Hermin retkipäivän jälkeen nostimme Shell Beach lahdella ankkurin ja lähdimme purjehtimaan kohti naapurisaarta. Kiersimme Sarkin pohjoisen puolelta. Ohittaessamme koillisrannalla olevaa La Grève de la Ville lahtea, oli jo koko lahden poijut valloitettu. Me suuntasimme kohti kaakkoisrannan Dixcart Bay lahtea. Kun koukku oli jälleen kaivautunut uuden kanaalisaaren lahden pohjaan, oli lokiin kertynyt 8 merimailia.

Matka olisi toki ollut puolta lyhempi, jos olisimme menneet länsirannan Havre Gosselin ankkurilahdelle. Meille kuitenkin suositeltiin kaakkoisrannan lahtia. Sen lisäksi, että länsituulilla toki ne ovat suojaisempia, on myös maihinnousu jollalla helpompaa, eikä tarvitse kiivetä Havre Gosselinin jyrkkää rinnettä 150 porrasta ylös.

Vaikka Dixcart Bayn piti olla suojainen lahti juuri näillä SW-NW tuulilla, niin jostain nurkan takaa vyöryi melkoisesti swelliä lahdelle. Vietimme levottoman yön Suwenan keikkuessa aalloilla. Heti aamusta muut neljä venettä nostivat ankkurinsa ja häipyivät taivaan rantaan. Vain me jäimme, sillä Sark odotti vielä meitä.

Pikku Suwena jäi odottamaan meitä Sarkin rantaan pienen puron muodostaman suihkulähteen viereen ja me suuntasimme saaren keskustaan. Polut Sarkilla olivat ihan erilaisia kuin Hermillä. Kapeat, kantoiset ja usein myös huonossa kunnossa olevat polut kulkivat metsäpohjan halki. Polku ylitti myös pari ojaakin kapean lankkusillan muodossa. Vasta 20 minuutin reippaan nousun jälkeen polku leveni hieman leveämmäksi mönkijällä ajettavaksi poluksi.


Ensimmäisenä suuntasimme kohti Sarkin kylää, jonka nimi on yksinkertaisen kauniisti the Village ja sen pääkatukin on ytimekkäästi the Avenue. Kylän keskustassa oli itseasiassa parikin katua, jonka varrella löytyy muutamia ravintoloita ja hotelleja. Sarkin parhaat päivät olivat selvästi takana, sillä monet rakennuksista repsottivat ja olivat tyhjillään. Onhan Sarkin väkilukukin vähentynyt, sillä Isolla Sarkilla asuu enää noin 450 ihmistä vuoden ympäri ja Pikku Sarkilla noin 40.

Me testasimme myös yhtä ravintoloista ja söimme Sarkin ravuilla täytetyt leivät. Siinä lounasta matustaessa sai Andrus ladattua uusimman sääennusteen. Harmillisesti matalapaine oli taas etuajassa tulossa ja tuulen pitäisi nousta aamuyöstä ja puhaltaa kovasti seuraavat päivät. Meillä oli edessä pikku reissu Suomeen ja meidän oli päästävä Ranskan rannalle ehtiäksemme Pariisin junaan, joten teimme lennosta pienen suunnitelmanmuutoksen. Vietämme vielä muutamia tunteja Sarkilla ja sitten lähdemme kohti Ranskaa.

Meille oli suositeltu Sarkin hevosajelua ja sellaista lähdimme nyt etsimään. Hevosen kyydissä ehdimme nähdä Sarkin saarta hieman enemmän kuin jalkapelillä. Pääsimme ihan omalle kiertoajelulle Lucy hevosen vetämänä ja hurmaavan herrasmiehen ohjastamana. Kierros kesti sopivat 1,5 tuntia.


Hevosajelut ovat merkittävä osa Sarkin turismia ja tällä hetkellä heillä Sarkin katuja tallaa 11 hevosvaljakkoa esittelemässä saarta matkaajille. Kierroksella kuljettaja kertoi Sarkin historiaa ja esitteli eri talojen kohtaloita. Pyörähdimme Sarkin Pilcher Monumentin luona Havre Gosselin ankkurilahden yläpuolella. Tuulessa veneiden mastot heiluivat iloisesti lahdella ja maininkiakin oli mukavasti.

