Vuokrasimme pariksi päiväksi auton, jolla huristelimme ympäri Orkneyn pääsaarta ja siihen yhteydessä olevia pienempiä saaria. On uskomatonta, kuinka paljon Orkneylla on oikeasti historiallisia paikkoja tutkittavaksi. Me ehdimme tutustua vain muutamiin niistä, sillä halusimme myös nähdä Orkneyn kaunista luontoa.

Ensimmäisenä suuntasimme tutkimaan kahta muinaista kivikehää, jotka laittoivat kyllä mielikuvituksen liikkeelle. Miten ihmeessä ihmiset ovat aikoinaan louhineet alkeellisilla työkaluilla nuo järkälemäiset kivipaadet ja kuljettaneet ne pystyttääkseen niistä kivikehämuodostelmia? Niiden käyttötarkoitusta ei ole tiedossa, mutta tunnelma kivikehässä on niin pysähdyttävä, että on helppoa uskoa niiden olleen pyhiä paikkoja tai mitä ikinä rituaaleja niissä on sitten suoritettukaan.

Standing Stones of Stenness on yksi Englannin vanhimmista kivikehistä. Se on rakennettu 3100 vuotta ennen ajanlaskua. Siinä on käytetty jopa kuusi metriä korkeita seisovia kiviä, joten niiden varjossa tuntee itsensä tosi pieneksi. Kivikehä on halkaisijaltaan 44 metriä ja jäljellä on vain osa alkuperäisistä kivistä. Siitä huolimatta kivikehä oli todella vaikuttava. Eipä ihme, että Diana Gabaldon on käyttänyt näitä esihistoriallisia kivikehiä romaaneissaan aikamatkustamisen paikkoina. Me onneksi pysyimme omassa ajassamme ja jatkoimme matkaa seuraavalle vielä suuremmalle kivikehälle.

Eve tutkimassa Stenness kivikehää
Eve tutkimassa Stenness kivikehää

Ring of Brodgar on vain noin mailin päässä pienemmältä kivikehältä ja samalla alueella läntisellä Orkneyn pääsaarella sijaitsee myös Maeshowen hautakammio sekä useita yksittäisiä kivipaasia.

Ring of Brodgarin valtava kivikehä on 104 metriä halkaisijaltaan ja sen arvioidaan olevan ajalta 2500 – 2000 eaa. Se on kolmanneksi suurin kivikehä Brittein-saarilla. Kivikehässä on alun perin ollut 60 kappaletta 2 – 5 metriä korkeita kivipaasia, joista jäljellä on 27 kiveä. Tähän kivikehään on kaksi sisäänkäyntiä. Mitä kokoontumisia siellä on sitten aikoinaan järjestettykään, niin kivikehään tai sen ulkopuolelle on mahtunut valtavasti ihmisiä seuraamaan tapahtumaa. Vaikka kivikehien merkitystä ei tiedetä, niin niillä on varmasti ollut erityismerkitys. Miksi muutoin tällaisia valtavia työmääriä vaativia rakennelmia ihmiset olisivat yli 5000 vuotta sitten neoliittisella kaudella rakentaneet?

Eve yrittämässä aikamatkustamista Brodgar kivikehässä
Eve yrittämässä aikamatkustamista Brodgar kivikehässä

Eve ja Andrus Brodgarin kivikehän luona Orkeylla
Eve ja Andrus Brodgarin kivikehän luona Orkeylla

Brodgarin kivikehä Orkneyn pääsaarella
Brodgarin kivikehä Orkneyn pääsaarella

Kukkulalla, näköetäisyydellä kivikehistä, sijaitsee Maeshowe, joka on 2800 eaa rakennettu hautakammio. Sen arkkitehtuuri on niin poikkeavaa, että Andrus tuumasikin, ”Tuntuu kuin se olisi muukalaisarkkitehtuuria ja sen olisi avaruusoliot rakentaneet.” Hautakammio oli rakennettu kivilaatoista ja katto kaartui sisään päin kerros kerrokselta. Jokaiseen neljään hautakammion nurkkaan oli sijoitettu valtavan korkea standing stone eli seisova kivi. Hautakammion keskitila oli todella suuri avaratila, joten sen epäillään toimineen myös seremoniatilana. Kammion reunoilla olivat itse hautakammiot. Kammion sisääntulokäytävä oli suunnattu siten, että talvipäivänseisauksen aikana aurinko paistaa suoraan sisääntulokäytävään auringon laskun aikaan.

Kammion seinillä oli myös riimukirjoitusta, jotka viikingit olivat seinille kaivertaneet, kun he olivat murtautuneet hautakammioon katon kautta 1100-luvulla. Harmiksemme tämä oli ainoa esihistoriallinen paikka, jossa ei saanut kuvata.

