Irlannista Bretagneen '15

Crosshaven 13.6. - 16.6.

  • Posted on: 2 July 2015
  • By: Eve

Yksi Irlannin pääkohteistamme oli Crosshaven Corkissa. Halusimme ehdottomasti vierailla maailman vanhimman purjehdusseuran satamassa. Royal Cork Yacht Club on päässyt todella kunnioittavaan ikään, sillä se on perustettu vuonna 1720.

Waterfordista koneilimme 67 mailin matkan Crosshaveniin. Ajelimme henkäyksen keveässä länsituulessa suoraan tuulta päin. Kaunis rantamaisema soljui ohitsemme. Vuorotellen oli jokisuistoa, vehreyttä ja kallioita. Siinä olisi ollut upea ankkurointialue kruisailla hypellen kohteesta toiseen.

Lähtiessämme Waterfordista Suir-joen suistossa oli ankkurissa 315 metriä pitkä risteilyalus Celebrity Silhouette. Andruksella meni tovi kiikaroidessaan ennen kuin ankkuripallo osui okulaariin laivan keulasta. Löytyihän se pikku pallo, mutta mitä järkeä tuossa on? Päivällä risteilyalus kohoaa kuin pilvenpiirtäjä taivaisiin ja pimeällä laiva loistaa kuin stadion olympiakisoissa. Säännöt ovat sääntöjä. Ankkuripallo on nostettava aluksen koosta riippumatta kuten tässä jumbo-kokoisessa risteilyaluksessa tai Saksan Schlei lahdella keikkuvassa pienveneessä.
Celebrity Silhouette ankkurissa Irlannissa
Pienvene ankkurissa Schlei lahdella Saksassa
Owenabue-joen varrella on useita satamia, joten Andrus tutkaili karttaa huolella osuaksemme juuri oikeaan laituriin. Me olimme onnekkaita, sillä saimme aisapaikan todella täydestä satamasta.
Crosshaven

Veneseuran klubitalo on upea. Tyylikkäistä tiloista löytyi mm. baari, ravintola, hulppeat kokoustilat ja tietysti hyvin varustetut huoltotilat. Viime vuonna Royal Cork Yacht Club palkittiin Irlannin parhaana purjehduskouluna. Seuran toiminta vaikutti vilkkaalta. Veneitä tuli ja meni ja toiset varustivat veneitään kesämatkoille. Bretagne, Pohjois-Espanja ja Skotlanti olivat suosituimmat kesälomakohteet. Seuralaiset olivat erittäin sosiaalisia. Juttu kulki laiturilla ja me vierailijoina myös tunsimme kuuluvamme joukkoon.
Royal Cork Yacht Club seuran klubitalo
Suwena Royal Cork Yacht Club seuran satamassa
Royal Cork Yacht Club seuran satama
Crosshavenin satamat
Purjehdusseuran nettisivulla on kerrottu mielenkiintoisesti heidän klubihistoriastaan. Vapaa-ajan purjehduksen historia juontaa juurensa jo 1600-luvun alun Hollannin kulta-aikaan. Tätä uutta ja jännittävää ajanvietettä pääsi maistamaan myös Hollannissa maanpaossa ollut Englannin kuningas Kaarle II. Kun hän sai Englannin kruununsa takaisin vuonna 1660 ja oli palaamassa Englantiin maanpaosta, lahjoittivat hollantilaiset hänelle oman purren nimeltä Mary, jolla kuningas innokkaasti purjehti Thames-joelle.

Tämän jälkeen monet hovinjäsenet seurasivat kuninkaan esimerkkiä ja kiinnostuivat purjehtimisesta. Yksi heistä oli Inchiquin 6. lordi Murrough O’Brien. Hänen palattuaan Irlantiin tuli huvipurjehduksesta suosittua Corkin satamassa. Joka tapauksessa vuonna 1720 kiinnostus tätä urheilua kohtaan oli kasvanut niin paljon, että hänen 26-vuotias pojanpojanpoikansa William O’Brien, Inchiquin 9. lordi perusti viiden kaverinsa kanssa vuonna 1720 maailman ensimmäisen purjehdusseuran, The Water Club of the Harbour of Cork, joka tänään tunnetaan nimellä Royal Cork Yacht Club.

Vielä yksi mielenkiintoinen pala menneisyyden purjehtijoista. Tällöin purjehdittiin muodostelmissa matkien sotalaivojen manööverejä ja kuvioita. Purjehtijat viestivät keskenään nostamalla viestilippuja ja ampumalla kanuunalla. Jokaisella lippukuviolla sekä lippujen että laukausten järjestyksellä oli oma merkityksensä, niinpä jokaisessa veneessä tuli olla oma viestintäkäsikirja kommunikointia varten.

Kun vuosi sitten asensimme taavetit, ostimme uuden jollan jo ennen taavettien asentamista. Oli hupaisaa, kun Ribeye jollamme sai kaverikseen laiturin vastakkaisella puolella isosiskonsa. Arvoimme ostaessamme, että valitaanko 2,6 m vai 3,1 m pitkä Ribeye. Kun 2,6 m pitkä jolla sitten nostettiin upouusiin taavetteihin,
niin taljan köysi jäi hieman hinkkaamaan jollaa sekä keulasta että perästä. Jälleen kerran voidaan todeta veneilijän perusongelman eli ostimme yhtä kokoluokkaa liian lyhyen jollan. Kun vertailimme jollia naapurimme kanssa, niin jälleen ruoho vaikutti olevan vihreämpää aidan takana. Me ihailimme heidän sopivan kokoista jollaa ja he vuorostaan meidän tehdasasenteisia lähes huomaamattomia kääntyviä jollarenkaita. Joka tapauksessa kumpikin Ribeyen omistaja oli tyytyväinen alumiinipohjaiseen jollaansa.

Crosshaven on Corkin kaupungin lähialue. Corkiin on matkaa vain 25 km. Me pyörimme vain Crosshavenin kylän tuntumassa ja kiipeilimme kukkulaisia katuja ylös ja alas nauttien idyllisestä kylästä.

Sunnuntai-iltapäivästä osuimme sopivasti kohdalle, kun suositussa Cronins Pub & Mad Fish ravintolassa oli meneillään rento viikonlopputapahtuma, Soul and Seaford Street Feast. Koko perheen voimin paikalliset olivat lähteneet liikenteeseen. Bändi viihdytti ravintolan pihalla asiakkaita tunnetuilla covereilla. Pihakeittiössä oli tarjolla monenlaisia kalaherkkuja ja pubinpuolelta kukin kävi noutamassa kurkun kostuketta. Ne, jotka eivät enää ravintolan piha-alueelle mahtuneet, istuskelivat läheisillä nurtseilla nauttien myös ravintolan antimista ja kaikilla oli kivaa. Oli mukava yllätys löytää tämä ravintola juuri sunnuntaifestien aikaan, sillä juuri tätä ravintolaa meille suosittelivat X-posuren miehistön Ida ja Colin vieraillessamme Arklowssa.
Cronins pub & Mad Fish ravintola Crosshavenissa
Olisimme mielellään nousseet jokea ylös ja pysähtyneet viettämään pari päivää Corkissa. Odotimme kuitenkin toista akkulähetystä saapuvaksi Kinsaleen ja Andrusilla oli flunssa. Siispä jätimme Corkin väliin ja jatkoimme matkaa länteen.

Sandycove 16.6. - 18.6.