Lucy vei meidät myös La Coupée kannaksen luo, joka yhdistää Ison ja Pikku Sarkin toisiinsa. Kävimme jalkaisin pyörähtämässä Pikku Sarkilla. Mikäs siinä nykyään vaivaista kolme metriä leveää kaiteilla suojattua noin 90 metriä pitkää kannasta tepsutellessa, kun vielä 1800-luvulla se oli pelkkä alle metrin levyinen maasilta ilman kaiteita. Kummallakin puolella odottaa 80 metrin pudotus mereen. Tällöin moni ei uskaltanut sitä edes ylittää ja lasten piti kontata sillanyli, jottei tuuli nappaisi heitä mukaansa.




Me riensimme aurinkoisen Sarkin kierroksen jälkeen veneelle. Nostimme ankkurin ja lähdimme myöhäisillan purjehdukselle kohti Saint Quay Portrieux'n satamaa. Reilun tunnin purjehduksen jälkeen siirryimme moottoripurjehtimaan. Virta pukkasi meitä kovasti kohti St Maloa ja tuuli oli sen verran lännestä, että päätimme jättää kryssimisen välistä ehtiäksemme aamuyöstä perille.

Matka taittui mukavasti ja aamu kahdelta saavuimme satamaan. Hämmästykseksemme vielä näin aamun pikkutunneillakin satamakaveri riensi meitä vastaan osoittamaan paikkaa. Vielä aamulla emme olisi arvanneet, että illalla menemme nukkumaan Ranskassa.

Port de Herm satama sijaitsee suoraan vastapäätä St Peter Port satamaa. Matkaa Guernseyltä Hermin saarelle on ruhtinaalliset, kokonaista kolme mailia. Herm on erittäin suosittu retkikohde vuoden ympäri, etenkin kesäisin, jolloin 100 000 turistia käy päiväretkellä Hermillä. Päiväretkeily on helppoa, sillä Guernseyn ja Hemrin välillä sukkuloi ahkerasti yhteysalus.

Länsituuli puhalteli, kun saavuimme Hermille. Halusimme siitä huolimatta ensin kokeilla, jääkö länsirannalla sijaitseva Hermin satama Guernseyn saaren suojaan. Poijut kuitenkin tanssivat iloisesti aallokossa, joten jatkoimme matkaa Hermin ympäri itärannalla sijaitsevalle Shell Beach lahdelle.


Hermin itäpuolella on useampia ankkurilahtia. Ne kaikki ovat erittäin avoimia, joten yöksi ankkuriin voi jäädä vain todella hyvällä kelillä. Meidän ajatus oli käydä kävellen kiertämässä Hermin saari ympäri ja jatkaa sitten matkaa naapurisaarelle, Sarkille.

Vuorovedenvaihtelu oli kahdeksan metriä ja kalkuloimme huolella riittävää kettinkimäärää ankkurille, jotta saapuessamme saarikierroksen jälkeen jollalla veneelle, olisi Suwenalla edelleen riittävästi uimavettä. Heti koukun kaivauduttua merenpohjaan laskimme Pikku Suwenan ja lähdimme rantaan. Jollasta käsin näytti ja tuntui, ettei lahdella vellova swelli nyt niin paha ole, eikä rannalla näkynyt olevan surffia. Totuus oli kuitenkin toisenlainen. Kokan kohahdettua rantahiekkaan pukkasi jollaa heti melkoinen surffiaalto ja se hypäytti jollan poikittain. Siinä sitten oli kaksi erittäin märkää merimiestä vetämässä jollaa ylös rannalle vuorovesirajan yläpuolelle, jotta se olisi vielä odottamassa meitä palattuammekin.

Herm on pieni saari, jossa vuoden ympäri pysyvästi asuu vain 60 ihmistä. Saari on 2,4 km pitkä ja 0,8 km leveä ja sen ympäri kiertää kävelypolku. Suuntasimme askeleet kohti pohjoista ja lähdimme kiertämään saarta vastapäivään.

