Loch Eweltä on Portreen satamaan 35 merimailia matkaa. Saarien välissä tuuli oli vastainen, niinpä moottoroimme hiljakseltaan Skyen saarta kohti. Kohtapuolin horisontissa tulivat näkyville korkeat, jylhät kalliot. Ei ihme, että monet ovat ylistäneet Isle of Skye saaren kauneutta. Meidän suunnitelma oli käyttää Portreeta tukikohtana ja tehdä retkiä saarella. Onhan siellä maiseman lisäksi myös skottiklaanien linnoja sekä Taliskerin tislaamo.

Isle of Skye
Isle of Skye

Matkalla ohitimme South Rona saaren, joka sijaitsee Skyen ja Manner-Skotlannin välissä. Siellä näytti olevan kutsuvia ankkurilahtia. Me kuitenkin jatkoimme suoraan Portreehen.
Portreen ankkurilahti Isle of Skyella
Portreen ankkurilahti Isle of Skyella

Saavuimme Portreen edustalle ja lahdella oli runsaasti vapaita poijuja sekä hieman kauempana ankkurointiin sopiva alue. Kun säätiedotus lupaili tuulen kovenevan ja ankkurointialue oli selkeästi avoimempi luvatulle tuulelle, niin päätimme valita poijun. Poijut näyttivät olevan kovin lähellä toisiaan ja siinä meni tovi ennen kuin Andrus valitsi yhden tuumaten, että ”tähän me mahdutaan”. Pian kuitenkin viereisen norjalaisveneen miehistö alkoi köysitöihin siirtääkseen venettä. He huutelivat, että ”poijut ovat aivan liian lähekkäin, sillä he edellisenä yönä olivat tönäisseet naapurivenettä”. Me tarjouduimme siirtymään, mutta heillä oli jo köysi irti ja niin meidän väliin jäin tyhjä poiju.
Suwena Portreen ankkurilahdella Skotlannissa
Suwena Portreen ankkurilahdella Skotlannissa

Periaatteessa ongelmaahan ei ole, kun virrassa kaikki veneet kääntyvät osoittamaan jokseenkin samaan suuntaan. Kun taas on tuuletonta, niin vuorovirran kääntymisen aikana jokainen vene kulkee omaa polkuaan. Jos tällöin poijut ovat liian lähekkäin venekokoon nähden, niin siinä voi pieni pusu naapurin kanssa sattuakin.

Meidän valitsema kiinnityspoiju oli jo parhaat päivänsä nähnyt, niinpä ennen maihin jollailua Andrus pyöräytti kierroksen Suwenan ympäri tarkistaakseen köyden. Köyden suojana oli paksu muoviletku. Kun hän työnsi letkua hieman ylemmäs, niin hämmästykseksemme sen alta paljastui köysi, jossa oli enää kaksi ehjää säiettä, joiden varassa meidän Suwena odotti kovenevaa tuulta. Onneksi katastrofin poikanen paljastui ja lisäsimme saman tien oman kiinnitysköyden varmistukseksi Suwenan poijuköydeksi.

Sunnuntaina kävimme tankkaamassa vettä Portreen laiturissa (5 puntaa per tankkaus) ja palatessa valitsimme toisen poijun, jossa oli ehjä köysi. Laitoimme kyllä edelleen myös oma köyden varalle. Ilmoitimme myös satamahenkilökunnalle, että yhdessä poijussa on köysi poikki, mutta se ei ainakaan meidän vierailun aikana aiheuttanut mitään toimenpiteitä, ei korjausta eikä rikkinäisen poijun merkkausta. Tämä oli meille ensimmäinen merkki, että Portreessa ei veneilijöitä arvostettu. Jotenkin koko kaupunki oli kokonaan suunnattu maaturisteille.

