, että saavuimme Doveriin vasta puolenyön jälkeen. Pyytäessämme sisäänajolupaa port controllilta, lupa myönnettiin saman tien. Samalla he ilmoittivat, että sataman laiturit ovat jo täynnä, mutta voimme yöpyä satama-altaassa ankkurissa. Koukku laskettiin lähempänä kello yhtä ja kömmimme saman tien peiton alle nauttimaan Suwenan keinahtelusta ankkurissa.
Doverin rantakatu
Doverin laivasatama

Aamulla ollessamme vielä ankkurissa Andrus pyysi VHF:llä satamasta laituripaikkaa. Doverin satamassa on kolme laiturialuetta huviveneille. Ensimmäinen sijaitsee vielä vuorovesialueella. Muut kaksi, Wellington Dock ja Granville Dock, ovat vuorovesiportin takana. Me saimme laituripaikan Granvillen satama-altaasta.
Suwena Doverin marinassa
Heti kun vesi oli noussut riittävästi, satamasta avattiin portti ja pääsimme siirtymään ankkurista satama-altaaseen. Saimme erinomaisen ja pitkän sormiponttonin Suwenalle Granvillestä. Satamakonttorissa homma toimi myös erinomaisesti ja oli muuten ystävällisin henkilökunta, mitä missään vierasvenesatamassa tänä kesänä olemme tavanneet. +1 Doverin satamamiehistölle!
Doverin ranta ja huvivenesatama
Doverin ranta ja huvivenesatama
Doverissa tärkein nähtävyys on ilman muuta keskiaikainen Doverin linna ja perjantai oli meidän Doverin linnan tutustumispäivä. Lähdimme kävellen kohti linnaa ja saimme reippaina kiivetä pitkät portaat ylös kallioille. Doverin linna on Englannin suurin keskiaikainen linna. Sinne onkin hyvä varata riittävästi aikaa, sillä nähtävää on paljon. Meillä vierähti siellä viisi tuntia ihan vilauksessa.
Doverin linna
Eve Doverin linnan soppamestarina
Andrus kuningas Henrik II:n valtaistuimella
Jo keisari Julius Caesar oli bongannut Doverin sen suojaisan luonnonsataman ansiosta. Roomalaiset rakensivat kaksi majakkaa, joista toinen niistä, Pharos, on vielä jäljellä ja nähtävissä Doverin linnan alueella. Tuntui huikealta seistä majakan sisällä ja miettiä, kuinka paljon on vettä ehtinyt virrata Englannin kanaalissa Caesarin päivien jälkeen.
St Mary de Castro kirkko ja roomalainen majakka Doverissa
Englannin kuningas Henrik II rakennutti Doverin linnan 1100-luvulla. Toki linna on ollut sen jälkeen monien sotien tantereena. Varsinkin toisen maailmansodan aikaan Doverilla oli merkittävä rooli liittoutuneiden puolustuksessa. Tänä päivänä Doverissa voi osallistua multimediaesitykseen maanalaisissa tunneleissa (secret wartime tunnels). Esityksessä pääsimme mukaan kokemaan operaatio Dynamon yhdeksän päivää kestävän Dunkerquen evakuoinnin vuonna 1940, jossa amiraali Sir Ramsayn johdolla onnistuneessa evakuoinnissa pelastettiin 338226 liittoutuneiden sotilasta keskeltä saksalaisten piiritystä 933 laivan ja veneen avulla.

Kun itse seisoo Doverin linnan kallioilla, jotka sijaitsevat vain 35 kilometrin päässä Ranskasta, ymmärtää, kuinka kovaa hermopeliä nuo sotavuodet ovat olleet. Englannin kanaalissa on usein sumua, joten siinä on mitattu todellista mielenlujuutta. Sumun keskellä vihollinen on voinut toteuttaa omia suunnitelmiaan aivan vapaasti. Vaikka lentokoneiden ja laivojen seuraamiseksi olivat jo ensimmäiset tutkat olemassa, ei niiden tarkkuus ollut lähelläkään sitä mitä nykyään. Tunneleiden seinällä oli myös harvinainen suurennos kuvasta, jossa Saksan armeijanpäällystö oli katsomassa Ranskan rannikolta Doverin rantaa. Harmi että valokuvaus oli tunneleissa kielletty.

