Ankkurissa Belle îlen Stêr-Ouen lahdella 7.6. – 8.6.

Suwena Stêr-Ouen ankkurilahdella Belle Île saarella Bretagnessa

Belle-île-en-Mer eli Kaunissaari on nimensä mukaisesti kaunis ja hyvin suosittu lomakohde Etelä-Bretagnessa. Olimme Concarneaussa odotelleet parempia ankkurointikelejä ja mainingin laantumista kovan tuulen jäljiltä. Keskiviikkoiltapäivällä irrotimme köydet ja lähdimme kohti seuraavaa meriseikkailua ja sellainen siitä kehkeytyikin. Ensiksi tapahtui se pahin sähkövinssin

Morbihan 11.6. – 14.6.

Morbihanin lahti Bretagnessa

Morbihanin lahti on 8 x 4 merimailin kokoinen sisämeri Etelä-Bretagnessa. Täällä on yhteensä noin 60 saarta ja karikkoa, joiden välissä vuorovesivirta kulkee useamman solmun vauhdilla. Olemme joskus Pariisin metrossa nähneet mainoksia Morbihanin lomakohteista, joten meidän odotukset olivat korkealla. Kaksi suurinta

Vannes 14.6. – 18.6.

Vannes, Bretagne

Vannes on kaunis, keskiaikainen kaupunki aivan Morbihanin lahden pohjukassa. Matkaa Morbihanin suulta on vain 10 merimailia. Moni kuitenkin jättää tämän upean helmen väliin. He kokevat hankalaksi ajaa Vannesin kaupunkiin kanavaa pitkin, joka lähes kuivuu alavedellä. Sisäänajo pitää ajoittaa vuoroveden mukaan,

Île d’Yeu 19.6. – 23.6.

Cruising Associationin laituribileet Yeun saarella Ranskassa

Kun syksyllä 2013 purjehdimme Etelä-Englantiin ja aloitimme Brittein saarten ympäri purjehduksemme, liityimme erittäin aktiiviseen englantilaiseen matkapurjehtijoiden veneseuraan, Cruising Association. Seuralla on ympäri maapalloa omia jaostoja. Liityimme aluksi Pohjanmeren jaokseen, jossa tutustuimme Itä-Englannin veneilijöihin. Nyt purjehtiessamme Biskajanlahdella, CA:n Biskajanlahden jaosto järjesti