La Rochelle 25.6. - 7.7.

  • Posted on: 5 November 2017
  • By: Eve

Lähdimme sunnuntaina Les Sables d'Olonnesta La Rochelleen, sillä muutaman päivän päähän oli luvassa kolmen matalapaineen yhdistymä eli pidempi myräkkä merellä, ja ajattelimme, että La Rochellessa riittää tekemistä kelillä kuin kelillä. Samaten tiesimme, että meillä on edessä myös akkuprojekti, jotta tiedämme, miksi häkävaroitin pamahti huutamaan?

33 mailin matka sujui jälleen kauniissa auringon paisteessa ilman tuulen hiventäkään. Ajoimme Île de Ré saaren ja mantereen välistä, ja alitimme valtavan 2,9 kilometriä pitkän sillan, joka yhdistää Ré saaren mantereeseen. Olimme saapuneet La Rochellen edustan suojaiselle merialueelle.

La Rochellen edustalla, noin neljän mailin matkalla, oli veneitä pilvin pimein. Täällä ei veneilijä ole yksin, sillä meidänkin kanssa oli satoja veneitä menossa, kuka minnekin. Olimme lähestymässä Euroopan suurinta venesatamaa, ja kauniina sunnuntaina veneet olivat lähteneet vesille.
Veneitä La Rochellen edustalla
La Rochelleen ajetaan ruopattua kanavaa pitkin, jonka päätteeksi tulevat kuuluisat kaksi La Rochellen vartiotornia. Huvivenesatamia on kaksi: Port des Minimes ja Vieux Port.

Port des Minimes on Euroopan suurin huvivenesatama. Se sijaitsee vuorovesialueella, joten sinne pääsee sisälle 24h/7. Minimesissä on 4588 laituripaikkaa 64 eri ponttonilla. Pelkästään vierasvenepaikkoja on 464 veneelle. Kävimme La Rochellen päiviemme aikana pyörähtämässä Minimesin venetarvikeliikkeissä ja huikean kokoinen tämä satama todella on.
Les Minimes satama La Rochellessa Ranskassa
Meitä viehättää aina vanhan kaupungin läheisyys, joten kokeilimme, mahtuisimmeko Suwenalla vanhaan satamaan? Vanhassa satamassa on kolme erillistä allasta. Kun ajaa vartiotornien välistä kaupunkiin, niin vasemmalla on yksi vuorovesialueella oleva allas. Siellä voi vierasveneet pysähtyä lyhytaikaisesti. Sen lisäksi sieltä sukkuloivat turistilautat saarille pitkin päivää. Tornien jälkeen oikealla puolella on nostosillan ja vuorovesiportin takana toinen allas, jossa oli pienempiä vierasveneitä ja paikallisia veneitä.

