Kalajoki jäi taaksemme ja lähdimme kohti Kokkolan Mustakarin satamaa. 36 mailin matka meni mukavasti, vaikka kumpaakin ihan selvästi vielä hermostuttaa uudet legit. Jännitysmomenttia piisaa, kun uusia vesialueita on aina edessä, mutta sehän on veneilyn tarkoitus.
Mustakarille saavuimme siten, että ensin kylkikiinnityimme vapaana olevaan paikkaan. Olimme aika varmoja, ettei ko. paikka ole vierasvenepaikka. Siispä Andrus kävi varmistamassa sataman ravintolasta, minne saamme kiinnittyä ja katsastettuaan meille osoitetun paikan hän saapui takaisin veneelle. Meidän piti ajaa satamasta ulos ja aallon murtajan toiselta puolelta puikata vierasvenesatamaan. Sitä ennen kävimme kuitenkin ensin septillä ja se oli aika järkytys. Pumppu toimi käsiveivillä ja sitä sitten tosissaan hikiotsassa pumpattiin. Haju oli mellevä ja sitä joutui hengästymiseen saakka vetämään henkeen. Ei ole astmaatikkojen homma tuo käsipumppu. Lisäsimme vettä ja polttoainetta valmiiksi tulevaa matkaa varten.
Tankkausten jälkeen siirryimme keulapoijupaikalle vierasvenesataman laiturin päädyn laitimmaiselle paikalle. Töppäilin poijuköyden kanssa. Luulin olevani fiksu, kun tein siitä ison vyyhden käsivarrelle valmiiksi ja kumarruin ottamaan poijua kiinni. No köysivyyhti tipahti samalla, kun poijua kiinnitin ja se meni ihan tuhannen solmulle. Siirryin poijun kanssa veneen keulaan. En ehtinyt setviä samalla köyttä. Se oli edelleen solmulla ja solmut olisivat menneet ja vieneet minutkin mennessään, ellei Andrus olisi huomannut huutojeni jälkeen tulla auttamaan. Tosi tiukkaan tuo uusi poijuköysi solmiutuu.
Naapuriveneen herra tuli kovasti sanallisesti meitä neuvomaan ja perän kiinnittymisestä ei meinannut tulla mitään, kun Andrus ja herra keskustelivat vain tuo tuonne ja tämä tänne ja minun olisi pitänyt ymmärtää, mitä tehdä. Huvittavinta oli se, että vaikka kysyin sitten köysien päitä koilatessa, mikä vene heillä on. Hän vain pariin otteeseen tuumasi, että tuo tuossa. Vaikka vastasin, etten näe, hän vain jatkaa. No tuo tuossa!
Pyörähdimme Mustakarin ravintolassa maksaaksemme venepaikan. Tyttö tuumasi, ettei ole niin kiire, vaan maksakaa, kun tiedätte, montako päivää olette Mustakarilla. Tutkailimme Kokkolan karttaa ja ravintolan ruokalistaa. Päädyimme jäämään ravintolaan syömään ainoaa sinä iltana tarjolla olevaa annosta – juhlaillallista. Ravintolan 100-vuotisjuhlia vietti paikallinen purjeseura. Siispä äkkiä veneelle vaihtamaan lenkkarit ja farkut siistimpiin vaatteisiin.
Saavuimme veneelle ja naapuriveneen herraa huoletti meidän paikka, sillä hänen vene oli vieressämme kylkikiinnityksessä ja hänen oli tarkoitus lähteä seuraavana aamuna aikaisin. Hän ehdotti, että siirtäisimme veneemme hänen toiselle puolelle kylkikiinnitykseen. No mikäs siinä. Parempi paikkahan se olikin. Laitoimme veneen oikeaan kylkikiinnitykseen ja lähdimme ravintolaan takaisin syömään juhlaillallista: lasi shampanjaa, vasikanfilee alkupala, siikaa äyriäiskastikkeessa, suklaakakkua, kahvia ja pari lasia punkkua. iloksemme vielä punaviini oli meidän ikiomaa Diabloa. Ilta jatkui lipun laskun, puheiden ja tanssimusiikin kera. Muutaman paukun jälkeen siirryimme veneelle erittäin hyvän illallisen ja liiallisen alkoholimäärän kera! Oli sekin saapuminen Kokkolaan. Heti paikkakunnan bileisiin.
Sunnuntai koitti aurinkoisena ja lähdimme kävelemään Kokkolan keskustaan. Andrus ihasteli joen varren venevajoja, jollaisia meillä Oulussa ei ole. Keskustassa avoinna ei ollut kuin torin laivakahvila, jossa kävimme nauttimassa kesäiset jätskit. Lopun päivää rentouduimme veneellä ja nautimme lomasta.
Maanantaina oli tavoitteena mennä Nautikulmaan ostamaan jotain kivaa veneelle. Lähdimme jälleen kävellen keskustaan. Kävelymatkaksi Nautikulmaan tuli noin 7 km ja naureskelimmekin, että se on tietysti maanantaisin kiinni, kun saavumme perille. Kaupasta loppujen lopuksi emme löytäneet oikein mitään. Astioita, joita minä erityisesti olisin halunnut, oli tarjolla vain juuri niitä Gimexin astioita, joita olin keväällä ostanut. Valikoima oli meistä kaiken kaikkiaan hämmentävän pieni Kokkolan liikkeessä.
Jatkoimme matkaa Tehtaankatua torille. Löysimme Mini Manin ja sinnepäs menimme seuraavaksi ihmettelemään. Sieltä hyvänä löytönä voi pitää pyöreitä isoja brikettejä, jotka sopivat Cobb-grilliimme. Mietimme kaupassa, että ne saattavat olla jopa liian suuria, joten ostimme vain yhden paketin. Arvata saattaa, ne olivat juuri oikean kokoisia, eikä lisää Cobb-grilliin sopivia brikettejä löytynyt myöhemmin helposti mistään. Clas Ohlsonilta tarttui mukaamme jo paljon pientä tavaraa. Ostimme erikokoisia mikrokuituliinoja, joita olimme jo huomanneet tarvitsevamme eri tilanteissa veneellä. Päivästä tuli mahtava kävelypäivä. Matkaa kertyi jotain yli 10 kilometriä. Illan rentoutumisen jälkeen aloimme valmistautua matkan jatkamiseen ja seuraavan päivän reitin suunnitteluun.