Vihdoinkin olimme matkalla Cíesin saarille. Edellisenä kesänä saariretkemme jäi yhdeksi ankkuriyöksi sääolosuhteiden vuoksi, joten palo takaisin tänne jo roomalaisten nimeämille jumalten saarille oli kova. Suwenan navigointilupa oli edelleen voimassa, joten Andrusin tarvitsi vain edellisenä päivänä hankkia netistä ankkurointilupa saaripäiviksemme. Kyllä meinasi jännittää, että jätimmekö rekisteröinnin viime tippaan? Huh, paikkoja oli vapaana ja saimme ankkurointiluvan Suwenalle, sillä niitä myönnetään vain rajoitettu määrä luonnonsuojelualueelle. Galician lupien hakemisesta kirjoittelimmekin jo edellisen vuoden blogitarinaamme.
Purjehdimme Cangasista Cíesille jälleen iltapäiväisen Nortadan myötä koko kymmenen merimailin matkan. Vendailimme nauttien ihanasta iltapäivästä kevyessä vastatuulessa. Keli oli mitä täydellisin emmekä todella olleet yksiksemme purjehtimassa Vigon lahdella 🙂
Saavuimme Cíesille niin hyvissä ajoin, että saimme rauhassa valita hyvän ankkuripaikan. Laskimme koukun Praia das Rodas rannan edustalle. Loppujen lopuksi meidän parin päivän saarimatkan aikana Rodaksen edustalla oli koko ajan kymmenkunta venettä ankkurissa, vaikka veneitä tuli ja meni. Cíes näytti olevan suosittu niin paikallisten kuin matkaveneilijöiden joukossa. Meidän aikana lahdella liehui ainakin Saksan, Hollannin, Sveitsin, Ranskan, Englannin ja tietysti Espanjan ja meidän Suomen lippumme.
Sunnuntaiksi oli luvassa nätti aurinkopäivä, joten lähdimme innolla jollalla maihin tutkimaan saarta. Uintialueesta oli erotettu beach landingille oma alue ja huristelimme Pikku Suwenalla punaisten ja vihreiden poijujen välistä rannalle. Hiekka oli käsittämättömän pehmeää ja hienoa hiekkaa. Ensimmäinen patikointipäivän urheilusuoritus olikin, kun kädet pinkeinä ja jalat syvällä hiekassa kiskoimme jollan vuorovesirajan yläpuolelle, jotta se olisi vielä odottamassa meitä päiväretkemme jälkeenkin.
Cíesin saaret koostuvat kolmesta saaresta. Eteläsaarelle Illa de San Martiño pääsee vain omalla veneellä – ei lautoilla lainkaan. Me kuitenkin keskityimme kahteen pohjoisempaan saareen: keskisaareen Illa do Faro ja pohjoisimpaan Illa de Monteagudo. Näitä kahta yhdistää bumeranginmuotoinen hiekkakyngäs, jonka sisäpuolelle saarien väliin on muodostunut laguuni.
Aloitimme patikkamme suuntaamalla Faron etelärannalle Praia de Nosa Señora rannalle, jonka edustalla edellisenä kesänä yövyimme ankkurissa. Tänään keli oli oivallinen ankkuroitua myös tälle lahdelle ja pari venettä olivatkin löytäneet tämän rauhaisan ankkuripaikan.
Me patikoimme enimmäkseen Faron saarella. Päivän matkaksi tuli reilu 12 kilsaa. Matka ei yksistään kerro koko totuutta, sillä kiipesimme ilman muuta Faron majakalle 175 metrin korkeuteen, joten lihasjumppaa tuli.
Faron majakalle oli matkaa 3,5 kilsaa. Kiersimme laguunin ja nousu majakalle alkoi metsän siimeksessä. Polku oli oikein hyvässä kunnossa ja aina silloin tällöin vastaan tuli myös muita majakkaretkeläisiä. Lähempänä majakkaa nousu jyrkkeni ja polku risteili siksakkina ylös kukkulan rinnettä, mutta ylhäällä tämä oli sen arvoista. Majakalta avautui henkeäsalpaavat näköalat niin Baionan, Vigon kuin Pontevedran lahdille – kirjaimellisesti!
Cíes on uskomattoman kaunis paikka ja lisäksi vielä luonnonsuojelualue, jossa ei ole autoja, pyöriä eikä hotellejakaan, joten saa rauhassa kuljeskella ja nauttia maisemista. Saarelle toki tulee päiväretkeilijöitä yhteysaluksilla ja osa matkaajista jäävät yöpymään leirintäalueelle telttailemaan. Ja tietysti osa patikoijista saapuvat saarelle omalla veneellä kuten me.
Eri puolelta Rías Baixas lahtia saapuu useita yhteysaluksia saarelle ja niiden laituri on pohjoisimmalla Monteagudon saarella. Parhaimmillaan jopa neljä lauttaa odotti paluukyytiläisiä mukaansa illalla. Suurin osa matkaajista käy täällä vain päiväseltään. Hiekkarannat alkoivat ihan yhteysalusten laiturin vierestä ja hämmästelimme todella, että laiskimmat turistit olivat levittäneet pyyhkeensä ihan yhteysalusten viereen, generaattorimelun ääreen. Siinä laivojen pakokaasussa ja metelissä he vaan viettivät viikonlopun laatuaikansa 🙁 Ihan vähän matkan päässä alkoi luonnonrauha niin hiekkarannat kuin patikkareitit.
Sunnuntai-illalla oli ihan käsittämättömän upea ilta. Kun kaikki päiväkävijät olivat poistuneet, vain me muutamat veneilijät jäimme hiljaiseen iltaan lahdelle. Tyyni meri ympäröi meidät täysin tummassa lämpöisessä yössä. Ei melua, ei valosaastetta – vain uskomaton rauha ja tähtitaivas yllä. Andrus jopa ihaili Jupiteria, joka tavallisesti näkyy pistemäisenä tähtenä, näkyi nyt kiekkona taivaalla.
Cíes näytti tällä kertaa meille parhaat puolensa. Tämä on todella Galician helmi. Ei ihme, että tänne tulee niin moni ankkuriin, uimaan, patikoimaan tai ihan muuten vaan elpymään.