Glénanin saaret, kesän yksi ennakkosuosikeistamme oli vuorossa Camaretin jälkeen. Glénan on kevyen ja kauniin sään paikka, sillä sen ankkurilahdet ovat hyvin avoimia ja suojattomia kovemmalla tuulella ja merenkäynnillä. Olimme innokkaasti odottaneet sopivaa lähes tuuletonta sääikkunaa, jotta saamme mennä Glénaniin ja jäädä sinne ankkuriin ainakin pariksi yöksi.

Tuulettomuus toi tullessaan meille moottorointipäivän, kun matkasimme reilu 50 mailia Camaret-sur-Meristä etelään. Se ei meitä haitannut, sillä se lupaili ihania hetkiä saaristossa.

Ajoitimme legimme siten, että saamme myötävirran siivin mennä seuraavan kovanvirran salmen läpi. Niin tähtäsivät monet muutkin veneet. Eikä ihme, sillä meillä oli parhaimmillaan yli kuusi solmua myötävirtaa, joten Raz de Sein salmi suorastaan lennätti meidät ja pienen laivueellisen muitakin veneitä Etelä-Bretagneen.

Îles de Glénan muodostuu yhdeksän saaren ja lukuisten pienten luotojen ja karikkojen ryppäästä. Saarien välissä on useita poiju- ja ankkurointipaikkoja. Me halusimme mennä rentoutumaan ankkuriin.

Glénanin saariston viisi sisäänajoa ovat matalia, joten sisäänajo pitää ajoittaa vuoroveden puolivälin yläpuolelle. Saarten välissä vesi on kohtalaisen matalaa. Pääasiassa syvyys on alle kahdesta metristä puoleen metriin. Toki kokonaan kuivuvaa aluettakin on runsaasti, joka toki sopii esimerkiksi katamaraaneille ja nostoköliveneille.

Meidän syväys on 1.9 m, joten laskimme huolella, mikä on meille ehdoton minimi syvyys sen hetkisen vuoroveden kanssa, jotta emme huomaa jääneemme haukkomaan kuin kala kuivalle maalle.

Kuutioimme, että vähimmillään uskallamme ankkuroida 2,5 metriin, kun merellä on aina pientä maininkia. Meidän 2,5 m minimistä vähensimme lähipäivien alimman vuoroveden, joka oli nyt 1,3 m. Sen jälkeen lisäsimme ankkurointihetken plotterin näyttämän vuoroveden korkeuden. Silloin oli vuorovettä +2,4 m. Olimme valmiit laskemaan ankkurin heti, kun löytyy kivan näköinen paikka ja syvyyttä on vähintään 3,6 m. Lopulta koukku kaivautui 3,9 metrin syvyyteen Île Cigogne saaren koillispuolella ja Suwenalla oli varmasti vettä alavedelläkin kölinsä alla.

Glénan saarten ankkurilahti Bretagnessa
Glénan saarten ankkurilahti Bretagnessa

Glénan saarten ankkurilahti Bretagnessa
Glénan saarten ankkurilahti Bretagnessa

Suwena ankkurissa Glénan saarilla Bretagnessa
Suwena ankkurissa Glénan saarilla Bretagnessa

Glénanin saarilla kaikki tekeminen liittyy mereen. Saint-Nicholas saarella on sukelluskeskus, sillä Glénan on tunnettu kirkkaista vesistään. Penfretin saarella sijaitsee yksi Ranskan arvostetuimmista purjehduskouluista, Centre Nautique des Glénans (CNG), joka on toiminut saarella jo vuodesta 1947 lähtien. Se on yksi ensimmäisistä ja suurimmista purjehduskouluista Euroopassa.

Saint-Nicholaksen sisar saarelle Bananec pääsee jalan vain alavedellä, jolloin saartenvälinen kapeahko hiekkakyngäs paljastuu aaltojen väistyessä muutamaksi tunniksi. Kun jollalla saavuimme kynkäälle kahlaamaan matalassa vedessä ennen kuin meri vetäytyy hetkeksi pois, olivat samaa suunnitelleet monet muutkin, niin jollilla veneistään kiiruhtavat veneilijät kuin myös mantereelta vedettellä päiväretkelle saapuneet turistitkin.

Hiekkakyngäs Glénan saarilla Bretagnessa
Hiekkakyngäs Glénan saarilla Bretagnessa

Andrus Glénan saarilla Bretagnessa
Andrus Glénan saarilla Bretagnessa

Eve Glénan saarilla Bretagnessa
Eve Glénan saarilla Bretagnessa

Hiekkakyngäs Glénan saarilla Bretagnessa
Hiekkakyngäs Glénan saarilla Bretagnessa

Île du Loc’h saarelta löytyi kerrassaan upea hiekkaranta. Hienon hienoa hiekkaa ja turkoosin sinistä vettä jatkui silmän kantamattomiin. Oli kesäkuun ensimmäinen päivä ja saimme heittää talviturkit pois 19-asteisessa vedessä. Nyt kesä on todella alkanut.
Hiekkaranta Glénan saarilla Bretagnessa
Hiekkaranta Glénan saarilla Bretagnessa

Hiekkaranta Glénan saarilla Bretagnessa
Hiekkaranta Glénan saarilla Bretagnessa

Eve uimassa Glénan saarilla Bretagnessa
Eve uimassa Glénan saarilla Bretagnessa

Îles de Glénan 30.5. – 1.6.

Leave a Reply

Your email address will not be published.