Tiistaina yöpurjehduksen jälkeen kun pääsimme painamaan päät tyynyyn, tuntui kuin joku olisi katkaissut valot. Makoisan unen ja freesaavan suihkun jälkeen olimme valmiina Visbyn seikkailulle.

Tiistai sujui rattoisasti Iriksen ja Ramin kanssa. He ovat lähteneet toteuttamaan unelmaansa ja ovat matkalla Kanarialle omalla veneellä. Siinä pojilla riitti puuhaa teknisiä kohteita tutkiessa niin Sea Iriksellä kuin Suwenalla.

Pääsimme maistamaan eka kertaa kuuluisaa Ruotsin hernekeittoa ja taidamme mekin käydä ostamassa Suwenan muonitukseen lihaisaa ärtsoppaa. Ja voi nam nam niitä Iriksen herkullisia vohveleita.

Satamassa oli todellinen oululaisten veneiden kokous, sillä Nena venettä Kroatiasta Ouluun purjehtivat Sari ja Jussi Kuivas pysähtyivät myös Visbyssä. Vietimme koko poppoolla iltaa ja monia kullanarvoisia purjehduskokemuksia vaihdettiin.

Säätiedotus lupasi aikamoista myräkkää torstaille, joten Iris ja Rami päättivät jatkaa matkaa keskiviikkona. Onhan heillä vielä pitkä matka ennen kuin yli 2500 mailia on taitettu ja pääsevät kiinnittämään köydet Las Palmasissa. Saattelimme heidät matkaan halauksin ja monin onnentoivotuksin. Suotakoon hyviä tuulia ja paljon enkeleitä Irikselle ja Ramille sekä Sea Irikselle.

Sea Iris lähdössä Visbystä kohti Kanariaa
Sea Iris lähdössä Visbystä kohti Kanariaa

Meillä alkoi tutustumisaika Visbyn ja Gotlannin erikoisuuksiin. Visby on kuuluisa ruusuista, eikä ihme. Kukkia ja ruusupensaita kasvaa kaikkialla koristellen taloja ja kujanteita. Viehättävät Hansa-ajalla rakennetut kiviset kujat mutkittelevat läpi kaupungin. Kunto kyllä kohenee kohisten, kun kiipeilee korkeita mäkiä ylös ja alas. Kahviloita ja ravintoloita on tarjolla runsain mitoin. Onhan Visby Ruotsin suurin turistikohde. Visbyssä vierailee 800 000 turistia vuosittain. Siitä huolimatta ihmiset ovat ystävällisiä ja täällä vierailijakin kokee viihtyvänsä.
Visby
Visby

Torstaille oli kaikenlaista puuhaa suunnitteilla, mutta jälleen suunnitelmat muuttuivat. Vähän ennen kahdeksaa tuuli alkoi viheltää, joten hyppäsimme äkkiä vaatteisiin ja laiturille tutkimaan Suwenan kiinnitystä. Lisäsimme köysiä ja virittelimme springejä. Joka veneestä purkautui huolestunutta miehistöä säätämään veneitään. Satamahenkilökunta juoksi ympäriinsä auttamassa veneitä ja kertomassa sääennustusta. Visbyn satama on avoin vain yhdelle hyvin kapealle lounaistuulelle, joka juuri torstaina keräsi voimiaan puhaltaakseen suoraan satamaan ja kasvattaen mahtavaa vellontaa satama-altaassa.

Tuuli puhalsi parhaimmillaan yli 21 m/s jatkuvasti, johon vielä toki pitää lisätä puuskittaiset puhkumiset. Vene heilui kuin mieletön. Kun aikanaan pääsimme aamupuuron keittoon, piti uuni päästää keinumaan gimbaldilla, jotta ruokaa pystyi laittamaan. Tuntui ihan uskomattomalta, että keinuimme satamassa kuin merellä konsanaan.

Keinuvaa aamupalan tekoa Visbyssä
Keinuvaa aamupalan tekoa Visbyssä

Suwena keinui kuitenkin kauniisti irti laiturista ja vuorollaan köysiparit ottivat keinahdukset vastaan. Peränaapuristamme ei voinut sanoa samaa. Edellisenä iltana hollantilaisveneen kippari kävi naureskelemassa meille, kun lisäsimme joustinköysiä tulevaa myräkkää varten. Aamulla häntä ei enää naurattanut. He lisäsivät köysiä kuten muutkin, mutta he kiristivät ne niin pinkeäksi, että fentsut vain nitisivät 12-tonnisen veneen ja laiturin välissä. Eipä aikaakaan, kun laituri alkoi hajota ja he joutuivat siirtymään toiseen laituriin. Satamahenkilökunta riensi heti merkkaamaan rikkoontunutta laituria seuraavien tiedoksi.

Kauhun ja säälin tuntein seurasimme eestiläistä teräspaattia, joka hakkautui ulkolaiturissa vasten laituria. Vene kärsi todella huomattavia vahinkoja. Heitä riensi auttamaan kaksi hinaajaa. Ensimmäinen hinaaja oli liian pieni hinatakseen heidät turvallisemmille vesille laivalaituriin. Toinen isompi hinaaja sai veneen siirrettyä odottamaan korjauksia.

Iltapäivästä tuuli kääntyi länteen ja pikku hiljaa svelli rauhoittui satamassa. Tuntui kuin olisimme tehneet täyden työpäivän Suwenasta huolehtiessamme, jotta se ei vaurioituisi tuulen tuiverruksessa.

Iltapäivästä tuli jo kiire hoitaa juhannusostokset ja alkaa valmistautua Jussin viettoon. Kiiruhtaessamme reput ja kylmälaukut olalla ruokakauppaan, tapasimme ihmeellisen näyn. Yli 50-metrinen jono ihmisiä jonotti Systembolagetin ovella juhannusjuomiaan. No ei siinä mitään, mutta ovella oli kaksi vartijaa pitämässä järjestystä. Kyllä turhaan luullaan, että suomalaiset ovat suurkuluttajia! Kyllä sitä länsinaapurissakin osataan.

Janoisten Juhannusjono Visbyssä
Janoisten Juhannusjono Visbyssä

Torstai-iltana Suwena miehistöineen asettui Visbyn satamassa rauhassa unten maille ilman svelliä ja odottaen juhannusta Visbyssä.

Alttiina lounaistuulille 21.6. – 23.6.

Leave a Reply

Your email address will not be published.