Sunnuntain legimme oli 105 mailia Peterheadistä Orkneylle, jossa aioimme pysähtyä joko yöksi ankkuriin Shapinsay saaren edustalle tai menemme suoraan Kirkwalliin.

Irrotimme köydet varhain, jo aamu viideltä, jotta pääsemme hyödyntämään myötävirtaosuuden. Se veikin meitä vinhaan eteenpäin ja saimme siitä hyötyä jopa 10 merimailia, joten kokonaismatkaksi tuli vain 95 mailia. Koko legistä purjehdimme genaakkerin leppoisalla kyydillä 66 mailia. Päivä sujui vaivattomasti. Oli kaunis aurinkoinen päivä ja meri soljui rauhallisesti ympärillämme.

Kun käännyimme Shapinsayn ja Orkneyn pääsaaren väliin, puskimme salmessa pari viimeistä tuntia reilun parin solmun vastavirrassa. Sitten pujahdimme Shapinsayn lahdelle ja laskimme ankkurin Balfourin linnan edustalle maaseudulta tuoksuvassa sunnuntaiyössä.

Aamulla nostimme ankkurin ja siirryimme Kirkwallin satamaan, jonne matkaa Shapinsayltä on vain kolme mailia. Shapinsayn lahden pohja oli hyvä hiekkapohja. Meidän ankkurivinssi sijaitsee etukannella, joten kettinki tuo tullessaan pohjasta kaikenlaista moskaa, jos sellaista siellä on tullakseen. Edellisen veneen kanssa oli aina kova homma siistiä etukansi ankkuroinnin jälkeen, joten halusimme saada Suwenaan merivesipumpulle ulostulon myös etukannelle. Nyt meille on tullut tavaksi, että Andrusin vinssatessa ankkuria, minä huuhtelen kettinkiä merivedellä.

Kirkwallin satama
Kirkwallin satama

Kun olimme saapuneet Kirkwalliin ja moottori oli juuri sammutettu, Andrus huomasi hämmästyksekseen, että meillä pilssipumppu pumppaa koko ajan. Minä kiertelin ja kuuntelin ympäri venettä löytääkseni, missä meillä voi olla vuoto. Andrusin avattua moottoritilan, löytyi syyllinen. Merivesipumpun letku oli mennyt rikki ja vettä suihkusi jatkuvasti konetilaan. Suljimme äkkiä merivesipumpun läpiviennin ja vedentulo siten lakkasi. Koko konetila oli yltympäri suolavedessä ja jälleen edessä odotti yksi lisäkorjaus. Olimme juuri olleet aikeissa lähteä veneeltä, joten onneksi Andrus todellakin huomasi pilssipumpun jatkuvan pumppauksen. Olisimme olleet muutaman tunnin nettikahvilassa. Kukapa tietää, paljonko vettä olisi ehtinyt tulla sisälle ja kenties vene olisi voinut upotakin.

Jumituimme Kirkwalliin pidemmäksi aikaa kuin oli tarkoitus, sillä odotimme kovasti Seldenin osia Ruotsista ja saimme ne vasta puolentoista viikon odottelun jälkeen. Niinpä aikaa oli korjata merivesipumpun letku ja puuhata myös paljon muuta.

Itseasiassa hajonneen letkun lisäksi oli myös merivesipumppun painekytkin mennyt rikki, jolloin pumppu pumppasi jatkuvasti täydellä teholla. Voi vain arvailla, kumpi sitten aiheutti kumman? Olimme juuri keväällä hankkineet varaosaksi uuden vesipumpun, joten nyt sille oli nyt käyttöä. Meidän kummatkin pumput, niin makea- kuin merivesipumppu, ovat samaa merkkiä ja mallia. Täytynee sitten seuraavassa marinassa, josta löytyy taas hyvin varusteltu venetarvikeliike, ostaa uusi vesipumppu varaosaksi.

Suwenan rikkinäinen vesipumppu
Suwenan rikkinäinen vesipumppu

Käytämme juomavetenä Seagul aktiivihiilisuodattimen läpi suodatettua vettä suoraan vesitankista. Tarvitsemme makeaa vettä sekä kotitalousvetenä että vessojen huuhteluun. Jos siis vesipumppu menisi rikki keskellä merta, niin olisi aika ikävää olla ilman juomavettä ja toimivia vessoja. Toki toisen meidän vessoista saa vaihdettua merivesihuuhtelulle, joka silloin tarvitsee merivesipumpun toimiakseen. Toivotaan, ettei sitä tarvitsisi tehdä. Nimittäin makeaveden ansiosta vessat säilyvät paljon hajuttomimpina eikä kalkkisaostumia synny niin helposti verrattuna merivesihuuhtelulla toimiviin venevessoihin.

Kirkwall on Orkneyn pääkaupunki ja se on pieni ja viihtyisä saaristolaiskaupunki, josta löytyy toki kävelykadun varrelta niin kahviloita, kauppoja kuin ravintoloita. Kun tiesimme viipyvämme pidempään täällä, niin kävimme testaamassa myös paikallisen kampaamon ja jälleen Suwenan miehistön päät ovat kuukaudeksi kunnossa.

