“Häkähälytys! Häkähälytys!” ei todellakaan ole sellainen hälytys, jonka haluat kuulla yöllä. Andrus oli katsomassa Netflixiä iPadilla ja minä kuuntelin parhaillaan äänikirjaa, kun hälytys yöllä laukesi. Häkä on hajuton kaasu ja hiljainen tappaja, joten avasimme nopeasti kaikki ikkunat ja luukut, ja aloimme tutkia, missä vika?

Mikään ei näyttänyt olevan tulessa, mutta akkulaturi latasi edelleen käyttöakkuja 30 ampeerilla. Aiemmin iltapäivällä Andrus oli kytkenyt maasähköjohdon, ja akkujen olisi pitänyt olla jo täyteen ladattuna. Hän sammutti nopeasti akkulaturin ja lähti seuraavaksi tutkimaan akkuja konetilaan. Akut olivat todella tulikuumat ja yksi akuista oli pullistunut ja ihan kuprulla. Onneksi se ei kuitenkaan ehtinyt räjähtää! Odotimme jonkin aikaa ja tuuletimme kaikki tilat. Sitten palasimme nukkumaan, kun muutakaan ei enää yöllä ollut tehtävissä.

Pullistunut AGM akku
Pullistunut AGM akku

Aamulla Andrus jatkoi akkujen ja laturin tutkimista. Akut olivat edelleenkin lämpimät, mutta eivät enää kuumat. Jännitteet näyttivät olevan kunnossa ja kokeilimme ladata akkuja. Latausvirta lähti 50 ampeerista ja laski myöhemmin 10 ampeeriin. Se on aivan liikaa ylläpitovaiheessa. Ongelma on siis varmaankin joko akuissa tai laturissa.

Vaihdoimme kaksi vuotta sitten Irlannissa meidän 4 x 225 Ah AGM akut ja kaksi vuotta on todellakin aivan liian lyhyt käyttöikä. Irlannissa vaihdetut akut olivat neljä vuotta vanhat ja myös tuokin aika on aivan liian lyhyt korkealaatuisille akuille.

Olemme pian lähdössä ylittämään Biskajanlahtea ja lähteminen avomerelle viallisen sähköjärjestelmän kanssa on ehdottomasti epäviisasta. Pohdittuamme kaikkia vaihtoehtojamme, päätimme jatkaa matkaa La Rochelleen. Biskajalle oli luvassa myrskyisää säätä ja La Rochelle olisi varmasti kiva paikka odottaa myräkän laantumista tai jos joudumme odottamaan varaosia. Toivoa sopii, että Suwenan sähköjärjestelmä on korjattu, kun keli paranee ja pääsemme jatkamaan etelään. Moottorissa on oma laturi ja varmistaakseen, ettei veneeseen syty tulipaloa, Andrus käytti laiturissa pari tuntia moottoria ennen kuin lähdimme kohti La Rochellea.

La Rochellen marinassa meille suositeltiin Pochon huoltofirmaa Suwenan sähköjärjestelmän korjaamiseksi. Täytyy kyllä todeta, että he olivat ammattitaitoisimmat venesähkömiehet, joita olemme koskaan tavanneet. He eivät ainoastaan löytäneet syyksi kaasuuntumiseen liittyvää lämpöreaktiota, joka tulee, kun AGM akkuja yliladataan liian isolla virralla kuumassa ympäristössä. He myös lisäksi tarkistivat kaapeloinnin ja soittivat Mastervoltin laturitukeen useita kertoja tutkiessaan laturin mystistä käyttäytymistä.

Vihdoinkin selvisi todellinen syy viime vuosien kaikkiin akkuongelmiin. Vika oli Nauticatin alkuperäisessä sähköasennuksessa. Meillä on kaksi Mastervoltin Mass 50A akkulaturia. Molemmilla latureilla on omat lämpötila-anturit, jotka pitäisi liimata akuston kuumimpaan paikkaan, esimerkiksi plus-navan viereen. Kuitenkin meidän molemmat lämpötila-anturit olivat viileässä paikassa, aivan pilssin pohjalla, öljyn ja veden peitossa. Jotenkin antureiden johdot olivat piilossa muiden laitteiden takana niin, että jopa Andrus oli hämmentyneen näköinen, kun asia selvisi. Hän on avannut jok’ikisen luukun ja läpän koloineen huoltojen yhteydessä, mutta hänkään ei ollut huomannut pilssissä, laitteiden takana, kahta irrallaan roikkuvaa anturia. Lisäkäänne tässä tarinassa on, ettei toinen antureista ollut edes kytketty laturiin. Laturinliitännät ovat metallisen ruuveilla kiinnitetyn kannen takana. Kun se avattiin, niin anturinjohto oli nippusiteellä kiinni kotelon seinässä ja täysin kytkemättä laturiin.

Lyhyesti sanottuna, kun virheellisen kaapeloinnin vuoksi laturin mielestä akut olivat viileät, niinpä se latasi akkuja täydellä virralla. Täällä oli myös melkoinen helleaalto ja tuulettoman sään vuoksi moottoroimme pitkiä matkoja. Moottorin sammuttamisen jälkeen konetilan lämpötila nousee ja meillä on tapana kytkeä maasähkökaapeli saman tien saavuttuamme satamaan. Näin ollen ylilatauksen mahdollisuus oli olemassa ja lopulta tapahtui edellä mainittu lämpöreaktio.

Onneksemme tulipalo ei syttynyt ja häkähälytin luultavasti pelasti henkemme. Koska nykyään veneet ovat täynnä kaikenlaisia laitteita, niin mielestämme häkähälyttimen tulisi olla pakollinen varuste.

Ammattilaisen vinkki! Häkä on ilmaa kevyempi, joten häkähälytin tulee asentaa veneen korkeimpaan sisäkattoon. Jos nukut hytinovi suljettuna, niin kannattaisi asentaa hälytin joka hyttiin.

Suwenan palo- ja häkähälytin
Suwenan palo- ja häkähälytin

Haluamme täydestä sydämestä kiittää Pochonin ammattitaitoista tiimiä La Rochellessa. Voimme lämpimästi suositella heidän palveluja kaikille, jotka tarvitsevat sähkö- tai elektroniikka-asennuksia veneeseensä.

Häkähälytys Les Sables d’Olonne ja La Rochelle 23.6. – 6.7.

2 thoughts on “Häkähälytys Les Sables d’Olonne ja La Rochelle 23.6. – 6.7.

  • August 28, 2017 at 09:07
    Permalink

    Hei, löysin bloginne
    Hei, löysin bloginne sattumalta viime vuonna. Toivoisin että päivittäisitte tiheämpään, vaikka uutta teksiä ei välttämättä tule niin kuvanne ovat hienoja. Oma veneilymme keskittyy Turun ja mökkisaaren väliseen matkaan jäätilanteesta riippuen sekä satunnaisiin päiväretkiin Saaristomerellä AMT 170 BRs-veneellä.

    Reply
  • October 10, 2017 at 16:35
    Permalink

    I can confirm that Pochon is
    I can confirm that Pochon is reliable.

    Should you visit La Rochelle again, I’d be glad to meet you : I didn’t know that Kornog, the Celt’s god of Winds, was pushing Suwena towards the coasts of Vendée.
    Our NC 441 is under construction for a delivery next spring and the relation of your journey across the European waters makes us very impatient to sail with her !!
    We have a house on the Ile de Ré, close to La Rochelle, and we would be delightful to know you and to take advantage of your experience of the NC 441 if you sail in our “pertuis” again.

    Thierry

    Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published.