Vielä viisi päivää kesän suureen starttiin. Keskiviikkona Suwena katsastettiin jälleen luokkaan 2. Samoin saimme tällä viikolla Pidä saaristo siistinä tarran, jotta voimme hyödyntää Roope roskapalvelua saaristossa.

Tänään hankimme kassitolkulla ruokaa: kaikenlaisia säilykkeitä, nuudeleita ja monenmoista pidempään säilyvää ja vähemmän säilyvää ruokatarviketta.
Venettä on siivottu suurella innolla. Enää takakannen kaapit odottavat siivoamista ja kaikki kolot ja nurkat ovat kunnossa. Kaappeihin on hankittu sopivan kokoisia kannellisia säilytyslaatikoita, jotta saamme mm. siivousvälineet, kengät, työkalut jne eriteltyä ja mahdollisimman tiiviiseen tilaan.

Lattioille harkitsemme mattojen ostamista, mutta se edellyttää, että ne voidaan muotoon leikata ja ne olisivat jalan alla mukavan tuntuisia ja lämpöisiä – jätetään ne vielä hetkeksi kuitenkin harkintaan.

Tämä viikonloppu menee kokonaan veneen varustamiseen. On se ihan älytön määrä tavaraa, mitä sitä luulee tarvitsevansa kahden kuukauden aikana erilaisissa olosuhteissa ja ympäristöissä 🙂

Matka valmisteluja

Leave a Reply

Your email address will not be published.