Kolme päivää Göteborgissa on ihan liian vähän, mutta kyllä sillä alkuun pääsee. Ruotsin toisiksi suurin kaupunki tarjoaa niin paljon tekemistä ja nähtävää. Me olimme hieman väsyneitä pitkän kanavamatkan päätteeksi, joten aluksi otimme vaan rennosti ja nautimme kaupungin fiiliksestä.

Lilla Bommens vierasvenesatama sijaitsee ihan keskellä Göteborgin sydäntä. Sataman vieressä ovat niin Göteborgin oopperatalo kuin valtavan suuri ostoskeskus Nordstan. Parin minuutin kävelymatkan päässä ovat myös Nils Eriksson -linja-autoasema sekä Göteborgin rautatieasema.

Lilla Bommens satama Göteborgissa
Lilla Bommens satama Göteborgissa

Vaikka kaupunki on niin suuri, jotenkin he ovat pystyneet säilyttämään pikku kaupungin viihtyisyyden. Kaikissa risteyksissä ei edes ole liikennevaloja. Niin autot kuin jalankulkijat liikkuvat saumattomasti ryntäilemättä toistensa eteen. Raitiovaunuja risteilee joka suuntaan. Jopa 13 raitiovaunulinjaa liikennöi Göteborgin kaupunkiliikennettä. Näimme myös todella harvinaisen neljän raiteen raitsikkaristeyksen keskellä kaupunkia. Ehkäpä juuri raitsikoiden kolistelu pitkin kylänraittia antaa kaupungille idyllisen lisämausteen. Samaan aikaan Göta-joella ja kanavilla kuljettavat Älvsnabben-lautat turisteja katsomassa kaupunkia.
Ravintolat Göteborgin Avenuella
Ravintolat Göteborgin Avenuella

Lilla Bommens satama oli todella kiva ja hyvin toimiva satama. Se on todella vierasvenesatama, sillä paikallisten isommat kerhosatamat sijaitsevat Göta-joen alajuoksussa lähempänä merta. Itse Göteborg sijaitsee noin 5 merimailia jokea ylöspäin, niinpä Lilla Bommensin sijainti keskellä Göteborgia on erittäin oivallinen kaupungissa vierailevalle.

Kerrankin satamassa oli riittävästi sähkötolppia. Erikoista oli se, että sähkö kytkettiin päälle tietokoneohjauksella satamatoimistosta. Satamakapteeni vain kysäisi sähkötolpan numero, johon olimme Suwenan sähköpistokkeen tökänneet. Var så god ja homma pelitti.

Lilla Bommens satama on varustettu med mooring -köysillä. Koska satama ei ollut vielä täynnä, antoivat he pidempien veneiden olla kylkikiinnityksessä, jotta kulkuväylällä olisi paremmin tilaa. Tiistaina ollessamme juuri aamupalalla ilmestyi kaveriporukka meidän laiturille kiskomaan med mooring -köysiä yksitellen. Aikamme ihmeteltyämme Andrus meni juttelemaan heidän kanssa ja kuuli, että he tarkistavat ja vaihtavat kiinnitysköydet uusiin. Pian ilmestyikin sukeltaja varusteineen ja porukan pomo virnistellen ilmoitti, että ”No toilet flushing today, please” Toki hän pyysi myös, ettei kukaan käyttäisi moottoria, kun sukeltaja on vedessä. Laiturin päähän nostettiin viestilippu A, joka jopa hiljensi satamasta lähtevien turistilaivojen vauhtia hetkeksi. Paitsi etteivät he pitkään varovaisesti kulkeneet, sillä pian ne taas nostivat vauhtinsa AIS:n mukaan jopa 10 solmuun, vaikka joella nopeusrajoitus oli vain viisi.

Göteborgissa ei tarvitse olla janoisena eikä nälkäisenä, sillä ravintoloita, kahviloita ja toki baareja piisaa pilvin pimein. Tämän kokoiseksi kaupungiksi ravintoloita oli todella hurja määrä. Avenue oli toki täynnä hieman kalliimpia ravintoloita ja Saluhallenin läheisyydessä ja vanhassa kaupungissa hintataso oli hieman edullisempi. Tämä on todella paikka, jonne kulinaristin kannattaa askeleensa johdattaa.

Veneihmisinä lähdimme innokkaasti tutkimaan Lilla Bommensin vieressä sijaitsevaa meriaiheista elämyskeskusta Maritiman. Siellä on 20 museoalusta, joista ilman muuta mielenkiintoisin oli Draken luokan sukellusvene Nordkaparen vuodelta 1961. Tuntui villiltä kivuta pyöreästä sukellusveneen luukusta jyrkkiä metallisia tikkaita pitkin laivan uumeniin. Nippeleitä ja nappuloita kaikenlaisten laitteiden ohjaamiseen löytyi koko 69 metrin matkalla laivan keulasta perään. Miehistöä sukellusveneessä on ollut 40 ja he ovat jakaneet kahdessa vuorossa makuutilan, jossa oli yhteensä 20 vuodepaikkaa kerrossänkyinä kiinnitettynä suoraan laivan metalliseen runkoon. Vapaavuorossa oleva merimies kiipesi kapeaan punkkaan ja kiinnitti itsensä kolmella vyöllä sängyn korvikkeeseen. Punkkien välissä säilytettiin torpedoja, joten puolen miehistön ja räjähdysalttiiden torpedojen keskellä mahtoivat unet olla mielenkiintoisia.

Eve matkalla Nordkaparen sukellusveneen uumeniin
Eve matkalla Nordkaparen sukellusveneen uumeniin

Laivat Göteborgin Maritiman museossa
Laivat Göteborgin Maritiman museossa

Pitkän kanavamatkan ja leppoisien kaupunkipäivien jälkeen olikin aika alkaa valmistella Suwenaa merelle. Kaikki tavarat olivat rennosti pitkin venettä. Pöytäliinat ja koriste-esineet pöydillä ei merelle kannata edes haaveilla. Niinpä meidän juhannusvalmisteluihin bunkrauksen lisäksi kuului Suwenan valmistelu jälleen merikelpoiseksi. Juhannuksen viettopaikaksi valitsimme Marstrandin saaren, joka on noin parikymmentä merimailia pohjoiseen Göteborgista. Paikalliset kertoivat, että Marstrand on suosittu juhannuspaikka. Päätimme lähteä sinne jo torstaina, jotta saamme Suwenalle mukavan laituripaikan juhannuksen ajaksi.

Göteborg 18.6. – 20.6.

Leave a Reply

Your email address will not be published.