Saavuimme Rotterdamista Zeebruggeen ilta yhdeksältä. Saimme siellä kuulla, että seuraava sulutus yläjuoksuun olisi Zeebruggen satamasta 23.30, joten jälleen suunnitelmamme muuttuivat ja jäimme yöksi Zeebruggeen. Saimme tutusti vesikuuron niskaamme juuri kiinnittäessämme Suwenaa Royal Belgium Sailing Club marinan laituriin. Koko ajan vilkkaan Zeebruggen laivasataman lastausäänet kuuluivat veneseuran satamaan saakka, niinpä heti aamusta halusimme jatkaa matkaa kohti Bruggea.

Zeebruggestä voi siirtyä kanaville joko sataman länsipäässä olevan pienemmän ja vanhemman sulun kautta. Vanha sulku on käytössä vain arkisin kello 08.00-16.00. Meidät ohjattiin uuteen sulkuun, joka on sataman itäpäässä. Kumpaankin sulkuun huviveneet pääsevät vain kaupallisen liikenteen mukana.

Vandamme osoittautui suurimmaksi suluksi, jossa olemme koskaan olleet. Vandammen sulku on 500 m pitkä, 57 m leveä ja 18,5 metriä syvä. Siihen mahtuu 527000 kuutiota vettä, joka on saman verran kuin 211 olympia-altaallista vettä yhteensä. Onneksi Hydra ruoppaajan kapteeni kutsui Suwenan tervetulleeksi kiinnittymään heidän kylkeensä, sillä sulun seinät on suunniteltu laivoja varten.

Tunnin sulutus vierähti leppoisasti siinä rupatellessa Hydran kapteenin kanssa. Hän kertoi, että Hydraan mahtuu 1800 tonnia hiekkaa ja noin tunnissa ruuma on täyteen lastattu. Kuulemma paluumatkalla ruoppauspaikalta he voivat menettää parin metrin aallokossa aina muutaman sata tonnia hiekkaa takaisin mereen. Siinä sitä sitten lilluimme 20 tonnin painoisen Suwenan kanssa täyteen lastatun ruoppaajan vierellä. Saimme myös kapteenilta hyvät ajo-ohjeet Bruggeen siltojen avauksineen ja kaikkineen. Terkut Hydran kapteenille!

Eve ja Hydran kippari keskustelemassa Zeebruggen sulussa
Eve ja Hydran kippari keskustelemassa Zeebruggen sulussa

Kun olimme alittaneet kolme siltaa, saavuimme Bruggeen. Valitettavasti tuuli puhalsi kanavan länsipuolelta, joten ihan järkyttävä teollisuuden löyhkä löi meitä suoraan kasvoihin. Siinä hämmentyneinä ehdimme jo miettiä, että palaammeko heti Zeebruggeen. Kun sulkuakaan ei meille avattu, jotta olisimme päässeet ajamaan Bruggen kauniin kaupungin kanavan varteen, oli aika jälleen tehdä päätöksiä.

Juuri ennen Bruggen sulkua on kanavan itäpuolella Brugse Zeil- en Yachtclub, jonne päätimme pysähtyä hetkeksi ja käydä edes lyhyesti pyörähtämässä Bruggen kaupungissa. Loppujen lopuksi päätimme jäädä Bruggeen ihan rauhassa pariksi päiväksi. Itse yachtclub on todella viihtyisä, vaikka se sijaitseekin valitettavan lähellä teollisuutta. Seuranjäsenet kertoivat, että he ovat hankkimassa seuralle myös vieraspyöriä, joilla vierasveneilijät voivat tehdä retkiä kaupunkiin. Satamasta on nimittäin noin puolen tunnin kävelymatka keskustaan.

BZYC veneseuran satama Bruggessa
BZYC veneseuran satama Bruggessa

Bruggen kaupunki on uskomattoman hyvin säilynyt keskiaikaisessa asussaan. Brugge eli ranskaksi Bruges on Belgian suurin matkailukohde, eikä ihme. Siellä on niin suklaa-, timantti-, pitsi-, olut- kuin muitakin perinteisimpiä taidemuseoita tutkittavaksi. Me vierailimme Historium museossa, joka oli mieleenpainuvin museokokemus ikinä. Historium museossa jokainen saa audiolaitteen kuulokkeineen. Kun kävelee huoneesta toiseen, multimediaesitys kertoo tarinan Bruggen kulta-ajalta. Näytelmä rakkaustarinasta, joka kietoutuu taidemaalari Jan van Eyckin oppipojan Jacobin ja maalauksen Anna neidon ja vihreän papukaijan ympärille vuonna 1535, oli hauskasti toteutettu. Multimediaesityksen puitteet oli rakennettu todella upeasti. Huoneet olivat autenttiset, siellä täällä oli käytetty tuoksuja, ääniefektejä ja keskiaikaisia rakenteita elävöittämään tarinaa. Historium on avattu vasta viime kesänä 2012, mutta siitä varmasti tulee todellinen menestys. Se oli kerrassaan upea 45 minuutin hyppy menneisyyteen.