Saaren pohjoispuoli oli helppoa polkua. Matalia rantakukkuloita vuorotteli hiekkarannan kanssa. Länsirannalta etelään sijaitsevat Hermin muutamat talot, kuten koulu, kappeli ja pari ravintolaa ja hotelli. Saarelta löytyy myös leirintäalue telttoineen, jossa parveili iloisia retkeilijöitä.

Nautimme pikaisen lounaan ravintola Merenneidossa ja jatkoimme matkaa. Ohitettuamme Hermin sataman, alkoi haastavampi osuus, sillä saaren eteläranta on kivikkoinen kukkularanta.



Eteläpuoliskon graniittipohjaiset rantakalliot nousevat 40 metrin korkeuteen ja kukkulajono kulkee lännestä etelän kautta itään. Rantapolku nousi ylös kukkulalle kiertääkseen niemen ympäri ja laskeutui alas seuraavan lahdenpohjukkaan jatkaakseen jälleen ylös seuraavalle niemelle; ylös ja alas kukkula kerrallaan. Välillä polku oli todella kapea ja seuraili jyrkänteen reunaa, kun taas välillä polku putkahti vehreän metsän halki seuraavalle niemelle. Kivikkoisella polulla sai todella huolella kävellä, kun jalan alla pyörähti irtokivet ja vierellä oli jyrkkä pudotus.


Kun saarikierroksen jälkeen ympyrä sulkeutui Pikku Suwenan vierellä Shell Beachillä, oli jalat melko makaronina. Edessä odotti kuitenkin vielä yksi jumppa. Vuorovesi oli vetäytynyt, joten saimme raahata 100 metriä jollaa pehmeällä rantahiekalla kohti vesirajaa.


Sitten vielä sukkuloimme alaveden paljastamien matalikkojen ympäri ja etsimme väylää veneelle. Suwena kuitenkin odotteli meitä nätisti kelluen. Nostimme Pikku Suwenan veneen perään taavetteihin ja ankkurin noustua omaan telineeseensä lähdimme kohti kaakossa näkyvää Sarkin saarta.

Päiväretki Hermille oli todella makee. Hermin saari on todella huolella vaalittu saari. Missään ei ollut esimerkiksi roskia, vaikka saarella vierailee niin paljon retkeilijöitä. Polun varrelta löytyikin roskiksia. Tämä voi kuulostaa itsestään selvältä, mutta näillä saarikierroksilla olemme huomanneet, ettei näin monessakaan paikassa ole.

Saaren rauhallisuutta auttaa myös se, että autot ja polkupyörät ovat Hermillä kiellettyjä. Sallittuja ovat vain mönkijät ja traktorit, joilla niilläkin on sallittua kuljettaa vain hotellivieraiden matkalaukkuja.

Lähdimme Hermiltä eteenpäin hymy huulin ja tyytyväisinä retkipäiväämme.

Palattuamme onnistuneelta Alderneyn visiitiltä oli tarkoitus pidellä säätä pahimmat sadepäivät Guernseyllä. Halusimme jälleen viedä Suwenan kynnyksen sisäpuolelle satama-altaaseen, kun tiesimme olevamme siellä muutamia päiviä ja sisäaltaassa saa laiturilta sähköä ja vettä. Tällä kertaa olimme laiturinpäässä venelautan toisena veneenä brittiläisen Hallberg-Rassyn kyljessä.

Alkuviikko kului enemmän tai vähemmän veneellä kyhjöttäessä, kun sadekuurot huuhtelivat veneen kantta tiuhaan. Mikäs siinä, kun satamassa oli netti ja mielenkiintoiset kirjat odottivat lukemistaan. Samalla oli mukavasti aikaa päivittää purjehdusblogiamme aiemmilla matkatarinoilla.

Guernseyltä löysimme meille tärkeän kaupan, nimittäin B&Q rautakaupan. Kun keväällä Andrus sumutti viimeistä pullollista Patio Magic -ihmeainetta poistaakseen tiikistä talven aikana kasvaneen vihreän kasvuston, niin yritimme löytää vastaavaa ainetta Ranskasta huonolla menestyksellä. Jee, Guernsey B&Q päästi meidät pälkähästä. Nyt Suwenan tiikki saadaan pidettyä kauniina pari seuraavaa vuotta.

