Webbikamerat, Google Earth sekä Navionicsin merikartta iPadissa ovat olleet ahkerassa käytössä, kun seurailemme Itämeren jäiden sulamista. Odotamme kovasti kevättä ja Suwenan valmistelua tulevan kauden seikkailuihin. Lähtölaskenta on jo alkanut, kun ostos- ja työlistoilta ruksailemme jo tehtyjä töitä. Toki viimeinen viikko ennen kesämatkaan lähtemistä tulee olemaan tosi haipakkaa etukäteisvalmisteluista huolimatta.

Ensi kesän venematkamme suuntautuu Eteläiselle Itämerelle. Tulemme purjehtimaan meille uusilla vesialueilla Ruotsissa, Tanskassa, Puolassa ja Saksassa. Tavoitteemme on irrottaa Suwenan köydet Turussa 24. toukokuuta. Jos kaikki menee suunnitelmiemme mukaan, alkaa Suwenan monivuotinen matka poissa kotivesiltä toukokuussa 2012.

Tähän saakka kesämatkamme ovat olleet enemmän tai vähemmän kierroksia. Ensi kesä tuo tullessaan aivan uuden haasteen, kun kauden päätteeksi Suwena jää vieraaseen maahan talvisäilytykseen. Sen vuoksi Suwenan matkavalmisteluissa olemme yrittäneet ottaa huomioon myös kotivesiltä lähtemisen ja sen mukanaan tuomat uudet haasteet.

Kauden aluksi meillä onkin edessä siirtopurjehdus Ruotsiin ja Göta kanavan suulle Memmiin. Kesäkuun alkupuolisko kuluu Götan kanavalla ja sen 58 sulun kanssa. Sulutus itsessään tuli meille jo tutuksi jo Saimaalla ja Saimaan kanavassa kiertäessämme Suomea kesällä 2010. Göta eroaa kuitenkin Saimaan kanavasta siinä, ettei siellä ole uivia pollareita tai valmiita köysiä sulkujen seinillä kuten Saimaalla. Götan kanavaa kutsutaan avioero-ojaksi, sillä pariskunnille se on haaste ja meille vielä vähän suurempi sellainen näkövammani vuoksi. Matkaa turvataksemme olemme hankkineet pullon shampanjaa Suwenan pilssissä säilytettäväksi. Se saadaan nauttia vain Sjötorpissa onnistuneen kanavamatkan päätteeksi.

Seilaamme Ruotsin halki: läpi Götan kanavan, Vättern ja Vänern järvien ja laskemme Trollhätte kanavaa myöten Göteborgiin. Vietämme juhannuksen Göteborgin saaristossa, josta jatkamme Kattegatin yli Tanskaan ja siellä ensiksi suositulle Anholtin saarelle.

Olemme matkasuunnitelmaan valinneet muutaman kiintopisteen, joissa haluamme vierailla. Tarkoituksemme on pysähtyä Tanskassa ainakin Kööpenhaminassa sekä Bornholmin ja Christiansön saarilla. Tanskasta suuntaamme Puolaan ja sieltä Rügenin saarelle ja muihin Saksan kohteisiin.

Suwenan talvisäilytyspaikka on parhaillaan haussa. Olemme saaneet tarjouksia sekä Tanskasta että Saksasta. Niinpä matkareittimme lopullinen järjestys ja matkakohteet riippuvat ensi talven talvisäilytyspaikan maantieteellisestä sijainnista.

Tuleva kausi tuo meille varmasti taas uusia kokemuksia ja merimiestaitoja. Göta kanavan sulutus toki tuo oman jännitysmomenttinsa. Sen lisäksi pääsemme purjehtimaan viime kesää enemmän avomerilegejä. Kattegatin ja Tanskan salmien tuuliolosuhteet sekä Puolan ja Saksan rannikon pitkät avoimet legit kasvattavat varmasti meidän purjehdustaitoja. Toivottavasti ensi kesänä on myös enemmän avotuulia, jotta pääsemme käyttämään genaakkeria. Viime kesänä pääsimme nostamaan genaakkerin vain kerran.

Matkatessamme kohti etelää kasvaa myös veneiden määrä. Kun satamat täyttyvät, kiinnittyvät veneet kylki kylkeen muodostaen useamman veneen lauttoja. Venelautan keskelle joutuminen onkin meille uusi juttu, johon saamme varmasti varautua.

Pääsiäisen jälkeen lähdemme innokkaasti tarkistamaan Suwenaa ja valmistelemaan tulevaa kesää. Talven aikana Suwenaan on tehty muutamia muutoksia ja lisäyksiä, kuten esimerkiksi taittuvalapainen potkuri. Muutoksista raapustelemme myöhemmin toisen blogimerkinnän.

Odotamme tulevalta kaudelta paljon mukavaa purjehdusta ja mielenkiintoisia matkakohteita, joista toivottavasti syntyy näille sivuille hauskoja lukuhetkiä matkakertomusten muodossa.

Suwenan kauden 2012 matkasuunnitelma

2 thoughts on “Suwenan kauden 2012 matkasuunnitelma

    • May 29, 2012 at 15:35
      Permalink

      Näköjään tullaan vielä
      Näköjään tullaan vielä monissa samoissa paikoissa olemaan. Me tullaan purjehtimaan Göta kanava päinvastaiseen suuntaan idästä länteen. Just parhaillaan Nynäshamnia lähestytään ja pian jo Göta onkin käsillä.

      Hyviä tuulia teillekin tämän kesän purjehduksiin

      T Eve ja Andrus

      Reply

Leave a Reply to SeijMer Cancel reply

Your email address will not be published.