Kesämatka on ihana aloittaa lämpöisenä ja aurinkoisena päivänä, ja juuri sellaisen saimme sunnuntaiksi, kun lähdimme matkaan Sadasta. Matka oli hurjan pitkä viisi merimailia, vain naapurilahden puolelle. Sada sijaitsee Ría de Betanzos lahdella, joka haarautuu vähän koillisempana kahdeksi lahdeksi. Toisen sivuhaaran nimi on Ría de Ares. Tätä lahtea meille suosittelivat useat paikalliset kivaksi ankkuripaikaksi sillä aina kun kysyttiin suosituksia, tuli kuin yhdestä suusta: Redes, Ría de Ares lahdella.
Sunnuntaipurjehdukselle oli lähtenyt monet muutkin, niin purjeveneet, moottoriveneet kuin vesijetitkin. Tuuli oli kevyt, joten niin me kuin muutkin säätelimme purjeita yrittäen napata pienet tuulen henkäykset. Meillähän ei ollut mihinkään kiire. Oli mahtava tunne taas kokea, kun vene oli kulussa ja lempeä meri levittäytyi ympärillä. Tunsi, kuinka talven tomut saatiin puhallettua pois aivoista. 🙂
Ría de Areksella on useita rantoja, joilla kaikilla oli runsaasti sunnuntainviettäjiä. Me jatkoimme ríaa eteenpäin ja laskimme ankkurin Redes kylän edustalla. Ankkurissa oli jo kymmenkunta muutakin venettä. Illalla kaikki paikalliset lähtivät paluumatkalle ja ankkuriin jäi meidän kanssa vain yksi ranskalaisvene. Hekin nostivat seuraavana aamuna koukun, ja näin me jäimme nauttimaan lahden rauhasta kolmeksi päiväksi ainoana veneenä. Upeaa! Alun perin aioimme olla täällä ankkurissa pari yötä, mutta paikka oli niin viihtyisä, että viivyimme lahdella neljän yön verran.
Vaikka merellä oli tuulta ja swelliä, niin meidän lahti oli todella suojainen. Oi, sitä ihanaa kevyttä keinuntaa, kun Suwena laiskasti liikkui pienessä aaltoväreessä. Tämä on parasta ankkurissa, kun on luonnon keskellä, linnut laulavat ja meri suhisee hiljaisesti ympärillä.
Laskimme Pikku Suwenan ja kävimme myös jaloittelemassa Redeksen kyläraitilla. Redes on pieni perinteinen galicialainen kylä, jossa myös pääsee ihailemaan galicialaisia lasitettuja terasseja, gallerias.
Istahdimme lounaalle toiseen kylän kahdesta ravintolasta ja pääsimme seuraamaan ihastuttavaa galicialaista tuttavallisuutta. Paikalliset rupattelivat sujuvasti pöydästä toiseen, ravintolan terassilta toiseen. Kaikki tuntuivat tuntevan toisensa. Eräs herra lauloi koko lounaansa ajan, ja lauluun aina välillä yhtyi parin sanan verran toinenkin ääni jostain pöydästä. Rennosti jutustellen ihmiset nauttivat lounashetkestään, niin mekin.