Kirkwall
Kirkwall

Kirkwallin katedraali
Kirkwallin katedraali

Söpö kalastuslaiva Kirkwallissa
Söpö kalastuslaiva Kirkwallissa

Yllätykseksemme Vodafonen ja O2:n mokkulat eivät toimi Orkneylla. Yhteys oli etanaakin hitaampi GPRS, joka ei jaksanut ladata mitään. Oli yllättävää, että vieläkin Länsi-Euroopasta löytyy paikkoja, jossa maalla ei edes kännykkä toimi. Useimmissa rakennuksissa kännykkä ei kantanut sisälle lainkaan. Kahviloista, ravintoloista ja Orkney hotellista löytyy kuitenkin ilmainen wifi asiakkaille, joten kahviloiden antimet ehtivät tulla meille vähän liiankin tutuiksi Kirkwallin päivien aikana.

Vuokrasimme myös pariksi päiväksi auton, jolla huristelimme ympäri Orkneyn pääsaarta ja siihen yhteydessä olevia pienempiä saaria. On uskomatonta, kuinka paljon Orkneylla on oikeasti historiallisia paikkoja tutkittavaksi. Orkneyn 5000 vuotta vanhoista uskomattomista ihmisasumuksista lisää toisessa blogimerkinnässä.

Lampaita Orkneyn saarilla
Lampaita Orkneyn saarilla

Kylä South Ronaldsay saarella Orkneylla
Kylä South Ronaldsay saarella Orkneylla

Maataloutta South Ronaldsayn saarella Orkneylla
Maataloutta South Ronaldsayn saarella Orkneylla

Andrus hämmästeli uusiutuvan energian määrää Orkneylla, kun lähes jokaisella maatilalla oli oma tuulivoimageneraattori pihalla pyörimässä. Paikallisesta lehdestä selvisikin, että tuulimyllyjä on nyt jo niin paljon, ettei pienempiä niistä enää hyväksytä kytkettäviksi valtakunnan verkkoon, koska verkko ylikuormittuu sähköntuotannosta.
Tuulimylly Orkneyn maatilan pihalla
Tuulimylly Orkneyn maatilan pihalla

Orkneyn saariston eteläreunassa sijaitsee suojainen Scapa Flow lahti, joka onkin erittäin suosittu purjehduskohde. Toisen maailmansodan aikaan Churchill padotutti Skapa Flown itäisellä reunalla olevien saarten välit, jotta saksalaisten sukellusveneet eivät pääsisi lahdelle. Tällöin Scapa Flow toimi Englannin laivaston päätukikohtana. Kun meillä oli vuokra-auto käytössämme, halusimme käydä ajamassa Churchillin patoja pitkin, jotka edelleenkin toimivat siltayhteytenä neljän Orkneyn saarten välillä.
Churchillin padot Orkneylla
Churchillin padot Orkneylla

Vierailu pienellä Birsayn saarella oli todella jännä kokemus. Birsay sijaitsee Orkneyn pääsaaren koillisnurkan tuntumassa. Saarelle pääsee kävellen vain alaveden aikaan, kun meriveden alta paljastuu betoninen kävelypolku. Odotimme kävelypolulla viimeisen puolituntisen ennen kuin alavesi vetäytyi kokonaan reitiltämme. Birsayn saarella pesii lukuisia lintulajeja ja lunneja katsomaan tulleita lintubongareita saapui heti perässämme saarelle. Tuona iltana lunnit olivat piilossa, mutta pääsimme ihailemaan innokkaasti laulavia meriharakoita. Saari oli kaunis ja rauhallinen luontosaari.
Kävelypolku Birsaylle alaveden aikaan
Kävelypolku Birsaylle alaveden aikaan

Meriharakka Birsay saarella viikinkitalon raunioilla
Meriharakka Birsay saarella viikinkitalon raunioilla

Tehtävämme löytää pohjoisin palmupuu sai jatkoa jälleen. Palatessamme eteläisiltä saarilta Andrus bongasi palmupuun omakotitalon etupihalta. Pikainen uukkari ja tässäpäs todiste, että palmupuu jaksaa kasvaa leveysasteella 59 astetta pohjoista.
Palmu Kirkwallissa, 59 astetta pohjoista
Palmu Kirkwallissa, 59 astetta pohjoista

Sääolosuhteet vaihtelevat täällä todella nopeasti. Oli myös jännä huomata, että ollessamme South Ronaldsaylla, aurinko paistoi täydeltä terältä. Kun taas palasimme takaisin pääsaarelle, tupsahdimme keskelle sumua, jonka kuulimme leijuneen Kirkwallissa koko tuon meidän eteläsaarikierroksemme ajan. Asia on juuri kuten Andrus tuumasi, että ”Täällä säätiedotukseen ei näköjään voi luottaa, paitsi jos VHF:llä ei anneta kovan tuulen varoitusta, niin todennäköisesti myrskyä ei seuraavaan kuuteen tuntiin ole tulossa”.

Kun vihdoinkin keskiviikkona 11.6. saapuivat Seldenin osat, pääsimme torstaina jatkamaan matkaa Orkneyn muille saarille.

Kirkwall 1.6. – 11.6.

One thought on “Kirkwall 1.6. – 11.6.

  • June 25, 2014 at 14:50
    Permalink

    hei,
    hei,
    merivesipumpun letkusta sen verran, että omassa Bowman 40 veneessäni oli samaista laatua olevaa siellä täällä. Lähes kaikki ovat haljenneet auki paikoista jossa letku on vähänkin mutkalla. Muovisen tukikierteen välinen letkun seinämä on melko ohut, eikä se siten kestä taivutusta kovinkaan hyvin. Niinpä vaihdoin kaikki kunnon paksuseinämäiseen jonka sisällä teräslankakierre. Suosittelen vaihtoa.
    Mahtavaa lukea matkastanne ja toivotan suotuisia tuulia.

    Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published.