Suwena on jälleen täydessä iskussa. Torstaina huoltomies asensi upouudet DC-DC-yksikön, sähköjohtosarjan ja starttimoottorin. Kävimme huollon päälle pienellä koeajolla, jolla varmistettiin moottorin toimivuus. Suuri kivi tipahti sydämeltä, kun Suwena on jälleen kunnossa.

Suwena puunattuna Roomassaren satamassa
Suwena puunattuna Roomassaren satamassa

Suwenan kunniaksi päätimme puunata sen paraatikuntoon niin sisältä kuin ulkoakin. Hyppäsin Suwenan seuraksi veteen pesemään myös vesirajan ja siitä ylöspäin puhdistuksemme tuloksena Suwena suorastaan kiilsi.

Sunnuntain tapahtumien jälkeen päätimme sijoittaa jollan uudestaan siten, että se on aina käytettävissä ja helposti käsillä. Paikkoja veneessämme jollalle on tosi vähän. Kokeilimme jollaa erilailla ja parhaaksi sijoituspaikaksi ja kiinnittämistavaksi totesimme uimatason, jonne jolla kiinnitettiin pystyasentoon.

Suwena Roomassaaren satamassa
Suwena Roomassaaren satamassa

Kuressaaren kaupunki osoittautui todella viihtyisäksi ja leppoisaksi paikaksi. Vietimme täällä yhteensä 8 yötä ja tarkoitus on jatkaa huomenna maanantaina matkaa eteenpäin. Saaremaalla on n. 36000 asukasta, joista n. 15000 asuu Kuressaaren kaupungissa. Paikalliset ihmiset ovat tosi mukavia ja iloisia. Turismi ei ole onneksi pilannut tätä paikkaa.
Kuressaaren keskusta
Kuressaaren keskusta

Roomassaaren satama on toinen venesatamista Kuressaaressa. Satamasta on noin 5 kilometriä keskustaan. Näppäräksi liikkumistavaksi osoittautui vuokraamamme tandem-pyörä. Pyöräileminen näyttää olevan suosittu liikkumistapa saarella. Toki pääsimme testaamaan sekä bussi- että taksiliikennettä, jotka kummatkin sujuivat jouhevasti.

Roomassaaren satama on kauppasatama, jonka perältä löytyy omalla aallonmurtajalla erotettu veneseuran satama. Seuransatamassa on myös Eesti piirivalven eli rajavartioston alusten ja luotsin venepaikat. Satamasta löytyy monipuoliset palvelut ja ravintola. Suihku- ja WC-tilat ovat erittäin siistit. Ehkä jopa siisteimmät, mitä tällä matkalla satamissa on ollut. Täältä löytyy myös useita yrityksiä, mikäli on tarvis teettää veneelle huoltoja.

Venenosturi Roomassaren satamassa
Venenosturi Roomassaren satamassa

Kuressaaren toinen satama on ihan kaupungin ydinkeskustassa. Matalien vesien vuoksi sinne ajetaan ruopattua väylää pitkin. Satamassa näytti olevan vierasveneinä niin moottori- kuin purjeveneitä. Keskustan sataman vieressä on useita hotelleja, kylpylöitä, uimaranta ja tietysti Kuressaaren linnoitus sekä kaupungin normaalit keskustan palvelut. Kävimme pyöräilemässä keskustan satamassa. ME kuitenkin pidämme enemmän Roomassaaren satamasta, koska satamassa toimii aktiivinen venekerho. Kaikenlaista tapahtuu koko ajan ja satamassa viihtyy myös paikalliset ihmiset.

Kuressaaressa oli 3.-5. heinäkuuta Lossipäevat. Loss on upea 1300-luvulla rakennettu linnoitus ihan Kuressaaren keskustassa. Linna on kohdannut useita sotia ja ollut myös piispan asuntona. Tapahtuman kunniaksi järjestettiin historiallinen kulkue. Samoin linnassa oli monenlaista ohjelmaa: musiikki- ja tanssiesityksiä sekä keskiaikaisia käsityö- ja taistelunäytöksiä. Pääsimme myös tutustumaan katapultin toimintaan. Yksi kauheimmista esillä olevista vekottimista oli kirkon käyttämä jalkapuu, johon joutui esimerkiksi, mikäli oli kiroillut tai jättänyt menemättä sunnuntaina kirkkoon.

Kuressaaren linnoituksen linnan sisäportti
Kuressaaren linnoituksen linnan sisäportti

Linnapäivien kulkue Kuressaaressa
Linnapäivien kulkue Kuressaaressa

Katapultti Kuressaaren linnanpäivillä
Katapultti Kuressaaren linnanpäivillä

Kartanoita Kuressaaren linnoituksen vallihaudan saarella
Kartanoita Kuressaaren linnoituksen vallihaudan saarella

Linna on saneerattu upeaksi museoksi. Sieltä löytyi paljon esineitä, dokumentteja ja monenmoisia historiaa erinomaisesti esittäviä asioita, joten todella pääsimme kokemaan palasen historiaa.

