Morbihanin lahti on 8 x 4 merimailin kokoinen sisämeri Etelä-Bretagnessa. Täällä on yhteensä noin 60 saarta ja karikkoa, joiden välissä vuorovesivirta kulkee useamman solmun vauhdilla. Olemme joskus Pariisin metrossa nähneet mainoksia Morbihanin lomakohteista, joten meidän odotukset olivat korkealla.

Kaksi suurinta saarta ovat Île-aux-Moines ja Île-d'Arz ja ne ovatkin suosittuja retkikohteita. Jo pelkästään opaskirja suositteli 19 suosituinta ankkurilahtea. Saimme myös monia paikallisia vinkkejä, mikä ankkurilahti, ranskaksi mouillage, on kenenkin suosikki. Siinäpä saimme arpoa, mikä näistä kaikista hyvistä neuvoista olisi meidän juttu?

Morbihanin lahdelle ajetaan noin neljännesmailin levyisen salmen läpi. Salmessa on todella kova vuorovesivirta; 6 - 9 solmua, joten sisäänajo on syytä ajoittaa joko vuoroveden vaihtumisen tai myötävirran aikaan.

Lähdimme sunnuntai-illalla Le Palais'n satamasta kohti Morbihanin lahtea. Pysähdyimme yhdeksi yöksi Port du Crouestyn satamassa bunkraamaan Suwenan tulevia ankkuripäiviä varten. Crouesty osoittautui yllättävän suureksi satamaksi, jossa on kuudessa satama-altaassa yli 1400 laituripaikkaa. Sataman palveluun kuuluu myös venekyyti ruokakaupan lähimmälle laiturille. Ei muuta kuin käsi-VHF mukaan, niin saa myös paluukyydin tilattua - tosi näppärää.


Kesän toinen suomalaisvene S/Y Xenja oli myös Crouestyn marinassa. Meille näyttää tulevan tavaksi treffata juuri, kun olemme lähtökuopissa Suwenalla, niin tälläkin kertaa. Oli kuitenkin tosi kiva ehtiä vaihtaa satamavinkkejä Bretagnen ankkuripaikoista Päivin ja Markuksen kanssa.

Seuraavaksi pariksi päiväksi oli tosi hassusti luvattu tuulta. Sen pitäisi joka päivä nousta iltapäivän paikkeilla ja kääntyä aamuyöstä 90 - 180 astetta. Esimerkiksi monet suosittelivat meille Moinesin saaren länsipuolen ankkurilahtea. Se olisi kuitenkin aika levoton, kunnes tuuli yöllä kääntyisi. Jos taas menisimme itäpuolelle, niin yöllä loppuisi rauha. Meidän Suwena on iso tyttö ja viime kevään nostossa nosturin vaaka näytti 24 tonnia. Ajelimme ristiin rastiin Morbihanin lahtea ja pohdimme meille sopivaa ankkurilahtea. Kuitenkin kaikki mahdollisesti suojaa antavat lahdet olivat täynnä poijuja, jotka näyttivät aivan liian pieniltä meille. Jos taas jäisimme ankkuriin lahden ulkoreunalle, niin saaren antama suoja ei ole kovin hyvä. Samoin kova virta kääntäisi meidät ihan varmasti poikittain tuuleen, jolloin pienikin aalto tekee veneellä olemisesta epämukavaa.



Jatkoimme paikan hakemista ja ajoimme syvemmälle Morbihanin lahdelle. Arzin saaren eteläpuolelta löysimme ison lahden, jossa olikin jo useita mastoja näkyvillä. Liityimme mastomereen ja laskimme ankkurin.

Kun rentouduimme Suwenalla ja seurasimme ympärillämme pyöriviä purjehduskoulun jollapurjehtijoita ja moottoriveneitä, jotka suhahtelivat rannalta toiselle, niin fiilis oli kuin Suomen isoilla järvillä. Me olimme edellisen Suwenan kanssa seilaamassa Saimaalla 2010 ja ehdottomasti siellä moottorivene tai pieni purjejolla on paras menopeli kajakkia unohtamatta. Niillä pääsee lähelle rantaa matalassakin vedessä ja voi kiinnittyä rannan läheisyydessä oleviin poijuihin.

