Veneen rakentaminen on todella moniulotteinen projekti, jossa yhdistyy monen eri alan osaamisalueet. Sitä ei vain niin helposti tule ajatelleeksi, koska veneen näkee yleensä vasta valmiina tuotteena. Nyt kun olemme olleet mukana rakentamisen eri vaiheissa, on uskomatonta seurata kuinka jouhevasti eri osa-alueet valmistuvat rinnakkain ja peräkkäin tuotantosuunnitelman mukaan.

Veneeltä helposti odotetaan erilaisia teknisiä ominaisuuksia. Kuitenkin veneen viihtyvyys ja asuttavuus ovat osaltaan aivan yhtä tärkeitä asioita. Jo ensimmäinen veneemme oli todellisessa matkavenekäytössä. Niinpä toisesta veneestämme haluamme sellaisen, jossa voimme asua pitkiä jaksoja erilaisissa merellisissä olosuhteissa.

Useissa venemerkeissä on asiakkaalla mahdollista valita salongin sohvakankaat väreineen, kuten myös veneen mattojen ja verhojen värimaailman. Nauticat veistämöllä on oma verhoomo, joten sisustuselementtien värien ja kangasvaihtoehtojen lisäksi pystyy valitsemaan jopa esimerkiksi salongin istuinryhmän tyynyjen muodon.

Nauticat veistämön verhoomo
Nauticat veistämön verhoomo

Olemme mustan värin ystäviä ja Skorgenes Suwenan kankaat olivatkin mustat. Pohdimme kuitenkin, että musta ei ole hyvä vaihtoehto Nauticat Suwenaan. Tavoitteemme on matkata veneellä tulevaisuudessa eteläisimmille leveysasteille, jolloin musta tekee veneestä iltaisin synkän ja toisaalta päivisin musta imee liikaa auringonvaloa itseensä. Nauticat käyttää veneessä runsaasti teak puuta, joten valitsimme esimerkiksi salongin ja dinetin sohvaryhmien väreiksi lämpöisen punaiset kankaat.

Kaikki muut kankaat löytyivät suoraan veistämöltä helposti, mutta verhot juoksuttivat meitä useissa sisustusliikkeissä. Etsimme kovasti meidän näköistä ja Suwenaan sopivaa pimentävää kangasta, mutta kaikki vähänkään sopivilta tuntuvat kankaat olivat aina kuvioltaan yksipuoleisia, emmekä halunneet ulkopuolelle tylsää pelkkää valkoista. Haastetta lisäsi se, että kankaan pitää olla palosuojattu. Toki palosuojakäsittelyn voi tehdä jälkikäteen kankaaseen, mutta se nostaa aina kankaan metrihintaa hulppeasti ylöspäin. Tuula kuunteli toiveitamme ja löysi yhteistyökumppaneiltaan lisää vaihtoehtoja, joista sopiva verhokangas löytyikin. Suwenaan tulee todella runsaasti ikkunoita, joten veistämön ompelijoilla riittää työtä valmistaessaan jokaiseen ikkunaan mittojen mukaiset verhot.

Patjamalleja veistämöllä on myös useita, joita verhoomossa pääsimme testaamaan.
Keulakajuutan v-vuoteeseen tulee erillinen lisäpala, jolla vuoteesta saa parivuoteen. Samoin dinetin pöydän voi laskea, jolloin siitä saa lisävuoteen. Dinetin vuoteeseen tulee peräkajuutan lisäksi veneen toinen myrskypunkka. Dinetin myrskypunkka sijaitsee veneen keskiosassa, joten se on todennäköisesti veneen paras paikka yrittää nukkua kunnon rullauksessa.

Kaj esittelee keulavuoteen patjaa
Kaj esittelee keulavuoteen patjaa

Oman sängyn on tärkeää olla todella hyvä sekä selän kannalta että toki mukavuuden vuoksi. Aiommehan viettää Suwenassa heti ensi kesänä pari kuukautta yhtäjaksoisesti, joten Suwenan peräkajuutan patjaan satsasimme hieman enemmän ja valitsimme vartaloa myötäilevän Familon Aeroflex patjan. Odotammekin ensi kesää malttamattomina, niin uusia purjehduskokemuksia kuin kauniita unia veden liplattaessa Suwenaa vasten.

Veneen sisustusvalintoja

Leave a Reply

Your email address will not be published.