Sunnuntaiyön tuntui kuin olisimme nukkuneet kotisängyssä, sillä kanavan vesi pysyi tyynenä kuin peili koko yön. Siispä olimme virkeitä uuteen tapahtumarikkaaseen päivään. Nyt määränpäänämme oli pyöräretki Korkeakoskelle ja kiinnittyminen illalla Maaningan laituriin.
Sunnuntai-iltana kävimme kävelyllä tutustumassa Nerkoon kanavan sulkuun, joten olimme valmiita sulutukseen. Niinpä aamulla nykäisimme punaisesta narusta, jotta sekä sulku käynnistyisi ja silta avautuisi Suwenalle. Kiinnitimme Suwenan takakaukalosta ponttonilaituriin ja laskeuduimme nätisti ensimmäisen metrin matkallamme kohti Suomenlahtea.
Nautimme lämpimästä kelistä ja järvimaisemista ajaessamme halki Onkiveden järvialueen kohti Ahkiolahden kanavaa. Toisen sulutuksen lasku oli kolme metriä ja ajaessamme sisälle sulkuun, emme vielä tienneet, ovatko pollarit kiinteitä vai kelluvia. Jos ne ovat kiinteitä, pitää meidän löysätä kiinnitysköyttä sitä mukaan kuin vesi laskee ja vene laskeutuu veden mukana. Jos taas pollarit ovat kelluvia, laskeutuu kiinnityspiste ja vene yhdessä alas sulun tyhjentyessä. Meitä tietysti jännitti, mutta kaikki meni hyvin ja Suwena uiskenteli sulusta ulos onnistuneesti.
Kanavan jälkeen poikkesimme reitiltä tavoitteena Tuovilanlahden laituri, jonne kiinnitimme Suwenan ja otimme tandemin esille. Poljimme kolme kilometriä lähes ylämäkeen kohti Korkeakoskea. Treeni teki hyvää rapakuntoisille, jos meinaamme polkea mäkiä ylös alas pitkin kesää.
Korkeakoskella oli pieni kioskikahvila ja notskipaikka, jossa mm. perhe oli aloittamassa makkaranpaistoa. Ja me ryntäsimme nauttimaan upeista koskimaisemista ja kahvit vasta maiseman jälkeen.
Korkeakoski on Suomen korkein vapaana virtaava koski. Sen pudotuskorkeus on 46 metriä. Olihan se upea ja vaikuttava, vaikka kevään suurin tulva oli jo takana. Kuvista ei saa kunnon käsitystä sen korkeudesta. Suosittelemme lämpimästi poikkeamista Korkeakoskella. Innokkaille retkeilijöille sieltä löytyy myös viiden kilsan patikkareitti kanjonin ympäri.
Kyllä kannatti puskea ylämäkeen mennessä, kun paluu oli niin leppoisa. Harvemmin joutuu polkupyörällä jarruttamaan, jottei menisi ylinopeuden puolelle. Matkalla veneelle nopeus kohosi yli 50 kilometrin mittarin mukaan ja minä tietysti puhuin kännykkään.
Sama maanrepeämä, joka on muovannut Korkeakosken kanjonin, on siirtänyt kallioita myös vesistöalueella. Aivan vesistön rannassa, yksi veneenpituus, syvyys oli jopa 65 metriä. Se tuntui hurjalta, kun oululaisina olemme tottuneet kivisiin ja mataliin rannikkoalueisiin.
Saavuimme Maaninkaan valmiina kiinnittymään. Tuulensuunta oli kuitenkin järvenselältä ja vieraslaituri oli järven puoleisella laiturilla. Emme halunneet jäädä yöksi lullaamaan, joten päätimme jatkaa matkaa Kuopioon. Tarkistettuamme soittamalla Päivärannan sillan avausajat, sovitimme vauhtimme sopivaksi sillan avaukseen. Meillä oli valittavissa vielä kello 18:00, 20:00 tai 22:00 avaukset, joista me valitsimme ilta kuuden avauksen. Odotimme sillan kupeessa laivajohteessa kiinnittyneenä vihreää valoa. Ystävällinen siltamestari antoi kuitenkin VHF:llä luvan sillan alitukseen jo ennen vihreän valon syttymistä, jolloin haitta muulle liikenteelle jäi mahdollisimman pieneksi. Ja mehän suhahdimme sekä moottoritien että rautatiensiltojen ali sutjakkaasti. Tapahtumarikkaan päivän päätteeksi kiinnitimme Suwenan Kuopion Maljalahden satamaan, jossa aiomme viipyä muutamia päiviä. Saavuimmehan Kuopioon jo toukokuussa ja kesää on vielä jäljellä.