Vaikka kivikehät olivat minun ennakkosuosikit, niin Skara Brae veti kyllä pohjat Orkneyn pääsaarella. Vuonna 1850 voimakas myrskytuuli ja harvinaisen korkea vuorovesi paljastivat uskomattoman löydön maan alta. Lukuisia yli 5000 vuotta vanhoja kiviasumusten raunioita tuli jälleen päivän näköön. Tällöin kartanonherra William Watt of Skaill suoritti kaivauksia ja hiekalla täyttyneet rakennukset paljastettiin.

Radiohiiliajoituksella 1970-luvun alussa pystyttiin vahvistamaan, että näissä myöhäis-neoliittisen kauden kiviasumuksissa on asuttu jopa 600 vuoden ajanjakson verran 3200 – 2200 eaa välillä. Tuo pitkä neljän tuhannen vuoden aika, jolloin hiekka on peittänyt kiviasumuksia, säilytti Skara Braen ällistyttävän hyvässä kunnossa. Kivikylän lukuisat talot säilyivät niin seinien, käytävien kuin myös osittain kattoina toimivien laattakivien osalta. Taloissa säilyneet kivihuonekalut antavat uskomattoman välähdyksen siitä, millaista elämä oli mahdollisesti neoliittisen kauden Orkneylla.

Alkuperäisiä kivitaloja halutaan suojella, joten kiviasumuksia voi katsella vain ulkopuolelta. Alueelle oli kuitenkin rakennettu yhdestä asumuksesta erillinen mallitalo. Siellä pääsee rauhassa tutkimaan ja kömpimään joka koloon.

Skara Brae mallitalo Orkneyn pääsaarella
Skara Brae mallitalo Orkneyn pääsaarella

Alkuperäinen Skara Brae kivitalo
Alkuperäinen Skara Brae kivitalo

Andrus testaamassa Skara Brae mallitalon kivisänkyä
Andrus testaamassa Skara Brae mallitalon kivisänkyä

Asumusten keskellä sijaitsee tulisija. Makuusijat oli rakennettu asumuksen reunalle syvennyksiin, jotka oli erotettu noin polven korkuisilla pystykivillä muusta asumuksesta. Taloissa oli sekä etu- että takakulkuaukko, jotka oli sijoitettu fiksusti kaarevan käytävän toisiin päihin. Niinpä ilmanvaihto pelasi, mutta tuuli ei päässyt viemään lämpöä mukanaan.

Yllätyksekseni näkövammani vuoksi he ilmoittivat, että saan mennä myös varsinaisten kiviasumusten sisälle. Opas esitteli kivikylän asumuksia meille ja sain käydä oletettavasti työpajana toimineessa talossa, jossa oli esimerkiksi seinille upotettu laattakivistä tehtyjä hyllyjä työkaluja varten. Talot oli rakennettu kylki kylkeen ja niiden välissä mutkitteli kaarevia, kapeita käytäviä. Näin kyläyhteisö muodostui yhteen rakennetuista pienistä kammiomaisista taloista.

Eve tutkimassa aitoa Skara Brae kivitaloa
Eve tutkimassa aitoa Skara Brae kivitaloa

5000 vuotta sitten Orkneyn saarilla on ollut lämpimämpi ilmasto kuin nykyään. Maa on ollut vehreämpää ja niinpä ihmiset ovat saaneet ravintonsa niin maanviljelystä, metsästämällä kuin kalastamalla. Ei kuitenkaan ole tietoa, miksi nämä kiviasumukset ovat autioituneet. Onko jokin sairaus tai sota vaiko jokin luonnonilmiö aiheuttanut ihmisten kuolemisen tai muuttamisen pois näistä asumuksista.

Skara Brae oli todella hämmennystä ja ihailua aiheuttava kokemus. Kyllä kannatti purjehtia näin kauas nähdäksemme vilauksen vuosituhansia sitten eläneiden esi-isiemme elämästä.

Yli 5000 vuotta historiaa Orkneylla

2 thoughts on “Yli 5000 vuotta historiaa Orkneylla

  • July 7, 2014 at 21:17
    Permalink

    Hei Eve ja Andrus
    Hei Eve ja Andrus
    Olipa taas kivaa luettavaa, jo odottelinkin paivitysta….
    Kiitos!
    T. Johanna

    Reply
    • July 9, 2014 at 11:33
      Permalink

      Moi Johanna, Olemme
      Moi Johanna, Olemme hämmästykseksemme olleet niin netin kuin puhelinverkonkin ulottumattomissa, joten blogia emme ole pystyneet päivittämään. Meillä on monta juttua kuitenkin tulossa ja saamme sitten blogin taas ajan tasalle.
      Olemme nähneet todella upeita paikkoja niin Orkneylla, Shetlannissa kuin nyt täällä Länsi-Skotlannissa. Terkkusia Isle of Skye saarelta.
      t Eve

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published.