Arzin ja Moinesin saarilla on paljon nähtävää. Me kuitenkin viihdyimme rentoutuen Suwenalla ja nautimme ankkurissa lillumisen hiljaisuudesta ennen kuin siirryimme Vannesin kaupunkiin.

Le Palais'n satamassa voi jäädä poijuun aallonmurtajan suojaan tai -1,5h - +1 h ylävedellä avattavan sulkuportin taakse laituriin. Olimme iloisesti keikkuneet Stêr-Ouenin lahdella swellissä edellisen yön ja Le Palais'n poijussa olevat veneet pompahtelivat myös sen verran reippahasti edelleen jatkuvassa mainingissa, että me halusimme mennä portin taakse laituriin.


Yllätykseksemme sataman toinen reuna oli varattu kaupallisille aluksille. Nosturi vaan suhahteli, kun laivoja purettiin ja jälleen lastattiin. Jossakinhan se tämän kokoisella saarella pitää kaupallinen satama olla, kun sen verran ahkerasti turistit vierailevat saarella ja niin meitä vierailijoita kuin asukkaitakin ajatellen pitää tuoda ja viedä monenmoista pelkästään päivittäiseen elämään liittyen.

Se oli kyllä hatunnoston arvoinen juttu, kun kapteenit ohjasivat taitavasti laivansa ulos sulkuportista, sillä tilaa laivan kyljille jäi noin kymmenen senttiä. Kun perjantain viimeisellä ylävedellä laivat lähtivät viikonlopuksi pois satamasta, saapui tilalle läjä päin lisää huviveneitä. Lopulta molemmat puolet olivat täynnä usean veneen venelauttoja.

Me olimme norjalaisen upean Vaare puuveneen kyljessä. Øivind oli matkannut veneellään Norjasta jo vuoden Birke koiransa kanssa. Birke ei ollut moksiskaan vieraiden ihmisten kannen yli kulkemisesta, mutta aamulla uunituore patonki olisi hänellekin maistunut, kun Andrus lämmin leipä kainalossaan pyrki Suwenalle.

Le Palais'n keskustassa on useita vuokraamoja, joista voi vuokrata kaikenlaisia menopelejä niin pyöriä, sähköpyöriä ja skoottereita kuin isompia moottoripyöriä ja autoja. Autotkin ovat enimmäkseen erilaisia vanhoja hupaisia autoja kuten 2CV ja Méhari rättisitikoita tai Renault 4 jne.

Saaren kiertää yli 90 kilometriä pitkä rantapolku. Tämä onkin patikoijan paratiisi, sillä täällä on sopivasti nousuja ja laskuja, jotta maisema säilyy vaihtelevana. Pelkästään hiekkarantoja löytyy Belle-Îleltä 60. Me saimme oman makuupalan muutaman kilsan pätkältä, kun patikoimme Stêr-Ouenin rantapolulla ollessamme ankkurissa. Sieltä avautui kerrassaan huikeat näkymät.

Meidän visiitti saarella jää kuitenkin pariin päivään, joten saarikierrokseen tarvitsimme jonkin nopeamman menopelin kuin apostolinkyydin. Kun olimme menossa vuokraamoon, oli sen edustalla parkissa kerrassaan hauska värkki, Fun Extr'm 500. Tämä meidän oli ihan pakko saada alle! Tässä avomallissa peppu melkein viistää maata, kun 505-kuutioinen moottori auton perässä puski meitä eteenpäin.

Saarikierroksesta tuli kerrassaan mainio ja päiväksikin sattui aurinkoinen lämmin kesäpäivä. Aurinkohatut tiukasti päässämme lähdimme Le Palais'sta kohti Bangoria. Belle-île on kooltaan 17 km x 9 km saari. Saaren neljä kaupunkia ovat Le Palais itärannalla, Bangor lännessä, Locmaria kaakossa ja toinen satamakaupunki Sauzon pohjoisessa. Sen lisäksi täällä on toista sataa pientä ja vielä pienempää kylää.

Ehdottomasti kuvatuin nähtävyys Belle-îlen saarella on Port-Cotonin rannalla merestä törröttävät kivihampaat; aiguilles, jotka 1800-luvun lopulla inspiroivat impressionisti Claude Monet'n maalaamaan tauluja näistä jylhistä kivistä ja kallioista. Yhteensä hän maalasi 39 Belle-Île aiheista taulua. Nytkin kamerat räpsyivät, kun jokainen halusi ikuistaa näkymän mukaansa.