Linna on todella sokkeloinen ja vain osa siitä on avattu turisteille. Tuli todella merkillinen olo, kun kiipeilimme kapeita kierrekiviportaita ylös ja alas. Osa portaikoista johti seuraavaan kerrokseen, mutta osa niistä ohitti välikerroksia suvereenisti, joten portaikkosokkeloa riitti runsaasti. Löysimme myös portaat, jotka päättyivät kiviseinään. Mahtoiko olla salaoven paikka?
On sitten portaikoissa sukkuloineet ritarit taistellen tunkeutujia vastaan tai kirkonmiehet toimitellen uskonaskareitaan tai vaikkapa herrahenkilö pyrkinyt linnaneidon luokse, on se todella ollut erilaista elämää tällaisessa linnassa kuin meidän nykyajan asunnoissamme.

Portaikko Kuressaaren linnassa
Portaikko Kuressaaren linnassa

Saaremaalle jäi vielä monia nähtävyyksiä odottamaan meidän seuraavaa kertaa, sillä saari oli meille erittäin positiivinen kokemus ja haluamme palata tänne vielä uudestaan. Tästä matkamme jatkuu maanantaina Haapsaluun.

Kuressaare 2.7. – 5.7.

5 thoughts on “Kuressaare 2.7. – 5.7.

  • July 6, 2009 at 06:19
    Permalink

    Hienoja linnakuvia!
    Upeita linnakuvia, niitä voisi katsella enemmänkin. Meillä on koko perhe ihan hurahtaneita vanhoihin linnoihin etc. Kierrellään aina reissuillamme suomen linnoja ja vanhoja raunioita. Pitänee lähteä tuonne käymään kun muksut vähän kasvaa ja jaksaa istua autossa pidempää reissua =)

    Hienoa että paatti on taas kunnossa!
    Täällä on kylmä kun…villatakkikin jäi kotiin. No, onneksi lomasäät oli meillä loistavat, nyt jaksaa tehdä töitä =D

    Sanna

    Reply
  • July 6, 2009 at 07:48
    Permalink

    Vian korjaus
    Moi

    Tuliko selvyyttä mistä syystä moinen tulipalo alkoi? Nimittäin ettei vastaava toistu tai voiko seurausten minimoimiseksi tehdä jotain?

    Muutoinhan reissunne vaikuttaa oikein mukavalta.

    Mukava lueskella juttuja ja katsella kuvia. Muuten vähän teistä itsestänne on kuvia merenneitoina ja merikarhuina 🙂
    Dicaprio/Winslet laivan keulassa otettu kuvakin teidän täytyy rekonstruktoida…

    Terveisin: Sakke, Terhi ja Aurelia/Kempele

    Reply
    • July 7, 2009 at 19:57
      Permalink

      Korjaus
      Olemme nyt Haapsalussa ja matka tänne kesti noin 8 tuntia. Täytyy myöntää, että matka jännitti ja moottoritila tuli tarkistettua tasasin välein. Kun moottorivialle ei huoltomies löytänyt mitään syytä, oli hermo aika pinnalla, kun mietimme koko ajan vian uusiutuvan. Huoltomiehen mukaan palo sai alkunsa DC-DC-yksiköstä, jossa joku elektroninen komponentti on mennyt oikosulkuun.

      Andrus seurasi kädellä DC-DC-yksikön lämpötilaa koko matkan ajan ja se pysyi viileänä, joten voidaan olettaa komponentin olleen todella vain viallinen. Toiovottavasti saamme Suomessa vielä Volvolta tapahtumaan lisätietoa ja toivottavasti Volvo päättää tutkia vioittuneet osat, sillä vain osa vioittuneista ja vaihdetuista laitteista tutkitaan jälkikäteen.

      Reply
  • July 6, 2009 at 12:22
    Permalink

    Moicca.
    Onneksi taas kaikki hyvin ja matkanne voi siis jatkua. Ja hyvältä näyttää Suwena, ihan kiiltää. Mukava seurailla täältä kotosohvalta matkantekoanne ( itse kun en tohtis noin lähtä reissaamaan) ja kivasti esittelette noi matkakohteenne oikein kuvien kera. Terkuin Sari Lapista

    Reply
  • July 13, 2009 at 08:17
    Permalink

    Missä Suwena luuraa
    Missä päin seilaatte ei ole tullut
    kommentteja.

    huolestunut täti YVI

    Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published.