Meillä on ollut Suwenassa nyt kolme vuotta Familon Aeroflex patja, jonka päällä oli Ikeasta hankittu Tempuria vastaava sijauspatja. Kun pari Suwenan ensimmäistä kesää seilasimme Itämerellä ja kesäpurjehdukset kestivät sen lyhyen pohjolan kesän ja talvet Suwena oli sisähallissa, säilyivät patjat meillä hyvinä, eikä kesälläkään patjan alle kertynyt kosteutta.

Kun viime vuonna aloitimme kauden jo toukokuussa ja Pohjanmerellä alkukesä oli todella kylmä, huomasimme, että patjan peräosa alkoi kostua. Sängyn alla sijaitsee teräksinen kylmä potkuriakseli, joka hohkaa kylmää alhaalta ylöspäin. Vastaavasti nukkuessa vartalonlämpö ja kosteus siirtyvät patjan läpi sängyn pohjalle. Aina kylmän ja lämpimän kohdatessa tiivistyy kosteus kylmälle pinnalle. Ajattele vaikkapa kylmää olutpulloa kuumana kesänä päivänä 😕 Sen vuoksi on tärkeää, että kosteus ohjataan joko hyvällä ilmanvaihdolla pois tai kylmän ja lämpimän rajapinta pitää eristää.

Sängyn alla oleva peräsinakseli
Sängyn alla oleva peräsinakseli

Jo viime kesänä halusimme parantaa patjan alustan ilmanvaihtoa, koska meillä on sängyn alla myös säilytyslokeroita. Samalla nekin pysyisivät kuivana. Toki mietimme myös eristämistä, mutta sillä tavalla lokeroista olisi tullut täysin umpinaiset. Ensiksi hävitimme Ikean sijauspatjan ja tilanne vähän parani. Liian monta vaahtokumikerrosta vain näytti pahentavan asiaa. Lisäsimme vanerin ja patjan väliin ilmanvaihtoa parantamaan paksun muoviverkon, jotta kosteus ohjautuisi patjan alta ja sivuilta pois. Siitä huolimatta kosteutta vain kertyi patjan alle potkuriakselin kohdalle.

Kun syksyllä kävimme Southamptonin venemessuilla, oli yhtenä etsinnänaiheena uusi patja veneeseen. Siellä olikin useita patjavalmistajia esittelemässä patjoja ja oli todella tärkeää päästä tutkimaan ja makoilemaan patjoilla, jotta osaa valita itselle mieluisan patjan.

Eve tutkimassa Naturalmat patjaa
Eve tutkimassa Naturalmat patjaa

Aluksi ajattelimme, että haluamme pussijousipatjan. Ne kaikki olivat kuitenkin hyvin paksuja ja sen myötä todella painavia ja jäykkiä. On patja sitten millainen tahansa, on sitä aina välillä tuuletettava ja liikuteltava, joten päätimme, että raahattava joustinpatja veneessä ei ole meidän juttu.

Kerroimme venepatjan kosteusongelmasta patjavalmistajille ja mielenkiintoisimman vaihtoehdon meille esitti Naturalmat. Peter Tindall kertoi, että he käyttävät kookoskuitua yhtenä kerroksena patjassa ja paksu kookoskuitukerros siirtää helposti kosteuden pois.

Päädyimme Airflow Standard patjaan, jossa alimmaisena on 50 mm kookoskuituverkkoa. Sen päällä on 75 mm luonnon latexia ja päällimmäisenä on 20 mm lampaanvillapehmustetta. Patjan päällyskankaana on käytetty 100 % puuvillaa. Lisäksi halusimme erillisen sijauspatjan, jossa pääasiallisena materiaalina on villa ja jälleen puuvillapäällys.

Niinpä patjadiili tehtiin ja me lähetimme Nauticatin veistämöltä saamamme patjan pohjakaavan patjatehtaalle Englantiin. Sovimme, että uusi patja matkustaa Ipswichiin heti pääsiäisen jälkeen, kun olemme jälleen veneellä. Iloksemme heti pääsiäisen jälkeen meitä odotti satamassa melkoinen paketti.

Peräkajuutan punkan kaavan sovitus
Peräkajuutan punkan kaavan sovitus

Nyt olemme nukkuneet uudella patjalla reilun viikon ja patjan alle ei ole kertynyt kosteutta. Tarkoitus on laittaa myös pohjaverkko patjan alle. Olemme halunneet ensin testata, miten patjan kookoskuituverkko toimii ja hyvinhän se näyttää toimivan. Lisäksi patjalla on todella hyvä nukkua. Ainakin tässä vaiheessa patjanvaihto kannatti ja seurataan, miten patjanalus tulee käyttäytymään erilaisissa olosuhteissa.
Naturalmat venepatja
Naturalmat venepatja

Venepatja

One thought on “Venepatja

  • May 9, 2014 at 10:54
    Permalink

    Kiitos kertomuksesta 8/5.
    Kiitos kertomuksesta 8/5.
    On kuin lukisi hyvää faktakirjaa kun te olette ottaneet selville kaikki yksityiskohdat ja mahdollisuudet. Hyvin kiinnostavat valinnat sängyn suhteen.
    Oikea ilmastointi on a ja o kaikessa. Sen huomaa myös kesämökistäkin joka seisoo melkein kylmillään talvikauden.
    Odottelen jatkoa. Onnekasta purjehduksen alkamista!

    Reply

Leave a Reply to Etri Cancel reply

Your email address will not be published.