Perjantaina aamupalalla Andrus kysäisi, että ”lähdetäänkö tänään San Franciskoon?” Sanoin nauraen, että ”Joo, kyllä se mulle sopii, jos siellä olisi paremmat kelit”. Mistä lentoliput ja mihin vene jätetään, pyörähti heti päässäni. Hätä ei kuitenkaan ollut tämän näköinen, sillä 36 merimailin päästä, vanhan mantereen länsirannikolta oma San Francisco löytyy!

Sääennuste lupaili yhtä kaunista päivää ennen kuin alkaa sataa useamman päivän voimin. Alun perin olimme menossa Murokseen, mutta kaunis kesäpäivä San Franciscon lahdella houkutteli - sinne siis.

Aaltoennuste lupaili 2,5 metrin maininkia merelle ja sitä luokkaa se olikin, joten rullausta riitti. Olimme sopivasti ohittamassa Finisterra niemeä lounasaikaan, kun Andrus ehdotti, että ”pyörähdetään lounaan verran Finisterran niemen suojassa”. Oli kyllä paljon mukavampaa pilkkoa salaattiaineksia tyynessä lahdenpoukamassa ja nauttia kalasalaatti ennen kuin palasimme jatkamaan matkaa keikkuvalla merellä.

Aurinko pysytteli tiukasti pilvessä sääennusteen lupauksista huolimatta. Kun saavuimme San Franciscon lahdelle, oli myös ranskalaisvene laskemassa ankkuria. Juuri kun Suwenan koukku oli kaivautunut hiekkaan, niin aurinko alkoi hymyillä ja saimme upean illan ja aamun luonnonkauniilla ankkurilahdella.


Lauantaille oli luvassa kovaa tuulta ja sadetta ja sadetta, joten haikein mielin nostimme ankkurin ja lähdimme jälleen kohti satamaa.

Näin Galisian ríoilla seilatessamme päivämatkat ovat edellisiä kesiämme paljon lyhyempiä. A Coruñasta Muxiaan matka oli tämän kesän yksi pisimpiä, 46 merimailia.

Kun lähdimme A Coruñasta, lähti neljä muutakin venettä matkaan kohti etelää. Pian ohitettuamme Herkuleen tornin, roomalaisten viimeisen käytössä olevan majakan, nousi rannikon läheisyyteen sumu. Purjehdimme juurikin kuuluisalla Costa da Morten rannikolla, jossa aikojen saatossa on lukuisia purjelaivoja haaksirikkoutunut. Opaskirjat suosittelivat kulkemaan vähintään mailin etäisyydellä rannikosta. Me purjehdimme 1,5 mailin etäisyydellä, ja olimme vuorotellen täysin sumun sisällä tai aurinkoisella merellä. Ei tarvitse ihmetellä, mistä kuolemanrannikko on viehättävän nimensä saanut? Kun pitkät Pohjois-Atlantin myrskyjen nostamat aallot vyöryvät tänne Espanjan luoteisnurkalle ja 0.5 - 1 solmun merivirta virtaa etelään, tähän vielä lisätään sumu, niin melko soppa on valmiina.

Lähdimme täysin tuulettomassa säässä. Kun käännyimme kohti etelää Islas Sisargasin kohdalla, antoi tuuli pientä vinkkiä, että se voisi noustakin. Kuten olemme ennenkin huomanneet, niin ranskalaiset ovat todellakin Euroopan purjehtijakansaa. Nytkin ranskalaisvene nosti purjeet ensimmäisenä viidestä veneestä. Mekin purjehdimme pienen matkaa, mutta tuuli vaihteli ja lopulta se ei kerrassaan jaksanut puhaltaa. Purjeet vain paukkuivat ikävästi Atlantin maininkien vyöryessä ja rullatessa venettä. Se ei kyllä ollut kivaa lainkaan, joten siirryimme moottorin voimaan. Vähän myöhemmin myös ranskalaisvene luovutti ja seurasi muita veneitä peltigenoan voimin.

Muxia sijaitsee Ría de Camariñas lahden eteläreunalla vasta päätä Camariñas kylän satamaa. Sekä Camariñas että Muxia kumpikin vaikuttivat houkuttelevilta kalastajakyliltä, ja lopulta me päätimme, että kokeillaan Muxiaa. Päätös osoittautui kerrassaan mainioksi. Lähes upouusi marina tukevine laitureineen ja ennen kaikkea satama oli suojattu oikeaoppisesti kahdella aallonmurtajalla. Vaikka merellä vyöryi 2-metrinen swelli, niin Suwena oli kuin maissa, täysin liikkumatta vedessä. Myös satamahenkilökunta oli todella ystävällistä. Ainoastaan sataman WiFi oli rikki, eivätkä he saaneet sitä korjattua meidän aikana. He antoivat auliisti Muxian kaupungintalon WiFin salasanan vähän siihen malliin, että näin on käynyt ennenkin :-)

Kylän kokoon nähden Muxiassa oli suhteellisen monta ravintolaa, joista kahdessa ainakin oli erittäin herkullinen ruoka ja ystävällinen palvelu. Ravintoloiden määrään vaikuttaa varmaankin se, että apostoli Jaakob on aikoinaan tullut maihin juuri Muxiassa. Näin ollen Muxia on yksi Camino de Santiagon pyhiinvaellusreittien päätepisteistä.


