Vietimme torstaista lauantaihin aikaa Jurmon saarella. Jurmo kuuluu Ahvenanmaan Brändön kuntaan, joka koostuu useista saarista Saaristomeren pohjoisosassa. Jurmo on idyllinen, mutta tavallaan karu, kallioinen saari. Paikallisesta väestöstä näkee, että he viihtyvät erinomaisesti omalla saarellaan.

Suwena Jurmon satamassa
Suwena Jurmon satamassa

Kävimme saaren näköalatornissa, josta pääsimme näkemään koko Jurmon.
Jurmon kylänäkymä
Jurmon kylänäkymä

Satamassa oli kolme mielenkiintoista töttöröä, joiden merkitys ei meille valjennut. Arvelemme niiden liittyvän suurempien alusten kiinnittäytymiseen. Sää oli tosi vaihtelevaa aurinkoisesta 20 asteesta sateiseen ja pilviseen 12 asteeseen, kuten oheisista kuvista näkyy.
Rakennelmat Jurmon satamassa
Rakennelmat Jurmon satamassa

Miehistöllä Jurmossa oli ensi kertaa päällä Suwena-asusteet. Teetimme pari erilaista Suwena paitaa. Päällä olevissa paidoissamme on Suwenan kotisataman koordinaatit ja toisessa paitamallissa on sektoriloistot Suwenan oman logon lisäksi.
Eve Jurmon näköalatornissa
Eve Jurmon näköalatornissa

Andrus Jurmon näköalatornissa
Andrus Jurmon näköalatornissa

Lauantai-iltapäivällä siirryimme 32 mailia keskelle saaristomerta Korppoon saaren Verkanin satamaan, jossa aiomme viipyä maanantaihin saakka.
Tuntui mukavalta saapua satamaan, kun satamahenkilöstö riensi vastaanottamaan köysiä. Vaikka satamassa on paljon vierailijoita, on palvelu erittäin ystävällistä työntekijöiden kiireestä huolimatta.

Verkanissa oli ensimmäistä kertaa todella jo enemmänkin veneitä. Veneitä tuli ja lähti koko ajan ja lauantai-iltana sataman ravintolassa oli runsaasti ruokailijoita. Astuessamme saarelle suorittaaksemme veneen satamamaksun, leijui nenään niin makoisat tuoksut, että päätimme saman tien menevämme illalla nauttimaan pihviä. Ruoka olikin parasta, mitä tähän mennessä venesatamaravintoloissa olemme saaneet. Siitä lähetimmekin kokille kiitokset. Samoin saunassa kävi vilske, kun venekunnat viettivät viihtyisää lauantai-iltaa Verkanissa.

Suwena Verkanin satamassa
Suwena Verkanin satamassa

Verkanin satama
Verkanin satama

Koko sunnuntain tuuli on noussut hetki hetkeltä enemmän. Tätä kirjoittaessa tuulimittarimme näyttää tuulen olevan 12 m/s ja puuskissa 23 m/s. Säätiedotus on ihan sekaisin, sillä se lupasi tuulta enintään 8 m/s. Vaikka tuuli laittaa peräkuomun läpättämään, on satama hyvin suojainen eikä aaltoja ole.

Meri näyttää olevan täällä saariston suojassa erilainen kuin tuttu Perämeremme. Vaikka tuuli on kova niin aallokkoa ei synny. Esimerkiksi 10 m/s tuulella pieniä avoveneitä kulkee ristiin rastiin. Suosituin venemerkki onkin Buster, joita olemme nähneet enemmän kuin muita venetyyppejä yhteensä.

Kävimme juuri auttamassa viereen saapuvaa purjevenettä kiinnittäytymisessä. Heillä oli hajonnut moottorin vesipumppu, joten he joutuivat luovimaan laituriin saakka kovassa vastatuulessa.
Samoin meiltäkin löytyi pieni huoltokohde, sillä huomasimme kulkuvalomme pimenneen, eikä meillä ollut valmiiksi varalamppua. Onneksi niitä on Verkanissa tarjolla ja aioimmekin vaihtaa valon tänään sunnuntaina. Kovan tuulen vuoksi päätimme siirtää lamppukiipeilyn huomiselle, jotta targakaarelle kiivetessä lampunvaihtaja pysyisi veneessä.

Maanantaina on tarkoitus tehdä venetoimistossa töitä ja jatkaa matkaa kohti Hankoa iltasella. Aiomme tehdä vielä yhden välipysähdyksen ennen Hankoa, mutta välisatamapaikka on vielä avoin.

Jurmo ja Verkan 11.6. – 14.6.

One thought on “Jurmo ja Verkan 11.6. – 14.6.

  • June 15, 2009 05:02:sta
    Permalink

    Hankoon
    Meillä on ajatuksena kanssa käydä Hangossa tänä kesänä, mutta maitse =) Puhuvat että on kaunis paikka…

    Täällä sataa tänään vettä ja tuulee kylmästi. Ei taas yhtään tunnu kesälle :O

    Sielläkin varmaan saa pukeutua toppatakkeihin =)

    t. Sanna JKL:n toimistolta

    Vastaa

Leave a Reply to Anonymous Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *