Savonlinnan ehdottomiin tutustumiskohteisiin kuuluu Olavinlinna. On tullut luettua niin monia kunnon seikkailukirjoja ja värikkäitä historiallisia tarinoita, jotka sijoittuivat keskiaikaisiin linnoihin. Niinpä vierailu Olavinlinnassa oli ihan must juttu.

Olavinlinna
Olavinlinna

Olavinlinnan sisäänkäynti
Olavinlinnan sisäänkäynti

On todella upeaa, että meiltä löytyy Suomesta noin arvokas muinaismuisto. Jo yli 500-vuotias maailman pohjoisin keskiaikainen kivilinna on nykyään turistikohteena. Linna on ehtinyt palvella monessa tarkoituksessa perustamisensa 1475 vuoden jälkeen. Alun perin Ruotsin valtakunnan rajaa suojelemaan rakennettu sotalinna, on ehtinyt olla niin ruotsalais- kuin venäläisomistuksessa ennen meille suomalaisille siirtymistä. Linnasta näkyy molempien suurvaltojen kädenjälki ja 1961 – 1975 restauroitu linna on pidetty vanhoilta ja restauroiduilta osiltaan erillisinä, joten historiansiipien havina on säilynyt linnan tunnelmassa.

Linnan erikoisia yksityiskohtia ovat hakioskooppikammio ja hypokaustinen aukko. Kirkkotornin kappelin seinän takana sijaitsee hakioskooppikammio (hagioscope), josta tirkistysluukun kautta saivat aikanaan kirkonpalvelusta seurata rikolliset, sairaat ja odottavat äidit. Keskiajallahan äiti oli pakanallisessa tilassa raskaana ollessaan. Vasta kirkottamisen jälkeen pääsi äiti kirkon helmaan takaisin ja kappelin puolelle. Olavinlinnan hakioskooppikammion sanotaan olevan viimeinen laatuaan Suomessa.

Hypokaustinen lämmitys oli keskiaikainen tapa johtaa parilla hormilla linnan keittiötiloista lämpö eteenpäin. Toisen hormin kautta johdettiin savu ulos linnan pääkeittiöstä. Toinen hormi johti jälkilämmön yläpuolella sijaitsevaan kuninkaan saliin. Mahtoi siellä olla siitä huolimatta tosi kylmä hypokaustisesta aukosta ja toisesta tulisijasta huolimatta.

Osallistuimme joka tunti järjestettävään opastuskierrokseen. Meidän oppaamme Heidi kertoi tosi elävästi linnan historiasta ja elämästä. Kierroksen aikana pääsimme tutustumaan niin kellotorniin kuin kirkkotorniin. Kellotornissa sijaitsevassa neitojen kammiossa näimme, kuinka paksulla parrulla ovi suljettiin sisäpuolelta yöksi tai piirityksen aikana. Öisin ovi oli varmasti syytä sulkea, kun linnan sotilaiden päiväannokseen kuului viisi litraa olutta kullekin. Viikonloppuna annos nostettiin seitsemään litraan unohtamatta lisäksi annettua paloviinaa. Tornihuoneesta löytyi myös ainoa jäljellä oleva keskiaikainen vessa. On siinä ollut ikävää käydä linnahuoneessa riu’ulla, kun tarpeet tipahtivat 20 metriä alaspäin kalliolle.

Hulppea näköala Olavinlinnan kellotornin riu'ulta
Hulppea näköala Olavinlinnan kellotornin riu’ulta

Olavinlinnan piha-alueella järjestetään kesäisin kuuluisat oopperajuhlat. Sisäsaleja voi myös vuokrata yksityistilaisuuksiin. Kuninkaan Sali valkoisine liuskekiviseinineen ja holvikattoineen suorastaan kutsuu linnanneitoa sulhasineen tanssimaan häitä.

Kierreportaat torneihin olivat mellevät. Epäsäännöllisen malliset jyrkästi kiertyvät portaat laittoivat reisilihakset töihin. Osa portaista oli jopa puolimetrisiä. Eihän siinä mitään, kun mentiin ylöspäin, mutta se varma alastulo. Sai laskeutua kieli keskellä suuta, jottei tiukassa kierreportaassa astunut muutamaa porrasta kerralla alas ja silloin pudotus olisi ollut melko reipas. Torniin kannatti kuitenkin kiivetä. Linnan kellotorni on ollut ensin ilman kattoa, joten on siellä ollut järkyttävän kylmä tähystää. Ei viisi litraakaan olutta ole pitänyt Suomen kylmässä talviviimassa lämpöisenä. Tarina kertoo myös, että jos tähystäjä löydettiin nukkumasta, hänet sai heittää virtaan. Siispä into pysyä hereillä ja lämpimänä oli ilmeinen.

Ritari parveke Olavinlinnassa. Huom: kaide rakennettu turisteja varten :-)
Ritari parveke Olavinlinnassa. Huom: kaide rakennettu turisteja varten 🙂

Olavinlinnan tarinoista löytyy juttua niin muuriin muuratusta linnanneidosta kuin mustasta pässistä. Olavinlinna viehätti meitä sen verran, että piti harrastaa hieman kvg:tä. Wikipedian.
Olavinlinnan tykki
Olavinlinnan tykki

Tarunhohtoinen Olavinlinna

Leave a Reply

Your email address will not be published.