  • Posted on: 4 July 2015
  • By: Eve

Olimme matkalla Crosshavenista Kinsaleen, kun saimme tiedon, että akut saapuvat vasta torstaina Kinsaleen. Näin ollen päätimme laskea koukun ja nauttia vasta saapuneesta kesästä. Ankkurointi onkin jäänyt aivan liian vähälle tämän kauden aikana.
Sandycove lahti Irlannissa
Sandycove sijaitsee parin mailin päässä Kinsalesta kukkulan toisella puolella. Lyhyen 18 mailin legin jälkeen pääsi Suwenan Rocna vihdoinkin töihin. Sandycoven pohja on nimensä mukaisesti hiekkapohja, joten siinä oli hyvä lillua pari päivää.
Suwena ankkurissa Sandycove lahdella Irlannissa
Suwena ankkurissa Sandycove lahdella Irlannissa
Kun ilta saapui, hämmästelimme loiskahtelua Suwenan ympärillä. Noustuamme katsomaan, millainen delfiini siellä leikkii, niin hämmästykseksemme siellä oli ryhmä uimareita. Joka aamu ja ilta ankkuripäiviemme aikana avomeriuimarit saapuivat paikalle suorittamaan 1,6 kilsaa pitkän saaren ympäri uintinsa.
Avomeriuimarit Sandycove lahdella Irlannissa

Asia kiinnosti niin paljonentisenä uimarina, että halusin tietää lisää. Heillä on oma avomeriuintiseuransa Sandycove Island Swim Club. Kerho järjestää noin 150 päivää vuodessa aikataulutetun uinnin. Se onkin tärkeää, kun uidaan vuorovesialueella, jossa tuulella ja vuorovedellä on merkittävä rooli olosuhteille. Osa uimareista kuulemma ui vuoden ympäri. Jäisi minulla kyllä tekemättä.

Sandycove saarta suojaa the Old Head of Kinsale niemi, joka ulottuu kuusi kilometriä merelle lännen puolella. Niemen ansiosta vallitsevalla lounaistuulella maininki ja myrskyt eivät pääse Sandycove lahdelle. Siitä huolimatta saaren ympäri uinti edellyttää avomeriuintikokemusta rankkojen olosuhteidensa vuoksi. Uimarit treenaavat pitkän matkan avomeriuintia kierroskierrokselta vuoden ympäri. Lämpötila vaihtelee noin kaksi astetta kierroksen aikana riippuen pohjan syvyydestä. Se ei kuulosta paljolta, mutta jos se vaihtuu 12 asteesta kymmeneen, niin ovat he todella sankareita.

Kinsalen satamassa veneilijät kertoivatkin, että Sandycoven lahdella saa olla tarkkana, jotta ei aja veneellä uimareiden yli. Uimaseuran sivuilla korostettiinkin, että musta tai tumma uimalakki on todella ”a no no in the sea”. Mitä värikkäämpi lipputangonnuppi, niin on toivoa, että erottuu aaltojen välistä. Huikeaa.

Arvata saattaa, että Sandycoven päiviemme kohokohta oli seurata joka aamu ja ilta saaren ympäri uivia ahkeria uimareita. Osa jopa uivat Suwenan ympäri. Vaikka Andrus kuinka yritti houkutella minua veteen, niin talviturkki odottaa vieläkin. Vesi oli vielä 15 asteista.

Kinsale 18.6. - 22.6.

  • Posted on: 6 July 2015
  • By: Eve

Puhelin pirahti ja saimme ilmoituksen, että 20 minuutin päästä meillä on uudet akut odottamassa ja sähkömies tulossa asentamaan niitä Kinsaleen. Me keinahtelimme nätisti vielä Sandycoven lahdella, siispä ankkuri kiireesti ylös ja kokka kohti pohjoista ja ajoimme kukkulan ympäri parin mailin päässä sijaitsevaa Kinsalen satamaa.
Suwena saapumassa Kinsaleen Irlannissa
Köydet kiinni Kinsalessa ja äkkiä purkamaan salongin pöytä ja konetilan luukut eli salongin lattia ja niin olimme valmiita akkujemme vaihtoon. Meillä on neljä 225 ampeeritunnin AGM akkua, joista kukin painaa 70 kg. Oli kesän ensimmäisiä hellepäiviä ja sähkömies ja Andrus siirtelivät painavia akkuja erittäin kuumassa moottoritilassa. Olimmehan juuri ajaneet satamaan, joten Perkinsin 500 kiloa patarautaa hehkui lämpöisenä. Kun uudet akut oli vaihdettu ja ne toimivat kuin enkeli, saimme vihdoinkin rentoutua.

Kinsaleen odotettiin 120 regattavenettä, niinpä satamakapteenilla oli hommaa mahduttaa meitä vierasveneitä regattaveneitä odotellessa. Meidän alkuperäinen tarkoitus oli viipyä vain pari päivää, mutta tuuli nousi Kelttimerellä ja jouduimme odottamaan parempia olosuhteita purjehtiaksemme Scillyn saarille.
Kinsale Yacht Club veneseuran satama Irlannissa
Kinsale on viihtyisä pikku kaupunki Corkin tuntumassa. Olimme selvästi vaihtaneet aluetta, sillä Etelä-Irlannin kaupungit poikkeavat kovasti itärannikon teollisista kaupungeista. Kinsalessa kun käännyt nurkan taakse, löydät jälleen uuden kapean kujan tai kukkulaisen kadunpätkän ja tietenkin pubin. Tämä kuuluu niihin pikkukaupunkeihin, joissa ei kannata luvata baarikierrosta, sillä niin pitkälle ei kunto kestä.
Kinsale Irlannissa
Kinsalen edusta Irlannissa
Viinin ystävänä oli mukava yllätys kun eräästä viihtyisästä baarista sai proseccoa hanasta. Eikä siinä vielä kaikki! Tilaus ei ollut niin yksiselitteistä. Haluammeko pelkän proseccon vai cocktaillistalta jokin maustetun proseccon. Oli niin eksoottisia yhdistelmiä, että päätimme jättää mm. balsamietikka-kuoharin maistamatta ja pysyä ihan ehdassa tavarassa.

Samalla kun satama täyttyi tulevan viikon regattalaisista ja veneseuran klubitaloa valmisteltiin mm. Guinness-hanojen asentamisella, niin me hyppäsimme bussiin nähdäksemme kuitenkin Corkin. 45 minuutin bussimatkan jälkeen avautui edessämme auringossa kylpevä Cork. Ihastuimme Corkin tunnelmaan. Vietimme päivän puikkelehtien kadulta toiselle. Shoppailimme, rentouduimme katumusiikin kera patiolla ja ah, aurinko pehmensi luutkin.

Viehätyimme kovasti Corkiin ja harmittelimme, että emme olleet tulleet veneellä Corkin satamaan. Älkää te muut Etelä-Irlantiin saapuvat veneilijät tehkö meidän virhettä. Tänne pitää tulla veneellä paikan päälle, jotta saa rauhassa tutustua tähän hymyilevään kaupunkiin.

Kun astuimme sisään Corkin kuuluisaan English Market kauppahalliin, niin sitten vasta harmittikin, että Suwenan jääkaappi oli lämpöisen bussimatkan päässä. Kuolasimme herkullisia lihoja, moninaisia kaloja, herkulliselle tuoksuvia hedelmiä ja tietenkin leivonnaisia. Siellä oli vierivieressä monta käytävällistä ruokakojuja, jotka notkuivat kaikenlaista ihanaa ruokaa ja hinnatkin olivat ihan kohtuulliset. Voi, niistä olisi saanut kokattua veneellä, mitä herkullisempia gourmet-aterioita. Vihdoinkin sain kuitenkin täydennettyä Suwenan maustekaapin. On yllättävää, kuinka suppea maustevalikoima ruokakaupoissa täällä on.