Belle-Îlen länsirannan Le Grand Phare majakka on yksi Ranskan vaikuttavimmista majakoista. Se nousee 92 metrin korkeuteen merenpinnasta ja saimme kiivetä tiukkaa kierrosta oikealle 247 askelen verran ennen kuin saavuimme majakan huipulle.

Ranskassa on tärkeää huomata mennä syömään, kun ruokaa on tarjolla. Useimmat ravintolat ovat nimittäin avoinna vain 2-3 tuntia puolesta päivästä eteenpäin, ja avautuvat uudestaan päivällisaikaan 19:30. Näin ollen me hurautimme tutkimaan Bangorin katuja ja löysimme monia suosituksia saaneen Crêperie Chez Renée, jota myös naapuriveneemme Øivind kehui. Nautimme herkulliset galettet eli suolaisen ohukaisen mehevien kampasimpukoiden kera.

Yritimme ajella pikku kirpullamme mahdollisimman pieniä katuja, välillä jopa eksyimme sen verran pehmeille sorapoluille, että odotimme jäävämme kiinni pohjasta. Avoauto oli ehdottomasti aivan oikea menopeli saarikierrokselle, sillä Belle-Îlen saarella on mikroilmasto, joten monet välimerelliset kasvit kasvavat täällä. Oli ihana tuoksutella luonnon meheviä tuoksuja. Kukkien huumaava tuoksu sekoittui lehti- ja havupuiden raikkaaseen tuoksuun. Samoin lintujen konsertosta ja huikeista maisemista saimme nauttia koko reitin ajan. Jos jonnekin suunnittelemme patikointimatkaa, niin tänne pitäisi ehdottomasti palata kiertämään saari jalan. Aikaa saisi olla noin viikko.

Belle-île-en-Mer eli Kaunissaari on nimensä mukaisesti kaunis ja hyvin suosittu lomakohde Etelä-Bretagnessa. Olimme Concarneaussa odotelleet parempia ankkurointikelejä ja mainingin laantumista kovan tuulen jäljiltä. Keskiviikkoiltapäivällä irrotimme köydet ja lähdimme kohti seuraavaa meriseikkailua ja sellainen siitä kehkeytyikin.

Ensiksi tapahtui se pahin sähkövinssin kanssa, kuten edellisessä blogimerkinnässä jo kerroimmekin. Vielä hieman polvet pehmeinä jatkoimme matkaa ja seurasimme silmä kovana, että pienenevätkö aallot kuten merisää maininkiennusteessa lupaili? (No eihän ne).

Ihan jokainen tällä alueella purjehtinut on suositellut meille ankkurialuetta Belle Îlen pohjoisrannalla, jonka englanninkielinen nimi on Stêr-Wenn. Kuten opaskirjakin sanoo, se on yllätyksellisen haastava ankkuroida, mutta todella upea paikka. Sen jännittävyys tulee siitä, että siellä on korkeiden kallioiden välissä vuononkaltaisia syvänteitä, joissa ei todellakaan ankkurissa mahdu pyörimään. Keula-ankkurin lisäksi on vietävä peräköydet maihin. Sehän ei kuulosta Suomen rantakiinnitystä kummemmalta, mutta haasteena ovatkin jyrkät kallioseinämät, johon pääsee vain uimalla tai jollalla. Opaskirjasta luimme, että peräköydet kiinnitetään kalliolla oleviin renkaisiin. Ok, ei kuulosta pahalta. Kuitenkin vuoroveden vuoksi pääasiallisesti veden alla oleva alue oli liukkaiden vesikasvien peitossa.

Lisäksi vuono oli sen verran kapea, että kovasti ihmettelimme, että kestääkö Suwenaa jättää siksi aikaa yksin, kun ensimmäistä köyttä viemme maihin. Usean hengen miehistössä tämä on pikku juttu, mutta meillä kun on turha kuvitella, että minä lähden jollalla yksin etsimään lähintä rantaa ja vaikka sinne pääsisinkin, niin miten Andrus veneestä käsin näkee ohjata minut oikeaan kiipeilypaikkaan. Toisaalta jos Andrus menisi jollalla maihin, niin kuka ohjaisi Suwenaa sillä välin, kun jyrkät kalliot ovat vain muutaman metrin päässä.