Muxia sijaitsee suojaisesti pienen kukkulan juurella. Kun kiipesimme kukkulalle, näkymä oli huikea yli koko Ría De Camariñas lahden. Meren puolella näin rauhallisenakin päivänä Costa da Morten aallot ärjyivät ja tyrskyivät rantaan, kun samanaikaisesti ríalla ei ollut swellistä tietoakaan. Kukkulan merenpuoleisessa rannassa on keinuva kivi, Pedra da Barca, jolla on uskottu olevan parantavia taikavoimia kelttien ajoista alkaen. Toki minäkin kiipesin kiven alle voimaantumaan. Lisäksi tänne on rakennettu Nosa Señora da Barca kirkko apostoli Jaakobin maihinnousun kunniaksi, joten tänä päivänäkin pyhiinvaeltajat kävelevät tänne Muxiaan, aivan Atlantin rannikolle päättääkseen vaelluksensa.



Keskiviikona hämmästyimme, kun yhtäkkiä sataman marinera tupsahti hätäisenä Suwenalle ja tökkäsi Andrusin käteen käsi-VHF:n osoittaen tangettia. Meidän vähäisellä Espanjan sanastolla, mutta sitäkin innokkaammalla käsien heiluttelulla marineran avuntarve selvisi. Andrus toimi englanninkielen tulkkina ja pyysi VHF:llä saapuvalta veneeltä heidän aikomuksia. Muutamalla Espanjan sanalla saimme homman hoidetuksi marineran kanssa.

Kun saapuva vene kiinnittyi naapuripaikkaan, ilahduimme kovasti, sillä naapuriksemme saapui toinen Nauticat 441. Oli mukava tutustua S/Y Iseult miehistöön Jane ja Chris sekä vaihtaa kokemuksiamme veneistämme. Jokainen Nauticat on räätälöity asiakaan toiveiden mukaan kokonaan. Vaikka vierekkäin ylväästi seisoivat ulkoa päin kaksi samalaista venettä, niin olimme kumpikin valinneet hyvin erilaisen sisäratkaisun ja värityksen veneisiimme Siinä piisasi juttua myöhään yöhön, kun keskustelimme molempien valinnoista ja kehuimme Nauticatin upeaa puuseppätyötä kummassakin veneessä.

Rauhallisten ankkuripäivien jälkeen oli aika vierailla ihmisten ilmoilla kaupungissa. Alkumatkan 13 mailista suorastaan lilluimme keveässä tuulessa purjehtien, ja se oli kivaa. Loppumatka suhahti kuitenkin vauhdikkaasti, kun tutuksi tullut jokapäiväinen iltapäivä tuuli nousi kyyditsemään meidät A Coruñaan. Se on ollut jännä ilmiö, kun todella joka iltapäivä pohjoistuuli on yhtäkkiä noussut puhaltamaan vajaan 20 solmun nopeudella aina pari kolme tuntia. Mahtaneeko päivittäinen maatuuli ja vuoriston läheisyys olla tähän ilmiöön syynä?

A Coruñassa on kaksi venesatamaa. Ensimmäinen, Marina Coruña, on heti aallonmurtajan sisäpuolella, ja sieltä on vajaa kilsa kävelymatkaa keskustaan. Toinen on La Marina Real, del Real Club Náutico de La Coruña, ja se sijaitsee ihan kaupungin keskustassa. Se on entinen kalastussatama, josta alkaa heti Coruñan vanha kaupunki. Arvuuttelimme pitkään, että kumpaan menemme, sillä jotkut sanoivat, että keskustan marina on rauhaton rantabiletyksen vuoksi. Me yleensäkin tykkäämme olla siellä, missä tapahtuu, joten Club Nautico oli meidän valinta. Vain lauantaiyöllä hetken aikaa satama-altaan reunalla biletti nuorisoa, mutta muuten meidän aikana ainakin oli todella rauhallista.


Ihan toinen juttu olikin sitten swelli. Sadassa sentään swelli tuli mereltä, ja niin se hieman tulee täälläkin ylävedellä. Swellin todelliset aiheuttajat olivat kuitenkin ohiajavat luotsiveneet ja kalastusalukset. Oli erikoista, ettei satama-alueella ollut nopeusrajoituksia, tai jos niitä oli, ei niitä kyllä kukaan mitenkään seurannut. Alukset ajoivat tallapohjassa ulos merelle ja peräaallosta heijastuvat aallot hyppyyttivät ja pyörittivät veneitä ihan mielettömästi. Esimerkiksi Pombo Cinco (IMO: 8959324) kulki 9,2 solmun nopeudella useita kertoja satama-alueella merelle ja takaisin pelkästään meidän lyhyen vierailun aikana. A Coruñassa pysähtyvät myös useat risteilyalukset. Meidän visiitin aikana vieraili neljä risteilylaivaa ja ne kyllä hoitivat koostaan huolimatta homman ammattimaisesti aiheuttamatta peräaaltoja satamassa.