Kun sylkirauhaset olivat ylikierroksilla, pysähdyimme ostamaan edes jotkin ihanat mählät. Ehdin juuri ja juuri kysäistä, että löytyykö heiltä maidotonta leivonnaista, kun iloisella irlantilaisaksentilla meille huikattiin, että ”Hei, nyt minulla on sinulle niitä macaron-leivoksia, jotka olivat Crosshavenissa loppuneet”. Ällistyin kovasti, sillä keskellä English Marketin hulinaa oli leipomotuotteita myymässä Crosshavenin Hassett’s ravintolan tarjoilijatar. Jo Crosshavenissa hän kertoi, että Hassett’s on kuuluisa leivonnaisistaan ja ravintolassa oli todella hulppea herkkutiski, josta valita jälkkäriä. Tällöin maidottomat macaron leivokset oli jo myyty loppuun. Nyt sitten pääsin hankkimaan noita ranskalaisia keksileivoksia, joita tässäkin leipomossa oli tarjolla useilla eri täytteillä. niinpä päivän saaliiksi lähti mukaan Suwenalle lajitelma macaron-leivoksia ja muhkea omenapiirakka vasta leivotun leivän kera.

Purjehdus Kelttimeren yli 22.6. - 23.6.

  • Posted on: 8 July 2015
  • By: Eve

Edessä oli tämän kesän pisin merimatka, 140 merimailia Kelttimeren yli Kinsalesta Scillynsaarille. Maanantaiaamusta kovan tuulen piti loppua, niinpä tähtäsimme matkamme alkamaan iltapäivästä. Arvioimme, että matka kestää reilun vuorokauden.

Vielä myöhään aamuyöstä kiinnittyi kylkeemme brittivene ryytyneen miehistön kera. He olivat purjehtineet koko yön Plymouthista saapuakseen regattaan ja heillä oli ollut koko yön vasta-aallokko loiskien kannelle. Kun aamulla Andrus kysyi naapurilta, miten matka oli mennyt, sai hän välinpitämättömän katseen kera vastaukseksi, että ”älä edes mainitse merta”. Heillä oli useita laiterikkoja yön aikana, mm. kansivalojen johdot olivat irronneet ja keulaluukusta valui vettä sisälle.

Satamaheijarilla oli kiire saada vierasveneet matkaan ennen regattaa, niinpä jo pari päivää aiemmin hän tuli tapaamaan meitä ranskalaisen Delnic miehistön kera. Hekin olivat matkalla Scillynsaarille ja odottivat meidän tavoin kovan tuulen laantumista. Suunnitelmamme kävivät yhteen, niinpä sovimme lähtevämme samoihin aikoihin matkaan.

Maanantaiaamusta me vielä hankimme hieman provianttia ja sitten iltapäivästä irrotimme köydet ja Suwenalla jäi Irlanti taakse.
Lähdössä Kinsalesta Irlannista
Ensimmäinen 20 mailia tuuli oli vain kevyt henkäys, joten moottoripurjehdimme. Tuuli voimistui 10 – 12 solmun länsituuleksi, niin nostimme kipin kapin genaakkerin. Purjehdus on meistä parhaimmillaan juuri genaakkerilla ja saimme nauttia upeasta kesäpäivästä Suwenan purjehtiessa seitsemän solmun vauhdilla.
Suwena lähdössä Irlannista
Vaikka olimme etukäteen sopineet, että pidetään VHF:llä yhteyttä, niin suorastaan säikähdimme, kun VHF:stä kuului ”Suwena Suwena Suwena this is Delnic”. Olemme seilanneet niin omia polkujamme, että Suwenaa ei juurikaan ole kutsuttu VHF:llä. Delnic lähti noin tuntia myöhemmin peräämme ja niin siinä kaksi Suomessa valmistettua venettä seilasi samaan suuntaan; Swan Delnic ja Nauticat Suwena.

Genaakkeri johdatti Suwenaa kauniisti kohti kaakkoa 60 mailin matkan. Ilta saapui ja Andrus viihtyi ihailemassa tähtitaivasta. Siinä aika kului, kun muistelimme tähtien ja tähtikuvioiden nimiä niin suomeksi kuin englanniksi.
Suwena purjehtimassa Kelttimerellä
Yöpurjehdus Kelttimerellä
Yön saavuttua aloitamme vuorotellen vahdin. Minun sokeuden vuoksi meille on tullut tavaksi seuraavanlainen rutiini. Kun kipparin aika on ummistaa silmät, Andrus tarkistaa, että AIS ja tutka ovat säädetty sopivalle hälytysalueelle. Minä pidän huolen, että vene pysyy kurssissa ja purjeet vedossa. Herätän Andrusin 20 minuutin välein katsomaan, että meri ympärillämme on tyhjä. Kun Andrus on saanut nukuttua noin pari tuntia, astuu vahtiin vuorostaan Andrus ja minä kömmin nukkumaan. Tämän yön aikana emme nähneet yhdenkään aluksen kulkuvaloja.

Olin juuri parahikseen nukahtanut vajaan tunnin, kun Andrus kello kolme aamuyöllä tuli herättämään laivakissaa. ”Tuuli juuri moinasi ja nyt kultaseni olisi aika laskea genaakkeri”. Kaunis tähtitaivas oli verhoutunut pilvivaippaan, joten meri ympärillämme oli pilkkopimeä kansivaloista huolimatta. No, minuahan se ei toki haitannut :-) Laskimme genaakkerin ja pakkasin sukkagenaakkerimme takaisin purjepussiin ja sujautimme sen kansiluukusta keulakajuutan matkustajaksi.

Sen verran virkistävää oli tuo öinen meri-ilma, että uni karisi Suwenan perävanaan ja kippari pääsi jälleen nokosille. Perkins työskenteli niin tasaisesti salongin lattian alla, että aamun varhaisilla tunneilla piti alkaa jumpata, jotta vahti pysyy hereillä. Onneksi aamu seitsemältä Andrus vapautti minut vahdista ja heräsin vasta tuoreen kahvin tuoksuun yhdeksältä.

Yöpurjehdus on ihan oma juttunsa – ainakin vielä meille. Tällä kertaa matka sujui ilman mitään yllätyksiä ja nappasimme yhden viimeisistä vapaista poijuista Hugh Townin edustalla tasan 24 tunnin kuluttua, kun olimme päästäneet köydet irti Irlannin maaperältä.
Suwena saapumassa Scillynsaarille

Scillynsaaret 23.6. - 27.6.

  • Posted on: 13 July 2015
  • By: Eve

Scillynsaaret olivat juuri niin mahtavat kuin odotimme. Se oli ehdottomasti yksi kesän kohokohdista.

