Purjehdus Bangorista Belfastiin oli lyhyt 11 merimailin pyrähdys. Tuuliennuste lupasi 20 solmun tuulta, mutta Belfast Loughilla tuuli puhalsikin 30 solmua etelästä. Purjehdimme kuitenkin lahden etelärannan puolella, joten siellä ei ollut lainkaan aaltoja. Niinpä jälleen teimme tälle kesälle uuden ennätyksen, 8,8 solmua veden suhteen tosi pieneksi reivatulla genoalla.
Belfast Marina sijaitsee kaupallisen sataman perällä. Eri opaskirjoissa ja nettisivuilla on erilaisia ohjeita, missä lahdella saa purjehtia ja miten sisäänajolupa pitää VHF:llä pyytää. Ohjeet tuntuvat monimutkaisilta ja ne on tehty laivaliikenteelle. Huviveneille se on itseasiassa paljon yksinkertaisempaa. Belfast Lough -lahdella saa purjehtia ruopatun Victoria Channel laivaväylän vierellä, kunnes lähestyy poijua numero 12. Silloin purjeet pitää laskea ja pyytää VHF:llä kanavalla 12 sisäänajolupa Belfastin huvivenesatamaan. Kaupallisen liikenteen salliessa huvivene saa luvan ajaa Abercornin altaaseen, jonka perältä satama löytyy. Näin helppoa se on.
Belfastin satamasta ei ole juurikaan tietoa missään. Jopa Reedsin almanakassa se on vain lyhyesti mainittu. Satama osoittautui tosi kivaksi, noin 40 veneen satamaksi. Se on myös noin puolta edullisempi kuin muut näillä main olevat satamat, 16,5 puntaa/yö riippumatta veneen koosta ja sisältäen veden ja sähkön.
Satama sijaitsee Lagan-joen itärannalla Titanic-keskuksen ja Odyssey paviljongin välissä. Sieltä on sopiva 15 – 20 minuutin kävelymatka keskustaan.
Pyörähdimme yhtenä Belfastin päivistämme Titanic-keskuksessa, joka kyllä täytyy sanoa, että se oli jonkin verran pettymys. Se on todella teknisesti toteutettu ja siinä mielessä hieno. Siitä näkee, että se on tehty suurella rahalla. Jotenkin siitä jäi kuitenkin puuttumaan koko pihvi, sillä enimmäkseen näyttely keskittyi Titanicin telakan esittelyyn ja laivan lastaukseen. Oli hienoja animaatioita, esim. montako kananmunaa laivaan oli lastattu. Se, miksi juuri tällainen laiva päätettiin rakentaa, millainen Titanic laivana todella oli ja mitä kaikkia uusia teknisiä saavutuksia Titanicin rakentamisen myötä laivateollisuuteen saatiin, jätettiin kertomatta. Myös Titanicin viimeisistä hetkistä oli hyvin lyhyt ja pinnallinen vilaus. Onhan se tietysti ollut valtava teollisuuden ponnistus Belfastissa, kun se on rakennettu.
Titanic-keskuksen vieressä oli laiturissa S/S Nomadic, joka on ollut Titanicin ja muiden White Star Line laivojen yhteysaluksena Cherbourgin satamassa. Melkoinen jolla se on ollutkin, kun sillä on kuljetettu tuhat ihmistä kerralla satamasta laivalle. Oli mielenkiintoista huomata, että vielä tuolloinkin tuolit ja penkit olivat suunniteltu pienemmille ihmisille.
Eräänä iltana juuri saapuessamme kaupungilta Suwenalle pulahtivat reippaat meripartiolaset (Belfast Sea Cadets) testiuinnille satama-altaaseen. Heidän tehtävänään oli uida satama-altaan poikki. Melkoinen pulina ja kiljahtelu siinä kävikin, kun meripartiolaiset uivat vaatteet päällä ja kengät jalassa 12-asteisessa vedessä. Jokainen suoritti testiuinnin ja pian Suwenan vieritse juoksivat iloiset uimarit kiireenvilkkaan suihkuun lämmittelemään. En olisi kyllä itse tarennut veteen vielä mennä – edes verkkareissa kuten nuo nuoret merikadetit.
Belfast osoittautui tunnelmaltaan viihtyisäksi, moderniksi kaupungiksi. Keskustan ilme on todella uusi. Vuoden 1998 pitkänperjantain sopimuksen (Good Friday Agreement) jälkeen Belfast on kokenut muodonmuutoksen. Uusia rakennuksia on rakennettu runsaasti ja nuorta puustoa oli myös istutettu. Keskustan katukuvassa liikuskeli runsaasti turisteja ystävällisten belfastilaisten joukossa. Ydinkeskustassa ei enää ollut tietoakaan aikaisempien vuosikymmenten levottomuuksista.
Belfastin kahtiajakoisuus näkyi kuitenkin edelleen Länsi-Belfastissa, kun lähdimme omalla mustalla taksilla (black cab) kiertoajelulle. Tämä kierros oli todella valaiseva ja mielenkiintoinen. Kiertelimme taksilla niin katolisten kuin protestanttien puolella.
Meidän taksinkuljettajamme oli katolilainen. Hän kertoi tasapuolisesti ja mielenkiintoisesti molempien osapuolten näkökulmasta Belfastin historiasta koko levottomuuksien ajalta. Hän esitteli meille myös kuuluisat seinämaalaukset (murals), joita Länsi-Belfastissa on todella paljon.
Vaikka keskusta tuntuu nykyaikaiselta ja siistiltä kaupungilta, niin Länsi-Belfastin kierros näyttää edelleenkin lähihistorian arvet. Protestanttien ja katolilaisten asuinalueiden välissä on edelleen muuri. Sen lisäksi, että muurin päällä on vielä piikkilanka-aitaa, niin myös muuria vasten sijaitsevien talojen takapihojen päälle on rakennettu kanaverkosta katos suojaamaan piha-aluetta. Muurin kolme porttia suljetaan edelleenkin yöksi: kaksi ilta kymmeneltä ja yksi jo ilta seitsemältä.
Myös taksit on merkitty väritarroilla, jotta asiakas tietää, ottaako hän katolisen (valkoinen), protestanttisen (keltainen) vaiko puolueettoman (vihreä-tarraisen) taksin. Jotenkin ensimmäisinä päivinä tuntui, että kahtiajakoisuus on mennyttä, mutta vierailumme jatkuessa näitä levottomuuksien jättämiä merkkejä oppi huomaamaan.
Kaiken kaikkiaan rauhanprosessi on edistynyt uskomattoman hyvin. Vain 17 vuodessa Belfast on muuttanut maineensa sotatantereesta moderniksi kaupungiksi. Kaikkialla tunnelma on positiivinen ja voimme vain toivoa, että ihmiset muilla levottomuusalueilla ympäri maailmaa voisivat seurata Belfastin jalanjäljissä. Kuten meidän taksinkuljettajamme totesi: “Levottomuuksissa ei ollut kyse uskonnosta eikä rahasta, vaan siitä, että jotkut kokivat tulleensa väärinkohdelluiksi. Anoa tapa lopettaa sota on, kun kukaan ei voita ja ihmiset oppivat elämään jälleen rinnakkain, kuten esimerkiksi lapset lähetetään samoihin kouluihin.”