Koska salmi oli niin kapea, jouduimme laskemaan ankkurin melkein vastakkaiselle rannalle saadaksemme ankkurikettingille edes jonkinlaisen vetokulman. Tuuli puhalsi salmea pitkin, mutta Suwena onneksi asettui tuuleen nätisti. Joka tapauksessa tilanne oli hermoja raastava, sillä pohjoisreuna oli lähes kosketusetäisyydellä. Kaikki tulee olemaan hyvin, jos tuuli tai virta ei käänny.

Kiinnitimme 50 metrisen kiinnitysköyden veneen knaappiin ja lähdimme viemään köyttä jollalla rantaan. Meillä kävi tuuri, sillä toisesta veneestä lähti juuri miehistö rannalle omalla jollallaan, joten he ottivat maissa köyden vastaan ja kiinnittivät sen renkaaseen ilman meidän kiipeilemistä. Sen jälkeen homma helpottui huomattavasti, kun Suwena pysyi paikallaan keula-ankkurin ja peräköyden välissä. Haimme seuraavaksi toisen köyden, jonka Andrus kävi kiinnittämässä kiven ympärille ja minä pidin jollaa rannassa. Toista rengasta ei tokikaan sattunut olemaan meidän ankkurointipaikan kohdalla.

Koko päivän vinssijupakan ja kiinnitysköysihässäkän jälkeen ihmettelinkin, että kyllähän nämä kiinni sai, mutta entä niiden irrottaminen :-)

Tuntui kuin olisimme Skotlannissa lochien keskellä, sillä kallioseinämät ympäröivät meitä. Vuono oli noin 50 metriä leveä ja muutama sata metriä pitkä. Vuonon perälle oli sen yli viritetty vaijereita, joihin pienemmät veneet pystyvät kiinnittämään peräköytensä. Mahtaa se olla melkoinen härdelli keskellä kesää, kun täällä on paljon veneitä ja heidän köydet menevät ristiin rastiin vuonoa.

Kävimme melomassa jollalla lähiluolissa ja ajoimme myös vuonosta ulos läheiselle hiekkarannalle. Uskomattoman hieno patikointipolku kiertää koko Belle Îlen saaren ympäri. Kiipesimme ylös polulle ja reippailimme muutaman kilsan verran ja samalla saimme pari kuvaa Suwenasta muistoksemme.




Kiipeiltyämme aikamme rantakallioilla ajattelimme siirtää Suwenan Le Palaisin satamaan, joten edessä oli urakka, miten saamme Suwenan irti nätisti.

Hyvinhän se meni. Olimme lähdössä yläveden aikaan, joten suurin osa liukkaasta kasvustosta oli piilossa. Ensin löysäsimme toista peräköyttä riittävästi ja irrotimme toisen jo veneestä. Kelasin köyttä sitä mukaan sisälle jollaan lähestyessämme rantaa, kunnes Andrus kävi irrottamassa sen kiven ympäriltä. Renkaassa kiinni ollut köysi olikin hieman mutkikkaampi juttu, sillä tuuli oli jo alkanut painamaan Suwenaa poispäin meistä. Jos olisimme sen vaan pudottaneet veteen, se olisi tarttunut rantakiviin. Toisaalta Suwenan yli 20-tonnista painoa ei käsin pidellä ja samalla kiivetä liukasta kallioseinämää alas. Onneksi alempana oli toinen kivi, jonka ympärille Andrus sai köyden siirrettyä. Sitten jollasta käsin Andrus heivasi köyden irti ja kelasimme itsemme näpsäkästi köyttä pitkin, sitä samalla kerien jollaan, takaisin Suwenalle.

Pohdimme, että olisimmehan voineet laittaa moottoriin vedon päälle, jotta vene ei käänny sillä aikaa, kun haemme köysiä. Entä jos ankkuri kuitenkin pettää? Suwena yksikseen vaan hurauttaisi päin kalliota. Näissä tilanteissa saamme vähän improvisoida, miten suoriudumme minun sokeuden vuoksi. Ainakin tähän asti olemme selvinneet. Ehkä hieman erilailla kuin näkevä miehistö, mutta lopputulos on tärkeintä. Suwena oli irti ja lähdimme kohti Le Palaisin satamaa.