Scillynsaaret ovat kooltaan noin 5 x 8 mailia ja tälle pienelle alueelle mahtuu yli kymmenen saarta, joista viidellä on asutusta. Scillynsaaret sijaitsevat Englannin Land’s Endistä 25 merimailia lounaaseen. Me vuorostamme tulimme Scillylle Etelä-Irlannista 140 mailin merimatkan jälkeen. Saavuimme alkuiltapäivästä, joten päivä oli vielä nuori ja laskimme vikkelästi jollan ja lähdimme tutkimaan Hugh Townia.
Suwena Hugh Townin edustalla Scillynsaarilla
Scillyn isoin saari on St Mary’s, jonka pääkaupunki on Hugh Town. Olimme kaksi ensimmäistä yötä poijussa juuri St Mary’s lahdella Hugh Townin edustalla, josta Pikku Suwena kiidätti meidät jollalaituriin ja takaisin.
Suwena ankkurissa St Mary's lahdella Scillynsaarilla
Hugh Townin jollalaituri Scillynsaarilla
Kartasta katsottuna näyttäisi, että St Mary’s lahti on suojassa vallitsevilta lounaistuulilta. Poijut jopa vaikuttaisivat jäävän hieman laivalaiturin taakse suojaan. Kuitenkin todellisuudessa lounaasta saapuva Atlantin maininki pääsee lahdelle rullaamaan kaikkia veneitä. Saari kyllä suojaa eteläiseltä mainingilta. Jos swelli vähänkään tulee lännen suunnalta, niin lounaasta vyöryvä maininki tulee todellakin suoraan lahdelle. Oman mausteensa soppaan toi lounaistuuli, joka käänsi Suwenan kyljen kohti swelliä. Siinä ei ollut mitään vaarallista. Se vain oli tosi epämukavaa. Sitä ikävämmäksi se muuttui, mitä isompi aalto aina silloin tällöin muljahti altamme.
St Mary's Bay ankkurilahti Scillynsaarilla

Monissa satamakirjoissa varoitetaan, että Scillynsaarilla ei ole yhtään täydellisen suojaista ankkurilahtea. Vierasveneiden tulee olla hyvin varusteltuja, varsinkin hyvällä ankkurilla. Kovan tuulen sattuessa veneiden tulee hakeutua suojaan vaihtamalla ankkuripaikkaa sääennusteen mukaan. Me voimme lisäksi suositella, että ei kannata edes ajatella jäävänsä keikkumaan St Mary’s lahdella, mikäli kovantuulen ennusteessa on hivenkään länsituulta mukana.
Bryher ja Tresco saaret Scillynsaarilla
Näillä saarilla nautimme kesästä parhaimmillaan ja kerrassaan vain rentouduimme. Kävelimme pitkin ja poikin saarta ja nautimme upeista näkymistä. Yksi mielenkiintoisimmista jutuista oli Star Castle linnantilusten ympäri kävely. Ylhäällä linnan kukkulalla avautuivat Scillynsaaret kuin kämmenellä. Alhaalla puolustusmuurilla näimme, miten tykistö oli suunnattu puolustamaan saaria yli salmien. Samalla saimme ihastella saaren vehreää luontoa ja mitä ihmeellisimpiä kukkia ja puita.
Portcressa lahti Hugh Townin eteläpuolella Scillynsaarilla
Portcressa ankkurilahti Hugh Townissa Scillynsaarilla
Linnanmuurista löysimme myös Sally’s Gate salaportin, joka mutkitteli paksun linnanmuurin ali alakaupungille. Portti voidaan sulkea sodan sattuessa. Tunnelin kautta voi johtaa joukot suoraan vihollislinjojen taakse ja tehdä yllätyshyökkäyksiä saadakseen voiton piirittäjistä. Me putkahdimme salakäytävästä suoraan Hugh Townin nykyiselle asuinalueelle, josta söpöt, pienet kadut laskeutuvat saaren rantaan.
Hugh Townin ranta alavedellä Scillynsaarilla
Tuli kerrassaan trooppinen lomafiilis, kun yhtenä iltana löysimme keskeltä Hugh Townin katua kuorma-autoon rakennetun liikkuvan Thaikatukeittiön. Kolme thaimaalaista kokkasivat todella oikeaa, autenttista thairuokaa, jota me suurena thairuoan ystävinä tietysti heti ostimme kotipakettiin veneelle vietäväksi. Oli ihana makustella aitoja thaimakuja sitloodassa, kun aurinko lämmitti ja vene hiljakseen keinahteli poijussa.

Merikartassa on järkyttävän paljon vihreää Scillynsaarten kohdalla. Maakravuille tiedoksi, vihreä tarkoittaa kuivuvaa maata alavedellä. Esimerkiksi St Mary’s lahdelta voi siirtyä Trescon saaren edustalle vain yläveden aikaan. Satamakapteeni tuumasikin meille, että "Scillynsaarilla on kivi joka veneelle, joten vuorovedestä on syytä olla tarkkana."

Toiset pari yötä vietimme Tresco ja Bryher saarten välissä sijaitsevalla New Grimsby lahdella poijussa. Mikä ihana vaihtelu, ei enää swelliä. New Grimsbyssä ei ole jollalaituria, joten rantautuminen tarkoitti märkiä ja hiekkaisia jalkoja, sillä rantauduimme suoraan hiekkarannalle. Meidän piti huolella parkkeerata jolla hiekkarannalle vuorovesirajan yläpuolelle, jotta nousuvesi ei tekisi palattuamme meille tepposta :-)
Suwena matkalla Tresco saarelle Scillynsaarilla
Suwena matkalla Tresco saarelle Scillynsaarilla
New Grimsby ankkurilahti Scillynsaarilla
Jollaranta New Grimsby kylässä Scillynsaarilla
Scillynsaarilla on oma ainutlaatuinen mikroilmasto, joten siellä kasvaa useita trooppisia kasveja, joita ei muualta Brittein-saarilla löydä. Trescon saarella on aivan uskomaton luostaripuutarha, jossa ihailimme eksoottisia kukkia ja puita eri puolilta maailmaa. Löysimme monenlaisia kukkasia, jotka olivat alkuperältään Uudesta-Seelannista, Australiasta ja Kiinasta. Erityisen jännä oli Kanarian saarelta peräisin oleva kukkanen nimeltään Aeonium Undulatum, jonka lehti oli kuin jättikokoinen ruusu.
Trescon trooppinen luostaripuutarha Scillynsaarilla
Eve tutkimassa trooppista Aeonium Undulatum kukkasta Scillynsaarilla
Trescon saarelta voi vuokrata loma-asuntoja ja risteillä saarten välillä kulkevalla lautalla tutustellen omaan tahtiin Scillynsaariin. Tämä voisi olla hyvä lomaidea saapua lentämällä Scillylle ja viettää täällä upea loma. Scillynsaarilla on paljon lintuja. Erityisesti kun linnut muuttavat keväisin ja syksyisin, saapuvat ne sankoin joukoin tänne. Linnut tuovat mukanaan myös paljon lintubongareita. Myös eteläisellä St Agnes saarella pääsee seuraamaan hylkeiden elämää, niinpä luonnosta pitävälle Scillynsaaret ovat todellinen paratiisi tutkittavaksi.
Loma-asunto Tresco saarella Scillynsaarilla
Loma-asuntoja Tresco saarella Scillynsaarilla
Me bongasimme aivan hervottoman hyvän kalaravintolan, kun kävelimme Trescon halki saaren itärannalle. Ruin Beach Café oli niin suosittu, että saimme vasta seuraavalle päivälle tehtyä pöytävarauksen ja silloinkin saimme juuri peruuntuneen pöydän. Huomasimme jo St. Mary’s saarella, että Scillyn suositut ravintolat ovat todella täynnä ja niihin pitää tehdä pöytävaraus päivää tai jopa kahta aiemmin.
Old Grimsby ankkurilahti Tresco Saarella Scillynsaarilla
Ranskalaisvene Delnic saapui myös Trescon lahdelle ja vietimme heidän kanssa oikein mukavan illan rupatellen Ranskan ja Englannin purjehdusmestoista. Delnic oli matkalla Isle of Wightille kisailemaan saaren ympäri purjehdukseen, Round the Island Race kilpailuun. Kun taas meidän matka jatkuu Englannin etelärannikolle, josta tarkoitus on purjehtia Kanaalisaarille ja lopulta Bretagneen, Ranskaan.