Doverissa pääsee myös vierailemaan toisen maailmansodan aikaiseen maanalaiseen sairaalaan kuten myös keskiaikaisiin tunnelisokkeloihin. Meillä keskiaikaiset tunnelit jäivät niin päivän päätteeksi, ettei tehnyt mieli kokeilla, miten he varmistavat, että kaikki turistit ovat poistuneet tunneleista ennen sulkemisaikaa.

Doverin linna itse on myös mielenkiintoinen kohde. Keskiaikaiseen tyyliin tulisijoja on yleensä vai yksi kussakin isossa huoneessa tai salissa. Henrik II:n makuuhuoneessa on mahtanut olla melko kylmä, kun suuren pylvässängyn verhot on suljettu, vaikka kuinka tulta olisi pidetty yllä valtavassa tulisijassa. Kun aikamme kiertelimme linnan saleissa ja kiipesimme kerros kerrokselta ylös, astuimme lopulta ulos linnan katolle. Sieltä avautuivat uskomattoman hienot näkymät yli linnan maiden. Samalla sai ihailla lukuisia kanaalissa purjehtivia veneitä ja laivoja kuten myös rauhallista Kentin maalaismaisemaa. Myös kanaalin vilkas laivaliikenne konkretisoitui, sillä laivoja todella seilaa jatkuvana nauhana silmän kantamattomiin. Kulkeehan kanaalissa jopa 400 laivaa päivittäin.
Vilkas laivaliikenne Doverin salmessa
Ranska Doverista katsottuna

Kun palasimme mielenkiintoiselta matkalta historiasta takaisin Doverin kaupungin kaduille, suuntasimme väsyneet askeleemme suoraan kohti purjehdusseuraa. Jo saapuessamme satamaan saimme tervetulotoivotuksen paikallisen purjehdusseuran klubitalolle. Royal Cinque Ports Yacht Clubiin kuuluu kuulemma reilu 300 jäsentä, joista noin puolet on purjehtijoita. Vietimme rentouttavan hetken klubitalolla, jossa englantilaiseen tyyliin olutta tilatessamme saimme ensin maistaa olutta, jotta olutvalinta osuu oman maun mukaisesti. Vihdoinkin pääsimme nauttimaan paikallista olutta suoraan Kentin oman panimon tuotteena.

Avainsanat: 

Matka Ipswichiin 27.7. - 31.7.

  • Posted on: 5 September 2013
  • By: Eve

Kun lauantai-iltapäivällä olimme lähtövalmiina Doverissa, päivä tuntui painostavan helteiseltä. Säätiedotuskin oli luvannut ukkosta, joka ei ollut kuitenkaan vielä saapunut. Onneksi Andrus tarkisti vielä sadetutkan ennen lähtöämme, sillä lounaasta Cherbourgin päältä oli lähestymässä melkoinen ukkosmyrsky. Tutkakuvan perusteella meidän olisi hyvä odottaa vielä pari tuntia, jotta emme ole Englannin kanaalissa salamien räiskyessä.
Doverin kuuluisat valkoiset kalliot
Nykyään netistä löytyy joka maasta oma sadetutka, jossa näkyvät sateenvoimakkuus, salamointi ja saderintamien liikkeet. Olemme onnistuneet välttämään jo useita ukkosmyräköitä eri maiden sadetutkien avulla. Kartan esittämästä salamoinnista voi päätellä ukkosrintamien liikkeet ja voimakkuuden todella hyvin. Sadetutkia löytyy internetistä useita ja helpoiten niitä löytää tekemällä hakuja 'weather radar' hakusanoilla. Esim. Suomen sadetutka löytyy osoitteesta http://ilmatieteenlaitos.fi/sade-ja-pilvialueet ja vastaavasti Englannissa käytimme http://www.netweather.tv/index.cgi?action=radar sivustoa.