Pitihän meidän pyörähtää oikeassa pubissakin. Tumma pintillinen vajeni mukavan jamittelun tahtiin. Pubi Kukossa ja Härässä laittoi reilu 10-henkinen muusikkojen porukka jamit pystyyn. He soittivat jalan alle menevää iloittelevaa irkkumusiikkia. Biisistä riippuen bändin kokoonpano vaihteli. Myös yleisön joukosta he houkuttelivat soittajia ja laulajia liittymään messiin. Pillit ja huilut iloittelivat, viulut lauloivat ja kitara soi - makeeta.

St Peter Portin rannassa on Guernsey Yacht Clubilla omat tilat. Klubitalossa on hyvät kokoustilat, ravintola laajoine terasseineen. Istahdimme yhtenä iltana klubitalon terassilla vierailevina purjehtijoina ja oli kiva heittää läppää paikallisten seiloreiden kanssa. Samaan aikaan merellä oli meneillään purjehduskisa.

Klubitalon edustalla on merivesiallas, joka on kooltaan noin 100 x 50 m. Nytkin siellä odotti jollia valmiina tuleviin koitoksiin. Siellä myös kuulemma järjestetään radio-ohjattavien purjeveneiden kilpailuja.

Ajatuksemme oli jatkaa matkaa keskiviikkona, mutta keli pysyi sumuisena ja ukkostakin paukahteli. Saaret ja ankkurilahdet ovat mukavia nätillä säällä, siispä pysyimme Guernseyllä. Lopulta tuuli keveni ja aurinkoakin oli luvassa perjantaille, jolloin pääsimme lähtemään pikkuruiselle Hermin saarelle.

Perjantaiaamuna lähdimme Guernseyltä heti, kun satamakynnyksen päällä oli tarpeeksi vettä ja purjehdimme kohti viikonloppukohdettamme Alderneyn saarta. Tuuli puhalsi mukavat 10 solmua. Purjehdimme sivutuulessa, oikein mukavassa säässä ja nautimme merestä takakannella auringon paistaessa.

Meillä meni laskelmat täysin nappiin niin virran kuin tuulen suhteen. Burhou saari sijaitsee Alderneyn luoteispuolella ja saarten välisessä Swingen salmessa on voimakkaat virrat. Me laskettelimme parhaimmillaan 5,3 solmun viran lisävauhdilla myötätuulessa salmen läpi. Salmessa oli näinkin kevyellä tuulella seisovia aaltoja, jotka keinuttivat Suwenaa mellevästi. Tänne emme halua päätyä, kun virta ja kova tuuli ovat vastakkain. Se on varma pesukoneen paikka.

Brayen satama oli yllätykseksemme jo näin varhain kesäkuussa täynnä. Enää muutama vierasveneille varattu keltainen poiju oli sataman ulkolaidassa vapaana, joista nappasimme yhden. Ajattelimme, että satamakapteenihan sieltä vauhdikkaasti rientää meitä vastaan, kun vasta olin poijuköyttä koilaamassa. Se kuitenkin oli vesitaksipalveluja markkinoiva reipas nuori nainen, joka kertoi, että kahdella punnalla pääsee rantaan tai takaisin ja 21:30 hinta nousee kolmeen puntaan per hölö. Satamakirja vinkkasikin, että Alderneyllä pääsee vesitaksilla näppärästi kulkemaan rantabaareihin kunnialliseen aikaan kuten paikalliset sanovat ”civilised hours”.

Olimme ajatelleet, että laitettuamme veneen poijuun laskemme jollan ja lähdemme iltaretkelle rantaan sekä nautimme päivällisen jossain Alderneyn ravintoloista. Brayen satama on avoin pohjois- ja itätuulille. Näköjään myös luoteistuulen jäljiltä pyörähtää maininkia aallonmurtajan päästä satamaan. Veneet keikkuivat sen verran iloisesti mainingissa, että Pikku Suwena jäi suosiolla odottamaan seuraavaa päivää ja me kokeilimme pirteän vesitaksin kyytiä päivällismatkallamme.