Falmouth 27.6. - 2.7.

  • Posted on: 7 August 2015
  • By: Eve

Kaikissa satamakirjoissa on aina varoituksia kovasta merenkäynnistä Englannin kanaalin niemien kohdalla. Kova virta yhdistettynä vastakkaiseen tuuleen luo mellevän aallokon. Me olimme kokeneet sen jo Irlannin kaakkoiskulmassa ja meistä tuntui, että kerta riitti. Niinpä laskimme lähtöajankohtamme niin, että ohittaisimme yhden kuuluisimmista Englannin kanaalin niemistä Lizzard Pointin virransuunnan vaihtumisen aikana. Mikä parasta, me saatoimme lähteä myöhään aamulla ja olla vielä perillä ennen pimeän tuloa. Tresco - Falmouth purjehduksen aikana oli meri meille suosiollinen ja 62 mailin kuluttua saavuimme Fal-joen suistoon ilta-auringon kilottaessa joen pinnassa.
Meripelastusharjoitus Englannin kanaalissa lähellä Lizardia
Helford-jokea oli moni meille suositellut. Päätimme kuitenkin mennä suoraan Falmouthiin. Onhan se yksi niistä purjehtijoiden mestoista, jossa on käytävä. Nimittäin useat ennätyksiä rikkoneet maailman ympäri purjehtijat ovat joko lähteneet täältä tai päättäneet urakkansa juuri Falmouthissa. Niinpä mekin halusimme ripauksen siitä fiiliksestä.
Veneitä poijuissa Falmouthin edustalla
Falmouthin pääkatu
Esimerkiksi Sir Robin Knox-Johnstone valitsi juuri Falmouthin lähtö- ja paluusatamakseen, kun hän ensimmäisenä yksinpurjehtijana purjehti pysähtymättä maailman ympäri 32-jalkaisella Suhaili veneellään. Kun hän palasi 313 päivää myöhemmin vuonna 1969 takaisin, kuuleman mukaan tiukkailmeisen tullimiehen tiukatessa iänikuiseen tapaansa: "mistä tulossa?", hän vastasi: "Falmouthista".

Myös Dame Ellen MacArthur teki historiaa, sillä hän on nopeimmin yksin maailman ympäri purjehtinut nainen 75-jalkaisella trimaraanilla, ajassa 71 päivää, 14 tuntia ja 18 minuuttia 33 sekuntia. Myös hänen matka alkoi Falmouthista.

Falmouthissa on kolme satamaa. Falmouthin kaupungin edustalla ovat Falmouth Yacht Haven ja sen vieressä Port Pendennis Marina. Näiden välissä on pieni ankkurointialue. Reilun mailin verran yläjuoksuun sijaitsee Falmouth Yacht Marina, jota esimerkiksi Delnicin miehistö lämpimästi suositteli meille.

Kävimme pyörähtämässä kummassakin ekassa satamassa, mutta satamat olivat aivan täynnä veneitä. Huomaa kyllä, että heinäkuun myötä veneilykausi on todella meneillään. Ankkurointialueella oli jo yli kymmenen venettä, mutta löysimme vielä sieltä Suwenalle sopivan paikan.

Port Pendennis Marinan vieressä on suuri telakka-alue, jossa heti sunnuntaiaamulla alkoi laivanhuolto ja meidän iloksemme he käyttivät yhden laivan keulapotkuria useamman tunnin ajan. Muuten ei ollut laivatelakasta mitään haittaa. Reeds Almanacissa oli kylläkin varoitus, että mikäli isot laivat tarvitsevat kääntymistilaa, niin satamakapteeni voi pyytää huviveneitä siirtymään hetkeksi tieltä. Vaikka telakan viereen voikin ankkuroida, niin ehkäpä sitten ei kannata. Myöhemmin huomasimme, että ankkurointialue ulottuu ihan Falmouth Haven marinan tankkauslaiturin viereen asti. Osa saapuneista veneistä olikin alavedellä perä vain muutaman metrin päässä tankkauslaiturista. Meidän mielestä se olikin paras paikka ankkurointiin.
Ankkurointialue Falmouthin kahden sataman välissä
Sunnuntaiaamulla olimme juuri istahtaneet kahvikupin ääreen, kun Andrus huomasi, että Falmouth Yacht Haven satamasta oli lähdössä noin 40-jalkainen vene. Siltä siemaukselta jätimme kahvit odottamaan ja aloimme nostaa ankkuria. Heti kun ankkuri irtosi pohjasta, lähti Andrus ajamaan kohti satamaa. Myös yhdessä toisessa veneessä alettiin kovasti puuhamaan ankkurinostoa. Kun me lähestyimme laituria, niin heillä näytti loppuvan kiire. He olivat tarkistavinaan, että ankkuri on vielä kiinni kettingissä ja laskivat sen uudestaan. Kahvimme oli ehtinyt jäähtyä, mutta Suwena kellui nätisti hyvässä kylkikiinnityspaikassa.
Falmouth Yacht Haven satama
Falmouth on kuuluisa upeista hiekkarannoista ja rantakatujen ruoka- ja juomatarjonnasta. Ensimmäiset askeleemme satamasta veivät meidät suoraan jyrkkää mäkeä ylös pitkin Quays katua. Jo 400 vuotta ennen meitä merimiehet ovat keinahdelleet ylös tätä mäkeä ja seilanneet suoraan sisään kukkulanrinteeseen rakennettuun Chainlocker pubiin. Tämä pubi on ollut merimiesten hoilauspaikkana ainakin vuodesta 1660 alkaen, joka lukee pubin matalakamaraisen oven yläpuolella. Löysin myös tiedon, että pubin nykyiset omistajat ovat tutkineet pubin historiaa. Jonathan Pearce, Chainlockerin pomo, on kertonut, että satamanarkistojen mukaan pubi on ollut todistettavasti paikoillaan jo vuodesta 1660 alkaen. Nimittäin kujan toisella puolella on aikoinaan sijainnut vanha vankila, jonne arkistojen mukaan kujan tältä puolelta on ollut tarvetta saattaa säännöllisenä virtana asiakkaita.
Chainlocker pubi Falmouthissa

Kiivettyämme kapeaa kujaa ylös ja astuttuamme pubiin meren suolainen tuoksu nenässämme leijuen, oli ilmassa melkein käsin kosketeltava tunnelma, miltä ensimmäinen kolpakko pitkän valtameripurjehduksen jälkeen on maistunut. Pubi on erinomaisesti säilyttänyt tunnelmansa. Onhan tämä ollut yksi Britti-imperiumin vilkkaimmista satamista, jossa merimiehet ympäri maailmaa ovat astuneet Englannissa maihin. Me nautiskelimme ilmapiiristä ja kylmästä pintistä kesäisellä patiolla ja tavoite oli liueta viettämään yö korkeintaan Suwenan punkassa.

