Pienen idyllisen Honfleurin jälkeen olimme matkalla kohti huomattavasti suurempaa 1500 venepaikan Cherbourgin satamaa. Tällä 76 mailin matkalla lokikirja sai kaksi merkittävää merkintää. Ensiksi Suwena siirtyi nolla-meridiaanin toiselle puolelle, jolloin siirryimme itäiseltä pallon puoliskolta läntiselle.

Cherbourgin satamassa on 1500 venepaikkaa
Cherbourgin satamassa on 1500 venepaikkaa

Teimme myös oman nopeusennätyksen pohjan suhteen, 10,7 solmua, kun kiersimme Cotentin niemen ympäri. Cotentin niemeä kutsutaan myös Cherbourgin niemeksi ja sen koillisnurkkaa taas sanotaan Pointe de Barfleur nimellä ja sen edustalla on jokaiseen opaskirjaan varoituksella merkitty Raz de Barfleur alue (englanniksi race). Meillä tällaista aluetta kutsutaan virran kuroutumaksi. Kun nopea vuorovesivirtaus ylittää nopeasti nousevan merenpohja-alueen, tällöin virran kuroutumaan syntyy murtuvia aaltoja, pyörteitä ja vaarallisia virtauksia. Huonolla säällä Pointe de Barfleur suositellaan kierrettäväksi noin 5 – 7 mailin päästä, kun erityisesti luoteis- ja kaakkoistuulet puhaltavat vuorovesivirtausta vastaan. Meidän matkapäivänä oli täysi pläkä, joten jouduimme ajamaan moottorilla ja uskalsimme kiertää Barfleurin parin mailin etäisyydellä. Siitä huolimatta vesi oli pyörteilevää ja autopilotilla oli täysi työ pitää Suwena kurssissa. Kuitenkin SOG nopeusennätyksemme syntyi, sillä myötävirtaa oli 4,2 solmua ja oma vauhtimme oli 6,5 solmua, siksipä Suwena kiisi Cherbourgia kohti jopa 10,7 solmun vauhdilla.

Jumbo suuri satama oli erittäin täynnä. Vain erillisessä odotuslaiturissa, josta ei ole kulkuyhteyttä maihin, löytyi tilaa. Me kiinnitimme Suwenan odotuslaituriin ihan mielellään, sillä jollamatka veneeltä sataman laituriin oli kivaa vaihtelua alku kesän jatkuvaan marinassa olemiseen. Myös sataman edustalla oli ankkurissa kymmenkunta venettä. Ankkurointialue on aivan Cherbourgin laivastotukikohdan edustalla huvivenesataman ulkopuolella.

Suwena Cherbourgin odotuslaiturissa
Suwena Cherbourgin odotuslaiturissa

Sunnuntaiaamulla satamaheijarin saapuessa jollalla veneellemme satamamuodollisuuksia varten, saimme kuulla selityksen täpö täyteen satamaan. Tänä viikonloppuna Cherbourgin satamasta starttaa Ranskan yksi suosituimmista meritapahtumista. Tour des ports de la Manche on viikon purjehduskilpailu, johon tänäkin vuonna osallistui yli sata venettä. Kisaan saavat osallistua kaikki veneet, jotka ovat pituudeltaan 7 – 14 metriä. Purjehduskisaa on järjestetty vuodesta 1984 alkaen.
Vilkas veneliikenne Cherbourgin satamassa
Vilkas veneliikenne Cherbourgin satamassa

Sunnuntai 14.7. on Ranskan kansallispäivä, ranskaksi La Fête Nationale, joka on saanut englanniksi nimekseen Bastille Day. Ympäri Ranskaa kansallispäivää juhlitaan paraatein ja erilaisilla tapahtumilla. Illalla satamassa yacht clubin ravintolassa oli myös tunkua. Saimme onneksemme varattua pöydän ja vietimme mukavan illan yacht clubilla, jossa kokit valmistivat herkullisia niin liha- kuin kalaruokia avotulella puugrillissä. Pimeän laskeuduttua cherbourgilaiset kruunasivat vielä Bastillen päivän mielettömän hienolla ilotulituksella puoli kahdeltatoista.
Cherbourgin rantakatu
Cherbourgin rantakatu

Cherbourgin yacht clubin kokki valmistamassa ruokaa avotulella
Cherbourgin yacht clubin kokki valmistamassa ruokaa avotulella

Honfleurissa Olivier vinkkasi meille ravintola kyltin, Recommandé par le Routard. Vuodesta 1973 alkaen Routard on julkaissut vuosittain matkakirjoja, joissa he antavat suosituksia mm. hyvistä ravintoloista. Kun Routard on suositellut jotain, voi yritys hankkia Routardin kyltin osoittamaan, minä vuonna heidät on valittu parhaiden joukkoon. Cherbourgissa kokeilimme yhtä Routardin suosittelemaa ravintolaa, joka oli saanut jopa neljänä peräkkäisenä vuonna Routardin suositukset. Niin palvelu kuin herkullinen ankanrinta olivat erinomaisia, joten Routard oli tämän ravintolan kohdalla ihan oikeassa. He muuten tekevät 200 salaista matkaa vuosittain, jotta heidän matkakirjat pysyvät ajan tasalla. Hmmm, ainakin Ranskassa voisimme olla halukkaita liittymään ruokamaistelijoiden joukkoon, jos testaajista on pulaa.

Cherbourgin satama on hyvä veneen huoltojen kannalta, sillä sieltä löytyy pari venetarvikeliikettä sekä huolto- että myös venemyyntiliikkeitä. Me löysimme venetarvikeliikkeestä vesitiiviit pussukat. Olemmekin kaivanneet sopivaa säilytyspussukkaa, missä pikkutavaraa voi merellä säilyttää, kun käsiä tarvitsee purjeiden trimmaamiseen. Nähtäväksi jää, täyttävätkö Cherbourgin ostokset ennakko-odotukset.

Cherbourg 13.7. – 15.7.

Leave a Reply

Your email address will not be published.