Suunnitelmamme oli viettää muutama päivä ankkurissa Arrábidan luonnonsuojelualueella, mutta rajoituksia on kuitenkin paljon. Siellä saattaa Saada ankkuroida yön yli tai sitten ei. Kuitenkaan lähemmäs kuin 300 metriä rannasta ei saa ankkuroida. Lisäksi kaikki hyvät paikat oli täytetty kiinnityspoijuilla, jotka olivat aivan liian pieniä Suwenalle. Näin ollen me jatkoimme matkaa seuraavalle ankkuripaikalle Albarquelin rannan edustalle.
Purjehdimme 45 mailia Parque das Naçõesin satamasta, ensin Tejo-jokea alas merelle, sieltä etelään ja seuraavan joensuulle. Totta kai purjehdimme Arrábidan luonnonsuojelualueen läpi ja maisemat olivat kerrassaan upeat. Eikä ihme, että Praia de Galapinhos biitsi oli valittu vuonna 2017 Euroopan kauneimmaksi rannaksi sen koskemattoman luonnonkauneuden ansiosta.
Albarquelin lahti tuntui olevan täynnä poijuja. Siellä oli kuitenkin juuri sopivasti ankkurointitilaa kiinnityspoijujen ja uintialueen välissä, mikä olikin merkitty pienillä keltaisilla poijuilla. Myös kiinnityspoijualueen ulkopuolelle voi ankkuroida, mutta se on suojattomampi sijainniltaan sekä rumat teollisuusrakennukset näkyvät enemmän Setúbalin itäpuolelta.
Oli niin ihanaa jälleen olla veneellä, että nautimme veneen pehmoisesta keinahtelusta lahdella ja vietimme pari rentouttavaa päivää vain rauhoittumalla veneellä. Ranta kuhisi auringonpalvojia ja uimareita, ja me chillattiin kympillä Suwenalla.
Paluumatkalla olimme yhden yön ankkurissa Sesimbran edustalla. Nortada tuuli nousi jälleen iltasella, joten yöstä tuli aika levoton. Aamulla oli helppo päätös jatkaa matkaa Cascaisin lahdelle sen sijaan, että olisimme lähteneet maihin. Cascais oli jo kolmas ankkurointipaikka tällä matkalla.
Vietimme Cascaisissa vielä pari ihanaa kesäistä päivää sekä Cascaissa kuljeksimalla että puolet ajasta Suwenalla rentoutuen. Kuusi rentouttavaa meripäivää antoivat mahtavasti energiaa palata veneeltä jälleen töiden ääreen.
