Uutta Suwenaa rakennetaan parhaillaan täysillä Nauticat Yachts veistämöllä Pöytyällä. Odotamme malttamattomina ensi toukokuuta. Lasketaanhan Suwena silloin ensi kertaa vesille.

Suwena rakenteilla Nauticatin veistämöllä
Suwena rakenteilla Nauticatin veistämöllä

Tässäpä on muutamia herkkupaloja tulevasta veneestämme. Uusi Suwenamme on purjevene Nauticat 441 runkonumeroltaan 181. Veneen pituus buugspröötteineen ja uimatasoineen on 14,58 metriä.

Takilana Suwenassa on ketsi. Siinä on kaksi mastoa: isomasto ja mesaanimasto. Purjevarustus sisältää yhteensä viisi purjetta: iso, mesaani, genoa, genaakkeri sekä myrskyfokka. Ketsin kaikki kolme peruspurjetta ovat rullapurjeita. Genaakkeriksi valitsimme sukkagenaakkerin ja myrskyfokan nostamista varten Suwenassa on erillinen, irrotettava baby staagi.

Moottoriksi valitsimme matalakierroksisen Perkins Sabre M225Ti moottorin, jonka teho on 148 hevosvoimaa. Tulevan purjehdusalueemme huomioiden moottori on rakenteeltaan mahdollisimman yksinkertainen ja mekaaninen. Niinpä viimeisimmän teknologian mukana tuomat common rail yhteispaineruiskutus sekä moottorin elektroninenohjaus on jätetty tarkoituksella pois. Tätä moottoria pystyy hätätilanteessa kyläseppä, missä tahansa maailmassa korjaamaan ja varaosat saattavat löytyä läheisellä pellolla olevasta traktorista.

Perkins Sabre M225 moottori
Perkins Sabre M225 moottori

Riittävän iso ankkuri on pitkällä matkalla tärkeä turvallisuustekijä. Meidän pääankkuriksi tulee mellevän kokoinen 33-kiloinen Rocna-ankkuri, joka nousee kätevästi sähkövinssillä. Ankkuriketjuna on 10 mm teräsketju, jota löytyy keulaboksista 100 metriä.

Jokainen Nauticat vene on pohjaratkaisultaan erilainen, sillä veneet rakennetaan one off -periaatteella kustomoituna asiakkaalle. Meidän Suwenan sisustus on suunniteltu toimimaan pääsääntöisesti kahden hengen miehistöllä.

Suwenan pohjapiirrustus
Suwenan pohjapiirrustus

Veneen keskellä sijaitsee valoisa salonki, johon pääsee kulkemaan niin styyrpuurin kuin paapuurin puoleisista ovista. Salongin vasemmalla puolella on U-sohva, josta voi nostaa palan istuinryhmästä pois halutessaan kulkea helposti paapuurin puolen eli vasemmasta ovesta.

Styyrpuurin oven vieressä sijaitsee sisäohjaamon ohjauspiste. Se suunniteltiin siten, että kaikki ohjauslaitteet sijaitsevat ergonomisesti ruorimiehen lähellä. Lisäksi styyrpuurin puoleiseen kaappiin on upotettu säilytystilaa kaikenlaisille sähköisille vempaimille, jotta latauksessa olevia laitteita ei ajelehdi pitkin venettä. Salongin yhteydessä on erillinen sadevesivaatteiden kaappi, josta vaatteista valuva vesi johdetaan pilssiin.

Salongista laskeudutaan pari porrasta tilavaan peräkajuuttaan. Molemmin puolin leveää parivuodetta on kulkutilaa, joista pääsee näppärästi käsiksi lukuisiin kaappeihin ja laatikoihin. Halusimme poikkeuksellisesti kaikki kaapit ovellisina, jotta tavarat pysyvät merenkäynnissä omilla paikoillaan ja myös pölyttöminä. Takakajuutan styyrpuurin puolella on erillinen vessa ja vastaavalla kohdalla paapuurin puolella on suihkutila, jonne on myös upotettu pesukone.

Salongista pari porrasta eteenpäin sijaitsee keittiö ja dinetti. Viihtyisä dinetti on mukava ruokailu- ja työskentelynurkkaus. Vastaavasti vasen puoli on pyhitetty maittavan sapuskan loihdintaan. U-pentry on täysiverinen keittiö, josta löytyy kardaaniripustettu sähköuuni ja -hella, mikroaaltouuni, jääkaappi, pakastusboksi ja jääviileäboksi sekä runsaasti säilytystilaa. Juomavedenpuhtaudesta tulee huolehtimaan aktiivihiilisuodatin SeagulL.

Pieni käytävä johtaa dinetistä keulakajuuttaan. Käytävän vasemmalla puolella on veneen toinen vessa ja sen vieressä säilytyskaappi, joka on suunniteltu meidän taittuvan tandemin pesäksi merellä. Styyrpuurin puolelta löytyy jälleen lisää säilytystilaa sekä kaappiin upotettu tiskikone. Keulakajuutassa on V-parivuode sekä keulahytin matkustajien omat vaatekaapit.

Sähkösuunnitteluun on käytetty paljon aikaa. Veneen navigointielektroniikka ja kylmälaitteet toimivat 24 voltin järjestelmällä. Mukavuus laitteet, kännykkälaturista hiustenkuivaajaan sekä muut keittiökoneet toimivat taas 230 voltin jännitteellä. Veneessä onkin 10 tavallista sähköpistoketta eri puolilla venettä, eikä näin ollen veneasukkaan tarvitse kotimukavuuksista tinkiä. Valintakytkimellä täytyy vain valita sähkönlähde: generaattori, maasähkö tai akut. Akkukapasiteettia löytyy 4 x 225 Ah, jolloin sähköpistokkeita voi käyttää 2500 watin invertterin kautta rajoitetussa määrin myös ilman generaattoria.

Uuden Suwenan valmistumista olemme käyneet tohkeissaan seuraamassa melkein kuukausittain. Lähes yhdeksän kuukautta kestävää veneenrakennusprojektia on käsittämättömän mielenkiintoista seurata, sillä joka kerta Suwena on edistynyt valtavin harppauksin. On päräyttävää päästä näkemään veneen “vatsan” sisälle, sillä valmiista veneestä käyttäjä ei yleensä pääse näkemään pintaa syvemmälle.

Suwena rakenteilla Nauticatin veistämöllä
Suwena rakenteilla Nauticatin veistämöllä

Tuntemattomille vesille osa 5: Uusi Suwena

One thought on “Tuntemattomille vesille osa 5: Uusi Suwena

  • December 12, 2021 at 12:29
    Permalink

    The nauticat 441 is classified as CE B not A
    I wonder why this lesser class was awarded.

    Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published.