Köysi poikki 18.6. - 20.6.

  • Posted on: 23 June 2011
  • By: Eve

Saltsjöbadenista lähdimme kohti etelää ja Tukholman saariston etelä-reunassa sijaitsevaa Nynäshamnia. Keli oli suotuisa ja purjehdimme mukavasti Dalarön ohi, kunnes tuuli kääntyi sivumyötäisestä enemmän vastaiseksi. Muutamien vendojen jälkeen Mysingen lahdella tuuli alkoi todella illansuussa moinata, joten loppupätkän legistä ajoimme peltigenoalla.
Suomen lippu liehumassa Suwenan mesaanissa
Saavuimme Nynäshamnin satamaan kauniissa kelissä, joten kiinnittyminen kävi näpsäkästi. Olipas mukavaa kiinnittyä lähelle toista oululaisvenettä, Zanaa. Jäimme ulkolaituriin, kun keli oli leppoisa ja säätiedotus lupasi samanlaista eteenpäin.

Sunnuntai-aamuna olimme juuri nauttineet rauhalliset aamukahvit, kun hetkessä tuuli alkoi nousta. Olimme keulapoijussa peräköysillä laiturissa. Tietysti sataman ainoa tuulelle avoin suunta sattui meille ja aiheutti svelliä. Pohjoistuuli keräsi vauhtia ja alkoi puhaltaa yli 13 m/s. Tuulenvoima nostatti melkoiset aallot, jotka löivät veneen keulasta suoraan kohti laituria ja vielä jopa laiturin yli.

Andrus oli juuri mennyt auttamaan Zanan miehistöä, sillä heillä samainen tuuli katkaisi poijuhaan. Kun hän palasi Suwenalle, keikkui veneemme oudossa kulmassa laituriin nähden. Meiltä oli katkennut oikea peräköysi. Vaikka siinä oli joustin, meni köysi poikki metrin päästä joustimesta. Onneksi vene heilui sen verran suurta liikettä, että Andrus pääsi juuri ja juuri veneeseen.
Katkennut köysi Nynäshamnissa
Hirmuisella kiireellä aloimme irrottaa venettä ja siirtämään Suwenaa suojaisempaan sisälaituripaikkaan.
Suwena Nynäshamnissa
Andrus vain pläjäytti puukon mun käteen ja tuumasi, että: ”Jos poiju ei irtoa ekalla kerralla, lyö köysi poikki.” Niinpä puukkouhanalaisena poiju irtosi nätisti ja saimme Suwenalle uuden rauhaisamman paikan.

Satamahenkilökunta riensi auttamaan jokaista apua tarvitsevaa venettä välittömästi tuulen noustessa. He auttoivat jokaista ulkolaiturissa olevaa venettä siirtymään turvallisempaan paikkaan. Meidän mieltä lämmitti nähdä, kuinka taidokkaasti he hoitivat asian.

Tuuli puhalsi voimansa pois kahdessa tunnissa, jonka jälkeen svelli myös rauhoittui. Sadetta kuitenkin piisasi koko Nynäshamnin päivien ajan, joten kaupunkivisiitti jäi hyvin vähäiseksi. Toisaalta oli todella mukavaa tutustua Zanan miehistöön, Olliin ja Tainaan, joiden kanssa yhteisiä tuttavia Oulussa piisasi roppakaupalla. Vaihdoimme veneilykokemuksia ja juttua piisasi.
Olli ja Taina Zana veneellä Nynäshamnissa
Maanantaipäivän valmistauduimme seuraavalle legille, joka tulee olemaan meidän ensimmäinen yön yli purjehdus.

Kommentit

Hyvää Juhannusta! Olette vissiin jo Visbyssä. Miten meni ensimmäinen yön yli purjehdus?

t. Sirpa ja Matti

Hyvää Juhannuspäivää tuulisesta Visbystä. Yöpurjehdus on onnellisesti takana ja eilen koristeltiin Visbyn juhannussalkoa, joten jälleen on blakkarissa uusi kokemus.

Hetken kuluttua lähdemme Gotlannin saarikierrokselle vuokra-autolla. Jospa saamme sieltä upeita kuvia tänne blogiinkin.

Mukavaa Juhannusta teille Sipe ja Matti ja tokimyös kaikille blogimme lukijoille!

Lisää uusi kommentti

Filtered HTML

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <blockquote> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Plain text

  • No HTML tags allowed.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.