Satama täyttyi päivä päivältä ja lauttoja rakennettiin. Me saimme kylkeemme oikein mukavan pariskunnan Blackjack veneellään. Siinä tarinoidessamme ihailimme heidän upeaa tiikkikantta. Kippari sukelsi saman tien hakemaan ihmeainetta sitloodasta, jolla hän on pitänyt kannen mahtavan hyvässä kunnossa. Meillä on tiikin reunassa ensimmäistä kertaa pientä vihertävää kasvustoa. Olemme odottaneet sopivaa lämmintä päivää, jotta alkaisimme jynssätä ja rapsuttaa kanttamme. Emme kuitenkaan miellä tiikin rapsutusta parhaaksi hellepäivän tekemiseksi, niinpä olemme jo useamman kerran siirtäneet tätä tylsää tehtävää eteenpäin. Ihmeaine on Patio Magic, jota yleensä käytetään kotipihoilla ajotien ja terassin hoitamisessa. Se ei vahingoita terästä eikä lasikuitua. Mikä parasta, ei enää rappaamista. Kaiken kaikkiaan se on liian hyvä ollakseen totta.
Andrus puhdistamassa tiikkiä Patio Magic aineella
Teimme Blackjackin kipparin ohjeiden mukaan ja Andrus ruiskutti sumutinpullolla yhden suhde neljään laimennosta kaikkiin tiikkiosiimme kaiteiden alapintoja myöten. Ohjeessa sanottiin, että aineen tulee saada kuivahtaa noin 8 tuntia, jonka jälkeen sen voi kevyesti harjata veden kera pois. Naapurimme suositteli, että aineen kannattaa antaa vaikuttaa kolme sateetonta päivää. Hämmästykseksemme vihreä kasvusto muuttui mustaksi pölyksi, joka oli helppoa harjata pois. Lisäksi uutta vihreää kasvustoa ei ole enää kasvanut. Samanlainen käsittely kahdesti vuodessa ja ensi kesänä meillä pitäisi olla vähintään yhtä hyvännäköinen tiikkikansi kuin Blackjackissä. Tämä käsittelyaine on normaalia puutarhakalusteille ja pihalaatoille tarkoitettua ainetta (ei ylihintaista venetarvikeliikkeiden kamaa), joten se on erittäin edullista rautakaupassa.

Salcombe 2.7. - 6.7.

  • Posted on: 31 January 2016
  • By: Eve

Falmouthista matkamme jatkui itään, Salcombeen. Vuorovesi oli edelleen suosiollinen, niinpä 54 merimailin matkamme taittui mukavassa myötävirrassa.
Etelä-Englannin rannikko
Kun saapuu Salcomben lahdelle, näyttää ensi silmäyksellä kuin olisi saapunut suurelle jokisuistolle. Muutamaa pikku ojaa lukuun ottamatta lahdelle ei kuitenkaan laske yhtään jokea. Aluetta, jossa jokisuisto on suhteettoman laaja itse jokeensa nähden, kutsutaan englanniksi nimellä ria (espanjaksi ría, portugaliksi ria ja ranskaksi aber). Suiston suuruus johtuu joko vedenpinnan nousemisesta tai maapinnan laskemisesta. Salcombe todella näyttää mahtavalta jokisuistolta, mutta itse joki sieltä puuttuu :-)
Suwena saapuu Salcomben lahdelle
Seuraavaksi pariksi päiväksi oli luvattu kovaa itätuulta, niinpä me ohitimme keskustan ja menimme etsimään poijua vähän kauempaa rialta. Vapaita poijuja ei juuri ollut, paitsi yksi jättikokoinen. Juuri kun olimme hyvin kiinni poijussa ja aloimme koilata köysiä pois merimatkan jäljiltä, kiiruhti satamaheijari omalla jollalla kylkeemme. Paikka oli varattu kuulemma yli 20-metrisille veneille. Pienen miettimisen jälkeen hän keksi meille hyvän paikan vielä kauempaa lahdelta. Uusi paikka oli kerrassaan erinomainen. Ympärillä oli rauhallista maalaismaisemaa peltoineen ja linnunlaulua. Mikä parasta, tuulesta ei ollut tietoakaan.
Salcomben ankkurialue
Suwena ja Eve Salcombessa
Heti saavuttuamme Salcomben rialle oli selvää, että olemme todella yhdessä Etelä-Englannin suosituimmista purjehduskeskuksista. Saapuville veneille on jopa karttaan merkitty oma kaista, jotta lukuisat jollapurjehtijat saavat rauhassa treenata ja kilpailla omalla radallaan.
Jollapurjehtijat Salcomben kisaradalla
Myöhemmin viikonloppuna kisareitti kulki ankkuroitujen veneiden välissä. Oli todella hupaista seurata, kun kisaajat taktikoivat, kummalta puolelta he tulevat ohittamaan tuulessa ja virrassa pyöriviä, ankkuroituja veneitä. Muutaman kerran taisi Suwenan uimatason ja taavettien ulottuvuus yllättää kilpailijoita, sillä sen verran hätäisiä jiippejä ja vendoja meidän ympärillä tehtiin purjeet Suwenaa hipaisten.
Purjehduskilpailu Salcombessa
Purjehduskilpailu Salcombessa
Oli myös ilo huomata, että jollapurjehdus on Salcombessa kaiken ikäisten ja koko perheen yhteinen harrastus. Vaari ja lapsenlapset tai isä/äiti + poika/tytär olivat tavanomainen näky. Myös Salcomben kadut kuhisevat purjehtijoita. Ei siis ihme, että Salcombea kutsutaan; "Drinking town with the sailing problem". Alku toki viittaa keskustan runsaaseen pubitarjontaan. Onhan Salcombe yksi Etelä-Englannin isoimmista lomapaikoista lukuisine rantoineen.

Voit kuvitella, millainen vilinä lahdella kävi, kun poijuissa keinahtelevilta veneiltä suuntasi armada jollia Salcomben rantaan. Meidänkin Pikku Suwena oli ahkerassa käytössä, kun sukkuloimme rannan ja Suwenan välillä. Veneeltä oli noin mailin matka keskustaan, joka on meidän jollalla noin 12 minuutin jollamatka. Emme nimittäin ole vielä uusineet moottoria ja pienellä 2,5 heppaisella matka käy verkkaasti. Alku matka oli tasaista menoa, kunnes saavuimme keskustan edustalle. Salmelle muodostui aina tuulitunneli ja veto oli melkoinen pärskeineen.
Eve Pikku Suwenan pinnassa
Eve kiinnittämässä Pikku Suwenaa Salcombessa
Salcomben jollalaituri alavedellä

Salcomben rannat ja laiturialue on todella siistiä. Yksi fiksu keksintö oli se, että veneilijöiden jätehuolto ei ollutkaan perinteisesti heti rannassa, vaan erillisellä ponttonilla lahdella, niinpä jollamatkalla oli yleensä aina yksi pit stop.

Kävimme tietysti vierailevina purjehtijoina "visiting yachtsmen" Salcombe Yacht Clubilla. Paikallisten purjehdusseuralaisten kanssa on aina niin mukavaa rupatella. Heidän klubitalonsa sijaitsee kukkulalla ja niinpä heidän terassiltaan avautuu huikea näköala lahdelle. Mikäpäs siinä nauttiessa pintillinen auringonlaskussa seuraten alempana lahdella sukkuloivia veneitä?
Salcombe
Salcombe

Meidän Salcomben päivät sujuivat rentoutuessa ja luonnosta nauttiessa. Ankkuripaikkana Salcombe on todella hyvä!

Purjehdus Brittein saarten ympäri 16.7.2013 - 6.7.2015

  • Posted on: 2 February 2016
  • By: Eve

Melkein päivälleen kaksi vuotta sitten lähdimme Cherbourgista Ranskasta ja purjehdimme Isle of Wightin saarelle Iso-Britanniaan. Nyt 2475 merimailin jälkeen olemme jälleen valmiit ylittämään Englannin kanaalin takaisin mantereelle.

Viime kerralla meri oli peilityyni ja moottoroimme suoraan kanaalin yli. Olimme silloin onnekkaita, emmekä edes joutuneet väistämään laivoja, sillä satuimme juuri sopivaan väliin rahtilaivojen jonossa.