Eve Isle of Skyella Skotlannissa
Eve Isle of Skyella Skotlannissa

Vihdoinkin saavuimme paikkaan, jossa oli vierekkäin oikeita seafood ravintoloita. Fish and chips paikkoja me emme laske kalaravintoloiksi. Yksi parhaista asioista Portreessa osoittautuikin herkullisiksi kala-antimiksi.
Isle of Skye kalastajien päivänsaalis
Isle of Skye kalastajien päivänsaalis

Orkneyn ja Shetlannin saarilla talot olivat kaikki harmaita, joten Portreen värikkäät talot hyppäsivät suorastaan silmille.

Naapuri veneemme norjalaiset, jotka olivat olleet Portreessa jo aiemminkin, suosittelivat torin laidalla sijaitsevaa pubia. Juuri tänä lauantaina siellä esiintyi Emerald, joka soitti keltti-rockia. He olivat sovittaneet monet tutut biisit kuten U2:n With or Without You letkeäksi kelttiläiseksi versioksi. Siinä lauantai-ilta vierähtikin kelttirockin tunnelmissa.

Paikallisen kalastajan lähivesien vinkit pubissa Isle of Skyella
Paikallisen kalastajan lähivesien vinkit pubissa Isle of Skyella

Valitettavasti opastettu retki saaren ympäri oli täysin fiasko. Koko kiertoajelun aikana retken oppaana toiminut kuski ei osannut itse kertoa mitään. Hän ajeli vain jonossa toisten kiertoajelubussien kanssa paikasta toiseen. No, nähtiin me kuitenkin luonnonkaunis vesiputous, Skyen korkein paikka Quiraing vuori, Taliskerin tislaamo sekä Dunveganissa sijaitseva MacLeod klaanin linna.
Vesiputous Isle of Skyella Hebrideillä
Vesiputous Isle of Skyella Hebrideillä

Isle of Skye
Isle of Skye

Taliskerin tislaamo Isle of Skyella
Taliskerin tislaamo Isle of Skyella

MacLeodin linnan seinillä muotokuvista katselivat MacLeodin klaanipäälliköt monessa polvessa. Onhan Dunveganin linna yksi vanhimpia Skotlannin pysyvästi asuttuja linnoja.

Skotlantilaisen perinteen mukaan suvun nimi pojasta eteenpäin kantaa klaani-isänsä nimeä Mac-alkuisena. (Gaelin kielellä Mac tarkoittaa siis jonkun poikaa eli son of). Dunveganin linna on ollut MacLeodin suvun hallinnassa jo 30 klaanipäällikön johdolla 800 vuotta ja se on edelleenkin suvun yksityisasuntona ja nykyinen MacLeodin klaanipäällikkö on Hugh Magnus.

MacLeod klaanin linna Dunveganissa Skotlannissa
MacLeod klaanin linna Dunveganissa Skotlannissa

Ehdottomasti Skyen nähtävyydet kannattaa kiertää itse vuokra-autolla ja varata siihen aikaa ainakin pari kolme päivää. Auto pitää vain varata hyvissä ajoin – ainakin viikkoa etukäteen. Ei nimittäin näyttänyt olevan toivoakaan saada autoa samalle päivälle tai ihan lähi päiville keskellä heinäkuuta.

Näin jälkikäteen voimme ehdottomasti suositella Skyen kiertämistä omalla veneellä erityisesti Skyen länsipuolella ja yöpyä rauhallisissa vuonoissa. Sitä mekin aluksi harkitsimme, mutta aikataulun vuoksi päädyimme tähän ratkaisuun ja se kyllä hieman harmittaa. Kiinnityspoijuja löytyy sekä Taliskerin että Dunveganin edustalta.

Vaikka Skyen maisemat olivat henkeäsalpaavat, niin kevyesti pettyneenä päästimme keskiviikkoaamulla kiinnitysköyden irti ja lähdimme purjehtimaan kohti Plocktonia.

Portree Isle of Skyella Hebrideillä
Portree Isle of Skyella Hebrideillä

Isle of Skye, Hebridit 5.7. – 9.7.

One thought on “Isle of Skye, Hebridit 5.7. – 9.7.

  • February 28, 2018 at 10:49
    Permalink

    Isle of Sky is such a
    Isle of Sky is such a charming place to spend out the time this way.

    Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published.