Päätimme jakaa legin kahtia, joten lauantaina seilasimme Doverista Ramsgaten satamaan ja sunnuntaina vielä Ipswichiin. Lähestyessämme Ramsgatea nousi voimakas sumu, jolloin näkyvyys oli aivan olematon. Myös VHF:llä Dover coastguard varoitteli säännöllisesti huonosta näkyvyydestä. Andrus mittasi Suwenan tutkalla, että merimerkkikin tupsahti näkösälle vasta 225 jalan (68,5 m) etäisyydellä. Kun nopea lautta ohitti meidät, tuntui ääni kantautuvan aivan meidän vierestä, vaikka tutka vakuuttikin lautan olevan 200 metrin etäisyydellä.
Suwena keskellä sumua lähestymässä Ramsgaten satamaa
Kun olimme ajamassa Ramsgaten satamaan sisälle, oli hieno huomata, että myös Ramsgaten Port Control ohjasi laiva- ja veneliikennettä, jotta jokainen vuorollaan ajaa satamaan sumun keskellä turvallisesti.

Jo Doverin satamakonttorissa meitä varoiteltiin, että Ramsgate on swellille avoin satama. Saimme hyvän laiturinpään Suwenalle ja kiinnitettyämme veneen sumu hälveni ja huomasimme olevamme aivan rauhallisessa satamassa. Yöksi oli kuitenkin luvattu tuulen nousevan, joten lisäsimme vielä köysiä ennen nukkumaan menoa. Aamuyöllä herätys oli tehokas, kun vene alkoi terävästi tempoilla edes takaisin. Hetken päästä joka veneen kannella oli vilkasta, kun kukin tutki huolissaan veneensä kiinnitystä. Me lisäsimme vielä toisen kerran lisää köysiä ja kömmimme jatkamaan keikkuvia unia.

Sunnuntaiaamu valkeni kauniina, kirkkaana ja aurinkoisena. Tuuli puhalsi koko matkan 10 – 12 metriä etelästä. Pääsimme purjehtimaan hyvässä myötätuulessa koko matkan Orwell joelle saakka. Olimme myös laskeneet vuoroveden oikein ja saimme lasketella myötävirrassa, kun pari metriset aallot vyöryivät kanssamme kohti pohjoista.
Suwena ohittamassa Lontoon tuulivoimapuistoa
Navigoidessa Thamesin suistossa piti olla tarkkana, sillä Lontoon tuulivoimapuiston rakennustöiden vuoksi osa veneväylistä oli suljettuna. Lisäksi matalien hiekkapankkien yli ei pysty oikaisemaan. Oli jännä huomata, että kauempana merellä vesi oli puhtaan sinistä. Kun taas hiekkapankkien ympärillä vesi velloi hiekasta ruskeana, sillä vuorovesi ja aallokko pyörittivät hiekan ylös pohjasta.
Hiekkaista vettä Thamesin suistossa
Kun saavuimme suojaiselle Orwell-joelle, tuuli puhalsi lempeän keveästi. Pääsimme nauttimaan kerrassaan ihanasta auringonlaskusta, kun hiljakseen purjehdimme kohti Suwenan tulevaa talvikotia.
Suwena purjehtimassa ylös Orwell-jokea
Auringonlasku Orwell-joella
Löysimme iloksemme kerrassaan suojaisen ja viihtyisän Haven sataman Ipswichin sulun takaa. Samoin aamulla satamakonttorissa kaikki järjestelyt toimivat erinomaisesti. Joka kerta se on hieman jännä paikka, onko edellisenä keväänä varattu satama sitä, mitä odotimme, kun todella saapuu paikalle ja näkee sataman ensimmäistä kertaa. Tällä kertaa valinta oli osunut hyvin kohdalleen.
Suwena Ipswich Haven marinassa
Käytimme vielä pari heinäkuun viimeistä päivää veneen siistimiseen ja tavaroiden pakkaamiseen ennen kuin oli aika lentää kotiin. Suwena jää tulevaksi talveksi veteen, joten tänä vuonna kausi ei päätykään veneen nostoon kuten aiemmin. Jo syyskuun alussa palaamme veneelle ja jatkamme matkaamme kohti Lontoota. Jos myös suunnitelmamme toteutuvat, niin osallistumme myös Cruising Associationin Pohjanmeri-jaoksen Southwold regattaan, joten venetarinamme tulevat jatkumaan edelleen.
Eve Ipswichissä

Avainsanat: 

Sivut