Tällä kertaa meidän kanaalinylitykselle Salcomben ja Alderneyn välillä osuu liikennejako-vyöhyke eli TSS. Voisimme kiertää sen ja mennä joko ensiksi itään ja kääntyä TSS:n jälkeen etelään tai suunnata heti hieman kaakkoon ennen aluetta ja kääntyä vasta sitten itään. Tuuliennuste lupasi kaakkoistuulta, myöhemmin kääntyen itätuuleksi. Lähdettyämme yritimme purjehtia niin etelään kuin mahdollista ohittaaksemme TSS alueen. Tuuli ei kuitenkaan ollut samaa mieltä ennusteen kanssa ja se kääntyi itsepäisesti myötäpäivään kohti etelää. Olimme lähes puolivälissä kanavan yli ja saavuttamassa TSS aluetta. Kansainvälisissä meriteiden säännöissä (COLREGS) kielletään ehdottomasti ylittämästä TSS aluetta muutoin kuin 90 asteen kulmassa suhteessa laivaliikenteeseen. Samalla AIS näytti, että meitä oli nopeasti lähestymässä useampi tuhat jalkaa pitkä merihirviö, niinpä ei auttanut kuin polkaista moottori käyntiin ja moottoroida loppu matka kanaalin yli.

Olimme matkalla Alderneyn saarelle. Muutamana viime päivänä olimme lueskelleet koko joukon oppaita ja pohtineet, pitäisikö meidän mennä Alderneyn vai Guernseyn saarelle. Sääennuste lupasi kovia tuulia tulevalle viikonlopulle. Viime hetkessä kesken matkaamme vaihdoimme määränpäätä ja käänsimme kokan kohti etelää ja Guernseyn saarta Alderneyn sijasta.

Näin ollen teoriassa meidän Brittein saarten kierros ei ihan täyttynyt, koska emme ylittäneet omaa peräaaltoa. Täyskierroksesta jäi puuttumaan vain vaivaiset 24 mailin verran. Teoriasta viis, käytännössä olemme nyt purjehtineet Brittein saarten ympäri kahdestaan omalla veneellä – hyvä me!

Reittimme vei meidät Etelä-Englannista Solentilta itään ja palasimme Pohjanmerelle pian ohitettuamme Doverin valkoiset kalliot. Purjehdimme Englannin ja Skotlannin itärannikkoa ylös pohjoiseen Orkneyn saarten kautta Shetlantiin saakka. Palatessamme alas Shetlannista ohitimme salakavalan Cape Wrathin niemen ja saavuimme uskomattoman kauniiseen Länsi-Skotlantiin. Sieltä jatkoimme edelleen etelään pysähtyen Pohjois-Irlannissa ja Mansaarella, joita seurasi lukuisat Itä- ja Etelä-Irlannin rannikkopaikat. Ylitettyämme Kelttimeren ja pysähdyttyämme Scillynsaarilla olimme palanneet takaisin Englannin kanaaliin, jossa purjehdimme jälleen itään Etelä-Englannin rannikkoa seuraillen.
Suwenan purjehdus Brittein saarten ympäri
Olisi kerrassaan mahdotonta nimetä vain yksi suosikkipaikka meidän kaksi vuotta kestäneeltä purjehdukselta. Vierailimme yhteensä 50 eri satamassa ja ankkuripaikassa, joista todella moni oli ihan mielettömän mahtava. Kuten sanotaan, Brittein saarilla kaikki riippuu säästä. Olemme istuneet satamassa parikin viikkoa odottaen, että tuuli puhaltaa pahimman voimansa pois. Joskus taas meidän piti kiiruhtaa eteenpäin aiemmin kuin olimme suunnitelleet, sillä kovia tuulia oli luvassa. Emmekä halunneet jäädä tuulen vuoksi nalkkiin. Toisaalta pääsimme nauttimaan lukuisista aurinkoisista päivistä ja upeista purjehduksista.

Jos kuitenkin pitää valita vain yksi paikka, mihin haluaisimme palata, niin se on Fair Islen saari. Voisimme myös helposti viettää yhden kokonaisen kesän Länsi-Skotlannin lukemattomilla ankkurilahdilla. Voisimme myös liputtaa Scillynsaarten ja monien Etelä-Englannin jokisuistojen puolesta.

Lähestyessämme Guernseyn saarta olimme onnesta soikeina ja täynnä onnistumisen riemua. Hei, me todella teimme sen! Kun kaksi vuotta sitten pohdimme kovasti, että jatkaisimmeko suoraan Välimerelle vai purjehtisimmeko ensin Brittein saarten ympäri, niin nyt voimme sanoa, että päätös oli ehdottomasti oikea.

Guernsey, Kanaalisaaret 6.7. - 10.7.

  • Posted on: 10 February 2016
  • By: Eve

Jo useampi maili ennen St Peter Port kaupunkia alkoi purjeveneistä muodostua jono. Tarinat siitä, että satama on sesonkiaikana tupaten täynnä eivät olleet tuulesta temmattuja. Viimeinen puoli mailia meni kuin moottoritiellä - kaikki veneet peräkkäin jonossa. Sataman suulle muodostui vielä herrasmiesmäinen jono, jossa pikku hiljaa matkasimme eteenpäin (stop-go tyylillä) kuten moottoritieruuhkassa. Jokaiselle veneelle tuli nimittäin vastaan tullivirkailija, joka antoi tervetulopaketin sekä tullikaavakkeen täytettäväksi ja laiturin viereiseen postilaatikkoon pudotettavaksi. Samalla hän tiedusteli kunkin veneen paikkatoiveita ja osoitti joko laituri- tai odotuspaikan. St Peter Portissa voi valita, haluaako jäädä vuorovesialueelle laituriin vai siirtyä satama-altaaseen vuorovesikynnyksen sisäpuolelle.
St Peter Portin satamaheijari vastaanottamassa venettä Guernseyllä
Me halusimme mennä sisäaltaaseen, johon pääsee vain ylävedellä, kuten näytti moni muukin haluavan. Odotuslaiturissa veneet odottivat kynnyksen avautumista viisi venettä syvissä venelautoissa, yhteensä nelisenkymmentä venettä.
Veneet odottamassa ylävettä Guernseyllä
Satamaheijarit tekivät todella hyvää työtä. Heillä oli tarkasti tiedossa, mitkä veneistä pyrkivät sisäaltaaseen. Jo odotuslaituriin venelautat muodostettiin veneiden pituuden mukaan, joista vuorollaan kukin vene sai luvan ajaa sisälle kynnyksen avauduttua. Jokainen vene saatettiin jollalla yksi kerrallaan sisälle sille varatulle paikalle. Kaikki saivat juuri sopivan kokoisen paikan ja allas tuli järjestelmällisesti täytettyä. Hyvin tehty!
Suwena St Peter Portin satamassa Guernseyllä
Iltanäkymä St Peter Portin satamassa Guernseyllä
St Peter portin satamaa sanotaan yhdeksi viehättävimmistä satamista, niin on myös itse kaupunki. Guernseyn saari on tunnettu kansainvälisenä liikekeskuksena. Olikin viehättävää, miten näin kuumana ja kauniina kesäpäivänä kävelykadulla kulki niin liikemiehiä puvuissaan kuin rennoissa shortseissa kuljeskelevia lomalaisia sekaisin. Kaikki oli periaatteessa perinteisessä englantilaisessa järjestyksessä, jota mukavasti pehmensi siellä täällä kuuluva soljuva ranskan kieli.
St Peter Portin kävelykatu Guernseyllä
St Peter Port, Guernsey, Kanaalisaaret
Guernsey on yllättävän pieni saari, koko noin 12x10km. Me kiersimme saaren ympäri bussilla. Se on helppoa, sillä bussit no 91 kiertävät myötäpäivään ja no 92 vastapäivään. Kierros kestää noin 90 minuuttia ja maksaa yhden punnan. Guernseyn oma punta vastaa arvoltaan Englannin puntaa. Bussi olikin täpösen täynnä turisteja, jotka halusivat vain nähdä paikkoja, eikä monikaan heistä jäänyt matkalla pois.
St Peter Portin bussiasema Guernseyllä
Saarella on paljon patikointireittejä. Parasta olisikin mennä bussilla jonkin sopivan reitin alkuun ja tarpeeksi patikoituaan palata bussilla kotiin. Me jäimme pois Guernseyn luoteisrannikolla Vazon Bayssä, jossa on runsaasti matalia hiekkarantoja. Pysähdyimme syömään jätskit samalla, kun ihailimme surffareita vedessä. Useamman päivän länsituulet olivat tehneet mukavan mainingin ja surffikouluissa näytti olevan runsaasti innokkaita oppilaita.
Surffareita Guernseyn luoteisrannikolla
Guernseyn itärannikon maisema on kaikkein näyttävintä. Korkeat rantakalliot yhdistettynä vehreään luontoon sekä upea merinäköala naapurisaarille, Hermiin ja Sarkiin. Aurinko paistoi mahtavasti, niinpä lähdimme testaamaan kävelypolkuja. Suuntasimme St Peter Portin satamasta etelään kohti Fermain lahtea ja siellä olevaa kahvilaa. Reitti oli mahtavaa ylä- ja alamäkeä, välillä täysin puiden alla melkein säkkipimeässä ja sitten putkahdimme komeiden villojen vierestä seuraavaan polunmutkaan ja auringonpaisteeseen. Kun lopulta laskeuduimme rantakallion syliin rakennettuun kahvilaan, oli puhti täysin pois, vaan mieli oli sitäkin korkeammalla.
Guernseyn itärannikko
Fermain lahti näytti myös olevan aika kivan näköinen ankkuripaikka. Harmiksemme tuuli oli puhaltanut monta päivä ja vaikka olimme suojanpuolella, niin pieni swelli tuli kuitenkin lahdelle. Kuulimme, että parhaat ankkurilahdet ovat naapurisaaren Sarkin ympärillä, mutta siellä ei ole yhtään täysin suojaisaa ankkuripaikkaa. Meidän mielikuvitus kävi kuitenkin kierroksilla. Tänne tulemme vielä takaisin ja toivottavasti silloin ilma on vähän suosiollisempi.
Fermain lahti Guernseyllä
Seuraavaksi jatkoimme etelään kohti seuraavaa voutikuntaa, Jerseyn saarta.

