Friisein saaret jäivät taakse, kun lähdimme Vlielandista kohti IJsselmeeriä ja Den Oeverin satamaa. Me päätimme jättää Den Helderin väliin, vaikka se alkuperäiseen matkasuunnitelmaamme kuuluikin. Den Helder on näyttänyt olevan monen suomalaisveneen pysähdyspaikka, kun veneet ovat olleet matkalla kaukaisille merille. Me kuitenkin suuntasimme kohti Afsluitdijkin patoa ja IJsselmeeriä.
Ohittaessamme Vlielandin lounaiskulmaa kirjoittelin rauhassa blogimerkintää ja Andrus ohjasi venettä, kun yhtäkkiä yläpuoleltamme, todella matalalta, jyristeli hävittäjä. Sitä seurasi heti perässä koko lentueellinen hävittäjiä, joten meteli oli melkoinen. Eipä aikaakaan kun VHF:ltä kuului kuulutus: ”Sécurité, sécurité, sécurité, this is Netherland’s war ship, war ship war ship…” He ilmoittivat koordinaatit, missä he aikovat pian ampua. Meillä tuli kiire tarkistaa koordinaatit, että olemmeko suoraan heidän tulilinjallaan, sillä olimme ylittämässä juuri yhtä ampuma-aluetta. Onneksi he ampuivat viereisellä ampuma-alueella kovilla ja me saimme jatkaa samaa reittiä eteenpäin.
Waddenzee on sen verran matala, että se alaveden aikaan osittain jopa kuivuu. Hollantilaiset kipparit selvästi tiesivät hyvät lekottelupaikat matkustajilleen, sillä sekä näimme purjelaivoja että perinteisiä nostokölisiä (leeboard) hollantilaisveneitä jälleen paljastuneella merenpohjalla. Niin näyttivät tietävän myös hylkeet, sillä myös hylkeet ottivat kaiken irti lekottelemalla kesäauringossa.
Jo kymmenen päivän ajan pohjoistuuli on antanut meille mukavat, mutta kylmät purjehdusolosuhteet. Lähtiessämme Vlielandista oli tuuletonta ja iltapäivällä nousi kevyt etelätuuli. Samalla lämpötila pompsahti heti kerralla 20 asteeseen. Jo oli vihdoinkin mahtavaa käydä vaihtamassa offshore purjehduspuku kevyempään asuun.
Matkattuamme 54 mailia saavuimme Afsluitdijk padolle ja IJsselmeerille johtavalle sululle. Afsluitdijk on 32 kilometriä pitkä pato ja sitä rakennettiin viisi vuotta 1927 – 1932. Ensimmäisen kerran patoa suunniteltiin jo vuonna 1886, mutta se toteutettiin puolivuosisataa myöhemmin. Padolla haluttiin estää Pohjanmeren tulviminen hollantilaiskaupunkeihin talvimyrskyjen aikaan ja tietysti samalla oli tavoitteena saada lisää maata. Padolla kulkee nykyään myös moottoritie, niinpä padon kohdalla ensin ajoimme avattavan sillan alitse ennen kuin saavuimme sulun edustalle.
VHF:llä saimme sulkumestarilta tiedon, että voimme ajaa hetken päästä sulkuun, heti pian saapuvan proomun jälkeen. Sulussa oli kiinteät pollarit seinässä ja sulku nousee vain reilun metrin ylöspäin, joten olimme pian IJsselmeerillä.
Heti sulun jälkeen on Den Oeverin satama. Meillä oli vielä hieman virtaa kintaassa, joten teimme jo toisen suunnitelmanmuutoksen samana päivänä ja päätimme jatkaa suoraan Enkhuizeniin. Vielä ylimääräiset 18 mailia jatkoimme matkaa. Tuntui kuin olisimme saapuneet Suomen järville, sillä vesi madaltui ja aallot tyyntyivät sekä ranta näkyi horisontissa koko ajan.
Enkhuizenissa on neljä satamaa. Me ajoimme sisään suoraan ensimmäiseen Compagnieshaven satamaan. Satama on valtavan suuri, mutta siitä huolimatta se oli jo ihan täynnä. Aikamme pyörittyämme, löysimme vielä yhden vapaan paalupaikan. Onneksi aamulla satamakonttorissa kuulimme, että saamme pitää paikan koko vierailumme ajan, eikä paikanomistajan pitäisi palata vielä. Meille on usein jo sattunut, että omistaja päättää palata aiemmin ja tulee häätämään meidät hänen paikaltaan. Näin Enkhuizenissa ei kuitenkaan onneksemme käynyt.
Kävellessämme pitkin Enkhuizenin katuja, pääsimme heti hollantilaisten kanavien makuun. Söpöjä pieniä kanavia risteilee sulassa sovussa katujen ja talojen joukossa.
Kävelymatkallamme ohitimme kaikki loput kolme Enkhuizenin satamaa. Kaksi keskimmäistä satamaa sijaitsevat kaupungin kanavilla. Ne näyttivät enemmän veneiden kotisatamilta. Ilmapiiri Hollannissa on hyvin rento, joten tuskin he ajaisivat vierasvenettä pois, jos satamassa on tilaa.
Enkhuizen vaikutti kivalta pienehköltä hollantilaiskaupungilta, jota voimme suositella pysähtymispaikkana IJsselmeerillä.