Hämmästykseksemme saimme kuulla häneltä, että Brayessa kaksi ravintolaa tarjoaa päivällistä klo 20:30 saakka ja muut olivat jo kiinni. Valitsimme pizzan ja kalaruokien väliltä ja päädyimme todella oikeaan paikkaan. Missään ikinä emme ole saaneet näin kukkuralautasellista kampasimpukoita kuin ravintola First and Last tarjoili meille nälkäisille merimiehille. – Nam.

Lauantai valkeni, mitä ihanimpana kesäpäivänä. Swelli oli kuitenkin punkenut koko yön lahdelle keikuttamaan veneitä. Siinä aamukahvia siemaillessamme tekivät useat veneet jo lähtöä merelle. Kun sisempää satamasta vapautui poijuja, niin mekin pyöräytimme poijuköytemme irti ja siirsimme Suwenan syvemmälle satamaan. Brayen satamassa on 70 keltaista vierasvenepoijua ja maininki heti väheni uudella poijupaikalla. Vinkki: Ihan aallonmurtajan viereen ei kuitenkaan kannata mennä, sillä aallot heijastuvat seinästä takaisin.

Laskimme innokkaasti Pikku Suwenan vesille päästäksemme saarikierrokselle. Ensin pyörähdimme Brayen kylässä. Pyörävuokraamot mainostivat esitteissään, että myös tandemeita on saarella tarjolla. Selvisi, että onhan niitä kokonaista yksi ja se oli jo menossa.

Löysimme myös Brayen kylästä kaksi hyvin varusteltua ruokakauppaa. Meillä jääkaappi pullisteli valmiiksi täynnä, joten lähdimme kiipeämään kukkulaa ylös saaren ainoaan kaupunkiin St Anneen.

St Anne paljastui yllättävän monilukuisten kauppojen kera vilkkaaksi pikku kaupungiksi. Asuuhan Alderneyn saarella noin 2000 ihmistä, joten peruspalvelut olivat hyvin hanskassa. Muutenkin koko Alderney oli kuin nukkekoti. Pihat olivat hyvin hoidettuja ja rakennuksista pidetään hyvää huolta. Kaikin puolin näki, että alderneylaiset välittävät saarestaan.

Nautittuamme erittäin runsaan ja herkullisen rapusalaatin Jack's Brasserien aurinkoisella terassilla, heitimme jälleen reput selkään ja lähdimme jatkamaan saarikierrosta.



Kävelimme ensin Alderneyn halki saaren itärannalle, josta pyöräytimme saarenpohjoisen rannan kautta takaisin satamaan. Auringon paahtaessa mukavasti päälakea, unohtuneen aurinkohatun levätessä Suwenalla, tuli kierroksellemme pituutta mukavat reilu 12 kilsaa.

Keskellä Alderneyn saarta on paljon vehreitä lehtipuita, kun taas rannikkoa lähestyessämme maisema muuttui havupuiksi tai jopa karuksi aavaksi. Varsinkin pohjoisessa huomasi, että pienenkin nyppylän pohjoisreuna oli tuulen pieksämää, karua aavaa. Jos taas kukkulanreuna vähänkin kuikisti suojanpuolelle kohti etelää, puski maasta heti pensaita. Tuulelta suojaiset hiekkarannat olivat saaneet auringonpalvojat nauttimaan kesästä, kun taas tuulen armoilla olevat rannat kaikuivat tyhjyyttään.

Alderney on koillisin Kanaalisaarista ja itseasiassa se on ainoa, joka sijaitsee Englannin kanaalissa, vain 8 mailin päässä La Hague niemestä Normandiassa Ranskassa. Loput Kanaalisaarista sijaitsevat St Malon lahdella.

Ihastuimme kovasti Alderneyn tunnelmaan ja luontoon. Onneksi pidimme niin tiukasti kiinni siitä, että meidän pitää palata uudestaan Kanaalisaarille, jotta pääsemme Alderneylle. Viime kesänä sen piti olla ensimmäinen pysähdyspaikkamme Kanaalisaarilla, mutta kelin vuoksi se jäi välistä.

Jotain Alderneyn rauhallisesta elämäntavasta kertoo se, kun perjantai-iltana kuunnellessamme veneellä paikallisradion kanavaa, kuulimme innokkaan juontajan ilmoituksen, että ”lentokone on juuri onnistunut laskeutumaan, joten posti on saapunut saarelle ja ehkä myös sanomalehdetkin”.

