Vihdoinkin portugalilaiset pasaatituulet tavoittivat meidät. Melkein koko 46 mailin matkan Penichestä Cascaisiin nautiskelimme genaakkeripurjehduksesta tai näin sitä voisi luulla…
Oli aivan mahtava meripäivä kesämatkamme huipennukseksi. Kuten olemme ennenkin maininneet, niin genaakkeri on meidän lempipurje, mutta olemme päässeet sitä tuulettamaan aivan liian harvoin.
Genaakkeri nousikin yllättävän näppärästi. Sukkagenaakkerin oikein pakkaaminen kassiin auttaa ihan hirmuisesti sen nostamisessa. Päivä suijui leppoisasti merestä ja auringosta nauttiessa ja Suwenan siloisesta liukumisesta vetten myötä – ah, mikä ihanampaa. Tätä parempaa purjehduslegiä emme olisi voineet mitenkään toivoakaan kesäpurjehduksemme päätökseksi.
No, kyllä sitä huipennustakin sitten saatiin koko rahan edestä, kun lähestyimme Cabo da Rocan niemeä, joka on muuten Manner-Euroopan läntisinpiste.
Koko matkan tuuli puhalsi mukavat 15 solmua ja matka sujui todella leppoisasti, kunnes ohitimme Cabo da Rocan. Tuuli nousi 18 – 20 solmuun ja teimme kesän purjehdusennätyksen 8,7 solmua. Siinä vauhdin hurmaamina aloimme pohtimaan, että paljonko tuuli saa nousta yli 20 solmun, jotta saamme vielä genaakkerin alas, sukkaan takaisin? Siinä pohdiskellessamme tuuli oli jo noussut 23 solmuun ja sitten tulikin hirmuinen kiire saada purje alas, ennen kuin meillä yhden suuren genaakkerin sijasta olisi kaksi pienempää viitoittamassa merellistä polkuamme eteenpäin.
Kovan ponnistuksen jälkeen sain purjeen alas sukkaan, mutta ilo jäi lyhyeksi, sillä pyörittäessäni genaakkerin köysiä knaapille, sukan kaulus pamahti halki ja koko komeus hurahti hetkessä ylös ja leijaili taas yläilmoissa, ja vauhti vaan kiihtyi. Jälkikäteen Marinetrafficista katsoimme, että tuolloin lensimme 9,2 solmun vauhdilla eteenpäin!
Tilanne oli hirveä, sillä eka kertaa olimme tilanteessa, että tuuli puhkui korvissani niin, etten kuullut yhtään, mitä Andrus yritti tuuleen takakannelta huutaa minulle ja päinvastoin hän ei tiennyt, että kaulus murtui halki, eikä siis ollut vain kyse siitä, että minulla olisi köydet livennyt kädestä. Olin niin hätääntynyt, etten hädissäni tajunnut vaan löysätä fallia ja laskea purjetta mereen.
Andrus päätti avittaa minua ajamalla moottorilla myötätuuleen, jotta saatas vetoa purjeelta, mutta tuuli nousi nopeammin kuin meidän vauhtimme moottorilla, ja purje vaan veti Suwenaa nopeammin eteenpäin. Moottorilla jarruttaminen vuorostaan oli tosi huono idea, sillä vene vain alkoi kallistua ja kallistua, joten moottori seis! Kun sitten aloimme laskea fallia, niin purje oli tietenkin hetkessä veneen vieressä vedessä. Ja meillä alkoi kova kiire kerätä purjetta kannelle, ettei se tai skuutti mene potkuriin.
Ollimme yltä päältä suolavedessä niin purje kuin mekin, ennen kuin reilu sataneliöinen kaunis genaakkerimme rötkötti ryvettyneenä etukannella. Se siitä aamun ajatuksesta, että tuuletamme genaakkria koko pitkän kauniin päivän ja saamme sen kuivana taiteltua kassiin odottamaan ensi kesää.
Onneksi meillä oli koko manööverin ajan tilaa useampi sata mailia, vaikka Afrikkaan saakka. Kun lopulta olimme saaneet purjeen vedettyä kokonaan kannelle ja kiinnitettyä sen huolellisesti köydellä kaiteeseen, jotta se ei lähde lentoon uudestaan tuulen koko ajan noustessa, käänsimme keulan kohti Cascaisin ankkurilahtea.
Laskettuamme ankkurin Cascaisin lahdella, purjeen kiskomisesta voipuneet kädet velttoina nautimme ansaitut Captain Morgan rommit. Huh huh, mikä päätös leppoisalle myötätuulipurjehdukselle.
Vietimme voipuneena yön Cascaisin lahdella ankkurissa ja seuraavana päivänä kiiruhdimme jo kohti Lissabonia ja Suwenan tulevaa tukikohtaa Parque das Nações marinaa.