Oi, kaupunki sen sijaan oli kerrassaan viehättävä. Vanhan kaupungin sydän on yllättävän laaja alue ja edelleen erittäin vireä. Keskusta onkin säilynyt elävänä ja se on suosittu niin paikallisten kuin turistien joukossa, yliopisto-opiskelioita unohtamatta.

Tämän kokoluokan kaupungiksi, väestö 250 000, A Coruña yllätti aivan mielettömällä ravintoloiden määrällään. Mitä tahansa vanhan kaupungin katua käveli, niin ravintoloita oli vieri vieressä. Kun kääntyi kulman takaa uudelle kadulle, ravintolat vain jatkuivat, ja taas seuraavan kulman takaa avautui uusi katu ravintoloineen. Mikä ihastuttavinta, päivästä riippumatta ravintolat olivat täynnä. Ilta kahdeksan jälkeen, kun espanjalaiset lähtevät syömään, istutaan aluksi olusella tai viinilasillisella tapasin eli pienten naposteltavien kanssa. Vasta yhdeksän jälkeen aloitetaan sitten se varsinainen asia ja upeita ruokia notkuivat niin ulko- kuin sisäpöydät. Oli suorastaan valinnan vaikeus päättää, missä haluaa juuri tänään herkutella. Lisäksi ruoat ovat edullisia ja todella laadukkaita. Tässä satamassa venejääkaapinovea ei tarvinnut juurikaan raottaa :-)

Me tykkäämme koluta historiallisia kohteita, joten majakka Herkuleen torni, Torre de Hércules, oli ehdoton kohde A Coruñan päiviemme aikana. Torni sijaitsee pari kilometriä keskustan toisella puolella, joten kävelimme vanhan kaupungin halki ja kiipesimme 60 metriä korkealle kukkulalle, jossa 57 metriä korkea vanha majakka ylväästi edelleen seisoo. Herkuleen torni on maailman vanhin roomalaisten rakentama majakka, joka on edelleen alkuperäisessä käytössä auttaen merimiehiä navigoinnissa. Se rakennettiin ensimmäisellä vuosisadalla ja roomalaiset rakensivat majakan keisarikuntansa läntisimpään reunaan eli maailmanääreen. He antoivatkin tälle alueelle myös nimen finisterra, maailmanloppu, koska kartat päättyivät tänne.

On mahtavaa nähdä, kuinka kehittynyttä heidän rakennustaitonsa oli, ja kuinka näppärästi öljylampulla ja peileillä heijastettiin majakanvalo Atlantille. Toimivana majakkana se opastaa edelleen merimiehiä
20 merimailin etäisyydellä, toki nykyään sähkövalon turvin. Coruñan rannikko tunnetaan vaarallisen karikkoisesta rannikostaan, joka on lukuisten haaksirikkoutuneiden laivojen vuoksi saanut nimekseen kuoleman rannikko, Costa da Morte.

Majakan ikää kuvaa myös se, että se restauroitiin jo 1700-luvulla, kun monia nykypäivän rakennuksia ei vielä ollut olemassakaan. Herkuleen tornin synnystä on useita erilaisia myyttejä, joista mielenkiintoisin on Herkuleen kolmen päivän ja yön ajan kestänyt taistelu jätti Geryonin kanssa. Sanotaan, että Herkules hautasi voittajana vihollisen pään kukkulalle, jolle majakka pystytettiin.


Majakasta avautuu mahtavat näkymät koko Coruña niemen ympäri, ja aivan sen juurella on valtavan kokoinen kelttiläinen kompassiruusu, jota seuraavaksi ilman muuta lähdimme tutkimaan. Kompassiruusun seitsemän ilmansuuntaa symboloivat muinaisia kelttiläiskansoja ja kahdeksas eteläinen suunta edusti Galician legendaa Tarsiksesta, symbolinaan pääkallo.

Kelttiruusu symboloi myös meidän purjehdusta vuodesta 2014 alkaen, sillä olemme nyt käyneet maistelemassa kuuden kelttikulttuurin vaikutteita heidän kotikonnuillaan, vain Wales jäi välistä.

Kompassiruusussa kukin alkuperäiskelttikansa oli mainittu heidän omalla kielellään: Éire Irlanti, Alba Skotlanti, Mannin Mansaari, Cymru Wales, Kernow Cornwall, Breizh Bretagne ja isäntämaamme Galiza Galicia.

Retkeltämme palasimme veneelle A Coruñan 10 kilometriä pitkää promenaadia, Paseo Marítimo, pitkin meren meidän vierellä kuohuessa ja auringon pilkistäessä pilvikerrosten välistä.