Brugge on kuuluisa suklaasta ja oluesta. Pitihän meidänkin sortua chocolatier kauppojen ihanuuksiin. Käsintehtyjä täytettyjä keksejä ja mitä erilaisimpia suklaita patsaista lähtien oli tarjolla. Myös olutkauppa oli nimensä veroinen, niin laaja oli tarjolla oleva valikoima. Tummanoluen ystävänä Brugse Zot maistui erittäin hyvältä ja löi laudalta Leffe Brune oluen, jota aikaisemmilta Belgian matkoiltamme olemme kotiin vieneet.

Keskustori Markt Bruggessa
Keskustori Markt Bruggessa

Keskustori Markt Bruggessa
Keskustori Markt Bruggessa

Kanava Bruggessa
Kanava Bruggessa

Hevoset odottavat kyytiläisiä Bruggen torilla
Hevoset odottavat kyytiläisiä Bruggen torilla

Oli jännä tutkia vanhaa karttaa Bruggesta, joka havainnoi selvästi sen, miksi keskiaikaista Bruggea kutsuttiin Euroopan New Yorkiksi. Tuohon aikaan merenpohja ei ollut vielä noussut nykyiselle tasolle, joten Brugge sijaitsi paljon lähempänä merta ja siellä oli vilkas laivaliikenne ja tietysti sen myötä Brugge oli aktiivinen kauppakaupunki. Väitetään myös, että nykypäivän pörssi on saanut alkunsa ja myös nimensä Bruggesta, kun bruggelaisen kauppiassuvun van der Bursen talossa lähti pörssitoiminta kehittymään vuonna 1309. Heidän sukuvaakunassa oli tunnusmerkkinä kolme rahapussia (ranskaksi bourse).

Andrus pääsi hieman tutustumaan myös BZYC purjehtijoihin, kun he kutsuivat hänet clubitalon terassille oluselle. Siinä rupatellessa selvisi, että belgialaiset eivät näytä uskovan, että Itämeressä ei ole vuorovettä. he kovasti ihmettelivät, että jäätyykö Itämeri talvisin ja mitä vuorovesi tekee jäälle? Hieman epäilevästi nyökytellen he olivat uskovinaan Andrusia, kun andrus totesi, ”ettei Itämeressä ole vuorovesi-ilmiötä ja meri todella jäätyy talvisin”.

Kun Andrus soitti Vandamme sulun sulkumestarille tarkistaakseen sulutusaikataulun, saimme tietää, että ainakin yhden kerran lauantaina sulutetaan kello 14.00 ja sunnuntaista ei vielä ollut tietoa. Näin ollen meidän oli aika jatkaa matkaa Oostendeen.

Matkasimme parin laivan kanssa kanavan siltojen ali ja saavuimme juuri ajoissa Vandammen sulkuun. Tällä kertaa kiinnitimme Suwenan suoraan suuren sulun seinään pollariin. Ongelmana näin suuressa sulussa oli se, että seinässä olevat kumipylväät ovat erittäin harvassa. Vain yksi fentsu edessä ja yksi takana saatiin sovitettua oikealle kohdalle. Meidän fendereissä ovat kiinnityslenkit molemmissa päissä, joten lisäämällä apuköyden, saa fentsun roikkumaan vaakatasossa ja se suojaa venettä paremmin. Jälleen tunnin sulutuksen jälkeen ajoimme halki Zeebruggen laivasataman merelle ja käänsimme Suwenan kohti Oostendeä.

Suwena Zeebruggen sulussa 486 jalkaisen laivan kanssa
Suwena Zeebruggen sulussa 486 jalkaisen laivan kanssa

Eve Zeebruggen sulussa
Eve Zeebruggen sulussa

Brugge oli yksi pääpysähdyspaikoista, joita kesämatkallemme suunnittelimme. Mikäli haluat pysähtyä siellä vain päivän, niin suosittelemme, että jätä vene Oostendeen, josta voi käydä päivämatkalla Bruggessa. Zeebrugge ei nimittäin ole oikein kauneimpia satamia. Jos kuitenkin sinulla on aikaa olla Bruggessa pari päivää, niin matka sulutuksineen ja siltoineen on silloin vaivan arvoinen. Bruggessa on niin paljon nähtävää, että yksi päivä ei välttämättä riitä.

Viehättävä ja historiallinen Brugge 26.6. – 28.6.

Leave a Reply

Your email address will not be published.