Me pyrimme vanhan sataman kolmanteen altaaseen, jonne mennään myös oman nostosillan ja vuorovesiportin kautta. Vieux Portin nostosilta sijaitsee jo ennen torneja. Halusimme kuitenkin ajaa tornien välistä, sillä on käsittämätön tunnelma ajaa veneellä vanhojen vartiotornien välistä sisälle vanhaan kaupunkiin. Pienen pyörähdyksen jälkeen palasimme nostosillalle, joka avataan pyydettäessä -2 h - +1,5 h ylävedellä. Kutsuimme Vieux Port marinaa VHF:llä kanavalla 9. He tarkistivat veneemme pituuden, ja pian silta jo nousikin. Olimme saapuneet aivan La Rochellen sydämeen.
Suwena saapumassa La Rochelleen
Vieux Port marinan nostosilta La Rochellessa
Suwena Vieux Port satamassa La Rochellessa
Vieux Port marina oli kerrassaan mahdottoman kiva ja viihtyisä. Parin sadan metrin säteellä oli lähin ruokakauppa, ravintoloita ja lukuisia jäätelöbaareja ja tietysti jokaiselle ranskalaiselle välttämätön leipomo. Aivan sataman vieressä on myös akvaario. Vielä suurempi ravintola-alue löytyi, kun kiersimme vanhan sataman altaiden toiselle puolelle aivan tornien vierelle. Kun taas jatkaa matkaa vielä pikkiriikkisen, niin astuu sisään La Rochellen keskiaikaisesta pääportista vanhan kaupungin ihanaan sokkeloon. Aivan liian monessa kaupungissa suuret moottoriteiden varteen rakennetut ostarit ovat syrjäyttäneet keskikaupungin pikku boutiquet, mutta ei La Rochellessa. Täällä pääsee todelliseen perinteiseen ranskalaiskaupungin tunnelmaan, kun boutique boutiquen perään löytyy kaikki kuumimmat brändiliikkeet kuin myös perinnekaupatkin. Meistähän on tullut suuria Belle-Iloise faneja täällä Ranskan rannikolla. He myyvät tuotteitaan vain omissa liikkeissään ja La Rochellessa kauppoja on jopa kaksin kappalein :-) Vanhan kaupungin kujat ovat hyvin säilyttäneet viehätyksensä.
Keskiaikainen La Rochellen vanhan kaupungin portti
La Rochellen vanha kaupunki
Ravintolakuja La Rochellen vanhassa kaupungissa
Eve jätskillä La Rochellessa Ranskassa
Vaikka ravintolat sijaitsevat lähellä satamaa, niin ne ovat kuitenkin juuri sopivasti sen verran kauempana, ettei melu kantaudu laitureille. Me olimme loppujen lopuksi La Rochellessa alkuperäisen viiden päivän sijasta 12 päivää ja jokaisena yönä nukuimme kuin vauvat rauhassa Suwenalla kesälomabilettäjistä huolimatta.
Roomalaiskortteli La Rochellen vanhassa kaupungissa
La Rochelle on myös Ranskan veneteollisuuden keskus. Suurin osa ranskalaisveneistä tehdään tällä alueella, ja tämä luo uniikin mahdollisuuden alihankkijaverkoston kehittämiselle. Andrus vertaili La Rochellen veneveistämöjä Kalifornian Piilaaksoon, jossa IT-yrityksillä on työvoiman rekrytoinnissa ja alihankintojen kilpailuttamisessa vastaava verkosto. Kun pyöräilimme vanhasta satamasta Minimesiin, niin hurautimme melkoisen hartsipilven läpi. Ohitimme kymmeniä venehuoltoliikkeitä ja veneveistämöjä. Myös meidän akkuhässäkän auttavan käden löysimme tältä alueelta Pochonin huoltoliikkeestä. Kun astuimme ensimmäisen kerran Pochonin liikkeeseen, Andrus häkeltyi, kuinka laajasti eri vene-elektroniikan laitteet olivat esillä. Olo oli kuin venemessuilla, eikä niissäkään aina löydä näin kattavasti koko repertuaaria lähes kaikista mahdollisista brändeistä vierekkäin.

Aika La Rochellessa kului nopeasti, kun venehuoltojen lisäksi kävimme tutkimassa vanhaa kaupunkia. Samoin viereiseen laituriin saapuivat Caroline ja John S/Y Ceilidh veneellään. Meillä yhteistä juttua riitti ja oli todella mukavaa viettää aikaa yhdessä La Rochellessa. Täältä he aikoivat kääntyä takaisin kohti Bretagnea ja me jatkaisimme kohti Espanjaa. Samalla heitimme ilmaan jo ajatuksia seuraavasta kesästä. Miten saisimme sovitettua purjehdusreittimme niin, että voisimme matkata yhdessä ennen kuin Suwena jatkaa kohti etelää.
John ja Caroline S/Y Ceilidh veneellä La Rochellessa
La Rochelle on ehdottomasti yksi parhaista paikoista, jossa olemme Ranskassa vierailleet. Uuden TGV-junayhteyden myötä matka Pariisista taittuu kahdessa ja puolessa tunnissa. Tänne voisi tulla vaikka pyörähtämään ihan muuten vaan. Jäihän meillä käymättä niin Île de Ré kuin Île d'Oléron saaret. Lisäksi aivan La Rochellen edustalla, merellä, on monille TV:stä tuttu pieni linnoitus Fort Boyard.

Avainsanat: 

Lisää uusi kommentti

Filtered HTML

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <blockquote> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Plain text

  • No HTML tags allowed.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.