Jersey, Kanaalisaaret 10.7. - 14.7.

  • Posted on: 16 May 2016
  • By: Eve

Upean Guernsey vierailun jälkeen odotimme kovasti Jerseyn saarta, sillä kukapa ei olisi joskus katsonut kasarissa Bergerac -sarjaa ja olimmehan juuri saapumassa sen pelimestoille.
Jerseyn etelärannikko
Ajoimme kaupallisen sataman läpi ja odotimme kovasti jonkun tulevan meitä vastaan kuten Guernseyllä. Ketään ei kuitenkaan näkynyt ja vesi oli vielä niin alhaalla, ettemme päässeet sisälle marinaan. Odotuslaiturissa oli jo toistakymmentä venettä, niinpä kiinnityimme ranskalaisen koulupurjealuksen kylkeen lauttaan toiseksi. Muut lautat olivat jo paljon isompia. Purjealus oli jatkamassa matkaa aamulla, joten tästä meillä on helppoa lähteä marinaan, kun satamankynnys avataan myöhään illalla.
Jerseyn laivasatama
Andrus meni tutkimaan, miltä marina näyttää ja hän tuli synkkäilmeisenä takaisin. Marina oli tupaten täynnä ja veneet olivat sikin sokin eri lautoissa. Lisäksi joka lautassa oli sekaisin eri kokoisia veneitä toistensa kyljessä. Siellä täällä oli kieltolappuja, mihin ei saa kiinnittyä. Veneitä oli kuitenkin niilläkin paikoilla. Myöskään satamatoimistossa ei osattu kertoa mitään muuta kuin kynnyksen avausaika ja laituripaikan hinta.
Jerseyn marinan vuorovesikynnys
Saint Helierin marina Jerseyllä
Venelautat Saint Helierin marinassa Jerseyllä
Illan myötä meidän kylkeen tuli vielä kolme muuta venettä. Meidän yllätykseksi kukaan heistä ei halunnut sisään marinaan. Niinpä aloimme järjestämään köysiä siten, että Suwena saadaan puoli kahdeltatoista yöllä lautan välistä pois ja pääsemme odottamaan tänään juuri keskiyöllä tapahtuvaa satamakynnyksen avausta. Kyllä huomaa, että täällä veneilijöille lautoissa oleminen on niin tavallista, että kaikki köysihässäkkä ja meidän myöhäinen lautasta poistuminen tapahtui erittäin vaivattomasti ja jouhevasti ilman mitään suurta dramatiikkaa.
Saint Helierin marinan odotuslaituri
Jälleen hämmästyimme, sillä yhtään venettä ei lähtenyt satamasta pois ja vain muutama muu vene meidän lisäksi ajoi kanssamme sisälle marinaan. Oli jo pimeää ja Andrusia ei huvittanut lähteä pyörimään Suwenalla ahtaassa satamassa löytääksemme parhaan laituripaikan. Laitoimme Suwenan kiinni heti ensimmäiseen portin sisäpuolella olevaan hammerhead paikkaan. Periaatteessa siihenkään ei olisi saanut kiinnittyä, sillä se oli melkein portin edessä. Noh, henkilökuntaakaan ei näkynyt ja me ajattelimme, että on helpompaa vaihtaa paikkaa sitten aamulla valoisan aikaan. Laiturin kulkuportti oli toki jo kiinni, eikä meillä ollut siihen koodiakaan. Oli aika mennä nukkumaan ja katsellaan tilannetta uudestaan sitten uuden aamunsilmin.

Aamulla meitä odotti jälleen useampi yllätys. Ensiksi satamaheijaria ei kiinnostanut pätkääkään, että me olimme tuolla portin edustan paikalla, kunhan vain satamamaksu oli maksettuna. Toiseksi virtapistoke oli 32 ampeerin mallia ja vielä tuollainen adapteri valikoimastamme puuttui. Onneksi satamatoimistosta saimme sen lainaan. Paras yllätys oli kuitenkin Suwenan kanssa samasta laiturista löytynyt tuttu vene, Sweet Surrender. Olimme tavanneet edellisen kerran Cruising Associationin tapahtumassa pari vuotta sitten Orwell-joella, kun olimme matkalla Englannin itärannikolla kohti Skotlantia.
Sweet Surrender-vene Jerseyllä
Suwena Saint Helierin marinassa Jerseyllä
Saint Helierin kaupunki oli ihan viehättävä. Sataman ympäristö on vaan jokseenkin kaupallisen oloinen. Jerseyn matkamme aikana keli jatkui koko ajan sateisena ja tuulisena. Aika vierähti naapuriveneilijöiden kanssa seurustellessa sekä pienillä kävelyretkillä lähialueella aina kun sade hetkeksi hellitti. Harmi, Jersey jäi meille aivan liian vähälle tutkimiselle. Toivottavasti pääsemme tänne joskus uudestaan.
Saint Helierin kävelykatu

Sivut