Valitettavasti sunnuntai-illaksi ja pariksi seuraavaksi päiväksi oli luvassa kovia tuulia, runsaasti sadetta ja ukkosta, joten lähdimme sunnuntaiaamulla kohti Guernseyn satamaa pitelemään sadetta. Sunnuntaina olisi kuitenkin ollut markkinat ja Alderneyn majakka avoinna kuten myös koko Kanaalisaarten ainoa juna kuljettaa turisteja vain sunnuntaisin. Aina jää jotain seuraavaan kertaan!

Meillä mieli jo halajasi siirtyä Kanaalisaarille, kun viime kesänä Guernsey jäi niin vähäiseksi. Niin me kuin muutkin Tréguierin laiturilla kyttäsimme tuulen hieman hellittävän. Luvassa oli tuulta enää 15 - 20 lännestä, joten me päätimme, että matkaan vaan.

Purjehduksesta tuli kesän ensimmäinen oikein kunnon keikutus. Rullaati rullaa ja heijaa vaan. Merellä oli kovasti vielä edellisten päivien puhalluksen jäljiltä maininkia. Se itsessään ei olisi ollut ongelma, muuta tuuli oli keveämpi kuin ennusteessa, vain 10 solmua vasemmalta lanteelta. Kun iso aalto lumpsahti Suwenan alta keikauttaen venettä reilusti, loppui tietysti veto purjeista ja ne paukahtivat alas ja vauhti hidastui. Kun tuuli taas pääsi puremaan purjeisiin, niin purjehdimme viiden solmun vauhtia. Mitään vauhtihirmua tästä purjehduksesta ei tullut, mutta keli oli niin nätti, eikä meillä ollut kiire minnekään, jos ei otetan huomioon, että veneen rulaltessa kurkunpäässä pyörähti. :-)

Ison laitoimme ihan alkumatkasta jo preventerille. Se muutama kunnon puomin paukahdus ja äkkiä preventteriä virittämään. Olisi pitänyt laittaa jennikin heti rannan tuntumassa spiiralle, jotta se olisi pitänyt purjeen kulman paremmin ylhäällä. Rullasimme kauempana merellä jo niin pahasti, että spiira vain jäin laittamatta rullaavalla kannella. Keli todella oli kirkas ja mukava, joten myötävirran avulla matkamme oli 46 mailia Tréguerista Guenrseylle, mistä purjehdimme mukavat 40 mailia. Taas tulihuomattua, että rullatessa merellä on todella tärkeää syödä säännöllisesti jotain pientä ja juoda vettä, jotta sisuskalut pysyvät onnellisina.

Aikataulutus meni nappiin. Saavuimme Guernseylle juuri yläveden aikaan eli saimme ajaa suoraan kynnyksen yli satamaan. Naureskelimme vain, että sellainen on se purjehtijankirous. Tuulta on aina joko liikaa tai liian vähän. Moottoriveneilijöille tämä on paljon helpompaa, sillä tuulta on aina liikaa :-)

Tuntui kotoisalta saapua samaan satamaan uudestaan. Tällä Guernsey vierailullamme kävimme ajamassa Le Petit Train -katujunalla eli oululaisittain Potnapekalla. Puolituntinen vierähti nopeasti, kun pyörähdimme St Peter Portin ranta-alueella, hieman keskustan sokkeloissa ja palaten Guernseyn bisnesaluueen kautta takaisin sataman edustalle.

Ilman kiertoajelua olisi näänyt Brittein saarten tärkeä sivistysfakta kuulematta, sillä Guernseyltä löytyy pubi kädenmitan päässä kirkosta. Toisin sanoen Albion pubista on lyhin matka kirkkoon koko Brittein saarilla, sillä kirkon gargoili eli vedensyöksijä ulottuu lähes pubin ylle. - Ehtiipähän nopsaa pintilliselle!


Meidän välipäivä Guernseyllä sujui leppoisasti pyykkipäivän merkeissä ja bunkratessa Suwena saarimatkalle. Olimme nimittäin inoissaan lähdössä Alderneyn saarelle, jonne viime kesänä emme ehtineet.